Kyllä se niin on, että jos anoppi näyttää jo suhteen alussa miniälle, että tämä on "vain ilmaa", ei suhde korjaannu ajan kuluessakaan. Jos ei anoppi kunnioita tms. miniäänsä jo heti alussa, tulevaisuudessa on vain hankaluuksia edessä. Näin se vaan menee. Harva miniä se heti alussa alkaa hyppimään anopin silmille???!
Anopin välinpitämätön suhde miniään
Kiukkuliina
304062
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
myös toisinkinpäin!
Jaahas. Tarkoitin tässä MOLEMPIEN ENSIVAIKUTELMIA JA SUHTEEN ALKUAIKAA. Minä miniänä yritin kaikkeni ja olin mieliksi anopilleni - anoppi vaan nakkeli niskojaan koko alkuajan ja oli välinpitämätön??
Jos vain yittää olla mieliksi, niin lipevyys näkyy ja anoppi älysi, että et ole omana itsenäsi liikkeellä.
Itsekin korostat ensivaikutelmaa.
No, itse en varmaan ollut anopin toivomusten mukainen miniä minkään suhteen (iän, koon, tai koulutuksen). En alussa tuntenut mitään yhteyttä anoppiin tai tarvetta sen ylläpitoon. "Ei-akateeminen" koulutukseni tuntui monesti olevan myös pienen piikittelyn aihe. No, kun se anoppi ei siitä kuitenkaan muuttunut (mies pysyi anopista huolimatta samana :-)), niin vähitellen häneenkin tutustui. Eivät asiat vieläkään mene loistavasti, ja eri tilanteissa taipumuksemme nähdä asiat ja niiden tärkeysjärjestys kieltämättä "kolahtavat". Siis - ajan myötä on anoppi oppinut minuakin kuuntelemaan ja ilmeisesti myös jotenkin arvostamaankin.
Tein jossain vaiheessa selväksi itselleni, että oma tuntemukseni itsestäni on tärkeämpi kuin anopin käsitys. Myös mieheni "on huomannut", että kumman kanssa sitä elämäänsä elää (kiinteästä äiti-poikasuhteesta huolimatta).
Keskity elämään miehesi kanssa ja ota anoppi "neutraalisti" huomioon. Ei kannata katkoa välejään ellei siihen ole ehdotonta pakkoa. Parempi pitää jonkinlaiset välit - täysin riitoihin ajautumista on vaikea korjata. Jossain vaiheessa anoppi (jos on vähääkään järkevä ihminen) voi olla ihan "siedettävä" tapaus. Itse tulen tätä nykyä anoppini kanssa toimeen mielipide-eroistamme huolimatta ihan kohtuullisesti.
Minä olin suhteemme alussa se, joka olisi halunnut lämpimät välit anoppiin (yritin kaikkeni!). Tein alussa kaiken anopille mieliksi. Vaan eipä kelvannut, ei. Kun passiivisuus anopin puolelta vaan jatkui ja jatkui, en jaksanut enää. Sanoin anopilleni suoraan, mitä ajattelin. Vaan mitä teki anoppini? Käski olla puuttumatta hänen elämään??! Muistan tämän kehotuksen sittenkin, kun saan omia lapsia-> eipä tule olemaan lapsillani kuin yhdet isovanhemmat, minun vanhemmat. Eipä tainnut ajatella anoppini tulevaisuuteen? ...! "Sitä saa, mitä tilaa."
Välit on jo nyt katkaistu - mitäpäs sitä omaa elämäänsä alkaa myrkyttämään anoppinsa takia? Ja kun ei kemiat kertakaikkiaan kolahda yhteen??
Anoppini on omassa perheessään ainoa naispuolinen - ja sen kyllä huomaa (mieheni vanhemmat ovat kyllä eronneet, 2 poikaa heillä)! Itseasiassa, välit ovat sen verran tulehtuneet, että en aio olla enää missään tekemisissä anoppini kanssa. Hänkin saa siis vihdoin huokaista helpotuksesta - enää ei miniä puutu hänen asioihin??!
Hän on mielipiteensä ilmaissut. Oman mielenrauhasi vuoksi voit toderta, että välejä ei ole eikä tule. Unohda koko ihminen.
Ei kaikkien kemiat vaan sovi yhteen.
Onneksi poikansa on yhä sinulle mieleinen, ja sehän tässä kuitenkin on se tärkein pointti.
Anoppikin antaa sinun olla.
Parempi niin, molemmin puolin.
No, jos sinä olet yrittänyt ja toinen ei yrityksistä huolimatta tule vastaan, niin sitten on todella paras jättää anoppi omaan arvoonsa. Vaikka uskon tiettyyn rajaan asti että pitää yrittää tulla toimeen kaikkien kanssa, niin jossainhan se raja menee.
Älä kiusaa itseäsi sellaisella mikä ei ilmeisestikään tule onnistumaan. Elä elämäsi miehesi kanssa; tehkää selväksi kuka hoitaa suhteet anoppiin ja miten, ettei asia jää teidän välejänne hiertämään.
#Sanoin anopilleni suoraan, mitä ajattelin. Vaan mitä teki anoppini? Käski olla puuttumatta hänen elämään??!#
No sanoit, mitä ajattelin, samoin sanoi anoppikin!
Tasapeli.
Kirjoittaako anoppi valitusvirsiä palstalle?
Ei.
Hän on selvillä vesilä, sinä et.
Ikäkysymys.
"Sanoin anopilleni suoraan, mitä ajattelin. Vaan mitä teki anoppini? Käski olla puuttumatta hänen elämään??!" - olipa anopilta röyhkeää...
Molemmat siis puhuitte suoraan. Eikö anopilla ole siihen yhtä suuri oikeus kuin sinullakin? Miksi anopin passiivisuus on sinulle niin kova pala? Tuskin sinua sellainenkaan anoppi miellyttäisi, joka pyrkisi aktiivisesti olemaan osa teidän elämäänne. Saisi todennäköisesti haukkuja liiasta puuttumisesta.
"Muistan tämän kehotuksen sittenkin, kun saan omia lapsia-> eipä tule olemaan lapsillani kuin yhdet isovanhemmat, minun vanhemmat. Eipä tainnut ajatella anoppini tulevaisuuteen? ...! "Sitä saa, mitä tilaa."
Muista, että lapset eivät tule olemaan yksin sinun. Miehelläsikin saattaa olla asiaan jonkinlainen mielipide. Jos jätät sen huomioimatta tai peräti jyräät miehen yli tässä asiassa kosto mielessä, sillä saattaa olla tuhoisia seurauksia parisuhteelle. Kaksihan teitä siinä kuitenkin on...
Anoppini kirjoittaa vielä nykyisinkin onnittelukortteihin (mm. omille vanhemmilleen eli mieheni isovanhemmille) myös mieheni nimen? Mutta jättää minun nimen pois?? Vaikka olen silloin tällöin käynyt tapaamassakin näitä isovanhempia (eli tuntevat jo minut)???! Ihan kuin piruuttaan sitäkin tekisi?!
Anoppini hylkäsi avioeron yhteydessä mieheni (l. vanhimman pojan) ex-miehelleen (l. apelleni), mieheni oli tällöin noin 14-15-vuotias. Eli eipä silloinkaan muistanut poikaansa - saati kirjoitellut mieheni nimiä onnittelukortteihin tms. Mutta on siis ilmeisesti nyt vanhemmalla iällä alkanut näin toimia???! Outoa.
Jospa anoppi ajattelee, että avominiä kuitenkin saattaa kadota kuvioista koska tahansa. Lähettelee siksi vain poikamiespojan nimissä kortit eikä kutsu avovaimoa kylään, kun on muka aina vaihtuvaa lajia.
Jos olette ihan virallisesti liittonne solmineet, niin tuntuu aika erikoiselta, että hän unohtaa miniän olemassaolon.
Mutta meitä on moneksi. Mikä muuten estää sinua lähettämästä omaa korttia ko. isovanhemmille ja merkitä siihen molempien nimet ja toivotella hyviä pyhiä.
Tee se jo pääsiäisenä.
Olemme siis kihlapari. Olemme olleet kihloissa jo kolmisen vuotta, seurusteltu ollaan jo viitisen vuotta. Olen vielä ensimmäinen "miniäkokelas" anopilleni, ketään muita mieheni ei ole kuulemma vienyt äidilleen "näytille"...
Juu, ollaan aina lähetettykin omat kortit, mutta viime aikoina harvemmin. Kihlattuni mummolla kun on nyt dementia...
Kerran ovat vanhempani ja tämä kihlattuni äiti tavanneet toisensa. Silloin oma äitini sanoi leikillään jotenkin, että "olen sanonut, että eikun naimisiin vaan..." (=minusta ja miehestäni siis)-> anoppini oli pudottaa silmät päästään...?! En ymmärrä...en. Jos anopillani itsellä ei ole seurustelusuhteet onnistuneet, miksi hän ei halua muillekaan onnea??!
...ihan tuo eilinen elokuva neloselta. Huh. :(
näitä satujasi jaaritella ja keksiä. Olet varsinainen satu-täti. Ei kukaan näitä sinun juttujasi täällä usko. Leikitään nyt kanssa ja en minäkään missään nimessä edes kehtaisi laittaa yhteiseen korttiin nimeäsi, hävetähän sellaista saisi. Leikki anoppisi on hyvä ihmistuntija. Minulla kyllä maailma pysähtyisi siihen paikkaan jos tuollainen miniä olisi. Eihän sitä enää kehtaisi naapureita katsella. Minulla on kaksi suloista tyttöä miniöinä. Välimme ovat loistavat. Kukaan ei tyrkytä itseään mitenkään. Meillä on kaikilla omat ystävämme ja meillä ei ole tarve vakoilla toistemme elämää.
Säälin sydämeni pohjasta sitä leikki miestäsi, toivottavasti hänen silmänsä avautuvat ja huomaa mikä korppikotka sinä olet.
Sinähän se sitten tiedät asioiden oikeat laidat?? Ja tunnet minut? Just joo. Mitä ihmettä sinä sitten TÄÄLLÄ teet, jos oma elämäsi on niin ihanaa ja virheetöntä?
virheetöntä ole, mutta tuollaista kuin sinun keksityt juttusi. Jos tosia olisivat niin kammotus sanon minä. Ei kukaan ole niin paljon pahaa tehnyt maailmassa, että sinut ansaitsisi. Hyvä hirvitys sentään.
Toki täällä saa pahaa mieltään purkaa, mutta sinä olet täällä jatkuvasti milloin millä nikillä. Kirjoittaisit kirjan ja lopettaisit tuollaisen keksityn elämän elämisen. eikö äitisi opettanut sinulle toden ja valheen rajaa.
Ei sinun tarvitse olla anoppisi kanssa missään tekemisissä, jos se ei kerta kaikkiaan suju. Toivottavasti päätöksesi ei vain vaikuta huonontavasti sinun ja miehesi väleihin. Anna miehesi käydä vanhempiensa luona yksin ja pitää äitiinsä suhdetta yllä vaikka puhelimitse, jos ei muuta.
Älä käytä NIIN älyttömästi energiaa anoppisi pähkäilyyn: pa*ka mikä pa*ka, ei se siitä miksikään muutu, anna olla omissa oloissaan.
Itsekin yritän unohtaa anoppini täysin, olkoot missä tahansa, kunhan ei tule minun kotiini kukkoilemaan ja törkeyksiä latelemaan. Aikani olen pähkäillyt, mikä meidän miniä-anoppi-suhteessamme mättää, mutta en jaksa enää. Luovutin, kun ymmärsin, ettei vanha ihminen miksikään muutu. Enkä muutu minäkään. Parempi kun emme ole paljoa tekemisissä keskenämme. Käyköön mies kotonansa niin usein kuin tahtoo.
Että silleen, koita Kiukkis kestää: meitä on moneen junaan.... :-)
Eikö kenenkään mies nouse puolustamaan vaimojaan. Siis saako miniä ja anoppi kiukutella vaikka maanääriin ja idioottimies vaan löllöilee !!!!!!
Niinhän se on! Tästä miesten idioottimaisuudesta on tällä palstalla kirjoiteltu moneen moneen kertaan...
Joku siinä vain on, että nämä nösvelöt tuppaantuvat meidän hirviönaisten seuraan. Niin, kirjoitan meidän, koska oma miehenikin on nösvelö. (Ja ilmeisesti minäkin siis HIRVIÖ, bööööö!!) Tiedättehän: hiljainen, kiltti, äitinsä ja isänsä tohvelin alla vielä aikamiehenäkin jne... =nösvelömies.
Ehkä nämä nössöt etsivät oman äitinsä kaltaista vaimoa itselleen ja kun sitten sen löytävät, niin eihän kaksi samankaltaista naista (eli anoppi ja miniä) VOI tulla toimeen keskenään. Mies jää ikävään ristituleen, kun kaksi akkaa taistelevat vallasta.
Tosiasiassa anopin täytyisi tajuta, että se hänen pikkupoikansa onkin jo aikamies ja että hänellä ei enää ole valtuuksia ja oikeutta puuttua poikansa elämään. Kun tuo hirviöanoppi ei sitä tajua, niin miniästäkin tulee (ainakin anopin mielestä) hirviö ja soppa on valmis. Mies-reppana siinä ihmeissään hartiat kyyryssä löllöttelee, eikä tiedä kenelle kumartaa, kun silloin toiselle pyllistää. Parempi siis olla hiljaa ja löllöillä vaan!!!
Minä uskon Kiukkuliinan jutut täysin! Selvästikin hänen miehensä on jonkinsortin nynny ja edellä kuvaamani tilanne pätee.
Itse olen nähnyt ja kokenut tilanteen, jossa appivanhemmat latelevat minulle päin naamaa törkeyksiä ja suoranaisia valheita ja nösvelömieheni vain löllötteli ja pureskeli kynsiään siinä vieressä. Eihän sitä nyt voi vanhemmilleen sanoa poikkipuolista sanaa, jättää mamma vielä pullapussin tuomatta! Eli eipä ainakaan minun mieheni nouse puolustamaan vaimoaan eikä omaa perhettään. Mutta nyt kun sen tiedän, en tosiaan laskekaan yhtään perheemme asiaa hänen varaansa. Itse hoidan asiani ja pidän puoleni, löllötelköön ukkeli rauhassa.
Monesti siis nämä ongelmat kulminoituvat juuri siihen miesreppanaan, äitin pieneen mammanpoikaan... :-(
Näköjään naisista tulee hirviöitä LIIAN kilttien (=äitinsä pilalle passaamien) miesten kanssa.Vai onkohan se vain niin, että "nynnyn" vierellä "normaalin" ihmisen käytös ja luonteenpiirteet alkavat näyttää jotenkin karskeilta?
Jos olisin aikoinaan mieheeni tutustuessa tiennyt, mitä tuleman pitää, olisin kiertänyt kyseisen herran TODELLA kaukaa... Tekisi monesti mieli vihjaista jollekin nuoremalle, täällä kirjoittelevalle, että hei mieti todellakin haluatko viettää loppuelämäsi nyhverömiehen vanhempien tossun alla. Jos jo suhteen alkumetreillä on tosi paljon ongelmia, niin taatusti niitä tulee tulevaisuudessa lisää.
Mutta mielestäni Kiukkuliina kirjoitelkoon niin paljon kuin lystää, uskokoon sitten ken haluaa. Kun on itse kokenut samankaltaista, niin on helpompi uskoa joitain muka uskomattomilta tuntuvia juttuja.
PS: Minulla on miespuolinen serkku, iältään noin 35-v (niin, nösvelö hänkin...) Hänen äitinsä vielä viime joulunakin osti poikansa puolesta joululahjat ja "väärensi" niihin poikansa nimet. Miehen sisko, serkkuni siis hänkin, on kieltänyt äitinsä tekemästä moista. Mutta tätä nösvelömiesserkkua ei haittaa lainkaan: pääseepähän helpolla aikuisenakin, kun äiti hoitaa kaiken. Että kyllä se on vallan mahdollista, että Kiukkuliinan anoppi kirjoittelee poikansa nimeä joulukortteihin. Pimeätä touhua, mutta minkäs teet. On tainnut jäädä Kiukkuliinan mieheltä ja anopilta se kuuluisa napanuora katkaisematta. Kiukkis yrittää sitä nyt tehdä ja niinhän siinä kävi, että hänestä tulikin sitten se hirviöminiä. Hohhoijjaa tosiaan.....
Uskon, että Kiukkuliinan näkökulmasta asia on juuri noin. Ja jokainen saa tuntea asiat omalla tavallaan. Me lukijat saamme käsityksen asiasta yleensä pelkän toisen osapuolen näkökulmasta, joten siinä on turha lähteä arvioimaan tarinan todenperäisyyttä.
Kuitenkin välillä on hyvä päästellä höyryjä ulos - oli asia miten tahansa. Kyllähän tässäkin keskustelussa on tullut joitakin rakentaviakin ehdotuksia - ja niitä varmaan Kiukkuliinakin kaipasi höyryjen purkamisen ohella.
Olen vasta vähän aikaa lukenut tätä palstaa. Osa jutuista tuntuu niin kammottavan keksityiltä että luulisi kyseessä olevan pahemman laatuisen provon - osa varmaan on niitäkin, mutta osa kaikesta raadollisuudestaan huolimatta totisinta totta. Omaa tarinaani en edes viitsi kirjoittaa,todellisuus kun on todellakin tarua ihmeellisempää ;-)
Todellakin tässä viime vuosina on tullut huomattua, että kaikki mahdotonkin on mahdollista. Joskus tuntuu, että miten ihmeessä sitä joutuukin kaikenlaiseen mukaan... Mutta: elämäähän tämä vain on! Yrittäkäämme nauttia siitä, oli se sitten kuinka kummallista tahansa.
Kerro toki tarinasi, että pääsemme sillä retostelemaan!! ;-) Minä uskon ainakin, kaiken.
kai hyväksyy toisen sellaisena kuin toinen on. Mieleen tulee että miksi nämä hirviöminiät haluavat puuttua nösvelömiesten elämään ja katkaista napanuoran johon sekä äiti että poika ovat tyytyväisiä.
Toisaalta ilman ärhäköitä nuoria naisia joista tulee vittumaisia vaimoja ei kypsyisi toiselle kierrokselle loistavia aikuisia miehiä... ja aikuisia naisiakin, kunhan oppii läksynsä, ts. olla puuttumatta kenenkään asioihin enää koskaan.
Näistä ärhentelijöistä tulee varmasti hurjia anoppeja. Hyvällä vauhdilla jo kulkevat valitsemallaan tiellä.
Ei muuta, kuin kimppuun heti, kun toiselle ei MINÄ kelpaa sellaisenaan.
Sille sanotaan suorat sanat, kun ei ymmärrä. Kehtaakin vielä sanoa, että haluaa olla rauhassa.
Hirviominiöistä kasvaa hirviöanoppeja vai? Millä heleketin logiikalla päädyt sellaiseen?
Kun tuomari antaa rikoksentekijälle rangaistuksen, niin tuomarista on tulossa hyvää vauhtia hyvä rikollinen. Niinkö?
Mitä pitäisi tehdä, ettei tyhmyys siirtyisi (anopilta) seuraaville sukupolville (pojalle)? Olla puuttumatta siihen vai?
Oletko sitä mieltä, että koulukiusaamiseen tai työpaikkakiusaamiseen ei saa puuttua? Katsohan, logiikkasi mukaan tämän päivän kiusaamisen estäjä on huomisen päivän kiusaaja.
Anteeksi, mutta mielestäni tekstisi alku kertoo jo kaiken.
Lainaus tekstistäsi: "Mieleen tulee että miksi nämä hirviöminiät haluavat puuttua nösvelömiesten elämään ja katkaista napanuoran johon sekä äiti että poika ovat tyytyväisiä."
Itselleni tuli tuosta mieleen, että aivan kuin vaimo (miniä) olisi täysin ulkopuolinen koko kuviossa. Tottakai vaimo tahtoo miehellensä ja omalle perheellensä hyvää ja rauhaisaa elämää ilman joka asiaan puuttuvia appivanhempia. Niin luulisi miehenkin tahtovan. Eikös se ole aivan normaalia toimintaa? Nimenomaan sairasta onkin se, että äiti ja poika ovat tyytyväisiä. Kuinkas se vaimon/miniän tyytyväisyys? No, siitähän nämä kaksi toisiinsa rakastunutta (=äiti poika) piut´paut´ välittävät.
Kannattaisikohan näiden nösvelömiesten olla etsimättäkään itselleen vaimoja ja olla naimisissa vain äitiensä kanssa?
Ja loppupelissä: eiköhöhän jokaisesta ihmisestä tule melko veemäinen, jos vuositolkulla joutuu elämään nösvelön kanssa epätyydyttävässä liitossa? Harmi, jos/kun joutuu toiselle kierrokselle lähtemään ärsyttävän anopin/appiukon takia!
:-(
ollaan kaikki ulkopuolisia toistemme elämässä: puolison, anopin, vanhempien, jopa oman lapsen elämästä... Aikuisten oikeesti.
-elämä koulii varmaan suakin, hulimelli. Ei viestini ollut sairas. Oma tulkintasi ehkä.
Sairas tai ei, mutta jokin sinulta on jäänyt tajuamatta.
Tiedät varmaan pelin nimeltä Kaveri Kim. Siinä on ensin jotain esineitä, sitten kun muut eivät katso, yksi ottaa jonkun esineen pois. Sitten muut saavat kääntyä ja arvata, mikä esine puuttuu. Joidenkin kohdalla tämä leikki on vain jäänyt elämäntavaksi.
Jos tuolta kantilta ajatellaan, niin olen samaa mieltä. Välillä jopa tuntuu, että joku on ulkopuolella omasta elämästäänkin... Ja ihan aikuisten oikeesti tämäkin.
Elämä koulii meitä kaikkia, totta.
Mielestäni viestisi ovat edelleen aivan pimeitä, mutta ei se mittään.
Hauskaa viikonloppua!
ennen kuin aukee. Hyvää ja hauskaa sullekin.