Rakkaus muuttui

Kokemuksen vakaalla rintaäänellä voin kertoa, että se vihakin menee aikanaan ohi. Usko huviksesi. Mikään vaihe ei jää päälle ikuisiksi ajoiksi, sillä elämä on jatkuvaa liikettä.

Tottakai se ottaa pannuun kun toinen päättää lopettaa kaiken eikä suostu edes keskustelemaan vaihtoehdoista. Onkos sen itsekkäämpää ja epäoikeudenmukaisempaa käytöstä nähtykään?! No ei ole. Se on sikamaisin temppu minkä toiselle voi parisuhteessa tehdä. Eikä sitä voi eikä tarvitsekaan ymmärtää. Se on loukkaus, josta loukattu joutuu aina selviytymään kuiville omin voimin.
Sinä pystyt kyllä siihen niin kuin me muutkin jätetyt on pystytty.


Parisuhde on rakkaussuhde eli tunnesiteelle rakennettu kumppanuus. Sen vastakohta on viha ja jopa tuhoaminen eli juuri ne fiilikset joiden kourissa säkin nyt rimpuilet. Mutta ei se silti tarkoita sitä, että sä nyt lopun elämääsi vaan aktiivisesti vihaisit tuota ihmistä. Sellaiseen katkeruuteen tarvitaan aika lailla vinksahtanut mieli eikä sulla ole sellaista. Eikä susta tule sellaista, joten don't worry.

Kiehu nyt rauhassa ja antaumuksella niin kauan kun kiehuttaa. Keskity purkamaan ulos sitä pettymystäsi kaikin mahdollisin keinoin, ettei se pakkaudu sisälle kummittelemaan. Puhu, itke, kirjoita jne. Lähde lenkille tai salille, hakkaa säkkiä, että se tulee susta ulos fyysisestikin, ja mä lupaan, että kohta alkaa väkisinkin helpottaa. Aikansa se vie, että pääsee siitä pahimmasta ketutuksesta yli. Sen aikana ei kande tehdä suuria päätöksiä, sillä niitä väkisinkin varjostaa tunnetila. jossa sä nyt olet.
Ota päivä kerrallaan ja anna itsellesi oikeus olla vaan helevetin Pettynyt.


Menneen tilalle tulee aikanaan taas jotakin uutta ja sen jälkeen sulla ei kerta kaikkiaan ole enää aikaa vihata ketään tai rypeä menneissä pettymyksen tunteissasi.
Jossakin vaiheessa sun on vaan annettava itsellesikin anteeksi menneet ja päästettävä niistä IRTI. Se tapahtuu sitten kun järki taas voittaa tunteet ja elämä tuntuu lutviutuvan.
Eli kaikkein paskamaisimmankin kokemuksen jälkeen on vuorossa taas jotakin mukavaa, usko pois.

Voimia ja sinnikkyyttä!

jolle on käynyt samoin. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut, joten aika samoilla fiiliksillä ollaan, eli vituttaa niin vitusti. Erona meillä on vaan se, että rakastamani nainen kertoi todellisen syyn, miksi laittoi poikki ja LÄHTI TOISEN MIEHEN MATKAAN...

Hänen tunteensa minuun loppu ilmeisesti kuin seinään tavattuaan tämän miehen. Nyt ite kärvistelen itsesäälissä ym. ja raahaudun elämässä jotenkin eteenpäin. No, ei saa jäädä tuleen makaamaan ja uutta matoa on laitettava koukkuun. Tunteet häviää ennen pitkää ja toivottavasti viimeistään silloin kun löytää uuden naisen, jota rakastaa. Ihmiset on onneks tehty niin, että rakkaus on jakamaton...? Eli et voi kahta naista rakastaa yhtä paljoa. Jos toisen rakkaus voimistuu, niin toisen vastaavasti laskee, toivottavasti.

Ei muuta kuin tsemppiä ja muista, että meitä on paljon, sekä miehiä että naisia, joilla on sama tilanne tälläkin hetkellä.

Samassa tilanteessa olen minäkin. Avovaimo otti ja lähti. Tunsin samanlaista vihaa ja tuskaa häntä kohtaan. Ajattelin myös, että kaikki kokemamme ihanat asiat oli turhaa. Siitä vihasta pääsee oikeastikki yli. Se aika minkä se ottaa nii se on tietenki aina henkilökohtainen asia. Nyt olen pystynyt hyväksymään tilanteen ja olemaan jopa ystävä tälle naiselle. Jos hän on ollut sinulle tärkeä niin ei kannata välttämättä hylätä häntä, vaikka hän hylkäsi sinut. Ystävänä voit tukea ja hän voi tukea sinua. Ja ainakin loppujen lopuksi itse toivon, että entinen avovaimoni on onnellisempi nyt niin minkäkin olen onnellinen. Tietenkin mulla eri tilanne siinä että exäni ei vain lähtenyt ja pystyimme keskustelemaan tilanteesta. Voimia sinulle kyllä se elämä vielä voittaa

selviytyä. Itsellä se ainakin auttaa/auttoi. Vihan avulla voi työntää syrjään ne kaikki syvät tunteet sitä toista kohtaan. Tuskin kukaan nauttii jatkuvasta itkemisestä ja lohduttomuudesta. Viha auttaa jaksamaan ja pääsemään eteenpäin. Se on siis ihan ok.

Kaikkein eniten vihan tunteita mielestäni herättää just se, että toisella ei ole edes kunnon syytä erota, tai ainakaan hän ei sitä kerro. Vihan lisäksi sellainen vielä katkeroittaa.

Mutta, niin kuin yllä sanottiin, menee ne vihankin tunteet ohi joskus. Ja voit olla varma, että sen jälkeen sitä itkua tulee, kun jää vain ikävä...

Sitten pitääkin miettiä vakavasti voiko toisen kanssa olla enää ystävä. Itse siihen tuskin pystyn. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tai tietty ehkä riippuu vähän omasta elämäntilanteesta. Pieneksi kostoksi olisi ehkä kiva vilauttaa exälle uutta sähäkkää tyttöystävää :)

Älä muutu katkeraksi. Älä menetä uskoasi siihen, että vielä sinullekin löytyy se oikea.

Minulle on käynyt samoin syksyllä. Ihanista ihanin avomies vain lähti. Sanoi ettei hänestä ehkä sittenkään ole tähän. Ehkä hänen on parempi olla yksin. En usko. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin. Se on tekosyy, kun ei halua toista loukata, mutta haluaa suhteesta pois.

Minä en pysty vihaamaan häntä. En koskaan. Toivon että jonakin päivänä voimme olla ystäviä, jos rakkaustarinamme päättyikin tähän.

Itse pelkään eniten katkeroitumista. Kylmettymistä. Pelkään, että herkkyys katoaa, ja rohkeus heittäytyä uuteen suhteeseen murenee.

Mutta minä yritän. Itseni tähden. Minulla on koko elämä vielä aikaa. Jälkeenpäin nämä kokemukset voivat tuntua kaukaisilta, kasvattavilta ja pakollisilta kokea.

Sinäkin osaat nyt arvostaa tulevaa uutta ihmissuhdettasi aivan toisella tavalla. Sinun pitää vain uskoa. Sinussa ei välttämättä ole ollut mitään vikaa, teidän jutun vain ei ole ollut tarkoitus onnistua. Kaikkeen on syynsä.

Minä etsin uutta suhdetta, mutta se on vaikeaa kun rakastaa edelleen unelmiensa miestä. On juttuja, muttei sitä sukkien pyörimistä jaloissa tunnu...

Samoin kävi itselleni. Viha tuota naista kohtaan on mielestäni paras lääke. Jos häntä yrittää ymmärtää ja siinä onnistuu, rakkaus tulee mieleen seuraavaksi.. Ja sitten taas tiputus maanpinnalle, kun yhdessä ei kerran voi kuitenkaan olla, vaikka kuinka ymmärtäisi ja rakastaisi.
Paras ajatella, että hän oli turhamainen ääliö ja sinä olit tunteidesi sokaisema ollessasi hänen kanssaan.
Jos jatkossa ei voi enää uskoa rakkauteen tuollaisen kokemuksen vuoksi, on parasta siirtyä "nainen on reikä" -ajatteluun. Silloin ei satuta itseään. Ei tosin rakkauttakaan saa, mutta ehkä parempi niin.