niin, olen menettänyt elämänhaluni, en tunne että kukaan rakastaa mua, enkä oikeastaan tiedä mitä enää teen ja miksi kidutan itseäni. Kohta vuosi yhteistä taivalta poikaystäväni kanssa, pari kertaa on meinattu erota, mutta kuitenkin jatkettu, välillä menee paremmin ja välillä huonommin,niinhän se kuuluukin mennä. Mutta, vaikeus on mies itse, joka ei halua puhua, tuntuu että ei halua olla enää lähekkäin..tietokone vie suuren osan hänen elämästään, tuntuu että jään toiseksi mokomalle laitteelle..tekisi mieli tehdä viimeinen siirto ja jättää hänet, mutta kun tuntuu ettei ole siihen kun on itsetunto niin alhaalla..ettei pärjäisi ilman sitä pientäkään turvaa..uskaltaisinko tehdä sen ja koittaa, miten selviäisin, toisaalta..takaisin ei sitten ole paluuta :'(
mitä tekisinkään..
huoh..
5956
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
siihen kakkosen rooliin heti tietokoneen jälkeen.. heh koitahan ruhdistäytyä ja ettiä itsellesi parempi mies jolla on aikaa sulle ja teidän yhteiselle elämälle...meitä sinkkumiehiä riittää.
Vaikka jättäisit miehesi, ei oikeastaan kellään naisella ole mitään hätää. Kuten jo tuolla toisella palstalla kirjoittelin, jossain on hirveä epäsuhta. Uuden kumppanin löytäminen ei vaadi muuta kuin sen että vähän osoittaa kiinnostusta, miehiä kyllä on tarjolla ihan minkälaisia vain mistä valita...
Jos vaatimukset vain ovat missään määrin järjelliset ei naisilla ole mitään ongelmaa. Ei muuta kuin onnea uuden etsintään.
niin kai sitä pitäisi..nyt jo vähän parempi mieli kun on saanut ajatukset järjestykseen..ehkäpä kohta teen sen..pitää vaan luottaa itteensä, vaikka se ei helppoa olekkaan..kiitos kuitenkin vastauksista..lisääkin saa laittaa..
jo kolme vuotta tunnettu ja kohta 2 vuotta seurusteltu.Olen surullinen kausittain-lähes päivittäin tällä hetkellä.Mieheni vapaa-aika kuluu kanssa koneen parissa..Töihin meno ei houkuta paljoa,koska tunnen palavani loppuun.Se tärkeä elämän ilo on kadonnut johonkin.Läheisyys-se edes mitä oli-tuntuu hiipuvan.Mies ei ole koskaan ollut mikään kyhnääjä:)
Rakastan miestäni kaikesta huolimatta ja tulevaisuudesta/suunnitelmista on"tarkat"päätökset.Mutta tuntuu että se ei riitä-pitäisi saada jotakin ja pian.Erokin on ollut mielessä,koska olen miettinyt että riittääkö rakkaus yllä pitään suhdetta.vai haluanko jotain muuta suhteeltani??En uskalla erota,en halua luopua toivosta/unelmistani/mme!
Elämä ei ole helppoa;(
Älkääs suotta lehmät märehtikö, aina löytyy uusi sonni ja paljon parempi.