Olen lueskellut jonkin aikaa näitä viestejä täällä. Tässäpä omasta tilanteestani:
Tavattiin, mies oli varattu. Pidettiin tilanne ihan kaveruutena. Kun päätettiin, että halutaan olla muutakin, mies muutti minun luokseni. Muutaman kuukauden päästä mentiin kihloihin. Vuoden päästä naimisiin. Vuosi siitä syntyi lapsemme. Nopeaa toimintaa, tiedän, mutta siltä tuntui. Nyt naimisissa on oltu noin 4 vuotta. Lapsen syntymän jälkeen liitto on ollut täysin seksitön, paria poikkeusta lukuunottamatta. Perhe-elämä toimii. Parisuhdetta ei ole. Erosta on puhuttu usein. Mies haluaisi uskoa ja yrittää. Minä en tiedä. Parisuhdetta voimme kohentaa, mutta seksiä emme takaisin saa. Syynä on se, että mieltymykset eivät todellakaan kohtaa. Minä haluaisin normaalia seksiä. Mies on romanttinen, minä en. Seksissä mies haluaa toteuttaa asioita, joita minä todella en. Olen kokeillut, kyllä, mutta ei ole mun juttuja. Hän saa täydellisen tyydytyksen vain noita juttuja tehdessään. Naisena seksuaalinen nautintoni koostuu hyvin pitkälle siitä, että tunnen hänen täysin nauttivan minusta. Näin ei voi koskaan olla. Seksuaalinen itsetuntoni tarvitsisi nyt lykkäystä eteenpäin. Yksin seksi kyllä molemmille maistuu. Yhdessä ei. Onkohan tilanne ihan patti-matti, ajattelen aikalailla jo niin. Surullista, yhdessä on ihan jees viettää aikaa, ystäviä ollaan toki, mutta tarvitsen kosketusta jossa minä täytän toisen vaatimukset! Kommentoi, mutta ole kiltti... Olen aika herkässä mielentilassa...

Vastaukset 7
Vanhimmat
ottaa yhteyttä seksuaaliterapeuttiin? Tilanteenne kuulostaa hankalalta, mutta kun on niin paljon hyvääkin, kannattaa hakea ensin apua ammattiauttajalta ennen kuin tekee lopullisia päätöksiä.
Mutta mies ei ole halukas menemään minkäänlaisilla parisuhdekursseille tai terapeuteille. On kuulemma luovuttamista, jos jonkun muun apua tarvii. Ero ei sitten vissiin ole luovuttamista? Voihan tsiisus noitten miesten kanssa....
eiks se niin mee, et paha saa aina palkkansa?
ehkä tää on sulle rangaistus siitä, et menit "sekaantumaan" varattuun mieheen.
ajatteleppa sitä?
sitä mä vielä ihmettelen, et jos te ootte muksunkin tehneet, niin miten hemmetissä se erilaisen seksin haluaminen on nyt vasta selvinnyt?
onks se lapsi saanut alkunsa jotenkin "seksittömästi"?
Nimenomaan yritin kirjoittaa niin, että tulisi selväksi se, että aikoinaan sanoin miehelleni että jos haluaa olla jotain muuta kuin kavereita, eroaa ensin. Niin hän teki. Eli minä en todella sekaantunut varattuun mieheen. Ehkä sen verran, että tunteet tunnustettiin, mutta jos niitä on, ei niitä tarvitse mielestäni edes ääneen sanoa, asianomaiset ne kyllä tietävät. Mies siis erosi, ja sen jälkeen suhteemme alkoi.
Asioissa on jälkiviisaasti sanottuna edetty liian nopeasti, eli lapsi ei ole mikään neitseellinen sikiäminen *heh*, mutta lapsen saannin jälkeen ainakin itse naisena olen muuttunut seksuaalisuudeltani. Ehkä jopa ahdasmielisemmäksi, who knows. Mutta anyway, koska etenimme asioissa niin nopeasti, en tiennyt mieheni mieltymyksistä kovinkaan paljoa, tai oikeastaan sitä astetta mihin saakka hän haluaa mennä. Ja sinne minä en mene.
Minulla on ollut joitakin suhteita, toisissa on seksi toiminut, yhdessä ei. Itse suhtaudun asiaan niin, että pyrin mahdollisuuksien mukaan täyttämään naiseni toiveet sängyssä. Se yksi suhde oli sellainen, että naisellani ei edes ollut toiveita, häntä ei kiinnostanut. Eihän se sitten koko suhdekaan toiminut.
Tekstiäsi luettuani saan sellaisen käsityksen, että olet melko itsekeskeinen. Kirjoitat jopa niin, että sinä saat nautinnon siitä, että hän nauttii täysin sinusta. Kuitenkaan et ole valmis joustamaan ja menemään mukaan hänen juttuihinsa.
Tyrmäät ajatuksen lyhvesti, että ei ole sinun juttu.
Jos ajattelet oikein rakastunutta paria. Eikö toinen ole valmis aika paljon tekemään toisen eteen? Onko siis ongelma muualla kuin peiton alla?
Loppuun todettakoot varauksella, että en tiedä miehesi fantasioita. Ihan kaikkea ei tietenkään pidäkään sietää. Ja tuo joustaminen koskee ihan molempia!
Jäin todella miettimään tuota itsekeskeisyys asiaa. ja hyvä niin. Juuri sitä hainkin, että tulee uusia juttuja, joita olisi syytä vielä pohtia.
En jaksanut alkaa kirjoittamaan yksityiskohtaisesti mitä toinen haluaa, ja mitä minä en. Siitä lyhyt ilmaisuni. Sanottakoon kuitenkin näin, että mieheni mieltymykset ovat S/M juttuja. Itse koen mm. sitomiset ahdistavaksi ja likaiseksi, vaikkakin suon kaikille sen mahdollisuuden jos tykkäävät. Eli pidän että hän on nykyaikana ihan normaali mieltymyksineen, mutta harmillista etteivät ne ole minun mieltymyksiäni! Asioita olen kuitenkin hänen kanssaan kokeillut, enhän muuten voisi sanoa, että en jutuista tykkää. ja näin mielestäni täytyy ollakkin.
Ongelmia on muutenkin kuin peiton alla. Niistä kokisin kuitenkin että kovalla työllä voitaisiin päästä vähemmän epätyydyttävään tilanteeseen, ehkä, tai sitten ei. Mutta tämä seksiongelma on mielessäni sellainen peikko, että en usko että siihen onnistuisi mikään :/
Mies voisi haluta myös "normaalia" seksiä, sängyssä, kahden, ilman mitään oheisjuttuja, mutta minun pääni tekee kepposet, ja ajattelen seksin aikana vain sitä, ettei tämä ole hänelle tyydyttävää seksiä.
Seksitöntä aikaa on lisäksi ollut jo niin kauan, etten osaa ajatella miten tästä voisi tulla takaisin toisen lähelle. Ne 3 kertaa kahden ja puolen vuoden aikana ovat olleet kaikki minun aloitteestani, ja eivät ole saaneet häntä innostumaan tulemaan seuraavalla kerralla minun luokseni tehdäkseen aloitteen.
Kirjoitus on varmasti sekavaa. Mutta niin on mielikin. Niinkuin varmasti aika monella täällä.
Pyydän vilpittömästi anteeksi. Tuo ei valjennut minulle aloituksestasi. Ei tuollaista todellakaan mielestäni pidäkään sietää. Erehdyin vallan väärille teille sen romantiikka-sanan vuoksi. Olen syvästi pahoillani!!!!!
Kirjoituksesi on aivan selkeätä ja tämä jälkimmäinen kyllä valaisi tilannetta ratkaisevasti.
Tuo aiempi seksoligi-ehdotus tulee minullekin mieleen. Olet kyllä vahva ihminen, kun tuollaista jaksat. Toivon, että ongelma ratkeaisi.