Mulla ja avokillani on menny pitkän aikaa huonosti pääasiassa mun käytökseni takia. pari viikkoa sitten keskusteltiin kunnolla ja tajusin, kuinka mun muutosyritykset, huutamiset ym. on häneen vaikuttanut. Tän "valaistumisen" jälkeen onkin menny hyvin, oon oikeesti pystynyt muuttumaan ja itelläki on tosi hyvä fiilis itestäni.
Avokkini vaan sano, että hänellä on tunteet mua kohtaan loppuneet, pääsyy tää mun aiempi käytös. Siis välittää ja uskoo rakastavansakin siellä jossain pohjalla, mutta hellät tunteet, sellaset kun miehellä kuuluis olla naistaan kohtaan, ovat hiljalleen täysin kadonneet. Hän haluaa tässä kuitenkin olla, kun huomaa et oon pystyny käyttäytyyn toisin ja kattoo jos ne tunteetkin tulis... Ollaan oltu yhes 2,5 v ja aiemmin on kyllä tunteita ja intohimoa piisannu melkeen liiaksikin.
Onko kellään ollu sama tilanne suhteessa, ja tuliko tunteet aikanaan takas? Kuinka kauan kantsis ootella? Oon ite aatellu että jos ei parin kk:n päästä oon MITÄÄN tullu, pitää ehkä miettiä tilannetta uusiks..
Avokkini vaan sano, että hänellä on tunteet mua kohtaan loppuneet, pääsyy tää mun aiempi käytös. Siis välittää ja uskoo rakastavansakin siellä jossain pohjalla, mutta hellät tunteet, sellaset kun miehellä kuuluis olla naistaan kohtaan, ovat hiljalleen täysin kadonneet. Hän haluaa tässä kuitenkin olla, kun huomaa et oon pystyny käyttäytyyn toisin ja kattoo jos ne tunteetkin tulis... Ollaan oltu yhes 2,5 v ja aiemmin on kyllä tunteita ja intohimoa piisannu melkeen liiaksikin.
Onko kellään ollu sama tilanne suhteessa, ja tuliko tunteet aikanaan takas? Kuinka kauan kantsis ootella? Oon ite aatellu että jos ei parin kk:n päästä oon MITÄÄN tullu, pitää ehkä miettiä tilannetta uusiks..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tilanne on huutamisten jälkeen oleellisesti toinen. Olet mokannut ja luonut ennakkotapauksen, joka pysyy kyllä mielessä. Voit muuttaa vain itseäsi. Jollet viihdy suhteessasi, etsi parempi.
No eihän sitä ihan hetkessä toivu, jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi - varsinkin rakkaussuhteessa. Kyllä silloin vaatii toiselta syvällisempää panostusta, hyvittelyä ja erityishuomiota, että tasapaino ja usko "meihin" taas löytyy.
Ei se tarkota sitä, että sun pitää nyt olla kyykyssä, katua ja palvella miestä minkä ehdit, vaan sun pitää pyytää anteeksi menneitä tekojasi ja YMMÄRTÄÄ itsekin miksi ne tapahtui, mitä niiden taustalla oli jne., vasta sitten sä olet sisäistänyt sen ja vasta sitten kuulostaa uloskin päin siltä, että sama ei todellakaan tuu enää toistumaan.
Anna siis avokkisikin nähdä ja kuulla se sun itsetutkiskeluprosessisi. Siitä se luottamus taas lähtee kasvamaan kun hän näkee omin silmin ja kuulee omin korvin, miten vakavasti sä otat aiheuttamasi mielipahan ja miten tosissasi sä pyrit eroon sellaisesta käytösmallista.
Tuo viestini oli aika lyhyt, eli en koko prosessistani kertonut. Oon käynyt nyt keskustelemassa asiantuntijan luona tästä, toivon että sitä kautta löytyvät syyt käytökseeni. Hän sanoi jo eka kerralla että näyttää siltä, että oon liiaksi ripustautunut avokkiini ja koen uhkana kaikki hänen irrottautumisyritykset symbioosista, josta kuuluukin seurustelu täs vaihees irrottautua pikku hiljaa. Varmaan se näin onkin, sillä oon aina hermostunut, jos hän on suunnitellut jotain omia menojaan, joihin mä en oo kuulunut, ja kokenut sen heti uhkaksi.
Oon prosessistani ja oivalluksistani hänelle paljon kertonutkin, ja antanut hänelle nyt tilaa elää omaa elämäänsä. Ollaan oltu nyt erillään paljon ja oon kannustanut häntä lämmittämään välejä ystäviinsä ja tekeen omia juttuja, ja niin hän on tehnytkin. Ja itse olen myös opetellut elämään omaakin elämääni ja löytämään omaa tekemistä.
Hän on sanonut, että huomaa mussa jo tapahtuneen muutoksen, mutta ne tunteet ei oo siitä huolimatta lämmenneet... :o(
Mua masentaa nää kommentit, et mitään ei voi tehä tms. Uskooko kaikki oikeesti että ihminen ei pysty kasvaa ja kehittyä?
Eli vielä haluaisin kuulla kokemuksia saman kokeneilta, eli ovatko kuolleet tunteet tulleet ajan kanssa takaisin, jos suhteessa on todella tapahtunut positiivinen muutos entiseen nähden?
katos nyt kaveri, mitä oikein teet. huolehdit edelleen ensisijaisesti parisuhteesi tulevaisuudesta etkä omasta mielenterveydestäsi ja hyvinvoinnistasi.
tietysti ihmiset kasvavat, kehittyvät ja muuttuvatkin elämän mittaan. siksi joskus puhutaankin erilleen kasvamisesta.
tuo on ihan normaali vaihe parisuhteessa, kaikissa parisuhteissa tulee kriisejä tasaisin väliajoin ja kaikissa parisuhteissa alkuvaiheen jälkeen tulee kriisi ja kaikissa parisuhteissa kaikki ihmiset peilaa omia asioitaan kumppaniinsa ja joskus tavallaan käsittelevät (tai vaihtoehtoisesti nimenomaan jättävät käsittelemättä) niitä tämän kautta.
koeta nyt pysyä vahvana ja luottaa itseesi (ei parisuhteeseesi), niin miehesi todennäköisesti voi tehdä samoin.
Sehän on sitten hyvällä mallilla sun kohdallasi. Hienoa, että tiedostat jo noin paljon, siitä tietoisuudesta on sulle paljon apua tulevaisuudessakin.
Kyllä ne tunteet voi palata takaisin, miksi ei voisi? Tahtoa siinä vaan kysytään, tahtoa nähdä se kumppani kokonaisena ja hyväksyä hänet sellaisena kuin hän tällä hetkellä on jne. Pettymyksiin ei sais jäädä roikkumaan vaan pitäis käsitellä ne ja päästää sitten irti niistä, jatkaa taas ns. puhtaalta pöydältä.
Sun poikakaverisi pitäisi nyt tehdä se, antaa sulle anteeksi ja kaivaa itsestään esiin se hellyys, jota hän vielä hetki sitten tunsi sua kohtaan. Ei se ole mihinkään huvennut, se on vaan jumissa jonkun padon takana.
Voittehan te alkaa taas "seurusteleen", tutustutte uudestaan toisiinne ihan konkreettisestikin. Varovasti ja pienin askelin. Tehän välitätte toisistanne, no se juuri ON rakkautta.
.. että olet "valaistunut" ja tajunnut ongelman.
Ja käynyt jopa terapiassa jos oikein ymmärsin.
Kaksi viikkoa on tosin aivan liian lyhyt aika siihen, että voit sanoa muuttuneesi. Sen aikaahan jaksaa nyt olla mitenpäin vaan.
Tuo, että sanoit odottelevasi pari kuukautta jos ne miehen tunteet tulisi takaisin...
Et SINÄ voi asettaa mitään aikarajaa siihen milloin miehen pitäisi alkaa reagoimaan halutulla tavalla, siihen voi mennä kuule pari vuotta.
Tuo ajattelutapa osoittaa mun mielestä sen, että et oikeasti ole muuttunut ollenkaan, vaan odotat miehen muuttuvan, ja nopeasti, niin että sulla on taas kaikki hyvin.
Jatka terapiaa.
Nyt kyllä käsitit mut vähän väärin... Eli en odotakaan, et hetkessä pääsen eroon huonoista käytösmalleistani, vaan et oon TAJUNNUT miten väärin olen toiminut. Tottakai muutosprosessi voi kaikkiaan viedä vuosiakin.
Enkä ajatellut lähteä käveleen jos ei tunteet ole tullut kahes kuukaudes, vaan jos ei mitään positiiviseen suuntaankaan vivahtavaa oo näkyvissä, pitää keskustella vakavasti molempien toiveista ja ajatuksista siitä, mihin ollaan menossa..
Olikohan tuos nyt taas tyypillinen provotapaus...
Jokainen riita meilläkin vähentää sitä intohimoa mikä oli pari vuotta sitten. Seksiä harrastetaan edelleen mutta en vain saa enää... Mutta koskaan ei kannata erota jos on tunteita, intohimon tuulet voivat tulla takaisin, mutta keskity hetkeksi omaan elämään!
heippa, mul on täysin sama tilanne, mä olen käyttäytynyt niin paskamaisesti kun voi ja toinen on vaan kestänyt. noi pari ekaa viestiä kun kirjotit, vaikutti sanasta sanaan mun kirjoituksilta, oikein pelästyin:) mulkin oli ripustautumisvaihe ja kaikki toisen tekemiset oli uhkia, sit väsyin ite siihen tunteeseen ja otin eron kahden vuoden jälkeen nyt vuoden vaihteessa. Me ollaan aina oltu kun paita ja peppu ja sielunkumppanit. Ny mä haluisin rakastettuni takas ku olen saanut apua ja tajunnut asioita ihan uusista näkökulmista. Kaikkein pahinta on, et tämä poika on mulle katkera siitä et jätin ja hän toteaa vain et olisit ajoissa puhunut ongelmista, nyt on liian myöhästä, et hänen tunteet hiipui liikaa uudelleenyrittämistä varten. mä en saa enää mahdollisuutta:(mä työnsin oman rakkaani pois:(