Nettiaikakauden nuoria naisia pitäisi varoittaa nettideittailun haitallisista vaikutuksista. En itse voisi suositella kanavaa kumppanin etsimiseen sitten millään. Cyberavaruudessa lymyää monenlaista sakkia - valitettavasti kunnon porukan seassa on myös enemmän tai vähemmän epätasapainoisia, kylmiä, sitoutumiskammoisia ja kammoaan silti peitteleviä, todelliset motiivinsa kätkeviä tai suorastaan häiriintyneitä miehiä.
Lisäksi näiden miesten tapa etsiä naista on lihamarkkinamainen: etsitään joukkoa ominaisuuksia, ei kokonaista ihmistä. Ja valitettavasti naiset tähän alistuvat ja lähtevät mukaan leikkiin,lopulta haavoittuvat, miksi ihmeessä!?
Itse menetin itseluottamukseni täysin seikkaillessani nettideiteillä lähes parin vuoden ajan. Lopulta aloin ajatella, että tällainen on ns. normaali maailma ja miesten vaatimukset/arvot hyväksyttäviä. Jokainen mies tekee parinvalintansa yhtä rationaalisesti, yksittäist3en ominaisuuksien perusteella. Jokainen mies pyörittää samanaikaisesti useaa naista, joita rankkaa paremmuusjärjestykseen taivaita hipovien kriteerien täyttymistä pisteyttämällä. Ja kun en ilmeisesti niitä pystynyt täyttämään, olin toki kaikella tapaa epäonnistunut ihminen. Aivan kieroutunut ajattelutapa, eikö totta, mutta eikö siinä ole samalla jotain pelottavan tuttua?
Silmäni aukesivat vasta, kun hakeuduin pitkän harkinnan jälkeen terapeutin puheille. En suoranaisesti nettideittailun takia, vaan muista syistä. Sain kuulla, että työssään terapeutti oli törmännyt mitä kamaliimpiin tapauksiin, jossa kaltaiseni ihan mukavat, lämpimät ja viehättävät naiset olivat joutuneet nettimiesten hyväksikäyttämiksi. (Ja toki myös toistepäin,joskin harvemmin, miehet naisten hyväksikäytettäväksi). Miehet olivat mukamas hakeneet vakavaa seurustelua, mutta kas, hetken leikittyään siirtyivät toiseen, koska "ei vaan napannut". Monella oli uskomattoman monta naista samaan aikaan kierroksessa, vieläpä silloinkin kun toinen osapuoli luuli seurustelun olleen jo vakavaa. Miehet saattoivat jopa olla aivan jotain muuta, mitä kertoivat - naimisissa, lapsellisia, aivan eri ihmisiä todellisuudessa.
Olin toki kuullut vastaavia tarinoita aiemminkin tuttavien suusta, mutta terapeutin puheista vasta ymmärsin, kuinka yleinen ilmiö oli. Ja ymmärsin, ettei tällä kertaa tarina ollut subjektiivisesti värittynyt, vaan objektiivisen ammattilaisen kertomaa.
Olin etsinyt syytä itsestäni, miettinyt mikä minussa oli vialla, kun miehiä ei vaan omien sanojensa mukaan "sytyttänyt".Ymmärrän nyt, ettei minussa olekaan mitään vikaa. Vaan näissä tavalla tai toisella epäkypsissä aikuisissa miehissä, jotka voivat jopa itsellensä uskotella hakevansa tulevien lastensa äitiä, mutta kun tosi on kyseessä, painetaan paniikissa kytkintä. Kerran, toisenkin kerran, ja aina vaan. Samoja miehiä roikkuu nettipalstoilla epärealistisine vaatimuksineen vuosikausia.
Minussa on herännyt kysymys: Jos kerran kelpaan näille miehille vain täydellisen kauniina, hoikkana, menestyvänä, erheettömänä, niin mitäs sitten kun kymmenen vuoden päästä olen keski-iässä? Kyllähän vain tällaisia arvoja arvostava mies toki vaihtaa minut nuorempaan. Joten hitot, jos en heille muka kelvannut! Tekivät oikeastaan minulle pidemmällä tähtäimellä palveluksen!
Ok, ei ole tarkoitus turhaan pelottaa ketään, mutta tahdon vaan muistuttaa, että tietty varovaisuus on hyvä säilyttää. Deittaile toki jatkossakin, jos sitä kautta tapaat uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja jos kokemuksesi ovat olleet positiivisia. Onhan myös totta, että joukossa on todellisia helmiä, ihania, normaaleja ja kunnollisia ihmisiä, joiden mainetta en tahdo tällä kirjoituksella pilata.
Kannattaa kuitenkin kuunnella itseään. Jos jatkuvat pettymykset käyvät liian rankoiksi, kannattaa lopettaa itsensä haavoittaminen, ja muistaa, ettei nettimaailma edusta todellista maailmaa. Todellisessa maailmassa parinvalinnassa painavat toivottavasti myös muut, kuin pinta. Terve ihminen rakastuu ihmiseen kokonaisuutena, ei kilon kappaleina. Ja hyviä ihmisiä, niin miehiä kuin naisia, on olemassa.

Vastaukset 34
Vanhimmat
jo kahdessa viikossa,että ei oo mun paikka,treffit saitti.
liian sairaan kaunista...
t:back to the real life
seikkaillut, tarkoittaa,että yrittänyt löytää sen elämänkumppanin. Muutama osunut kohdalle, pisin aika netistä,vähän yli vuosi,muut lyhempiä.Mies halusi vaan aina uutta(ja oli minunkin aikana muita)sain tietää vahingossa..
Mikäs terapeutti se sellainen on joka laulaa kaikkien asiat sulle. Olet nyt kyllä nähnyt unta. Eihän tämä netti treffailu koko elämää ole, vaan se on nykyaikaa.Ei tässä sen kummempaa ole.
Kuten kehotinkin tuolla Kehitysideat & Tuki osastolla, että tämmöinen aktiivisuus ilmaisin olisi hyvä näkyä näissä profiileissa, kontaktien määrä. Niistä pystys ulkopuolinen hyvin päättelemään, onko peluri kyseessä ja kuinka suosittu joku on, kannattaako edes yrittää tämmöistä.
riittää,kun vilkaisee treffeille sillointällöin,eri vuorokaudenaikoina.
samat tyypit aina onlinessa,on mikä aika päivästä tahansa.
piruuttaan seuraillut joskus.seurailkaapa muutkin niitä "ammattideittailijoita" niin huomaatte ketkä etsivät 24/7 "seuraa" eli ovat koukussa aika pahasti.ei ne välttämättä pelureita ole,vaan tarvitsisivat jo vieroitusta netistä.tosi on.
Voihan sitä tuostakin jotain päätellä, mutta tuo on/offline lamppu ei pidä aina paikkansa, se saattaa jäädä päällekkin. Helpompi minun mielestä olis, jos näkis todellisten(!) kontaktien määrän, siinä selviäis heti onko sarjaviestien lähettelijä pelimies vai ahkerasti jollekkin kirjoitteleva nainen. Tuossa alemana mainittu aasiandeittisivulla on tämmöinen ja myös milloin profiili on luotu. Kätevää!
Minä olen ollut puolentoista vuoden aikana noin 20-30:llä nettitreffeillä sokkona ja kuvallisena, enkä ole mikään peluri, sitoutumiskammoinen, epäkypsä valehtelija. Vaan elämänkumppania etsimässä tositarkoituksella. Eipä ole onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta. Ei se treffien ja kontaktien määrä välttämättä tarkoita, että olisi joku pelimies tai -nainen kyseessä.
Mua ottaa juuri pattiin, kun tehdään tämmöisiä omia päätelmiä jostain onlinestä, kuvien laadususta ja tekstin tyylistä :S Minä saatan tylsinä hetkinä selailla tuolla naisten profiileja ihan huvikseen ottamatta mitään yhteyttä. Enkä todellakaan ole mikään pelimies. Jos tämmöinen kontaktien määrä näkyisi sivullani, niin siinä on valkoista mustalla, tällähetkellä lähetetyt viestit 6 ja saadut 0.
se peli on hallinnassa,ne osaa "pelata".ne muut taas,jotka roikkuu päivästä toiseen treffeillä tai galleriassa on lähinnä ihan muuta kuin niitä varsinaisia pelureita,epätoivoisia ja säälittäviä reppanoita "tuu ja vie mut pois"-parkoja.ei välttämättä ihmisinä huonoja,mutta niin kiinni ja koukussa nettiin,että saa olla aika vahva ja tukeva kumppani,jos he sellaisen joskus onnistuu löytään,että kykenee saamaan sen ihmisen irti ja tolpilleen,oikeeseen elämään kaverikseen,netin pauloista.kyllä se totta on,nettiin jää koukkuun ihan yhtä lailla,kuin rahapeleihin,alkoon tai mihin tahansa.sivustoilla jotka addiktoi ihmisiä,pitäis olla myös jokin varoitus tai jo koukkuun jääneille jotain vieroitushoitoa tarjolla,onhan tupakka-askin kannessakin,että aiheuttaa voimakasta riippuvuutta/syöpää yms.
Mutta jos lähettelee sarjana copy-pastena viestejä monille, niin kyllä se jotain kertoo. Tämmöiset arvot vois nollautua esim. viikon välein. Suosituista naisista vieraskirja kertoo myös paljon, mutta ei välttämättä tämmöinenkään nainen juuri kirjoittele tai sitten kirjoittelee? Vois tehdä omat päätelmänsä haluaako olla yksi tuhannesta miehestä mukana vai ei.
lukea:Saattaa aiheuttaa riippuvuutta&pettymyksiä ja kannattaa muistaa,kaikki ei ole sitä miltä näyttää,Mukavia hetkiä sinulle viihdepalvelujemme parissa!
Tein profiilin treffeihin kesällä,mutta innostus lopahti heti alkuunsa.Poistin sen melkein heti.Tein tuossa joulukuulla uuden profiilin,pimeiden iltojen ratoksi ja kas kummaa,sama oululainen mies lähetti heti viestin,viesti oli täysin sama,kuin kesällä. :D
(muistin miehen siitä,kun se viesti oli niin imelä,haiskahti pahalle ja muutenkin ällöttävä)
eli massahurmaaja yritti hurmata minua,tietämättään,uudelleen.Kuinkahan monelle naiselle hän sitä samaa litaniaa on lähettänyt siinä muutamien kuukausien aikana.Varmaan sadoille jos ei tuhansille.
Pelaaminen vaatii viestittelyä, etenkin miehiltä. Tuskin ne pelimiehet tumput suorina odottelee, että naiset ottaa yhteyttä. Minä tiedä tämän miehenä varsin hyvin, koska odottelulla et saa tulosta. Uskoisin että kontaktit on eri luokkaa pillunvonkaajilla kuin normaalisti jos kirjoittelee niille valituille ja odottelee vastausta.
Netistä pääsee yhdessä toisen ihmisen kanssa helposti irti kuin jos olet yksinäinen. Eikö tuo ole selvä asia.
monikos juomari on lopettanut pämppäämisen,vaimonsa/miehensä/lasten tai minkään vuoksi? aika harva,mä luulen.
itsensä vuoksi yleensä lopetetaan,kun tajuaa,että ei helvetti,ei tää näin voi jatkua,jotain on pakko tehdä,nyt on jotain pahasti pielessä.
ei kukaan nosta suosta,itse sieltä on noustava,jos haluaa nousta.tukena toki voi olla.
Kyllä online kertoo ainakin vähän ihmisestä.Jos sinua alkaa kiinnostaa vaikka jokin nainen,sinä takuulla vakoilet salaa hänen nettiseikkailujaan.Jos huomaat hänen olevan jatkuvasti onlinessa,myöhään illalla,aikaisin aamulla,minä vuorokauden aikana hyvänsä,varmasti alat ihmettelemään,että miksi niin.Jos tämä nainen on vaikka kertonut käyvänsä työssä,8-16 päivisin,harrastavansa vaikka mitä ja muutenkin liikkuvaa sorttia.Silti hän saattaa olla vaikka galleriassa yöllä klo 03,kuvineen.Milloin hän nukkuu,harrastaa,miten hän jaksaa tehdä töitä?
Ja sinäkin saat mailia,missä lähetysaika on vaikka 04.30,et yhtään epäile mitään? Voihan vapaapäivinä valvoa,mutta jos tämä online on jatkuvaa,ympäri vuorokauden,viikosta toiseen,kai se jotain kertoo siitä ihmisestä?
Olen nimittäin törmännyt vastaavaan mieheen,kertoi juuri noin,silti sain postia häneltä yöllä(lähetetty klo 01-05 välillä),hänen galleriasivullaan oli käyty aktiivisesti yöllä ja hän oli itsekkin vieraillut muiden profiileissa kellon ympäri,milloinkahan hän ennätti sinne töihin,8-16,ja lukuisiin harrastuksiinsa?
He hee, joo... Kuulostaapa tutulta. Minä kans poistin eka profiilini muutamien pettymysten jälkeen ja laitoin sitten kuitenkin myöhemmin toisen, ja just sama oululainen imeltäjä lähetti heti viestiä.
Silloin ensimmäisen profiilin aikoihin viestittelin aika paljon tämän miehen kanssa, mutta jotenkin vaikutti niin liika kohteliaalta ja imelältäkin - ja onpahan varattukin kaiken lisäksi.
Tällä hetkellä minulla ei ole profiilia, mutta joskus käyn kurkkimassa offline ketä täällä liikkuu. Ja nyt tämä oululainen on poistanut profiilinsa, mutta ilmestynee varmasti kohta uudella profiililla kehiin.
näin? "Huomasin ihastuttavan profiilisi..." ja loppuuko "kynttilän valossa,takkatulen ääressä viiniä..." ?
Ainakin tämä herra on lähettänyt kaikille kavereilleni ja myös minulle tämän saman viestin,meillä kuudella ystävättärellä on treffeillä kaikilla profiilit.Osa meistä etsii,osa on muuten vain hengessä mukana,leikkimielellä ;)
Ainakin sen kaverin viesti on tarkasti laadittu,käyttänyt apunaan ilmeisesti jotain vanhoja Auervaaran iskurepliikkejä,mitkä on lukenut jostain vanhasta Apu-lehdestä.
pelottelua..
suhteet loppuu joskus aikanaan , on sitten tavattu netissä tai muualla,
joskus voi netti olla koukku varsinkun yksinäisille ja ns. erakoille,heille riittääkin se pelkkä virtuaalisuhde.
Mulle kävi juurikin näin. Vielä tänään aamupäivällä käveltiin käsi kädessä onnellisena ja suukoteltiin joka kadunkulmassa, päivällä mies teki treffit mun kaverin kanssa (joka ei ollut vielä tavannut tätä "poikaystävääni" eikä tiennyt, että on sama henkilö kyseessä). Auliisti mies lateli osoitteensa ja puhelinnumeronsa kaverillenikin ja pyysi käymään torstaina, samalla tuli mulle tekstari et on torstaina menossa kaverinsa luokse.
Selvis toi kaverin treffijuttu kun se soitti mulle ja oli ihan intona et on tavannu netissä nyt ihanan miehen jonka luokse on menossa torstaina. Pieni sattuma mut silti.
En oikein tiedä miten suhtautuisi, mies pyysi mua huomenna luokseen. Miten toi pitäis ilmaista että tiedän hänen petturuudestaan ja vehtailuista toisen naisen kanssa selkäni takana. Tai mistä hitosta minä tiedän vaikka pyörittäisi kokonaista haaremia! Ja vasta sovittiin, että tämä on vakavaa ja seurustellaan...
Tottakai menet "miehen" (hah!) luo ja pläjäytät asian hänelle päin naamaa, ihan viileän rauhallisesti. Jatkotoiminta reaktion perusteella. Tyttökaverisi kannattaa toimia samoin, jos mies ei peru hänen kanssaan sopimiaan treffejä.
Osoita selvästi halveksuntasi, mutta älä tunteile. Tämmöiselle sialle ei pidä näyttää mielipahaansa.
Moneen lähtöön ja joka korissa taitaa löytyä mätämuna. Kannattaa yrittää oppia tuntemaan mies niin pian ja hyvin, kun vaan mahdollista. Onneksi löytyy vielä meitä, jotka katsovat kortit loppuun asti.
Netissä olevilla ihmisillä on ihmeellinen käsitys, että seuraava deitti/chatti-ihminen on taatusti "parempi" kuin nykyinen. Luullaan, että ihmiset on kuin tomaatteja, että syvemmältä kasasta löytyy aina vielä makeamman makuinen.
Ja naisista ystäviä etsivät miehet etsivät kyllä jotain muuta kuin ystävää. Useimmiten.
Tiedoksesi, että vastaavia auerVAAROJA löytyy ihan mistä vaan. Nettideittailu on vain yksi muoto tutustua toisiin ihmisiin. Terveellä järjellä suotu ihminen ymmärtää mistä nettideittaillussa on kyse, kuten muustakin deittailusta eikä anna käyttää itseään hyväksi.
Juu, ilman muuta perseensä turvottanut hapannaamainen keski-ikäinen sitruuna kannattaa vaihtaa nuorempaan ja hehkeämpään.
...ja HETI !
Ajoin autolla päin mäntyä. Missäpä muualla kuin Turussa.
Myös eräällä kaverillani on huonoja autoilukokemuksia Turusta. Peruutti parkkipaikalla päin roskapönttöä.
Kysyin eräältä poliisilta, että tapahtuuko tällaista useinkin Turussa. Ja poliisi vahvisti asian. Kyllä, tällaista tapahtuu Turussa melkeinpä päivittäin. Ja joskus jopa törmätään ihmisiin!
En nyt väitä, etteikö Turussa voisi autoilla ilman törmäyksiä. Mutta olkaa varovaisia kuitenkin!
turussa taunot tupeksii
Ennen nettiä oli kirjeenvaihtopalstat. Sykli nykyisin on vain nopeampi.
Ja osaavat naisetkin "pisteyttää". Kun sopivalle ilmoitukselle tulee niin paljon vastauksia, että todelliset kultakimpaleet hukkuvat lipevyyksien taitajien alle. Kun tietyt henkilöt osaavat antaa niitä vastauksia, mitä nainen toivoo.
Joidenkin naisten arvostelu ja "rankkaaminen" ei häviä varmaan yhtään miesten tekemälle, jossa ulkonäkö ja pukeutuminen saattaa jo ratkaista. Ja naisten tekemille ilmoituksille riittää vastauksia ja valinnanvaraa.
Kun tietää pelin hengen, niin välttää sudenkuopat tai osaa varoa niitä.
Yleistyksillä ei voita mitään, vaan paremminkin katkeroituu. Tietysti sitä löytää hyvän syntipukin, jonka päälle kaikki viat voi laittaa.
Olen minäkin seurannut näitä treffi-ilmoituksia ja ihmetystä aiheuttaa esim. se, että eräällä miehellä vaihtuu melko olennaisia asioita tuon tuostakin profiilissaan...esim. ikää hänelle on tullut 2 vuotta lisää tässä kuussa!!!Mahtaakohan profiilissa olla mikään totta?!..Enpä uskalla jo petettynä naisena ottaa yhteyksiä moisiin miehiin. Mistä voi tietää, että mies on tosissaan hakemassa seuraa, eikä vain salarakasta tai "pyöritä eri naista" joka päivä?! Tahtoisin niin tavata sen oikean ja uskollisen miehen, mutta ei taida onnistua ei niin sitten millään!
aivan liikaa. Ei kukaan älykäs mies uskalla tosissaan sitoutua suomalaiseen pettäjä naiseen.
Thaimaa on uusi osoitteeni.
Minä ihastuin/ rakastuin yhteen ihanaan mieheen ja hän vakuutti kuinka minua rakasti. Hän oli hyvin flirttaileva aluksi ja ajattelin, että hän on huijari, mutta kun juttelin enemmän jäin häneen tavallaan koukkuun ja jatkoin. Kunnes sitten lopulta laitoin välit poikki henk.koh.syistä. Hän oli aivan ihana ja just sellanen kuin naiset miesten haluis olla.. peräänantamaton, hellä... Sain kuitenkin tietää, että tämä mies siirtyi heti toista naista "vokottelemaan" kun sanoin heipat. Nopeasti ilmestyi hänen profiiliinsa kuvia tästä uudesta neidosta ja viestejä: minä rakatan sinua.
Huomasin, että taisin häntä rakastaa..ajattelen häntä vieläkin vaikka omia tunteitai en silloin tunnustanutkaan kovin voimakkaasti. Hänen tunteensa sen sijaan eivät olleet tosia.
Minun pitäisi olla vihainen ja niin olenkin, mutta samoin olen mustasukkainen vaikken moista miestä haluaiskaan.. Nettiin mahtuu niljakkeita. Naiset!!! Pitäkää varanne.
Oma syysi - mitäs jätit.
Eikö sen jälkeen kun jätät entiset miehesi saisi etsiä uusia naisia. Olet aika eriskummallinen otus.
Miehet Thaimaahan ! Ja HETI !
Nettirakas on oikein hyvä. Ei tule riitoja. Ei alistamista ja nainen saa olla rauhassa jos haluaa. Yleensä kuulee ; "älä unta nää" ja siksi se on halvempaakin vaan pysyä tietsikan takana. Ei erossa tule "osituksia" ja kovia maksuja naiselle miehen maksettavaksi jos vaikka olisi "ruusunnuppuun" haksahtanut ja päässyt kerran temput tekemään. Pidetään pöksyt jalassa miehet, pää kylmänä ja leikitään niillä pienillä kissanpennuilla silloin tällöin.
Naisten feminismin aatteiden nousu tekee juuri sen, ettei niihin (näihin täällä) uskalla paukkuja satsata - turhaan.
Ehdotan miehille Thaimaan matkaa. Todellista rakkautta ja ymmärrystä löytyy yllin kyllin. Annetaan naisten täällä olla "rauhassa" eikä ikinä lähestytä heitä tosi tarkoituksella. Ei siitä täällä tule kuin kova lasku ja rutkasti ongelmia.
Stay Single - Travel Thailand ! - tai löydä vaimo mieluummin sieltä !!!!
Mites vastaavat naiset?Muunlaisiin kuin sitoutumispelkoisiin törmännyt!