Hei!
Kertokaa, miten toimia kun sisko dominoi elämääni?
Olen itse nuorempi sisaruksista, elän vakaassa parisuhteessa. Siskoni on minua neljä vuotta vanhempi. Hänellä on valtava tarve "kilpailla" minun kanssani. Esim. Vein äidillemme erään kerran kukkia, kun menimme mieheni kanssa hänen luokseen.
Siskoni sai siitä kuullessaan aivan mahtavan raivarin, vihoitteli minulle siitä pari viikkoa ja piikitteli minua kukista. Olin kuulemma kalastellut tuolla kukkien viemisellä "pisteitä" äidiltämme?!? Mitä pisteitä???
En ymmärtänyt sitä silloin, enkä vieläkään.
Olen jopa pyytänyt äitiämme olemaan enemmän yhteyksissä siskoni kanssa kuin minun, ettei taas syttyisi sotaa. Ja silti, vaikka äitimme ja siskoni ovat päivittäin yhteydessä, minä äitimme kanssa ehkä pari-kolme kertaa viikossa, niin kun siskoni saa tietää että äitimme esimerkiksi on soittanut minulle tulee jälleen se raivo esiin.
Olen kysynyt siskoltani suoraan, että toivooko hän minun katkaisevan kokonaan välini äitiimme (mitä en tekisi koskaan), että hän saisi täyden huomion? Ei tietenkään kuuluu vastaus.
Toinen varsin dominoiva piirre on se, etten saa siskoni mielestä olla tavoittamattomissa hetkeäkään. Jos hän sattuu soittamaan minun ollessa esim. saunassa, enkä luonnollisesti puheluun silloin vastaa, hän saattaa laittaa jopa useita viestejä kysellen että olenko kunnossa, onko kaikki hyvin? Vaikka olisin juuri ennen saunaa laittanut hänelle viestiä jossa kertonut meneväni ihan kohta löylyihin. Kun hän sitten viimein saa minut kiinni soittamalla, saan kuulla haukut siitä kuinka hänen iltansa on pilalla minun vuokseni. Hän kun saa hätäillä, kun en vastaa soittoihin? Kai ihmisellä on oikeus olla välillä omissa oloissaan? Eikä auta että laitan puhelimen kiinni, silloin soi mieheni puhelin ja taas kuulen haukut.
Rakastan siskoani valtavasti ja haluan hänen jatkossakin kuuluvan elämääni tiiviisti, mutta kuinka saisin tästä sisarussuhteesta normaalin?
Olen yrittänyt puhua kauniisti tästä hänelle, sanonut olevani iso tyttö joka pärjää kyllä, mutta tietenkin siitäkin on tullut riita, kerran yritykseni jäkeen hän sanoi ettei hänellä enää ole pikkusiskoa... ettei hän ikinä pidä minuun yhteyttä, sitä kestikin kokonaiset kolme tuntia...
Ystäväni (kaikki) hän on haukkunut, hehän vievät minua häneltä pois...
En enää kauaa jaksa taistella hänen kanssaan.
Kertokaa, miten toimia kun sisko dominoi elämääni?
Olen itse nuorempi sisaruksista, elän vakaassa parisuhteessa. Siskoni on minua neljä vuotta vanhempi. Hänellä on valtava tarve "kilpailla" minun kanssani. Esim. Vein äidillemme erään kerran kukkia, kun menimme mieheni kanssa hänen luokseen.
Siskoni sai siitä kuullessaan aivan mahtavan raivarin, vihoitteli minulle siitä pari viikkoa ja piikitteli minua kukista. Olin kuulemma kalastellut tuolla kukkien viemisellä "pisteitä" äidiltämme?!? Mitä pisteitä???
En ymmärtänyt sitä silloin, enkä vieläkään.
Olen jopa pyytänyt äitiämme olemaan enemmän yhteyksissä siskoni kanssa kuin minun, ettei taas syttyisi sotaa. Ja silti, vaikka äitimme ja siskoni ovat päivittäin yhteydessä, minä äitimme kanssa ehkä pari-kolme kertaa viikossa, niin kun siskoni saa tietää että äitimme esimerkiksi on soittanut minulle tulee jälleen se raivo esiin.
Olen kysynyt siskoltani suoraan, että toivooko hän minun katkaisevan kokonaan välini äitiimme (mitä en tekisi koskaan), että hän saisi täyden huomion? Ei tietenkään kuuluu vastaus.
Toinen varsin dominoiva piirre on se, etten saa siskoni mielestä olla tavoittamattomissa hetkeäkään. Jos hän sattuu soittamaan minun ollessa esim. saunassa, enkä luonnollisesti puheluun silloin vastaa, hän saattaa laittaa jopa useita viestejä kysellen että olenko kunnossa, onko kaikki hyvin? Vaikka olisin juuri ennen saunaa laittanut hänelle viestiä jossa kertonut meneväni ihan kohta löylyihin. Kun hän sitten viimein saa minut kiinni soittamalla, saan kuulla haukut siitä kuinka hänen iltansa on pilalla minun vuokseni. Hän kun saa hätäillä, kun en vastaa soittoihin? Kai ihmisellä on oikeus olla välillä omissa oloissaan? Eikä auta että laitan puhelimen kiinni, silloin soi mieheni puhelin ja taas kuulen haukut.
Rakastan siskoani valtavasti ja haluan hänen jatkossakin kuuluvan elämääni tiiviisti, mutta kuinka saisin tästä sisarussuhteesta normaalin?
Olen yrittänyt puhua kauniisti tästä hänelle, sanonut olevani iso tyttö joka pärjää kyllä, mutta tietenkin siitäkin on tullut riita, kerran yritykseni jäkeen hän sanoi ettei hänellä enää ole pikkusiskoa... ettei hän ikinä pidä minuun yhteyttä, sitä kestikin kokonaiset kolme tuntia...
Ystäväni (kaikki) hän on haukkunut, hehän vievät minua häneltä pois...
En enää kauaa jaksa taistella hänen kanssaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vihdoinkin joku, jolla sama tilanne kuin minulla! Siis ei niin, että se mitenkään mukavaa olisi...mutta kun joskus muiden on niin vaikea ymmärtää!
Meillä tilanne se, että minä olen n. 2 v vanhempi, olen 30 v. Pikkusiskoni vahtaa minua kuin haukka. Saimme nyt molemmat tänä vuonna vauvat, minulle ei saisi antaa apua (siis muut sukulaiset), koska minulla on mies. (hänelläkin on, uusi mies tosin, ei lapsen isä...mutta kyse onkin varmaan huomiosta, ei avusta!!) Äitini ei saisi käydä täällä eikä hoitaa minun vauvaani. Hän sanoi ettei käy joka päivä vanhemmillani, ettei minunkaan kannattaisi käydä - mitä kuulinkaan! Siellä hän istuu joka päivä kahvittelemassa. Jos menen sinne, haluaisin joskus jutella rauhassa vanhempien kanssa ilman että sisko vaatii huomion/manipuloi/haastaa riitaa, hän jotenkin aina tulee sinne, saa selville, utelee.
Jossain vaiheessa hän yritti udella mihin muutan, hän muuttaisi varmaan lähelle...ei tee mitään oman elämänsä päätöksiä ennen kuin varmistaa minun suunnitelmani.
Minäkin haluaisin, että välimme olisivat NORMAALIT; siis että molemmat elävät omaa elämäänsä, välillä tavataan ja kyläillään ja nauretaan. Mutta ei; tämä tuntuu vain pahentuvan!!
Ei tässä vielä kaikkea mutta jotain kuitenkin.
Sinä pyysit apua, mutta en osaa valitettavasti neuvoa; kerroin vain, että saman kysymyksen kanssa painiskelen minäkin!
tuntuu olevan yhdellä sun toisella. Pienestä saakka ne määräilee ja johdattelee toisia ja sitten ne luulee sitä voivansa tehdä lopun ikää. Varokaa vaan näitä perinnönjaon yhteydessä kuns ellainen tulee. Siellä sitten viimeistään saatte kuulla mitä mieltä nämä oikeasti teistä ovat. Ei ne muuta tarvitse kuin talutettavaa jota saavat johdatella joka asiassa ja paikassa.
Minunkin sisareni ovat juuri tällaisia "johtaja" tyyppejä ja auta armias jos heitä ei uskota ja totella.
Onneksi aikuisikä suo sen helpotuksen ettei tarvitse asua saman katon alla enään. Vaikka on niistä kyllä todellista vaivaa silti. Pitäisi varmaankin muuttaa maapallon toiselle puolelle asumaan että saisi mokomilta rauhan.
Olenkin aina ihmetellyt miksi jotkut muuttavat niin kauas sukulaisistaan, mutta tämä on varmasti se todellinen ja tärkein syy. Ne ei kestä noita enään.
Tarttee pistää harkintaan.
Monilla tuntuu olevan sama tilanne siskonsa kanssa.Sisko kyttää ja utelee asioita jos ei nähdä niin selän takana äitiltä.Vaikka ikää jo on.Yrittää hallita ja manipuloida.
Jouduin laittamaan kokonaan välit poikki enkä ole katunut päivääkään.Ihanaa että saa olla rauhassa.
Hoitoon sun sisaresi pitäisi ohjata! Siskosihan on sairaalloisen: mustasukkainen, riippuvainen ja kateellinen. Teillä pitäisi olla jo tuossa elämän vaiheessa, kun on jo omia lapsiakin, ihan oma yksityinen elämä. Huh huh! Vaikeaahan se on tietysti sanoa suoraan, ei kyllä ymmärrä, koska on selvästi sairas. Koeta jaksaa.:)
Juttele äidille. Tietääkö hän tästä? Olisi hänen syytä antaa jokin neuvo, koska on tuntenut teidät molemmat syntymästänne alkaen. Tietää luonteet.
Varmaan on joutunut tämän asian kanssa tekemisiin jo kun olitte pieniä.
Hän ei ehkä tiedä, että sisarkateus jatkuu yhä.
Hei kaikki!
Ja kiitokset kommenteistanne.
Olen jo kauan sitten keskustellut äitimme kanssa asiasta, mutta hän ei ymmärrettävästi voi ottaa juurikaan kantaa. Sanoo ymmärtävänsä minua todella, mutta tuntuu että hän pelkää siskoni reaktiota jos asian ottaisi puheeksi hänen kanssaan. Siskoni on useamman kerran huutanut ja raivonnut äidillemmekin. Senpä takia en halua enää rasittaa vanhaa äitiämme tällä asialla, siskossani on hänelle ihan tarpeeksi.
En tiedä, olenko vanhanaikainen, muttei minulle ole tullut koskaan mieleenikään huutaa ja haukkua äitiämme.
Mieheni on useasti sanonut siskoni tarvitsevan ammattiapua, onhan mieheni seurannut tätä touhua koko suhteemme ajan, ja samaa mieltä olen minäkin, mutta kuinka sitä uskaltaisi edes vihjata siskolle moisesta? Pelottaa jo pelkkä ajatuskin siitä raivosta, huudosta ja uhkauksista. Koskaan hän ei ole uhannut minua, mutta uhkailee tekevänsä itselleen jotain.
Ehkäpä tämä tästä jotenkin selkiytyy, olen jo puolileikilläni puhunut miehelleni muutosta toiselle puolelle maata, mutta sekin tuntuisi pakoilulta, enkä voi vaatia miestäni jättämään vanhaa isäänsä ja sisaruksiaan tämän takia.
Onpas tämä elämä kinkkistä...