Olemme seurustelleet mieheni kanssa nyt lähes puolitoista vuotta. Olemme molemmat päälle kaksikymppisiä ja tämä on minulle ensimmäinen pidempi suhde. Viimesen puolen vuoden aikana mua on kuitenkin ahdistanut ja oon miettinyt paljon eroamista. Syy on se että en tiedä rakastanko todella miestä. Olen kiintynyt häneen ja välitän hänestä paljon, mutta en tiedä onko se nyt sitä rakkautta ja pitäskö musta tuntua tälle.
Varsinaisia ongelmia meidä suhteessa ei ole, välillä riidellään kun ollaan molemmat itsepäisiä, mutta sovitaan aina nopeesti kun kumpikaan ei jaksa olla riidoissa kauaa. Mieheni on kiltti ja välittävä. Siitä asiasta välitän hänessä ehkä eniten että hän tavallaan pitää musta huolta ja on aina valmis auttamaan jos tarviin jotain. Mieheni sanoo usein että kuinka paljon rakastaa mua ja haluaa olla vaan mun kanssa. Pidän arjen viettämisestä mieheni kanssa ja mautin yhteisestä leffojen katselusta ruoan laitosta.
Yks suuri ongelma on se että en tunne halua harrastaa seksiä mieheni kanssa. Teemme kuitenkin sitä noin kerran viikossa, aina hänen aloitteestaan(näemme vaan viikonloppusin kun opiskelen eri paikkakunnalla). On se munkin mielestä ihan ok sitten kun siihen ryhtyy, mutta en koe erityisesti että haluaisin häntä. Nyt kun ajattelen niin näin on ollut alusta asti, mutta mä kai ajattelin että se menee ohitse.Pari lyhyempää suhdetta mulla on ollut aikaisemmin ja niissä tunsin suurta seksuaalista vetoa näitä miehiä kohtaan. voiko olla että meidän kemiat ei vaan sovi yhteen tällä saralla? Sillon kun aloimme seurustella olin jo pitkään halunnut löytää poikaystävän ja olin todella onnellinen kun löysin mieheni. Ehkä vaan yritin uskotella itselleni että hän olis sellainen jonka halusin.
Musta tuntuu että oon henkisesti riippuvainen miehestäni. Luulen että en itse selviä jos jätän hänet. En kestä ajatusta että loukkaan häntä. miehelläni ei ole kovin hyvä itsetuto ja se vaikeuttaa asiaa. Kun tapasin mieheni olin juuri toipumaisillani pahasta masennuksesta ja tää suhde autto mua pääsemään siitä yli. Nyt kun ajattelen että eroaisin niin pelkään todella että masennus tulee takaisin ja tällä kertaa en selviä siitä.
Olen koittanut jättää mieheni kerran puolivuotta sitten ja sanoin hänelle et haluan erota. Se tyssäsi kuitenkin siihen että sain itse kamalan itkukohtauksen. Sen takia aloin epäillä päätöstäni ja ajattelin että ei musta tältä kuuluisi tuntua jos haluaisin oikeesti erota. Siitä olin vähän aikaa onnellinen kunnes eroajatukset tulivat taas takaisin.
En enää tiedä mitä mun pitäs tehdä. Tuntuu että en kestä enää näinkää ja tuhlaan mieheni ja omaa elämääni. En usko että voin tulla onnelliseksi koskaan tässä suhteessa, mutta jos jätän hänet en tiedä kestänkö sitäkään. Rakastan kuitenkin häntä ihmisenä vaikka en vältämättä poikaystävänä. mitä ihmettä mun pitäs tehdä? Viimeset kuukaudet oon vaan lykännyt tätä päätöstä ja tavallaan kai odottanut että jotain ratkasevaa tapahtuis. Mutta eihän tää mikskään tästä muutu. Ajatukseni vaan on todella sekaisin.
Jos jollakin olis jotain neuvoja niin mielelläni otan niitä vastaan. Olen pahoillani että teksti saattaa olla sekavaa, johtuu mun sekavista ajatuksistani. Kiitos kuitenkin kaikille jotka jaksoitte lukee loppuun.
Varsinaisia ongelmia meidä suhteessa ei ole, välillä riidellään kun ollaan molemmat itsepäisiä, mutta sovitaan aina nopeesti kun kumpikaan ei jaksa olla riidoissa kauaa. Mieheni on kiltti ja välittävä. Siitä asiasta välitän hänessä ehkä eniten että hän tavallaan pitää musta huolta ja on aina valmis auttamaan jos tarviin jotain. Mieheni sanoo usein että kuinka paljon rakastaa mua ja haluaa olla vaan mun kanssa. Pidän arjen viettämisestä mieheni kanssa ja mautin yhteisestä leffojen katselusta ruoan laitosta.
Yks suuri ongelma on se että en tunne halua harrastaa seksiä mieheni kanssa. Teemme kuitenkin sitä noin kerran viikossa, aina hänen aloitteestaan(näemme vaan viikonloppusin kun opiskelen eri paikkakunnalla). On se munkin mielestä ihan ok sitten kun siihen ryhtyy, mutta en koe erityisesti että haluaisin häntä. Nyt kun ajattelen niin näin on ollut alusta asti, mutta mä kai ajattelin että se menee ohitse.Pari lyhyempää suhdetta mulla on ollut aikaisemmin ja niissä tunsin suurta seksuaalista vetoa näitä miehiä kohtaan. voiko olla että meidän kemiat ei vaan sovi yhteen tällä saralla? Sillon kun aloimme seurustella olin jo pitkään halunnut löytää poikaystävän ja olin todella onnellinen kun löysin mieheni. Ehkä vaan yritin uskotella itselleni että hän olis sellainen jonka halusin.
Musta tuntuu että oon henkisesti riippuvainen miehestäni. Luulen että en itse selviä jos jätän hänet. En kestä ajatusta että loukkaan häntä. miehelläni ei ole kovin hyvä itsetuto ja se vaikeuttaa asiaa. Kun tapasin mieheni olin juuri toipumaisillani pahasta masennuksesta ja tää suhde autto mua pääsemään siitä yli. Nyt kun ajattelen että eroaisin niin pelkään todella että masennus tulee takaisin ja tällä kertaa en selviä siitä.
Olen koittanut jättää mieheni kerran puolivuotta sitten ja sanoin hänelle et haluan erota. Se tyssäsi kuitenkin siihen että sain itse kamalan itkukohtauksen. Sen takia aloin epäillä päätöstäni ja ajattelin että ei musta tältä kuuluisi tuntua jos haluaisin oikeesti erota. Siitä olin vähän aikaa onnellinen kunnes eroajatukset tulivat taas takaisin.
En enää tiedä mitä mun pitäs tehdä. Tuntuu että en kestä enää näinkää ja tuhlaan mieheni ja omaa elämääni. En usko että voin tulla onnelliseksi koskaan tässä suhteessa, mutta jos jätän hänet en tiedä kestänkö sitäkään. Rakastan kuitenkin häntä ihmisenä vaikka en vältämättä poikaystävänä. mitä ihmettä mun pitäs tehdä? Viimeset kuukaudet oon vaan lykännyt tätä päätöstä ja tavallaan kai odottanut että jotain ratkasevaa tapahtuis. Mutta eihän tää mikskään tästä muutu. Ajatukseni vaan on todella sekaisin.
Jos jollakin olis jotain neuvoja niin mielelläni otan niitä vastaan. Olen pahoillani että teksti saattaa olla sekavaa, johtuu mun sekavista ajatuksistani. Kiitos kuitenkin kaikille jotka jaksoitte lukee loppuun.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mä en itse ole varmastikkaan mikään oikee ihminen neuvomaan ketään. nää on niin vaikeita juttuja.
Itse olin joskus samassa jamassa kunnes ajattelin ja päätin et joskus mun itsenikin pitää ajatella omaa hyvinvointia ja onnellisuutta ja sitä et oikeasti rakastaa jotain joka tavalla, niinpä päätin erota.
Ja tällä hetkellä elän rakastavassa parisuhteessa jossa itsekkin olen ihan umpi rakastunut tähän toiseen niin hyvinä kuin huonoina päivinä.
Koita selvittää itselles mitä haluat ja se et onko se sit onnellinen parisuhde jos päättää jatkaa vain sen takia et ei halua loukata toista???
En kuminkaan siis halua yllyttään mihkää, mut kannattaa miettiä asioita joskus itsensä hyväks vaikka se joskus loukaiskin toista osa puolta.
Hei, Kirjoituksesi oli monilta osin kuin minun kirjoittamani. Minä olen vain seurustellut mieheni kanssa kauemman, eli lähes 5 vuotta. Aloimme seurustelemaan melko pian uudessa opiskelupaikassa aloittamisen jälkeen. Olinkin hieman ehkä masentunut kaikesta; uusi paikkakunta, kavereita ei vielä juurikaan yms. Olin iloinen suhteen alkamisesta sillä se tuntui antavan sisältöä elämään ja poikaystäväni osoittautui oikein mielenkiintoiseksi ihmiseksi, älykkääksi ja kiltiksi. Tosin koin heti alussa, että kemiat eivät aivan natsaa mutta tein silti kaikkeni että suhde onnnistuisi ja jatkuisi. Välillä tuntui että kaikki yrittäminen masensi/väsytti sekin. Ja jatkuihan se suhde, vielä tähänkin päivään asti. Tällä hetkellä mieheni on minulle todella rakas, mutta joskus pelkään että hän on enemmän ystävä kuin rakastettu. Olen lisäksi niin kiltti että en haluaisi loukata toista missään nimessä joten koen huonoa omatuntoa jo pelkistä eroajatuksista. Kuitenkin tiedän, että nyt kannattaisi kokeilla esim. erillään asumista, sillä sitten jos vaikka lapsia tekee niin sitä ei enää voi tehdä (tai voi, mutta minä en tekisi). Tällaisiin päätöksiin ei voi toiselle ihmiselle antaa neuvoja mutta harkitse edes samaa kuin minä; eli miltä tuntuisi väliaikainen ero (mietintätauko)? Tiedän pareja jotka ovat eronneet hetkeksi ja menneet kihloihin sen eroajan jälkeen eli heille on selvinnyt mitä haluavat (ja ovat olleet kihloihin menon jälkeen yhdessä useita vuosia;tähän päivään saakka). Ehkä voisit selittää tämän poikaystävällesi, tuollainen mietintätauko voisi olla "pehmeämpi lasku" poikaystävälle ja sinulle se antaisi mahdollisuuden miettiä mitä todella haluat.
Tarinasi kuulostaa lähes omaltani. Ollaan seurusteltu reilut 6 vuotta ja asuttu yhdessä noin puolet siitä ajasta. Pitkin suhteen aikaa olen miettinyt "onko tämä se oikea", mistä sen tietää...? Nyt sitten taas on vaikeaa, mies on kotona, minä töissä. Mitään kotitöitä hän ei kuitenkaan tee, minä käyn kaupassa, teen ruuat, siivoan, pesen pyykit jne. En jaksa enää nätisti asioista huomauttaa, vaan olen kunnolla muutaman kerran "avautunut"... Ongelmallista on, että mieheni on masentunut ja ahdistunut työttömyydestään. Minussa on sen verran empaattisuutta, etten uskalla tehdä radikaalia muutosta ja heittää häntä pihalle, kun en ole varma mitä hän sen jälkeen tekee... Mutta miten kauan näin voi elää? Onhan minullakin oma elämä. Mutta olenhan minä häntä ainakin joskus rakastanut, ja niin...rakastan edelleen ystävänä?
naisen suusta *ei tiedä mitä haluaa* elämä opettaa suakin ja löydät varmasti toisia miehiä vielä ja huomaat että sama ahdistus koittaa aina arjen tultaessa suhteeseen.
No se voi olla että koittaa, mutta kyllä jotkut ihmiset vaan tuntuu oikeammilta kuin toiset (luonteet sopii paremmin yhteen tms.). Sanoisin, että parempi kokeilla muutamaa seurustelusuhdetta ja elää kuin olla vaan yhden ihmisen kanssa etenkin jos tilanne rassaa koko ajan ja miettii eroa. Kyllä sitä sitten oppii sen suhteen arjen (niin kuin sanoit) mutta eipä tarvi enää epätietoisuudessa painiskella...toivon mukaan:)
"Yks suuri ongelma on se että en tunne halua harrastaa seksiä mieheni kanssa. Teemme kuitenkin sitä noin kerran viikossa, aina hänen aloitteestaan"
Sinun kannattaa ottaa puheeksi asia hänen kanssaan. Siis jos et halua harrastaa seksiä hänen kanssaan, sano EI hänen aloitteilleen. Naisten ei pitäisi aloittaa seksuaalista suhdetta ennen kuin kokevat olevansa siihen valmiita.
Tilanteen tekee vaikeammaksi se, että olet jo aloittanut seksuaalisen kanssakäymisen, etkä odottanut siihen saakka, kun oikeasti haluaisit seksiä miehesi kanssa. Suosittelen, että selität tämän tuntemuksesi asiasta hänelle aivan kiertelemättä samoin kuin selität sen ohessa. Se ainakin tasaa iskua "ilman" olemisesta. Edelleen älä aloita seksiä uudelleen ennen kuin haluat sitä itse.
"En enää tiedä mitä mun pitäs tehdä. Tuntuu että en kestä enää näinkää ja tuhlaan mieheni ja omaa elämääni."
Lopullinen päätös on tietenkin sinun itsesi tehtävä, mutta tuon kirjoittamasi perusteella sanoisin, että sinun kannattaa tehdä näin:
Lopeta seksi hänen kanssaan kunnes tunnet olevasi valmis siihen. ÄLÄ aloita sitä ennemmin uudelleen. Tuo väsymyksesi suhteeseen voi johtua (osittain) tuosta "pakkoseksistä". Kun muuten pidät suhteen ennallaan, niin ennen pitkää saatat tuntea seksuaalista halua häneen.
joo mulla sama ongelm tiedän miltä tuntuu ja oon ollu saman kaa jo varmaan viis vuotta. ihan niinkuin minun suusta oisit kirjottanu tän jutun. eipä paljon lisäämistä oo samat ajatulkkset ko sulla se on vaikeeta päättää olakko vai eikö olla mullekin sanottu että ota ero. vaan ei se niin helppoa ole . en osaa autaa sua mutta koska saman henkinen ihminen oot niin halusin laitta komenttia.
Vaihteeksi mies ketä kirjottaa :). Oma tilanne on hyvin pitkälti samanlainen. Yhdessä ollaan oltu 2,5v ja 1,5v asuttu samankaton alla. Olen pitkin suhdetta mietinyt tuleeko tästä mitään... Ehkä on ollut tyhmääkin jatkaa suhdetta näin pitkään.
Meidän suhteemme aikana hänellä oli joku lyhyt suhde. Se murensi luotamukseni aika täysin. Sillä luulin hänen tunteidensa olevan jopa omiani vahvemmat. Nyt epäilen häntä melkeen koko ajan. Yritän kerätä luottamusta, mutta siitä ei vain tule mitään.
Nyt on 7kk armeejaa takana ja vielä 2kk jäljellä. Viikonloput ovat sujuneet vaihtelevissa merkeissä. Melkein joka vklp riidellään milloin mistäkin, sovittua kyllä saadaan, mutta ei tälläistäkään jaksa. Pelkään mitä siitä sitten taas tulee kun kotiudun...
Vähän on sekavaa tekstiä kun ei tiä mitä kirjottaa. Pitänee taas miettiä asiaa. Sitä on tullu mietittyäkkin jo kauan. Saa nähdä pian tää leikki varmaan kestä.
Kirjoituksesi kuulostaa tutulta. Olen 25-vuotias nainen ja seurustellut 4 vuotta, melkein yhtä kauan (eli 4 vuotta) ollaan oltu saman katon alla. Olen miettinyt eroamista aina välillä nykyään, lähinnä ahdistaa ajatus että ei tässä näin pitänyt käydä, tuntuu välillä että olisi kuin vankilassa. Olin niin kovin nuori kun aloitin seurustelun ja tämä on ensimmäinen vakava suhteeni. Alussa oli kaiketi intohimoa, mutta nykyään tuntuu että olemme enemmän kämppiksiä kuin rakastavaisia, en himoitse häntä, lähinnä tunnen samanlaista rakkautta häntä kohtaan kuin muitakin ystäviäni. Seksi ei ole kiinnostanut enää vähään aikaan, vaikka joskus velvollisuudentunteesta sitä harrastankin, vaikka tiedän että mies ei minua siihen todellakaan pakottaisi, en vain halua tunnustaa etten halua häntä sillä tavalla.
Huono omatunto tästä kaikesta, mies on kiltti ja ihana ja tekisi kaiken puolestani, ja minäkö kiitokseksi hänet jättäisin? Tuntuu kovin pahalta ajatukselta, vaikka onhan tämäkin väärin. Vielä kun minäkin olen masennukseen taipuvainen ja varmaan erakoidun jos hänet jätän, enkä tapaa muita ihmisiä.
Minäkin muuten pari vuotta sitten olin jättämässä häntä, lähdin pariksi päiväksi jo pois kotoakin, mutta sain kamalan itku/tärinä/paniikkikohtauksen, eikä siitä siis tullut mitään, ja olin helpottunut kun kaikki oli taas ennallaan.
Tiesin jo suhteemme alussa että hän ei varmaankaan ole se oikea, sillä olin aiemmin rakastunut yhteen mieheen, eikä nykyisen kanssa ollut mitään senkaltaista tunnetta, himoa kylläkin. Nyt neljän vuoden aikana olemme oppineet tuntemaan toisemme todella hyvin, ja olemme loistava "tiimi". Vielä suhteen alussa kun emme kunnolla tunteneet tuli varsinkin riidellessä sellainen tunne että tunnenko tuota toista ollenkaan, että haluanko muka asua hänen kanssaan. Olisi silloin pitänyt jättää hänet, nyt se on paljon vaikempaa koska olemme kokeneet niin paljon yhdessä. Tyhmästä päästä kärsii kaiketi koko ruumis.
Luin kaikki viestit läpi. Miksei kukaan voinut kertoa, että tämä on ihan normaalia ja ohimenevää? Mulla on sama tilanne, enkä halua lopettaa suhdetta. Olisin halunnut, että joku kertoisi kaiken olevan hyvin. Haluan jatkaa yhdessä oloa, mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Mutta jos totta puhutaan, eroajatukset ovat olleet mielessäni jo vuosia...
siis sen, että jokaisee parisuhteeseen kuuluu ylämäkiä. Itse olen viime aikoina miettinyt useasti kannattaako tätä jatkaa. Aina olen kuitenkin todennut sen, että olen onnellinen näin ja rakastan miestäni. Ollaan oltu reilut 3vuotta yhdessä, joista reilu vuosi saman katon alla. Suhde arkipäiväistyy ja muuttuu kun asutaan yhdessä. Ehkä se tuo eri vivahteita suhteeseen, että tietää näkevän toisen päivittäin. Enää ei itselleni tule sitä huumaavaa tunnetta, kun toisen näkee. Kuitenkin rakastan miestä.Enää ei ole sellaista intohimoa kuin ennen mutta pysyvää rakkautta sitäkin enemmän.
Minulla OLI aivan sama tilanne!!! Tekstisi voisi olla minun kirjoittamani!!!!!!!!!
"Syy on se että en tiedä rakastanko todella miestä. Olen kiintynyt häneen ja välitän hänestä paljon, mutta en tiedä onko se nyt sitä rakkautta ja pitäskö musta tuntua tälle."
"Mieheni on kiltti ja välittävä. Siitä asiasta välitän hänessä ehkä eniten että hän tavallaan pitää musta huolta ja on aina valmis auttamaan jos tarviin jotain. Mieheni sanoo usein että kuinka paljon rakastaa mua ja haluaa olla vaan mun kanssa."
"Yks suuri ongelma on se että en tunne halua harrastaa seksiä mieheni kanssa."
"Rakastan kuitenkin häntä ihmisenä vaikka en vältämättä poikaystävänä."
Nämä kaikki sanomasi asiat kertoivat minun elämästäni.
Minä tein sen suuren raskaan ratkaisun ja päätin olla tuhlaamatta hänen sekä minun elämääni. Yhdessä oltiin oltu kolme vuotta.. Hänessä ei ollut mitään vikaa. Mutta ehkä se on se kemia.. MUTTA ASIAAN!!!!!ELI: Minä vastaavassa tilanteessa jätin miehen. En ole katunut päätöstäni vaikka joskus oli raskaita hetkiä ja halusin paeta hänen kainaloonsa julmaa maailmaa. Nyt kuitenkin olen löytänyt oikean rakkauden, eli päätökseni erota oli elämäni paras päätös. Nykyistä miestäni rakastan ilman epäilyksen häivää ja tunnen todella voimakasta fyysistä vetovoimaa häntä kohtaan ;). En olisi koskaan saanut tietää minkälaista on elää suhteessa jossa rakkaus ja vetovoima kukoistaa jos olisin jatkanut vanhaa suhdettani. Minun neuvoni on siis se että lopeta suhde äläkä haaskaa teiltä kummaltakaan enää päivääkään. Se on raskasta ja pelottavaa ja päässä liikkuu: "entä jos en löydä mitään parempaa, jos ei parempaa edes ole vaan tämä ongelma on minun päässäni" yksinjäämisen pelko on suuri mutta usko pois, sinä voit löytää ihmisen jonka kanssa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Ja silloin riemuitset sitä, että olit kyllin vahva katkaisemaan vanhan suhteesi. Ja kaikki vaiva on silloin ollut sen arvoista. Lupaan.
Nykyinenkin suhteeni on arkipäiväistynyt , eli EN tässä hehkuta mitään uutuudenviehätystä :) vaan löysin tässä suhteessa sen puuttuvan palasen. Arki tulee vastaan kaikissa suhteissa. Sitä en epäile. Mutta kyllä se minun tyhjyyden tunteeni edellisessä suhteessani johtui muusta kuin arkipäiväistymisestä , ja niin epäilen olevan alkuperäisenkin kirjoittajan kohdalla koska tuntemukset ovat niin samoja kuin minulla.