Miten

Hei

Pyydä heti apua jaksamiseesi lasten isältä, eli jos hän ottaisi heidät nyt heti luokseen / tulisi apuun eli lapsia hoitamaan. Jos hän ei sitä tee, niin ota yhteys kriisikeskukseen tai sosiaalipäivystykseen, he järjestävät sinulle apua ja tukea ja pian!

Aivan varmasti jaksat lastesi kanssa, mutta kun kriisi on akuutti ja voimasi lopussa, tarvitset siihen apua. Sanot itse, että sinulla ei ole muuta kuin lapset. Se on paljon se, lapset ovat sinulle tärkeitä. Usko pois.

Onko lasten huoltajuudesta sovittu? Miten tuore ero on?

Huomaisitko,ettei kumpikaan niistä ole ratkaisevin elementti lapsen hyvinvointiin: työ vaatii paljon,että se menisi paremmin, uusi rakkaussuhde sekin,on vain kahden aikuisen välinen juttu, mikä ei ole tae siitä,että lapsella siinä menisi hyvin. Voi olla,että exällä menee paremmin ulkoisesti, mutta mitä se takaisi lapsille? Jos olet aivan vakuuttunut siitä,että myös lastesi elämä siitä kohenisi,että he asuisivat isänsä kanssa,niin varmaan sosiaalitoimen kautta kannattaisi lähteä purkamaan tilannetta, sitten kun tiedät, onko heidän isänsä valmis lapsia uuteen suhteeseen ottamaan.
Monestihan on,että juuri lasten syntyminen,perheen arki on se,mihin liitto kaatuu, ja jos teillä kävi edes suunnilleen siten,voisi kuvitella, että exä on päässyt kuin koira veräjästä, ja päässyt helpomman elämän alkuun.
Tietenkään en tiedä,millä mallilla uusi suhde on, mutta oletettavasti siinä pelaa kahden aikuisen perhe,eikä lapsiperhe, eikä välttämättä siihen edes sovi lapset edellisestä elämästä. Oikoa voit, jos jaksat ja haluat.
Asiaan vaikuttaa tietysti moni seikka, mutta toivon kipinää voi sytytellä sillä,että pääasiallisin ongelmasi on oma väsymisesi, ei suinkaan lapset.
Itse jäin avioeron jälkeen tilanteeseen,jossa olin täysin uupunut.En edes muista kunnolla vuosia,jolloin lapset oli pieniä, miten ihmeellä me mentiin eteenpäin. Jotenkin vaan.. taloudellisesti olemme edelleenkin huonommalla mitä exä,myös rakkauselämäni on nollissa, exän ei.
Kuitenkin tiedän menneeni läpi nämä vuodet vain ja ainoastaan, kun on jokainen aamu pitänyt nousta pyörittämään lapsille turvallista ja tasaista arkea. Hehän eivät tiedä, millaisen kuilun partaalla on käyty,heidän takiaan olen yrittänyt ja jaksanut junailla asioita eteenpäin.
Kaikessa pienuudessani,voimattomuudessanikin olen ollut lapsieni ainut äiti. Olen monena iltana katsellut nukkuvia lapsiani, miettien miten vakaasti he minuun uskovatkaan. He ovat olleet minun täkkipulttini tässä elämän laivassa. Heidän takiaan olen huolehtinut asioista, hakenut apua niin sossusta kuin mielenterveystoimistosta, perheasiainneuvottelukeskuksesta ym. aina sen mukaan mitä tilanne käsissä pysymiseksi on vaatinut.
Yksi iso seikka, mitä en kyllä kenellekään tyrkytä, mutta minua vienyt eteenpäin, oli se,että löysin itseni tilanteesta,jossa ei ollut vaihtoehtoja kuin kävellä radalle tai tarttua kiinni Kristuksen armotyöhön. Siinäkin vaiheessa katselin lapsiani,ja mietin,että minä heidät olen itse halunnut,enkä voi heidän luottamustaan pettää. Siispä tässä on menty armon varassa. Armo,suojelus ja siunaus on myös sitä,että tajuaa kysyä apua.