Ex:än viekussa

Meillä se on ollut tuota pidempään. Koko syksyn ja talven oikeastaan. Välillä useammin ja välillä vähän harvemmin. Kivaa oli niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt kun se on kokonaan loppu, ja ero tuntuu vasta nyt todelliselta, on tosi paha mieli. En kadu, mutta mietin vaan, mikä tilanne olisi nyt, jos olisin jo silloin, kun erottiin, alkanut käsitellä eron aiheuttamia fiiliksiä. Saattaisin olla jo selvillä vesillä. Mutta nyt tässä vasta alkaa tottua ajatukseen, että toista ei enää ole siinä vieressä.

voihan sitä aluks tehdä noin mut pisemmän päälle ei järkevää. Et pääse eteenpäin (mitä kai kuitenki haluisit?) niin kauan ku jatkat epämääräsiä exätapailuja...ja tuskallisesti tiedät ettei ne enää tuu johtaan sen enempään. Sori mut näin se vaan must on. Kannattaa hiljalleen harventaa näkemisiä ja lopulta huomaat ettet niitä enää erityisemmin kaipaakaan.

ole eronneet..toi on ihan samaa seurustelua kun aikaisemminkin olet niin heikko että omatunto soimaa ja sinne vanhan viereen vaan sitä sitten purkamaan. pitkistä suhteista kestää vuosia selvitä..varsinkin jos erotaan ihan turhan takia kuten nykypäivänä on tapana..halutaan jotain muuta elämältä ja sellaista paskaa..joka on vain itsekästä ajattelua loppujen lopuksi.. mietippä nyt tarkkaan jos kerta seksi sujuu ja hänen kainaloon kiirus on niin miksi erota??

Takana on ero 6 vuoden suhteen jälkeen. Viikko sitten poikaystävä sanoi, ettei näe enää mahdollisuuksia jatkaa eteenpäin suhteemme ongelmien takia. Minusta ongelmat voisi vielä ratkaista, mutta se vaatisi molemmilta isoja muutoksia ja panostusta, joihin en usko ainakaan poikaystäväni enää pystyvän. Me molemmat haluamme pysyä ystävinä, mutta ex-poikaystäväni ei haluaisi nyt aluksi tavata kovin usein. Hän pelkää sitä, että päädymme toistemme kainaloon ja että eropäätös alkaa tuntua väärältä. Pelko on aiheellinen, sillä olemme olleet erossa kerran aikaisemmin, ja silloin tapasimme vähän liiankin lämpimissä merkeissä, ja lopulta jatkoimme suhdetta. Minä kuitenkin haluaisin tavata, sillä minä puolestani haluaisin toteuttaa erkanemisen "pikkuhiljaa". Tällainen äkkinäinen ero toisesta on liian tuskallinen, ja tällä kertaa ymmärrän, että paluuta ei taida enää olla.

Mielestäni on ihmisten oma asia miten eronsa hoitavat, vaikka muut neuvoisivat mitä. Heillä ei ole sydämessään niitä tunteita, mitä asianomaisilla keskenään on. Omassa tapauksessani toivon, että pystymme pysymään ystävinä erosta huolimatta. Sitä toivoo ex:kin. Kummankaan tunteet eivät sammu heti, mikä voi aiheuttaa "vaaratilanteita" jos tapaamme toisiamme edelleen. Mutta entä sitten, jos sinne kainaloon päätyykin? Minusta on luonnollista, että toisen läheisyyttä kaipaa, ihminen vetää puoleensa ja toisen vieressä tuntuu olevan maailman paras paikka. On myös tärkeää saada keskustella asioista. Jos kummallakaan ei ole voimia vastustaa tilannetta, niin entä sitten? Yhdessä vastauksessa sanottiinkin, että tapaamisen jälkeen kuluu helposti vähän pidempi aika kunnes tapaa uudelleen, ja taas vähän pidempi. Vähitellen tapaamista ei kai sitten enää kaipaakaan, varsinkin jos niistä aiheutuu aina kamala morkkis.

Jos suhde on päättynyt "hyvissä väleissä", en näe estettä sille, että toista vielä tapaa. 5 vuotta, ja omassa tapauksessani 6 vuotta on pitkä aika, ja siinä ajassa toisesta tulee sekä rakastettu, ystävä että arkipäivän asioiden jakaja. Jos toista on edelleen mahdollisuus tavata (kuviossa ei ole kolmansia osapuolia), ja myös se toinen osapuoli haluaa tavata, ei ystävyydestä ja rakkaasta ihmisestä tarvitse luopua yhtään nopeammin kuin tuntee pystyvänsä. Tämä on kyllä aika ihanteellinen tilanne, ja ehkä harvinainen. Ja tietysti kuvio muuttuu aika radikaalisti, jos toinen löytääkin uuden kumppanin. Mutta omassa tilanteessani tuntuu siltä, etten ole valmis aloittamaan uutta suhdetta vielä hetkeen, sillä rakastan edelleen ex-poikaystävääni.

Tietysti on se riski, että tunteet eivät sammukaan, vaan ero tuntuu entistä kamalammalta ajatukselta. Itsensä kiduttamistakin se voi olla mutta toisaalta, kun antaa ajan kulua eikä tapaa toista liian tiheään, niin ehkä ne tunteet vähitellen antavat periksi. Ehkä tilannetta voisi sanoa ns. surutyöksi, jonka myötä molemmat oppivat hyväksymään asian.

Tiedä sitten..

it´s thru. Basicly I´m thru with you.

Turhaan soudatte ja huopaatte. Jotenkin niin pirun naisellista ajattelua. Halutaan asua erillään hetken ja miettiä asioita. Jos asioita tarvitsee miettiä, jos haluaa arpoa haluaako olla jonkun kanssa, niin tervemenoa miettimään.

Jos teidän tarvitsee asiaa vielä miettiä, niin ette ole kypsiä muuttamaan erilleen "selvittelemään tunteitanne". Jos tunteita tarvitsee selvitellä, niin suhteessa ne selvitellään kahdestaan. Selvittely tapahtuu puhumalla. Jos ette asiasta pysty puhumaan, niin sama lopettaa koko homma. Tuollaisella sääliseksillä / "ollaan yhdessä kun meillä oli aina niin hyvä olla lähekkäin" / "ollaan kavereita" / "voinko nukkua ens yön sun vieressä" -jutuilla ei ole mitään tulevaisuutta, vaan heikkouden merkkejä ne ovat.

Jos yksin haluaa asioita selvitellä, niin omasta puolestani vastaisin, että tervemenoa selvittelemään tunteita, mutta takaisin ei ole tulemista. Näin olen itse tehnyt, eikä kaduta. Katuminen on vähintäänkin yhtä typerää kuin entisen suhteen perään jahkailu. Polta sillat heti kerralla ja jätä koko mies. Tai poikahan tuo on, kun ei ole miehessä miestä itse peliä poikki viheltämään.

Tarjolla on sellaisia ihmisiä, jotka arvostavat sinuakin omana itsenäsi. Sama pätee varmasti tuohon säälittävään androgyyni-otukseen, jonka kanssa jahkailet mitä tehdä. Miksi pilata omaa itsetuntoa ja alentaa omaa itsearvoa sillä, että toivoo ja odottaa jotakin, joka ei tiedä, että arvostaako tai rakastaako ihmistä niin paljon, että haluaisi vielä hänen kanssaan olla. Helvetti, itse olen valmis antamaan suhteeseen kaikkeni. Jos toinen osapuoli ei ole varma omista tunteistaan, niin saa mennä.

Jos miehesi ei ole mies ja jää jahkaamaan perääsi, niin ole nainen ja lopeta suhde kertaheitolla. Kaikki täällä elämme vain kerran. Turhaa pilata elämää suhteessa, joka ei mene eteenpäin. Itse henkilökohtaisesti olen ennemmin yksin, kuin suhteessa jolla ei ole tulevaisuutta, vaan ainoana tarkoituksena on tottumus, hyvä seksi ja yhdessä olo. Pirun säälittävää. Ehkä olen oman mielipiteeni vanki ja tästä syystä yksin tälläkin hetkellä, mutta vaikka olen yksin, en ole yksinäinen. Olen sujut itseni kanssa, kuljen selkä suorana, pää pystyssä.

Miksi kukaan ei osaa sanoa milloin rakkaus alkaa, mutta on helvetin helppoa kyllä todeta, milloin se loppuu. Oma rakkauteni on loppunut. Se oli elämäni rakkaus, mutta nyt se on ohi. Uusia tulee tai ei tule, en kuitenkaan jää jahkaamaan menneisyyden perään.

..teille kaikille kirjoituksista:) Sain paljon uuttakin näkökulmaa meneillä olevaan asiaan. Siis suuri kiitos.. oikeasti.

..mikä yhteensattuma.. Meillä ex:än kanssa ihan samanlainen tilanne; erottu juuri tuolloin, tavattu ja nyt pitäisi uudestaan. ilmeisesti kohtalotevereita on sitten minullakin :)

me erottiin eksän kanssa noin vuosi sitten, ja edelleen se on yhtä jankkaamista asian kanssa. meillä oli 5 ja puolen vuoden seurustelu takana, kun tultiin päätökseen, ettei ongelmien takia kannata jatkaa. muutimme erilleen ja miehellä olikin heti "uusi nainen", joten eipä siinä paljoa yhteyttä pidetty. kuukauden kuluttua mies sitten otti yhteyttä ja minä tyhmä suostuin tapaamaan hänet, nyt kun ajattelee, kaikki olisi paljon helpompaa, kun olisi kerrasta poikki pistänyt.

Sitä kun ei kumpikaan osaa päästää irti ja tietenkin minulla sitten on vieläkin kamala ikävä aina, kun kaipaa sitä tuttua ja turvallista kainaloa.

Tapailemme silloin tällöin, välillä joka päivä, välillä kerran viikossa välillä kerran kahdessa viikossa, riippuu aivan siitä, missä päin suomea milloinkin olen. (vakituinen kotini on samalla paikkakunnalla)

Tiedän, ettei meidän suhteestamme enään mitään tulisi, mutta sitten kun tämä kaikki loppuu, niin kyllä jään kaipaamaan sitä "tuttua ja turvallista".

Itse olenkin nyt vähentänyt tapaamisia ja toivottavasti (!!) pystynkin siihen, että lopetan tapaamiset kokonaan, koska tuntuu siltä, että haluaisin taas kunnollisen parisuhteen, ja eksäni on tehnyt selväksi sen, ettei halua seurustella (ei sillä, että siitä mitään tulisikaan) tällä hetkellä.

Välillä on kyllä tuskaa ajatella, että se ihminen jonka kanssa niin hyvin juttuun on tullut, ei enään siinä olekkaan ja "alkaa totutella" johonki erilaiseen, mutta niin on parasta. :)