Outoa vai ei?

Ystäväni poikaystävä vannoo rakastavansa ystävääni ja näyttääkin tämän seurassa siltä = halailee ja pussailee. Kuitenkin tiedän että humalassa poika on "lähennellyt" minuakin esimerkiksi kysyi uutena vuotena lähtisinkö kahville kahdestaan hänen kanssaan (kaverini eli hänen tyttöystävänsä ei ollut bileissä ja oli poissa kaupungista kun kysyi tätä) ja lähetti tekstiviestin seuraavana päivänä jossa kiitti bileseurasta (meitä oli muitakin eli ei hän ollut ainoastaan minun kanssa vaikka jonkin verran jutteltiin illan aikana koska hän on kaverini poikaystävä)! Tiedän että poika myös on ollut entisen tyttöystävänsä kanssa jatkuvasti yhteydessä. Ystäväni uskoo että tapaamiset ovat viattomia ja itsekin tiedän niin, sillä juorut olisivat kulkeneet:-)Eilen taas näin heidät. Ihmetyttää miksi poika käyttäytyy näin? Onko tämä ihan tavallista että haluaa pitää kaverisuhteita yllä vai onko jonkun muun mielestäkin outoa ja pitäisikö sanoa kaverilleni? "Poika" on jo yli 25 vuotta.
2484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vähän haiskahtaisi, mutta eipä sitä voi täältä mitään sanoa kun ei tunne taustoja.
Normaalisti ei kyllä tyttö/poikakaverin ystävän kanssa lähdetä kahville kahdestaan, eikä varsinkaan salaa. Se on vaan kirjoittamaton sääntö.

Äänestä

Ystävänään saa pitää ketä haluaa. Samoin kahviseuransa saa valita vapaasti. Minusta olisi outoa, jos jollakulla länsimaisessa demokratiassa ei näin olisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maiksu kirjoitti:

Ystäväni poikaystävä vannoo rakastavansa ystävääni ja näyttääkin tämän seurassa siltä = halailee ja pussailee. Kuitenkin tiedän että humalassa poika on "lähennellyt" minuakin esimerkiksi kysyi uutena vuotena lähtisinkö kahville kahdestaan hänen kanssaan (kaverini eli hänen tyttöystävänsä ei ollut bileissä ja oli poissa kaupungista kun kysyi tätä) ja lähetti tekstiviestin seuraavana päivänä jossa kiitti bileseurasta (meitä oli muitakin eli ei hän ollut ainoastaan minun kanssa vaikka jonkin verran jutteltiin illan aikana koska hän on kaverini poikaystävä)! Tiedän että poika myös on ollut entisen tyttöystävänsä kanssa jatkuvasti yhteydessä. Ystäväni uskoo että tapaamiset ovat viattomia ja itsekin tiedän niin, sillä juorut olisivat kulkeneet:-)Eilen taas näin heidät. Ihmetyttää miksi poika käyttäytyy näin? Onko tämä ihan tavallista että haluaa pitää kaverisuhteita yllä vai onko jonkun muun mielestäkin outoa ja pitäisikö sanoa kaverilleni? "Poika" on jo yli 25 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu