Kakkonen odottaa

onko kokemusta.. eli miltä tuntuu kun kakkonen on valmis uhraamaan elämästään tärkeimmät vuodet siihen että saa ykkösen miehen/naisen itselleen?
101941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Keskustelemalla avoimesti tai ainakin kysyen seikkaperäisesti voi saada asioita järjestykseen.Tai sitten ei oteta kontaktia ollenkaan, mutta kai nyt se "haluttu" osapuoli jotain osaa päättää..Kukapa nyt jaksaisi haikailla ja vielä vähemmän olla sellainen haikaileva, kivempi olla vastavuoroisesti haikailevan, ihan uuden kanssa.Itse vain ehkä paranoidisoit? Mahdollistako?

Äänestä
  • Häpee että ees mietit tollasta. Stanan pettäjät.

    Äänestä

mutta kun mies halusi tehdä kanssani lapsen, niin ymmärsi, että odottaa turhaan.

Äänestä
  • Noin varmaan munkin "varatun" miehen vaimo ajattelee :) Siellä se on kotona maha pystyssä, ei pysty miestään tyydyttään eikä "vahtimaan", arvaapa vaan missä mies on? Ei vaikeata. Näin tein minäkin, jätin miehen, kun kuulin raskaudesta. En siksi, että olisin "luopunut" toivosta saada mies, vaan siksi, että oletin pariskunnalla olevan vielä mahdollisuus rakentaa liittoaan paremmaksi, kun en ole kuviota häiritsemässä. Totuus oli toisenlainen. Miehellä oli lähtöni jälkeen pahempi olla, eikä hän todellakaan panostanut liittoonsa - päinvastoin.. Olisitpa nähnyt millainen ilo kupli hänestä, kun tapasimme ensimmäistä kertaa kahden kuukauden yhteydenotottoman ajan jälkeen. Myönnän etten itsekään ollut häntä koskaan sellaisena nähnyt.

    Joka tapauksessa nyt olen valmis jättämään tämän miehen. En vaimon, en perheen, en rikkinäisen liiton vuoksi, vaan ainoastaan sen vuoksi, että olen saanut mieheltä kaiken, mitä itse tarvitsin. Hän oli se, joka vei minut yli omasta kasvunvaiheestani kipeän avioeron jälkeen. Enää hänellä ei ole annettavaa, koska olen nyt kokonainen ja onnellinen ihminen ilmankin häntä - ilman ketään. Tiedän, että hänen kasvunsa on vielä edessä ja siitä matkasta tulee raskas sekä hänelle, että vaimolle. Silti toivoisin, että he saisivat asiansa kuntoon ja voisivat kasvaa sen kriisin läpi yhdessä vain huomatakseen liittonsa vahvistuneen kun kaikki on käyty läpi. Itse jatkan elämää yksin, koska haluan niin. Tiedän, että ratkaisuni tulee tekemään kipeää ihmiseen, jota (myönnettäköön) rakastan aivan erityisellä tavalla. Hän ei kuitenkaan ole minulle se ihminen, jonka kanssa voisin kuvitella olevani pidempään. Joutuisin luopumaan liian paljosta, koska hän on niin keskeneräinen.

    Jos sattuisitkin olemaan "mieheni" vaimo, toivotan sinulle onnea jatkoon ja paljon voimia, jotta saisitte asianne kuntoon. Tiedän, että olen toiminut viimeisen vuoden hyvin itsekkäästi, mutta en voinut asialle silloin mitään. Olin heikko ja tarvitseva, miehesi oli paikalla minulle oikeaan aikaan. Hän myöskin on tarvitseva, ei hän muutoin olisi minussa roikkunut. Jos olet "mieheni" vaimo, tiedät itsekin, että suhteemme oli paljon muutakin, kuin seksiä, olet varmasti sen hänestä nähnyt. Toivon, että valmistaudut suuriin myrskyihin, enkä voi sanoa, että olisin sitä mieltä, että lapsen teko tuohon tilanteeseen olisi ollut missään nimessä järkevää, se kun verottaa voimianne kaikesta muusta, mitä teidän nyt pitäisi rakentaa. En tiedä kuinka tulette selviämään, mutta toivon parasta. Haluan, että hän on onnellinen. Jos sinun kanssasi, niin hyvä. Minä olen onnellinen nyt ilman häntä :)

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    Noin varmaan munkin "varatun" miehen vaimo ajattelee :) Siellä se on kotona maha pystyssä, ei pysty miestään tyydyttään eikä "vahtimaan", arvaapa vaan missä mies on? Ei vaikeata. Näin tein minäkin, jätin miehen, kun kuulin raskaudesta. En siksi, että olisin "luopunut" toivosta saada mies, vaan siksi, että oletin pariskunnalla olevan vielä mahdollisuus rakentaa liittoaan paremmaksi, kun en ole kuviota häiritsemässä. Totuus oli toisenlainen. Miehellä oli lähtöni jälkeen pahempi olla, eikä hän todellakaan panostanut liittoonsa - päinvastoin.. Olisitpa nähnyt millainen ilo kupli hänestä, kun tapasimme ensimmäistä kertaa kahden kuukauden yhteydenotottoman ajan jälkeen. Myönnän etten itsekään ollut häntä koskaan sellaisena nähnyt.

    ei ainakaan omistaa miestäsi, ei yhteistä elämää,vaan hyvää oloa ilman mitään pakottavia kuvioita, rakastelua, hellyyttä, sykettä elämään,pitäkää te kalsarit ja paidat puhtaina, me teemme miehistänne Miehiä joita he eivät välttämätä kotona ole. Minä ainakin arvostan hyvin suuresti rakastajaani ja teen kaikkeni jotta hän olisi onnellinen. Siksi yksikään euro ei mene hukkaan jonka tuhlaan häneen ja hänen lahjoihinsa.

    Minulla on lähes samanlainen kokemus takanapäin.
    Tai melkein takanapäin....

    Jätin miehen viimekeväänä ja kesällä hänen vaimonsa oli raskaana.
    Olimme ystäviä viime syksyyn saakka, kunnes miehen ennen vain ystävällismieliset puhelut muuttuivat. Hän soitti haluavansa seksiä kanssani, sanoi ettei kestä kotona olevaa tilannetta.
    En suostunut vaikka hän soitti joka viikko monen kuukauden ajan.
    Eräänä päivänä mies tuli luokseni yllättäen.
    Kerroin hänelle, että vastaus on edelleen "ei",mutta hän jankkasi ja anoi seksiä.
    Loppujen lopuksi sain hänet istumaan alas ja rauhoittumaan.
    Hän näytti todella masentuneelta ja iloisuus oli paennut hänestä lähes kokonaan.
    Puhuimme kaksi tuntia hänen liitostaan ja lapsistaan sekä tulevasta vauvasta.
    Hän lupasi ettei kerjää minulta enää seksiä, mutta samaan hengenvetoon totesi etsivänsä "uuden kakkosen", sillä ei kestä seksittömyyttä.
    Omat asiani ovat siis hyvin, mutta minua jäi harmittamaan se ettei mies voi keskustella seksittömyydestä kumppanilleen.
    Hän on päättänyt jatkaa pettämistä sensijaan että olisi oppinut jotain meidän suhteestamme.
    Ehkä jotkut ihmiset eivat osaa eivätkä uskalla keskustella kipeistä asioista.
    Eivät edes elämänkumppaninsa kanssa.

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    Noin varmaan munkin "varatun" miehen vaimo ajattelee :) Siellä se on kotona maha pystyssä, ei pysty miestään tyydyttään eikä "vahtimaan", arvaapa vaan missä mies on? Ei vaikeata. Näin tein minäkin, jätin miehen, kun kuulin raskaudesta. En siksi, että olisin "luopunut" toivosta saada mies, vaan siksi, että oletin pariskunnalla olevan vielä mahdollisuus rakentaa liittoaan paremmaksi, kun en ole kuviota häiritsemässä. Totuus oli toisenlainen. Miehellä oli lähtöni jälkeen pahempi olla, eikä hän todellakaan panostanut liittoonsa - päinvastoin.. Olisitpa nähnyt millainen ilo kupli hänestä, kun tapasimme ensimmäistä kertaa kahden kuukauden yhteydenotottoman ajan jälkeen. Myönnän etten itsekään ollut häntä koskaan sellaisena nähnyt.

    Joka tapauksessa nyt olen valmis jättämään tämän miehen. En vaimon, en perheen, en rikkinäisen liiton vuoksi, vaan ainoastaan sen vuoksi, että olen saanut mieheltä kaiken, mitä itse tarvitsin. Hän oli se, joka vei minut yli omasta kasvunvaiheestani kipeän avioeron jälkeen. Enää hänellä ei ole annettavaa, koska olen nyt kokonainen ja onnellinen ihminen ilmankin häntä - ilman ketään. Tiedän, että hänen kasvunsa on vielä edessä ja siitä matkasta tulee raskas sekä hänelle, että vaimolle. Silti toivoisin, että he saisivat asiansa kuntoon ja voisivat kasvaa sen kriisin läpi yhdessä vain huomatakseen liittonsa vahvistuneen kun kaikki on käyty läpi. Itse jatkan elämää yksin, koska haluan niin. Tiedän, että ratkaisuni tulee tekemään kipeää ihmiseen, jota (myönnettäköön) rakastan aivan erityisellä tavalla. Hän ei kuitenkaan ole minulle se ihminen, jonka kanssa voisin kuvitella olevani pidempään. Joutuisin luopumaan liian paljosta, koska hän on niin keskeneräinen.

    Jos sattuisitkin olemaan "mieheni" vaimo, toivotan sinulle onnea jatkoon ja paljon voimia, jotta saisitte asianne kuntoon. Tiedän, että olen toiminut viimeisen vuoden hyvin itsekkäästi, mutta en voinut asialle silloin mitään. Olin heikko ja tarvitseva, miehesi oli paikalla minulle oikeaan aikaan. Hän myöskin on tarvitseva, ei hän muutoin olisi minussa roikkunut. Jos olet "mieheni" vaimo, tiedät itsekin, että suhteemme oli paljon muutakin, kuin seksiä, olet varmasti sen hänestä nähnyt. Toivon, että valmistaudut suuriin myrskyihin, enkä voi sanoa, että olisin sitä mieltä, että lapsen teko tuohon tilanteeseen olisi ollut missään nimessä järkevää, se kun verottaa voimianne kaikesta muusta, mitä teidän nyt pitäisi rakentaa. En tiedä kuinka tulette selviämään, mutta toivon parasta. Haluan, että hän on onnellinen. Jos sinun kanssasi, niin hyvä. Minä olen onnellinen nyt ilman häntä :)

    sillä mieheni haluama lapsi on jo tarhaikäinen napero. Ja mieheni aivan erityisesti rakastama ihana lapsi. Jos minua on joku joskus loukannutkin, se ei ole mitään tuon ipanan tuomaan onneen verrattuna.

    Äänestä

  • Kakkonen haluaa, kirjoitti:

    ei ainakaan omistaa miestäsi, ei yhteistä elämää,vaan hyvää oloa ilman mitään pakottavia kuvioita, rakastelua, hellyyttä, sykettä elämään,pitäkää te kalsarit ja paidat puhtaina, me teemme miehistänne Miehiä joita he eivät välttämätä kotona ole. Minä ainakin arvostan hyvin suuresti rakastajaani ja teen kaikkeni jotta hän olisi onnellinen. Siksi yksikään euro ei mene hukkaan jonka tuhlaan häneen ja hänen lahjoihinsa.

    pahat vaimot nimittäin laittavat miehet pesemään itse pyykkinsä, jotta niillä olisi vähemmän aikaa käydä naisissa. Tee sinä minun miehestäni mies, niin minä kyllä sitten kotona olen hänelle nainen.

    Äänestä

  • PahaVaimo kirjoitti:

    sillä mieheni haluama lapsi on jo tarhaikäinen napero. Ja mieheni aivan erityisesti rakastama ihana lapsi. Jos minua on joku joskus loukannutkin, se ei ole mitään tuon ipanan tuomaan onneen verrattuna.

    ..varmaan lastaan rakastaisi vaikka sinua pettäisikin. Rakkaus lapseen ei ole mikään tae uskollisuudesta..sori vaan.

    Äänestä

  • angel_19 kirjoitti:

    ..varmaan lastaan rakastaisi vaikka sinua pettäisikin. Rakkaus lapseen ei ole mikään tae uskollisuudesta..sori vaan.

    MIKÄÄN ei ole tae uskollisuudesta milloinkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tilaisuutta... kirjoitti:

onko kokemusta.. eli miltä tuntuu kun kakkonen on valmis uhraamaan elämästään tärkeimmät vuodet siihen että saa ykkösen miehen/naisen itselleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu