Pienet

kunnat ovat sisäänlämpiviä paikkoja. Siellä se piiri pieni pyörii valitetaan että kunnasta väki vähenee en kyllä ihmettele. Kaikki työpaikat jopa kesätyöt menee suhteilla. Ensimmäiseksi mietitään että onko kenelläkään sukulaista ko. paikkaan joka on auki. Sitten ihmetellään miksi kunnan väkiluku vähenee. Jos satut muuttamaan pieneen kuntaan niin työtä on turha kysellä. tuntuu että ulkopuolisia ei edes haluta varsinkaan jos ei ole jonkun sukulainen. Olen saanut sen kuvan että pienet kunnat eivät halua kasvattaa väkilukuaan palkkaamalla muualta tulleita. Ei kaikki halua muuttaa sinne pääkaupunkiseudulle jossa niitä työpaikkoja olisi. Terveiset vaan kunnan työntekijöille ja pikkukuntien yrityksille.
0157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pikkukuntalainen kirjoitti:

kunnat ovat sisäänlämpiviä paikkoja. Siellä se piiri pieni pyörii valitetaan että kunnasta väki vähenee en kyllä ihmettele. Kaikki työpaikat jopa kesätyöt menee suhteilla. Ensimmäiseksi mietitään että onko kenelläkään sukulaista ko. paikkaan joka on auki. Sitten ihmetellään miksi kunnan väkiluku vähenee. Jos satut muuttamaan pieneen kuntaan niin työtä on turha kysellä. tuntuu että ulkopuolisia ei edes haluta varsinkaan jos ei ole jonkun sukulainen. Olen saanut sen kuvan että pienet kunnat eivät halua kasvattaa väkilukuaan palkkaamalla muualta tulleita. Ei kaikki halua muuttaa sinne pääkaupunkiseudulle jossa niitä työpaikkoja olisi. Terveiset vaan kunnan työntekijöille ja pikkukuntien yrityksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu