Vaatikaa

Rakstuneelta pitäisi melkein kieltää naimisiin meno. Nykyään enemmistö jo eroaa, ja tunteiden vallassa laaditut sopimukset osoittautuvat järjettömiksi.
Erosimme hiljakkoin, ja kaikki urbaanilegendoina pitämäni kauhukuvat sosiaaliviranomaisten mafiasta osoittautuivat vielä pahemmiksi, kuin olisin voinut edes kuvitella.
Sain kuulla haukkumista ja valheita, ja kun esitin kirjalliset todisteet, että ei se noin ole, ääni vain koveni. Uhkailu ja kiristys vain koveni, mitä rautaisempia faktoja ladoin pöytään.
Kysyin asianajajaltani, että ei hän tämä nyt näin voi mennä, mutta niin se vain käytännössä oikeudessa lähes poikkeuksetta menee.
Sosiaalivirkailija vedätti, että "kyllä lyödäkin saa"! En todellakaan ole koskaan lyönyt, ja exäni sen myönsikin viranomaisen edessä, mutta riittää jos vaimo sanoo, että pelkää että voin joskus lyödä. Olen siis väkivaltainen, vaikka en ole eläissäni lyönyt mitään, enkä ketään.
Lapset viedään tietämättäsi salaa haastatteluun, mikä on kai laitonta sekin, ja kun he ilmoittavat rakastavansa sinua, sillä ei ole merkitystä. Anteeksi ei tietenkään pyydetä.
Omaisuutesi takavarikoidaan osa kerrallaan, ja kun kaikki on lypsetty, saat elatusmaksuvaatimuksen.
Mikään, mitä sosiaalitoimisto lupaa, ei pidä paikkaansa. Valehtelu ja kieroilu on TODELLISUUTTA, jos siis olet mies.
Olimme ihan aikuisia naimisiin mennessämme, eikä meillä ollut edes pahemmin riitaa. Me etäännyimme. Sopimukseen emme silti päässeet, kun exäni kai puhuttiin ympäri epäpätevän virkailijan toimesta. Lain vaatimat pätevät eivät suostu moiseen koiran virkaan, joten kaikki on lisäksi jopa laitonta, mutta papereihin haetaan kolmaskin allekirjoitus henkilöltä, jota tuskin koskaan pääset edes näkemään, niin siitä kai tulee laillista.
Eli tee se avioehto, niin tulevasta helvetistäsi tulee hieman helpompi. Tai pysy vain kihloissa.
0448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

avioehto!!! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu