Tilanne pitäis olla nyt mahtava(?) Tai no en tiedä. Seurustelin yli vuoden jätkän kans, kunnes hän halus lopettaa kun ei itsekkään tiennyt mitä elämältä haluaa. Suhteeseen mahtui lupauksia, pikku valheita. Asioista ei vaan osattu puhua ja selvittää niitä. (koen ettei mies osannu alkaa puhamaan) Olin tavallaan kiinni hänessä meidän eron, tai no ero ja ero, jälkeenkin. Just sellainen joka soittelee ja viestittää perään. Sehän ahdisti häntä vaan enemmän. Päästin sitten irti tässä vasta, kun sain selville erään valheen minkä hän kehtas kieltää. Piste iin päälle kuitenkin!
Kului viikon päivät, sitten jätkä otti yhteyttä, ensin en edes vastannut hänelle. Kunnes nähtiin sattumalta ja hän, ihme kyllä selvinpäin tuli puhumaan kuinka hän on miettinyt ja tullut tulokseen ettei halua olla ilman minua. Lupasi kuulema tehdä asiat nyt toisin ja kertoi oppineensa virheistään ja että niistä ei tulisi rankaista häntä loppu elämää, vaan antaa meille mahdollisuus. Luottamus on minulta siis mennyt ihan täysin..
Tilanne nyt se, että haluan toisaalta jatkaa hänen kans. JOS hän todella on ottanut opikseen, mistä sen saan tietää ellen jatka (?) Toisaalta taas olen elämässni (aikuisiällä) viettänyt aika vähän sinkkuelämää, kun olen seurustellut melkein koko ajan jonku kans. tai no parin tässä vajaa kymmenen vuoden sisään. Nyt mietin, haluasinko sittenkin sitä? Tiedän etten pitkään jaksaisi kyllä rampata baareissa jne, ja jos nyt päätän, etten jatka, pelkään että teen virheen jos hän onkin nyt luottamuksen ja rakkauden arvoinen.
Kertokaapa te viisaammat
Kului viikon päivät, sitten jätkä otti yhteyttä, ensin en edes vastannut hänelle. Kunnes nähtiin sattumalta ja hän, ihme kyllä selvinpäin tuli puhumaan kuinka hän on miettinyt ja tullut tulokseen ettei halua olla ilman minua. Lupasi kuulema tehdä asiat nyt toisin ja kertoi oppineensa virheistään ja että niistä ei tulisi rankaista häntä loppu elämää, vaan antaa meille mahdollisuus. Luottamus on minulta siis mennyt ihan täysin..
Tilanne nyt se, että haluan toisaalta jatkaa hänen kans. JOS hän todella on ottanut opikseen, mistä sen saan tietää ellen jatka (?) Toisaalta taas olen elämässni (aikuisiällä) viettänyt aika vähän sinkkuelämää, kun olen seurustellut melkein koko ajan jonku kans. tai no parin tässä vajaa kymmenen vuoden sisään. Nyt mietin, haluasinko sittenkin sitä? Tiedän etten pitkään jaksaisi kyllä rampata baareissa jne, ja jos nyt päätän, etten jatka, pelkään että teen virheen jos hän onkin nyt luottamuksen ja rakkauden arvoinen.
Kertokaapa te viisaammat
Vastaukset 7
Vanhimmat
..jos mun pitäisi tuo ratkaisu tehdä, punnitsisin sen "valheen" arvon tarkasti, siis että kuinka isosta asiasta oli kyse. Luottamuksen voi kuulemma saada takaisin ajan kanssa, näin väittävät minua viisaammat.
Luonnettaan ei voi muuttaa mutta tapoja kyllä jos niin itse tahtoo.
Sinkkuelämä sucks,joten jo senkin takia saattaisin harkita jos sydän takoo rinnassa miehen suuntaan. Ei meistä kukaan ole täydellinen, ja baarit ym netti"etsinsitäoikeaa,oikeesti" -palstat ovat täynnä aikast huonolaatuisia ehdokkaita...
Mitä näitä varmistelemaan, onkelmia tulee eteen stedimmässäkin suhteessa. Niistä on vaan kauhottava läpi, sillä ei se elo ole koskaan mitään sileän pehmeää liukua kehdosta hautaan. Pomppulinna soon, sanon minä!
Ota miehen sana tosissasi ja anna uus mahis, sittenhän tuota näet mihin hän itse uskoo. Sen hän kertoo sulle sanoin ja teoin joka päivä. Mutta ota opikses myös menneistä ja päätä, että valheet sun muu negatiivinen käsitellään vastedes aina tuoreeltaan ja pohjia myöden ennen kuin jatketaan yhtään mihinkään.
Virheistä oppii.
virheistä oppii, ainakin luulisi. Sitä vain mietin kun jätkä on ennenkin niin uskottavasti valehdellu niin mistä voin olla satavarma että vastedes puhuu totta? Niinhän luulin silloinkin kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin uskoa!
Hän kuitenkin lupasi ettei enää tekisi minulle niin ja en tulisi pettymään jne jne. Todella uskottavasti ja vilpittömästi puhui. Sanoin, etten halua taas samaa kohtaloa kuin viimeksi kun suhde alkoi päättymään. Sanoi ettei niin käy. Mutta mistä sitä voi tietää... sen ainakin tiedän, että jos nyt päätän jatkaa, niin HETI kun alkaa näyttään entisiä vinkeitä, teen sille stopin! En tiedä...
kannattaa jokaiselle ihmiselle antaa toinen mahdollisuus, sinäkin sen ansaitsisit.
se, että se sanoo ettet tule enää koskaan pettymään, se on kyllä valitettavasti vale. ihmisillä kestää aikansa kasvaa ja aikuistua ja oppia virheistään, mutta se ei tarkoita että kannattaa erota tai toinen jättää. totuushan on se, että kukaan ihminen täällä maailmassa ei elä meitä muita varten, paitsi isä ja äiti, mutta ne on asia erikseen.
minunkin mies on jäänyt kiinni valheesta, mutta ei niin kovin suuresta että sen takia jaksaa toinen tuomita iäksi. kyllähän minäkin valkoisia valheita tipauttelen. ja kyllä se on niinkin, että ei ne miehet aina uskalla sanoo päin näköö kaikkee asioita, koska ne jollaintapaa kunnioittaa naista eikä halua sille pahaa, vaikka itse tekevät sellasia asioita jotka loukkaa.
toisen reaktio ja omien kasvojen menetys pelottaa myös.
se vaan menee niin että ihmiset elävät kuten parhaaksi näkevät, jotkut eivät ehkä osaa niin ottaa toista huomioon niinkuin toinen olettaa.
pointti tässä on se että varmasti tulet pettymään, varmasti hän vielä tekee jotain mistä sinä et oikein pidä, mutta onko se niin kamalaa? hän kuitenkin haluaa olla kanssasi ja sinä hänen kanssaan, niin hyvänen aika olkaa, elkääkä miettikö liikaa. virheitä tehdään aina, se on vaan inhimillistä. ja jos ero tulee, sitten tulee. se koskee mutta siitä pääsee yli.
ja minusta selanen vannottaminen, että elä tee enää mulle pahaa, saa vaan toisen sitten luovuttamaan helpommin, kun tuleekin eteen asia, että huomaa tehneensä jotain muuta, mitä toinen on odottanut ettei saa tehdä.
antakaa toisillenne tilaa elää ja kasvaa ja olla oma itsensä. mutta tottakai niin että kummallakin on hyvä olla. rajat on hyvä olla, mutta epäinhimillisiä odotuksia ei kasvaville ihmisille kannata laittaa. toki saa olettaa että toinen tekee hyvin ja pitääkin uskoa siihen, mutta vannomatta paras.
Todellakin tuo pitää paikkansa, jokainen ansaitsee sen toisen mahdollisuuden.
Ja jos toinen pitää sanansa että todella haluaa ja pystyy muuttumaan, niin miettikää miten ihanaa elämä on sitte, kun voi jakaa elämän ilot,surut yhdessä sen OIKEAN, oman kullan kanssa.
Totta ihminen tekee virheitä, ihminen ei ole kone vaan erehtyväinen henkilö.
Mutta todellakin ihminen ansaitsee toisen mahdollisuuden, oli tilanne sitten mikä tahansa.
Ihmiset hyvät jos teidän siinä, puolisossa löytyy niitä ihania,mukavia,rakastettavia piirteitä, niin älkää heittäkö kaikkea menemään, vaan antakaa toiselle MAHDOLLISUUS.
Kokemuksesta voin kertoa minä en antanut miehelleni mahdoliisuutta hän löi minua, ja en uskonut että se loppuu. nyt mies elää toisen naisen kanssa, ja on uskossa. Ja on aivan kuin eri mies.
Kaiken lisäksi tämä mies vakuutteli minulle että hän muuttuu ja hän muuttuikin ja MINÄ TYHMÄ EN ANTANUT MAHDOLLISUUTTA. Nyt itken joka päivä että miksi minä TYHMÄ EN ANTANUT MAHDOLLISUUTTA.
MUTTA tehkää te asiat viisaammin ja antakaan puolisollenne TOINEN MAHDOLLISUUS
Ei voi etukäteen tietää yhtään mitään, voi vaan ottaa riskejä ja elää ne läpi niillä taidoilla jotka on just silloin ittellä (ja toisella)olemassa.
Ainahan voi pureutua niihin syihin MIKSI se ihminen esim. valehtelee. Pyrkiä keskusteluun sen kanssa siitä aiheesta ja yrittää löytää yhdessä uusia ja palkitsevampia tapoja elää ja käyttäytyä. Jotakinhan se kaiketi pelkää kun ei uskalla kertoo/elää totuutta vaan lipsuu alati vilunkipeliin.
Ja mitä se siitä saa? Ei ainakaan mitään palkitsevaa. No miksi se sitten sitä jatkais? Eikai se mikään tyhmä ole?
Miksi se ei luota/usko itseensä ja suhun niin, että ei venkulois vaan olis rehellinen...kas siinäpä pähkinä purtavaksi molemmille.
Ole se joka kiinnostuu sen ihmisen heikkouden SYISTÄ eikä vaan hylkää ja jätä kaikkee selvittämättä kesken. SitäKIN se toisesta tykkääminen on.
Ja palkitse aina hyvä käytös! Se kannustaa jatkamaan samaa tietä vastakin. : ) Lyckyä tykö.