Olemme olleet 20 v naimisissa ja meillä on teini-ikäisiä lapsia. Parisuhteemme (ei väkivaltaa, ei alkoholiongelmaa, talous kunnossa, lapset ok, työpaikat ok) ei vain tahdo toimia.
Pitäisikö liittoa pitää yllä lasten takia (ero olisi heille todella kova paikka) vai näytelläkö siihen asti, että he itsekin tajuavat todellisuuden? Voiko näin pitkä suhde enään muuttua? Pitäisikö hakea apua joltain alan "asiantuntijalta"?
Tilanne jatkunut jo 5-8 vuotta.
Pitäisikö liittoa pitää yllä lasten takia (ero olisi heille todella kova paikka) vai näytelläkö siihen asti, että he itsekin tajuavat todellisuuden? Voiko näin pitkä suhde enään muuttua? Pitäisikö hakea apua joltain alan "asiantuntijalta"?
Tilanne jatkunut jo 5-8 vuotta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehdotan että ensimmäiseksi haette apua asiantuntijalta. Selvitätte mikä tilanteenne todella on, asiantuntijan avulla, hnä ei siis anna teille vastauksia vaan auttaa teitä selvittämään asiat itse.
Ehkä pääsette taas yhteisen sorvin ääreen, "löydätte toisenne uudelleen" (ällöttävä romanttinen ilmaus!) ja saatte perhe-elämänne kohdalleen. Hyvin usein erilleen ajautumisessa syy on että elämän rutinoituessa toinen ihminen unohtuu. Lapset, työ, talous vievät kaiken huomion. Jossain vaiheessa läheisyyttä ei enää olekaan, eikä toisen luo voi mennä. Se voi tuntua jopa vastenmieliseltä. Kun kaikkii läheisyys katoaa huomaa / luulee asuvansa ventovieraan ihmisen kanssa. Läheisyyden tarve on kuitenkin olemassa ja silloin helposti tulee kuvaan kolmas pyörä. Jos pariskunan välillä on ongelmia (joita teillä siis ei ole) niin ei rakkautta henkiin kai enää herätetä. Ilkeily eli henkinen väkivalta voi muuttaa tunteet toista kohtaan peruuttamattomasti. Kuten myös alkoholi ja fyysinen väkivalta, toisen hyväksikäyttö muutoin (raha), tms. Niin kauan kuin toista kuitenkin kunnioittaa ihmisenä on kaikki mahdollisuudet palata yhteen. Nuoruuden romantiikkaa se ei ehkä enää ole, vaan erilaista, mutta antoisaa läheisyyttä.
Ehkä toteatte ettei ole mitään syytä jatkaa. Paitsi lapset? Ei, lapset huomaavat valheellisen ilmapiirin kotonaan. Eivät he siitä puhu, mutta kyllä se vaikuttaa. Jos haluatte lastenne parasta niin olkaa heille rehellisiä. Huonosti voivat vanhemmat heijastavat huonon vointinsa lapsiin, vaikka kuinka yrittäisi näytellä. Voitte pysyä yhdessäkin, pitääksenne "perheen kasassa", mutta miksei lapset saisi tietää välienne viilenneen. Älkää kuitenkaan sanoko että pysytte yhdessä lasten takia. Siitä lapset voivat tuntea syyllisyyttä. Jos olette rehellisiä siinä kun kerrotte millaiset välinen ovat , niin lapsetkaan eivät ihmettele outoa ja viileää käytöstä. Nukkukaa eri huoneissa jos pakko, mutta älkää koskaan tuoko muita suhteitanne kotiin.
Tämä on kirjoitettu aika lailla käskymuotoon, mikä ei tarkoita sitä että juuri näin pitää tehdä ja tämä olisi ainoa oikea vaihtoehto. Ei ei. Nämä on vain ehdotuksia joita voi miettiä ja ottaa huomioon. Ehkä päädytte toisenlaisiin ratkaisuihin. Olette ihmisinä yksilöitä ja mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Toivotan onnea joka tapauksessa kävi miten kävi, sillä ymmärrän tuon tilanteen liiankin hyvin. Se on ahdistavaa ja ellei jotain tee se voi ajaa harkitsemattomiin tekoihin.
Kuherruskuukausi, oikein "hanimuun" pitkä loma yhdessä jossakin kaukana.
Suhde on vähän urautunut niinkuin melkein jokaiselle käy jossakin vaiheessa mutta se ero ei ole mikään patenttilääke kaikkeen.
Ero on vain laiskan ihmisen helppo tapa kun ei viitsi nähdä mitään vaivaa.
Kyllähän ne "limakalvot alkaa kuivumaan" yhdellä jos toisella ja tulee mummotauti naisille sekä hormoonit sekaisin.
Niistäkin asiaoista kannattaa puhua.
Tehkää jotakin pikkuisen hullua yhdessä..:) mutta vain te kaksi ja lapset olkoon omissa oloissaan sen aikaa.
Oikeesti
Sinulla on vain yksi elämä!!!
Menkää perheneuvotteluun puolison kanssa ja etsikää parhain mahdollinen tapa toteuttaa avioero, niin etteivät lapset kärsi enempää.
Kyllä lapset aavistavat että teillä menee huonosti.
Itse kärsin nimenomaan siitä että vanhempani jatkoivat yhdessä. En vieläkään ymmärrä että miksi.
Minun puolestani olisivat voineet erota aiemmin. Erosivat kun olin 20-vuotias.
Olisin varmaan tasapainoisempi ja äitini olisi löytänyt onnen aikaisemmin kuin kärsinyt 10 vuosia.
Isä oli jatkuvasti uskoton...ei sellaista tarvitse antaa anteeksi!!!
Erotkaa, on vain yksi elämä. Rehellisyys maan perii. Haluaisitko että lapsesi eläisi onnettomassa liitossa? Sellaisenhan esimerkin heille parhaillaan annat.
Joopa joo, tässä taas näitä uusavuttomia, joille ainoa mahdollisuus on se mistä aita matalin eli ero.
Te olette just niitä kun elämä vähän kaltoin kohtelee ja on vastoinkäymisiä teettte itsemurhan.
Se on se lopullinen helpoin ratkaisu.
Jääkää omaan arvoonne.
Kirjoituksestasi päätellen teillä ei keskustella asioista.Tilannetta kestänyt 5-8 vuotta ja nyt päätit kysyä täältä neuvoja.
Pitkä aika pitää asioita sisällä.Yleensä käy noin, jos asioita ei puida sitä mukaa kun niitä eteen ilmaantuu.
Kaikki pitkistyvä mutkistuu ja lukkoutuu kokonaan.
Mikä ihmeen syy tuo "lasten takia" on????
Itse elin perheessä lapsena, jossa kaikki oli kaikinpuolin muuten hyvin, mutta vanhemmat eivät enää nähneet toisessa mitään sävähdyttävää. Tämän lisäksi olen myös seurannut sivusta poikaystäväni perhettä, jossa asuu vielä kaksi lasta kotona ja vanhemmat suorastaan vihaavat toisiaan. Hekin "lasten takia" yhdessä.
Ihan kokemuksen perusteella voin sanoa, että se on typerin syy pysyä yhdessä. Teet siinä enemmän hallaa lapsillesi kuin siinä, että eroaisitte. Kuka haluaa lapsena kuunnella riitelyä? Kuka haluaa, että vanhemmat ovat onnettomia? Tuskin kukaan. Minä ainakin lapsena voin huonosti kun vanhempani voivat, jopa masennuin. Lapset eivät ole tyhmiä, he kyllä huomaavat jos vanhemmilla menee huonosti.
Ero oli järkevä päätös, ainakin minun vanhempieni kohdalla. Kummatkin saivat aloittaa uuden elämän ja me lapset jäimme isällemme. Aloimme pikkuhiljaa kaikki voimaan yhä paremmin.
Ero saattaa olla kovakin pala lapsille, mutta mitä nopeammin se tulee ja menee, sitä parempi. Jos olette ihan varmoja, että ette halua jatkaa yhdessä niin erotkaa. Kyllä siitä kaikki selviää kun saa vain tarpeeksi tukea ja on vanhemmat, jotka rakastaa...vaikka sitten eri osoitteissa.