YHTEEN PALUU

Itse minä joudun kokemaan väkivaltaa poikakaverini puolelta, olimme yhdessä 3vuotta muutimme yhteen ja aluksi kaikki meni ihan hyvin sitten poikakaverini alkoi pahoipidellä minua humalassa,ja selvinpäin.

Aikani katsoin mutta sitten muutin pois, olimme erossa 2kk ja poika kaverini lähetteli useita tekstiviestejä/puheluja ettei ikinä enää tekisi minulle mitää pahaa, ja on todella pahoillaan tekemistää virheistä, ja on oppinut virheistää eikä ikinä enää satuta minua.

Noh tosiaa 2kk oltii erossa ja otin mieheeni yhteyttä koska toivon että hän parantaa tapansa, noh nyt on oltu 4vuotta yhdessä ja olemme kuin paita,peppu :) eli paremmin ei voisi enää mennä.

Joten antakaa kumppanillenne mahdollisuus että hän pystyy muutoksee, minä olen onnellinen kun annoin mahdolisuuden ja toivon että myös te miehet/naiset annette kumppanillenne mahdollisuuden koska miten ihanaa se onkaa jos oma kulta on muuttunut :)

Joo.. eli mulla on nyt semmonen tilanne, että kerettiin olemaan vuoden verran yhdessä. Vuoden alusta alkoi vaan olemaan semmosia jänniä " vapauden kaipuu " fiiliksiä. ( en tiiä onko normaalia ) ja myös että en vielä haluaisi sitoutua niin vakavasti, että ei enää myöhemmin pääsisikään niin helposti eroon. Nyt kun ajattelee, että ei olekkaan enään rakkaansa kanssa se sattuu ja vielä pitkään. Ja ei voisi kuvitella, että näkisi HÄNET jonkin toisen kollin kainalossa. Rakastan häntä todella paljon ja tulen aina rakastamaan. Erosimme hyvissä väleissä ja ollaan yhteyksissä koko ajan. Eniten harmittaa se, että tein aika paskaset HÄNELLE, vaan sen tähden että itse vielä haluan nähdä maailmaa. Nyt on kohta vajaa viikko erosta kulunu. Kauankohan menee, että alkaa helpottaan?

Mahdollisuus on, että palaisimme yhteen... Mutta aika näyttää. Mitä olette mieltä. Kannattaako kokeilla molempien päätöksestä uudestaa vaiko että odottaa jospa kohtalo vaikka ohjaa samoille raiteille?

Itse olen riidoissa omien ajatusteni kanssa. Kuitenkin haluaisin olla yksin jonkin aikaa ja nähdä vielä maailmaa ja toisaalta en kyllä haluaisi HÄNTÄ kokonaan menettää. Tietenki, jos yritän uudelleen yhteen on HÄN jo löytäny uuden. Se olisi pahin painajainen. Mutta onko muilla vastaavanlaisia tilanteita? Ja mitä mieltä olette ratkaisustani ja mitä suosittelette tekemään???


KIITOS!!!

Ajan kanssa unohtaa pahat jutut ja muistaa vaan hyvät. Kun on erottu, niin syyhän siihen on ja kun on erottu, niin vaikea on enää luottaa samalla tavalla kuin ennen eroa.

Joskus paluu yhteen onnistuu mutta lähes aina se epäonnistuu ennemmin tai myöhemmin.

Olen ollut nyt yhdessä poikaystäväni kanssa kohta 6 vuotta. Viimeiset 3 on ollut erittäin vaikeita koska opiskelun takia olen asunut yli 400 km päässä ja muutenkin ollut paljon ongelmia. Mutta kun hän viime kesän alussa mökkiressulla sanoi että haluisa olla yksin itsekseen se tuli aivan täytenä yllätyksenä. Olihan kesä alussa ja olimme paljon lähempänäkin toisiamme. Siinä vaiheessä olin valmis hyppäämään laiturilta ja uimaan hyiseen kuolemaan niin pahalta se tuntui. En koskaan voisi edes kuvitella elämääni ilman tätä ihmistä. Olimme olleet yhdessä niin kauan ja hän on ensimmäinen oikea rakkauteni ja ensimmäinen kunnon poikaystävä. Olisihan mun jo kyllä pitänyt tajuta koska hän oli ollut jo muutaman kuukauden aika etäisen ja kylmän tuntuinen(ja oli paljon henk.koht.ongelmia), mutta luulin että se paranis kunhan olisin taas kesän lähellä. No en hypännyt järveen vaan nukahdin itkien hänen kainaloonsa kuten tein seuraavat kaksi viikkoa. Periaatteessa mikään ei muuttunut vain kihlasormukset muuttivat takaisin laatikkoon. Kaikista hulluinta oli että arkiset jutut sujuivat jopa sopuisammin ja iloisemmin kun olimme "erossa". Kunnes tuli ilta ja aloin ajatella mitä sitten tapahtuu kun joudun lähtemään töiden takia kauemmas, silloin hän aina lohdutti mua ja piti sylissä mikä vain pahensi oloani koska hän oli niin ihana. Jouduinkin lähtemään kesätyöni takia omaan kotikaupunkiini ja viikkoon ei ollut mitään yhteyttä pidetty kunnes näimme yhteisen ystävämme ylioppilas juhlassa ja nähdessään mut hän sanoi että mulla on ollu sua kauhee ikävä(mikä on paljon häneltä, ei juurikaan puhu tunteistaan). Sinä iltana näimme uudestaan ja hän sanoi että haluaa alottaa uudestaan ja olla vielä yhdessä. Itse olin hieman epäluuloinen koska en halunnut enää että mua sattus ja suostuin lopulta vain koska hän lupasi ettei satuta enää koskaan mua sillä tavalla. Kesä meni todella mukavasti ja oltiin todella onnellisia. Kai hänkin tajusi mitä olisi menettänyt. Nyt syksy ja talvi on vähän takkuilut koska jouduin taas lähtemään opiskelupaikkakunnalleni. Yritän kuitenkin mahdollisimman usein matkustaa hänen luokseen, koska välimatkahan on se joka meitä on aina rassannut. Kihlasormukset ovat vieläkin laatikossa, mutta olemme yhdessä, se on mulle kaikista tärkeintä. Nyt odotan vain kesää ja sitä että pääsee taas lähemmäs vaikka hän lähteekin sitten armeijaan. Siitä tuleekin viimeinen koetin kivi kunnes pääsemme ehkä vihdoin samalle paikkakunnalle ja toivottavasti saman katon alle. Rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta tässä elämässä ja olen uhrannut todella paljon aikaa, rahaa ja vaivaa että olemme edelleen yhdessä.