StoraEnson

tehtaalla julkistetaan huomenna 26.1 aamupäivällä työnantajan esitys Yt-menettelyn loputtua virallisesti.Oletettavasti työnantaja tulee ilmoittamaan irtisanomisista joita se toteuttanee muutenkin kuin "pehmeillä"keinoilla.Valtakunnallisestikkin merkittävä uutinen julkistetaan medialle iltapäivällä.Toivon,että Varkauden luottamushenkilöt jaksavat asian vaikeudesta huolimatta yrittää kaikin keinoin vaikuttaa siihen että työnantaja ei saisi "päätä"auki,vakituisten työntekijöiden JOUKKOirtisanomisissa.Jäämme odottamaan mielenkiinnolla tulevia uutisia!
3480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja missähän niitä vakituisia työpaikkoja on? Taitavat olla töissä TOISTAISEKSI. Eli kysehän ei ole vakituisista työpaikoista. Irtisanomiskeinoina ovat ne mitä TESissä lukee. Toivotaan nyt kuitenkin, että työpaikat säilyvät.

Äänestä

Onneksi eläkejärjestelyin.

Äänestä

Stora Ensolaiset eivät joudu työttömäksi. Tälle on kehitetty uusi nimike: Työvoimapula

Siis Stora Ensolta pannaan väki työvoimapulaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varkauden kirjoitti:

tehtaalla julkistetaan huomenna 26.1 aamupäivällä työnantajan esitys Yt-menettelyn loputtua virallisesti.Oletettavasti työnantaja tulee ilmoittamaan irtisanomisista joita se toteuttanee muutenkin kuin "pehmeillä"keinoilla.Valtakunnallisestikkin merkittävä uutinen julkistetaan medialle iltapäivällä.Toivon,että Varkauden luottamushenkilöt jaksavat asian vaikeudesta huolimatta yrittää kaikin keinoin vaikuttaa siihen että työnantaja ei saisi "päätä"auki,vakituisten työntekijöiden JOUKKOirtisanomisissa.Jäämme odottamaan mielenkiinnolla tulevia uutisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu