Olemme olleet yhdessä (avo)mieheni kanssa 9 vuotta ja meillä on juuri vuoden täyttänyt tytär. Koko suhteemme ajan meillä on ollut ylä- ja alamäkiä, lähinnä siksi että mieheni on ollut poissa kotoa niin paljon (töissä ym:ta). Sovimme pelisäännöistä raskausaikani aikana, että hän on enemmän kotona ja osallistuu sitten perhe-elämään. Homma alkoi jo rakoilemaan raskausaikana, ja nyt koko äitiysloma-aikani olen oikeastaan tytön hoitanut yksin. Asiasta on puhuttu moneen kertaan, hän on sanonut yrittävänsä olla enemmän kotona. Rakkautaan minuun ja lapseen hän vannoo moneen otteeseen. Meillä sujuisi varmaan hyvin, jos hän olisi kotona edes välillä enemmän kuin silloin ja tällöin vaikka yöksi tuleekin aina kotiin. Samasta syystä erosimme hetkeksi 3 vuotta sitten. Tilanne on nyt kuitenkin kärjistynyt. Asiaa ei edesauta yhtään se, että tapasin vanhan tuttuni 6kk sitten, ja meille syntyi vähitellen suhde. Tämä uusi mies rakastaa minua, ja haluaisi aloittaa yhteiselämän kanssani ja on valmis isäpuoleksi tytölleni. Kerroin juuri kaiken miehelleni, ja olen valmis jättämään mieheni, vaikka minulla onkin vielä paljon tunteitani häntä kohtaan. Arkielämä kun ei ole pitään aikaan toiminut ja katteettomia lupauksia on vaikea uskoa. Tarkkaan en osaa eritellä tunteitani tätä uutta miestä kohtaan vielä, mutta ainakin rakastunut häneen nyt olen. Mieheni haluaisi vielä yrittää lapsemme takia, ja hän lupaa taas jällen kerran muuttua. Sydäntä särkee ajatus rikkoa perhe uuden miehen takia, mutta kaipaan miestä rinnalleni jakamaan arjen, jota tämä uusi mies varmasti olisi. Mitä siis teen? Molemmat miehet odottavat päätöstäni.
Pieni lapsi ja avoero
Ajatukset hukassa
152349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Arki tuppaa tulemaan, uuteenkin suhteeseen. Onko uusi miehesi valmis rakastamaan tyttöä? Teillä on pitkä historia miehesi kanssa. Yrittäkää selvittää asianne, kaikkia tyydyttävällä tavalla.
Ja miksi niin monet eivät tajua sitä, että jos mies on töiden takia poissa, hän tekee rahaa perheelleen.
Pitäisikö sitten olla työtön, jatkuvasti kotona oleva aviomies?
Kannattaisko miettiä lapsen kannalta asiaa.
Isäpuolen "ottaminen" oman isän tilalle
voi olla rankka juttu.
Ymmärrän ongelmasi. Olin yksinhuoltaja pienille lapsillemme vaikka mieheni olikin kotona. Onnekseni talonyhtiömme pihalla oli toinen vastaavassa tilassa oleva äiti, jonka kanssa jaoimme arjen, miestemme istuessa sisällä koneittensa ääressä.
Nyt jälkikäteen ajattelen, että hitto kun olisin ottanut ja lähtenyt ekan vauvan kanssa tästä suhteesta. Mutta halusin kaksi lasta ja biologinen kelloni tikitti.
Lapset ovat edelleen alle kouluikäisiä ja tilanne on vain pahempi. Tai elämä on toki helpottanut lasten kasvettua, mutta parisuhteeni ei. Minulla on kivi kengässä vauva-ajasta, enkä usko että se lakkaa hiertämästä kovin helposti. Tosin on meillä muutama muukin "pikku ongelma", joten tämä on vain yksi murunen.
En suosittelisi uuden miehen matkaan lähtemistä. En usko että ihminen kykenee tekemään järkeviä päätöksiä tuossa tilanteessa. Tarvitsisit todennäköisesti samaa kuin minä... tilaisuuden ottaa aika-lisä avioliitosta ja nähdä etäältä mikä tilanteesi todella on. Mutta tämähän on jokseenkin mahdotonta, sillä ei kukaan halua jäädä lehdelle odottelemaan kun toinen miettii haluaako jatkaa avioa vai ei (tai ainakaan minun mieheni).
6 kk suhdetta on tosi lyhyt aika, se ei kerro vielä mitään todellisista tunteista. Olet todennäköisesti rakkauden nälkäsi ja tuen puutteessa ottanut miehen vastaan vaalenpunaisin silmälasein. Älä nyt ainakaan tämän miehen takia tee mitään päätöksiä lapsesi isän suhteen. Mutta päätöksiä sinun kyllä kannattaa tehdä; sitä vaikeammaksi se tulee, mitä isommaksi lapsi kasvaa.
isäpuolta lapselle, olipa hän miten pieni tahansa. Eipä tuttavapiiristäni löydy täysin mukana olevaa "isä- tai äitipuolta". Lakkaa haaveilemasta olemattoman perään ja jos kerran miehsi ja lapsesi isä on töissä muualla ja siksi pois luotanne, mielestäni olet kiittämätön ja laiska, mariseva muija. Miehesi sietäisi ottaa ero ja viedä lapsi pois luotasi turmeltumasta. Saisit nauttia yksinmenosta niin paljon kun sielu sietää.ps. Olen itsekin ÄITI.
Olen samaa mieltä, mikä siinä on että osa nyky naisista ei ymmärrä äidin roolia. Miksi miehen pitäisi olla kokoajan pitämässä kädestäkiini?
Jos hän on töissä ja tuo rahaa kotiin niin se myös on yhteisen pesän hoitamista. Mies kun on kivikaudelta lähtien hoitanut " metsästyksen" eli huolehtinut enemmän siitä että perheelä on mitä laitaa suuhun. Jos mies olisi luotu lapsesta huolehtimaan enemmän niin silloin mies pystyisi myös imettämään. Alkuperäisen kirjotajan ei olisi pitänyt tehdä lasta koska on vielä lapsi itsekin.
Lueppa viestisi uudestaan ja uudestaan, ehkä näet mitä sieltä löytyy
"Sovimme pelisäännöistä raskausaikani aikana, että hän on enemmän kotona" Kumman peli säännöt nuo oli, yleensä ne on itsestään selviä asioita ja jos pitää pelata asioilla niin jossakin vikaa ja paljon.
"hän on sanonut yrittävänsä olla enemmän kotona. Rakkautaan minuun ja lapseen hän vannoo moneen otteeseen" Mikä siinä on että ei ole onnistunut, oliso syytä katsoa myös vähän peiliin. Ihmetyttää että kuinka olet löytänyt uuden miehen sen sopan keskelle, kuinka luulet että nämä ongelmat ratkaistaan jos sulla on portti avoinna toisille laitumille, luulekko ettei mies huomaa tai aisti sitä että pidät veräjää auki, siinä tilanteessa on tosi hankala luoda mitään siteitä toiseen osapuoleen, vaan siinä on katsojan rooli että mitä se toinen tekee, sulla on vapaa valinta ja näyttää siltä että olet valintasi tehnyt ja jota saatat katua tulevaisuudessa.
Toivisinkin etttä menisitte yhdessä parisuhdeterapeutille ja siellä keskustelisitte asioista, tuntuu siltä että nykyinen miehesi on vaan pelinappula sun pelissä ja ehkä pakenee koko asiaa työntekoon, luulen että miehesi rakastaa teitä hyvin paljon, mutta ei tohdi sitoutua, menettämisen pelosta ja haavat sitten erossa ovat syvemmät ja repaleisemmat. Sun täytyy itse toimia nyt ja valita se tie, mitä ehdottomasti haluat mennä.
Jos kyse todella olisi miehesi poissaoloista, niin mitä helvettiä kuvittelet pettämisen tuovan kuvioon? Näinkö niitä ongelmia ratkaistaan?
Eipä voi muuta taas todeta kuin että rajatonta on ihmisten typeryys.
Kun miehesi ei vastaa jotain ideaalikuvaa avioliitosta, niin paetaan uuden miehen kainaloon ja uskotaan vielä kaikki lirkuttelut ja paskapuheet mitä uusi ihana romeo suoltaa salaisessa lemmenpesässänne. Avomiehesi uskollisuus ja rakkaus on punnittu vuosien mittaan, "isäpuoliehdokkaasi" höpinät ovat vain teoriaa. Sitä paitsi lapsellasi on jo isä, hän ei tarvitse jotain suharia tähän rinnalle isää leikkimään. Mutta jos suunnittelet lapsen oikean isän ulos pelaamista ja uuden hoitosi kiinnittämistä tähän pestiin, niin olet vielä itsekkäämpi kuin mitä alkuperäinen kirjoituksesi antaa ymmärtää.
Jos avoliitto ei toimi ja puoliso ei SUOSTU muuttumaan, niin ota ero, mutta oikeilla perusteilla. Nyt ainoa henkilö jolla on syytä erota on avomiehesi perusteena aviorikos.
Ainoa positiivinen asia mitä tästä farssista saattaa toivoa on, että tuleva ex-miehesi löytää paremmin isyytensä eron myötä. Voimia miehellesi. Niitä hän tulee tarvitsemaan.
...ei ollut koskaan kotona, kun lapset olivat pieniä. Aina luvattiin muuttua, mutta mitään ei tapahtunut ja niin ne tunteet sitten kuivuivat ajan myötä kokoon ja vasta siinä vaiheessa kun ero näytti todelliselta, niin vannottiin suurta rakkautta sun muuta potaskaa ja sitä kuinka muuttuu jne. (varmasti hän sillä hetkellä myös uskoi niin itsekkin)No minä kuitenkin lähdin..ja palasin taas takaisin, kun oli käyty keskustelemassa parisuhteesta, ja mieskin näytti muuttuneen. Mutta mites kävikään..kun kaikki näytti varmalta "nakilta" ja se pikkuvaimo oli taas kiltisti kotona hoitamassa pieniä lapsia, tekemässä ruokaa perheelle, siivoamassa ja pesemässä pyykkiä töittensä jälkeen (ei todellakaan ollut omaa aikaa saati mahdollisuutta, edes omaa äitiä käydä katsomatta) tajusin, ettei se siitä mihinkää muutu..
Tänä päivänä elän onnellista parisuhdetta, johon kuuluu lapset entisestä liitosta ja yksi yhteinen lapsi. Minua rakastetaan oikeasti ja en olisi koskaan voinut kuvitella kuinka sitä nautii omasta pikkuisesta, kun on toinen jakamassa syötöt, pesut, nukuttamiset ja pääsee jopa iltasella lenkille.
Ex-mieheni on myös naimisissa ja elää varmaan omanlaistansa onnellista elämää.
Uskoisin, että tämä mies jonka olet löytänyt on sellainen ihminen, joka osoitti huomiota sinuun ja jaksoi kuunnella, mutta elä pidä häntä pakokeinona, äläkä rakenna elämääsi hänen varaan. Jos päätät lähteä, lähde itsesi ja lapsesi vuoksi, älä muuta yhteen uuden kaverin kanssa. Ehkä kannattaisi laittaa vaikka pariksi kuukaudeksi alustavasti välit kokonaan poikki ja katsoa onko mitään tunteita jäljellä sen jälkeen siis tämän uuden tuttavuuden kanssa. (helppoa se ei ole jos on rakastunut)
Varmasti olisi myös aika miettiä molempien sekä lapsen isän että äidin mitä elämältä haluaa, vai mitä??
"Sydäntä särkee ajatus rikkoa perhe uuden miehen takia, mutta kaipaan miestä rinnalleni jakamaan arjen, jota tämä uusi mies varmasti olisi."
Miksi ihmiset eivät mieti, mitä he kirjoittavat? Kuinka sinä tiedät asian noin varmasti?
Mitä sitten jos hän ei olekaan jakamassa arkea siten, kuin sinä toivot?
Vanhan neuvo: "Sama p***a eri paketissa".
Älä vain uskokaan, että löytyy mies, joka
jakaa tasaisesti arjen, vaippapyykit ym.
kanssasi. Täällä palstalla joku jo "viisasikin", että kivikautinen mies metsästää ...
Että silleen se tahtoopi mennä!
Valitse kolmas vaihtoehto ja ole rehellisesti ILMAN MIESTÄ ainakin vuoden verran. On itsepetosta valita mies sen perusteella kumpi auttaa kotitöissä enemmän. Vuoden päästä voit valita jomman kumman edeltävistä tai löytää kenties sellaisen, jota todella rakastat.
Itse olen kahden lapsen YH äiti ja yksin olen ollut vuoden verran. Nuorempi lapsi on 1-vuotias.
Uutta miestä en ole tähän sotkuun ottanut ja ex-ukkoani en myöskään takaisin ota. Pyöritelkööt ihan virallisesti salarakaskuvioitaan ylitöidensä ohella.
Olisin kysynyt vielä siitä, mitä mieltä olet kuinka lapset kärsivät avioerosta. Mieheni argumentoi vahvasti, että jos vanhemmat eroavat, niin lapsi kärsii siitä kun ei näe isää usein / kasvaa ilman isää. Jos eroaisimme, niin kuvittelisin tyttömme näkevänsä isäänsä ehkä 1-2 krt. viikossa (tuskin yökyläilyä ainakaan alkuvaiheessa, vain päivisin tai iltaisin). Se on tietysti eriasia kuin joka päivä. Kiitos etukäteen vastauksestasi.
Enpä usko lapsen siitä mitenkään kärsivän. Keskity vaan omaan jaksamiseen niin lapsikin voi hyvin. Isäsuhdekin voi parantua tapaamisista, kuka tietää? Kerroithan ettei isä juurikaan osallistu lapsen elämään.
Jep jep. Niin tylyy ettei voi edes kommentoida...miehellesi toivotan jaksamista...