millä teroitat kajalin?

Siis, minkälaista teroitinta käytätte kajalin teroitukseen? Kun se ei tunnu onnistuvan...
Itselläni on aivan tavallinen kynänteroitin, jossa on kaksi teroitusaukkoa. Yksi pienemmälle kynälle ja sitten isompi aukko isommalle kynälle.

Ongelmana on se, että kajal on niin pehmeä kynä että teroitin sitten kummassa aukossa tahansa niin aina se terä katkeaa ennenkuin se on tarpeeksi terävä. Sitä ei saa teroitettua kunnolla. Se jää tylsäksi ja siihen jää niin paljon sitä puupurua teroituksen jäljiltä ettei sitä kynää uskalla enää silmään laittaa ettei silmään jää niitä pieniä tikkuja.

Koitin etsiä erityisesti kajalin teroitukseen tarkoitettua teroitinta mutta ainakaan anttilassa ei niitä näkynyt olevan. Jos tiedätte missä niitä myydään niin pliis kertokaa mullekkin!
34493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän niitä meikkikynän terottamiseen tarkoitettuja teroittimia löydy melkeimpä ihan perus marketeistakin (citymarket, euromarket, prisma).Lisäksi tietty kosmetiikkaliikkeet ja H&M:n kaltaisista liikkeistä. Yleensä jos on meikkejä myynnissä löytyy myös muita välineitä.. Tsekkaappas sellasesta hyllystä mistä löytyy meikkisienet, ripsentaivuttimet, siveltimet,jne. Jos ei ole löytyäkseen niin kysäiseppä myyjältä, jos sellaisen satut kiinni saamaan.=)

Älä ihmeessä tuhlaa kajaliasi teroittamalla sitä tavallisella kynänteroittimella! Meikkikynän teroitin kuorii kynän päätä tarpeeksi eikä murskaa sen sisällä olevaa pehmeähköä väripatruunaa. =)

Äänestä

niin ja siis kajal kannattaa teroittaa kylmänä. pistä vaikka jääkaappiin joksikin aikaa ja teroita. onnistuu paljon paremmin.

Äänestä

Millä teroitatte ulosvedettävän kajalin? Ulostuleva pää on niin pieni, etten ole vastaavaa terotinta markkinoilla nähnyt. Nyt kajalin pää on tasainen eikä ” terävä”.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton kirjoitti:

Siis, minkälaista teroitinta käytätte kajalin teroitukseen? Kun se ei tunnu onnistuvan...
Itselläni on aivan tavallinen kynänteroitin, jossa on kaksi teroitusaukkoa. Yksi pienemmälle kynälle ja sitten isompi aukko isommalle kynälle.

Ongelmana on se, että kajal on niin pehmeä kynä että teroitin sitten kummassa aukossa tahansa niin aina se terä katkeaa ennenkuin se on tarpeeksi terävä. Sitä ei saa teroitettua kunnolla. Se jää tylsäksi ja siihen jää niin paljon sitä puupurua teroituksen jäljiltä ettei sitä kynää uskalla enää silmään laittaa ettei silmään jää niitä pieniä tikkuja.

Koitin etsiä erityisesti kajalin teroitukseen tarkoitettua teroitinta mutta ainakaan anttilassa ei niitä näkynyt olevan. Jos tiedätte missä niitä myydään niin pliis kertokaa mullekkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu