Olemme olleet naimisissa 34 v.Viime juhannuksena keskustelimme kaikenlaista ja puhuimme myös uskottomuudesta,jolloin kysyin häneltä,että onko hän olllut uskollinen minulle.Hän vastasi,että ei ja samalla minä sanoin erään naisen nimen,joka osottautui oikeaksi.Suhde oli tapahtunut jo 25 vuotta sitten,joten kyllä nämä suhteet näkyvät tulevan esille vielä vuosienkin päästä.Siitä seurasi samanlainen reaktio kuin suhde olisi ollut juuri nyt.Tällä palstalla on kysytty,että mistä huomaa uskottomuuden,mutta minä en ainakaan huomannut sitä silloin, vaikka tämä naimisissa silloin jo ollut yhden lapsen äiti,oli mieheni työkaveri ja tapasin myös häntä päivittäin.Mieheni ei ole kapakka ihminen,eikä muutenkaan reissannut työn puolesta samoin kuin iltaisin oli kotona,mutta onhan niitä yhteisiä ruokatunteja pystynyt järjestämään,kun minä satuin yhden kesän olemaan töissä paikassa,jossa asuin yhden kesän lasten kanssa,joten heille jäi päivällä aikaa hoitaa asiansa,minun tietämättä,töiden jälkeen hän aina tuli kesätyöpaikkaani,jossa asuimme koko kesän.Eli jossain asuu mies, tiedän kyllä missä,ja on tietämätön tästä suhteesta.Minä soitin tälle naiselle ja kerroin,että tiedän teidän suhteesta ainakin jotain,niin hän uhkasi hakea lähestymiskieltoa.Nyt on yritetty rakentaa elämää uudestaan,koska näinkin kauan salassa ollut suhde paljastettuaan satutti ja todella paljon.
Tarinani
Yksi vaan
81812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vähintään jotain 50v.
Onko nuo vuosiluvut ihan oikein?
Luulisi jo tuossa iässä pystyvän käsittelemään asioita järkevästi.
Minäkin osasin jo 28-vuotiaana keskustelemaan pettämisestä ja antamaan anteeksi.
Asiat käytiin kerralla perinpohjinläpi, ei soiteltu muille osapuolille, eikä revitty haavoja auki jatkuvalla kaivelemisella.
Jos ei pysty unohtamaan tai käsittelemään asiallisesti, niin mitä sitä jatkamaan suhdetta.
Siinä vaan kärsii molemmat jatkuvasta katkeruudesta.
petetyksi tulemisen?
ei kaikki oo tollasii kylmiä ja välinpitämättömiä.
kaikista hupaisinta on toi ikäkysymys.
ootkos tullut ajatelleeks et yks kaunis päivä oot itekkin 50?
eli silloin SINÄ ITSE et saa tuntea tuskaa jos ja kun sua petetään uudelleen.
eiks se niin mee, et kerran pettäjä, aina pettäjä?
jos/kun sun ukkos sua uudestaan pettää, niin ois kiva olla silloin kärpäsenä katossa katselemassa kuinka ite otat sen.
ai niin, mä unohdin, et sä osasit ottaa "kevyesti" jo kolmekymppisenä.
jes baby!
hyvä et sulla on homma hanskassa???
Meillä on tämän mieheni kanssa olleen naisen valokuva,joka on otettu hänen työpaikallaan,joten se muistuttaa tästä tapahtumasta aina silloin kun kuvia katsotaan ja tunsinhan minäkin hänet.
sinut mielipiteelläni.
Kieltämättä olen aika pirttihirmu ja kylmäsielu.
Kaikki tietenkin toimivat omalla tavallaan.
Mutta viisikymppiset vanhempani eivät pui ongelmiaan netissä.
Ja juuri äitini minulle sanoi pettämisen ilmi tultua: että ota tai jätä. Ja jos otat, asia sovitaan ja siitä ei enää ikinä mainita tai toista solvata, se vain kylvää huonoa jyvää suhteeseen.
Ja homma puitiin läpi ja sen jälkeen on puhallettu yhteen hileen.
Miksi repiä..34v..kummassakin osapuolessa on aina vika..ei se yksi ihminen saa sitä aikaan..
Olishan tuo ihminen voinut olla pahempikin..
Itse ajattelisin että kunnioittaisin tuota rehellisyyttä jota miehesi osoitti kertomalla rehellisesti ja ehkä olisi hautonut tätä mieleessään ja varmaan halunutkin kertoa tästä mutta ei ole tiennyt..yhtä hyvin olisi voinnut sanoa ettei ole...
Ja ei se järvikään soutamisesta kulu ;)
Anna anteeksi hänelle! ei kannata olla pikkusielu!
että kysellään sit joka päivä että oletko ollut uskollinen....eiköhän tuo ois ollu rehellisyyden merkki, jos mies ois kertonut asiasta itse, ilman mitään kyselyjä.....
Salasuhteessa olevat ihmiset keksivät vaikka mitä
että voivat olla toistensa kanssa.Ymmärrän hyvin sinua,vaikka teillä suhde paljastui vasta niinkin pitkäajan kuluttua.Olisi varmaan ollut helpompi käsitellä asiaa,jos suhde olisi tullut ilmi sen ollessa menoillaan.
En tiedä, mutta itse haluan kuolla, asioiden ollessa niin että minulla on ollut aina rakastava elämänkumppani, joka on meidän suhteemme aikana ollut ainoastaan "meidän suhteessamme". Haluan sellaisen suhteen missä rakkaus on aina läsnä, ja olemme toisillemme tehty, vaikeuksista huolimatta ja tunteiden vuoristoradasta. Olen vielä nuori ja tietämätön, mutta onko tämä väärin odottaa minun ja rakkaani suhteelta, jos kuolemaan asti yhdessä olemme.?
Kysynpähän vaan, kun minulle aina sanotaan että sellaista miestä ei ole mikä ei jossain vaiheessa elämää petä.?