Kaikki jotka ootte keskeyttaneet au pair -vuotenne!! Kauan ehitte olla au pairina ennen kun paatitte lahtea kotiin?Ja kuinka pian paatoksen jalkeen(ja perheelle kertomisen jalkeen)lahitte kotiin? Mites toi palkanmaksu silta ajalta kun on siella esim viela 3 viikkoa, ja on siis sit lahossa ennenaikaisesti kotiin?pitaisko perheen maksaa ihan normaali palkka jos kuitenkin hoitaa sovitut tyot..?Miten perhe suhtautui paatokseesi?
keskeyttaneet
vxc
61237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse ehdin olla kolme kuukautta. Lähdin kotiin kolmen viikon päästä kerrottuani asiasta.
Perheen pitää maksaa ihan normaali palkka, niinhän se toimii missä tahansa työpaikassa kun sanot itsesi irti. Ei sitä ilmaiseksi työtä tarvitse tehdä=)
Kehoitan kuitenkin vaatimaan rahat ennen lähtöäsi, ettei käy kuin minulla.Joudun asiamiehen kautta perimään rahojani kun jättivät maksamatta sovitun viimeisen palkan.
Tuo käytös varmaan kertookin paljon perheen suhtautumisesta. Ottivat asian hyvin henkilökohtaisesti ja viimeiset viikot siellä oli minulle aika tuskaa vaikka päällisin puolin kaikki oli normaalia, mutta kuitenkaan asiat eivät olleet hyvin.
Olisin odottanut aikuisilta ihmisiltä vähän fiksumpaa otetta asiaan,mutta viimeisten viikkojen aikana opin näkemään näistä ihmisistä aivan toisen puolen, joka vain lujitti ajatustani että oikein tein.
En ole kertaakaan katunut lähtöäni. Itseasiassa mietin jälkeenpäin kuinka jaksoin olla niinkin kauan! Opettavaista, mutta ei enää ikinä uudestaan!
Kaikki jotka ootte keskeyttaneet au pair -vuotenne!! Kauan ehitte olla au pairina ennen kun paatitte lahtea kotiin?Ja kuinka pian paatoksen jalkeen(ja perheelle kertomisen jalkeen)lahitte kotiin? Mites toi palkanmaksu silta ajalta kun on siella esim viela 3 viikkoa, ja on siis sit lahossa ennenaikaisesti kotiin?pitaisko perheen maksaa ihan normaali palkka jos kuitenkin hoitaa sovitut tyot..?Miten perhe suhtautui paatokseesi?
#mietin asiaa jotain 3 kuukautta. Olin au pairina 6 kk, tarkoitus oli olla vuosi. Olen tyytyvainen etta olin sen ajan.
Lahdin kotiin reilun 2 kk jalkeen perheelle kertomisesta.
Sain palkan viimeiselta viikolta vaikka pari tyopaivaa jaikin tekematta. Ihan reilu juttu.
Olivat pettyneita ja niin minakin.. Mutta en kadu. Pidin perheesta mutta tyo oli todella rankkaa.
Hei sina joka perit rahojasi asiamiehen kautta! Miten juttu kaytannossa onnistui? Minulle jai edellinen perheeni 300 euroa velkaa ja olen pariin otteeseen heilta rahojani pyytanyt, mutta mitaan ei ole kuulunut. Voiko asiamies auttaa tassa tapauksessa? Mina kun lahdin sillon kun perhe ei ollut kotona eukateen ilmoittamatta... Tosin olin pari viikkoa aiemmin sanonut lahtevani, mutta he suostuttelivat minut jaamaan lupaamalla parempaa kohtelua. Kun mikaan ei muuttunut ja perheen isa haukkui koko elamantapani, otin ja lahdin. Onko minulla oikeus rahoihini? Olin kuitenki toissa tayden kuukauden, josta kaksi viikkoa vanhemmat olivat lomalla eli olin tavallaan toissa 24/7. Mita voin tehda?
Keltaisilla sivuilla on ilmoituksia ( en muista millä "hakusanalla" etsin, olisiko ollut asianajotoimisto...), valitse sieltä jokin ja ota yhteyttä. Itse otin yhteyden varatuomariin, joka mainosti "alustavat neuvot maksutta". Kun soitin, tämä henkilö sanoi heti minulle että kyllä rahat sieltä saadaan, vaikka ei ole kirjallista todistusta. Minulla oli onneksi sähköpostikirjeenvaihtomme joka auttoi asiaa, ja tietysti tiliotteet joista kävi ilmi että perhe oli maksanut minulle palkkaa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että olet oikeutettu rahoihisi, koska olet maininnut lähdöstäsi ja tilanne ei ole muuttunut. Ja au pairillahan ei ole irtisanomisaikaa jollei toisin ole sovittu.
Toivottavasti asiasi järjestyy!!
Hmm, minulla kun ei ole mitaan tiliotetodisteita, koska palkka maksettiin suoraan kateen. Ei liioin sahkopostikirjeenvaihtoa... Voi olla etta hankala olisi todistaa... Muutenkin mietin, etta kuinkahan paljon tuon asiamiehen palkkio olisi? Jos se veisi kaikki rahat, ei hommassa olisi mitaan jarkea.
Meillä ainakin on (vielä) että palvelu ei maksa minulle mitään. Jos en saa rahoja perimällä, ja joutuu menemään oikeuteen ( olisi jo aika uskomatonta...) niin sitten katsotaan tilanne uudestaan.
Mutta kunnallahan pitäisi olla ilmainen asianajopalvelu, siskoni ainakin joskus on käyttänyt sitä. Ainahan voi kysyä että onko sinun tilanteessa mitään mahdollisuutta.Se ei kuitenkaan maksa mitään.