Sellaisesta vaan haluaisin kirjoitella, kun itselläni on 8 kuukautta vanha poika ja välillä todella kaduttaa, että menin hankkimaan lapsen näinkin nuorena...
Olen siis itse 21 ja mieheni 24... Monta vuotta mietittiin lapsen tekoa ja jopa vuosi sitä yritettiinkin. Nyt sitten, kun kaiken pitäisi olla niin onnellista ja toive on toteutunut... Siis nyt halaisin sitten bailata ja ottaa elämästä ilon irti, kun se on jo myöhäistä! Iltaisin katselen kateellisena, kun nuoria lähtee ryyppäämään ja viikonloppuna tutut lähtevät juhlimaan...
Ei siis, ettenkö rakastaisi lastani... Tottakai rakastan, mutta tuntuu hassulta kun olen aina ollut sellainen kiltti naapurintyttö, joka ei juhlimisesta perusta!
Älkää siis nuoret hätäilkö lapsen teon kanssa! Kyllähän se on hyvä lapset nuorena tehdä, mutta ei kannata pitää kiirettä... Ottakaa ensin elämästä ilo irti!
Olen siis itse 21 ja mieheni 24... Monta vuotta mietittiin lapsen tekoa ja jopa vuosi sitä yritettiinkin. Nyt sitten, kun kaiken pitäisi olla niin onnellista ja toive on toteutunut... Siis nyt halaisin sitten bailata ja ottaa elämästä ilon irti, kun se on jo myöhäistä! Iltaisin katselen kateellisena, kun nuoria lähtee ryyppäämään ja viikonloppuna tutut lähtevät juhlimaan...
Ei siis, ettenkö rakastaisi lastani... Tottakai rakastan, mutta tuntuu hassulta kun olen aina ollut sellainen kiltti naapurintyttö, joka ei juhlimisesta perusta!
Älkää siis nuoret hätäilkö lapsen teon kanssa! Kyllähän se on hyvä lapset nuorena tehdä, mutta ei kannata pitää kiirettä... Ottakaa ensin elämästä ilo irti!
Vastaukset 14
Vanhimmat
En ymmärrä koko ongelmaasi. Itse olin 23, kun ensimmäinen lapsemme syntyi. Eihan sillä mitään merkitystä mihinkään ollut, koska kumpikin hoidimme lasta tarpeen mukaan. Lapsenlikkana oli monta kertaa opiskelukavereitani, siis miehiä ja lapsenlikkoja sai tarvittaessa. Ei elämä ole bailaamista tukka putkella, vaan nauttimista siitä oikealla tavalla.
Lapsi on osa kasvamistamme ja antaa tosi paljon miettimistä monessa asiassa. Jos ryyppääminen on pääasia, niin lasta ei pitäisi hankkia ollenkaan. Katso lastasi, nauti hänen kasvamisestaan, hanki babysitteri illaksi ja menkää pitämään hauskaa!
huoli - tyttö nuori. Ajattele positiivisesti.
Itse saimme esikoisemme kun olin muutamaa päivää vaille 22 ja vaimo oli silloin 21 vee. Nyt tytär on jo yliopistossa ja siltä osin huolet ovat ohi.
Itse sain vanhempana kuin sinä lapset. Et ole menettänyt mitään: bailaaminen / meneminen ei ole mitään menettämisen arvoista, lapsista on paljon enemmän iloa. Tee lisää lapsia ja nauti heistä.
nyt nelikymppisenä on ihanaa nauttia elämästä, kun on saanut kaikki rakkaansa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa... :)
...ihminen on vain kerran nuori...
Kiva että joku kirjoittaa tällaisestakin aiheesta. Uskoisin, että teitä katujia on paljonkin, mutta koska lapsi on pyhä asia, tuollaista ei yleensä kehdata tunnustaa edes itselle.
Mutta. Tehty mikä tehty. Kyllä minä ymmärrän, että tuossa iässä haluaisi myös bailata. Sehän on normaalia. Koettakaa hankkia välillä lastenhoitaja ja lähteä kahdestaan jonnekin. Ei nimittäin ole totta, ettei menettäisi mitään, vaikka ei bailaisikaan. Olen itse aikuinen, joka on bailannut, ja joka välillä jopa kaihoten sitä aikaa muistelee. Elämässä on toki muutakin, eikä bailaus ole enää minulle mikään ykkösjuttu. Mutta on sitä kiva muistella. Ja lähden minä vieläkin kapakoihin, jos siltä tuntuu.
Kyllä oli taas niin kananaivo juttuja
Siinä se heti todistettiin: on kananaivojuttuja, jos lapsiin tai niiden tekemiseen kajoaa muulla kuin ihannoivalla tavalla. Hahhahahhahhhaaa!
Itselläni on 2v tytär, jota toki rakastan kovasti. Silti, mietin ainakin viikoittain etten olisi halunnut lapsia vielä tämän ikäisenä. Kuvittelin aina iän olevan lähempänä kolmeakymmentä. Nyt kärsii opiskelut, ura, vapaa-aika, talous... oma mielipiteeni onkin edelleen se, että niitä lapsia ei kannata hankkia liian aikaisin. Vaan eipä tehtyä saa tekemättömäksi, ja tuskin kukaan lastaan haluaisi peruuttaakaan... Kannattaa tosiaan ottaa kaikki irti nuoruudesta, että on vanhempana sitten jotain muutakin muisteltavaa kuin vaikeat ajat ja vaipan vaihto (näin kärjistetysti sanottuna).
Itselläni oli ikäisenäsi kaksi lasta, 3 ja 1 vuotiaat...
Olin "kiltti" tyttö, niinkuin sinäkin kuvaat olleesi, ennen lapsia ei suunnaton juhliminen ja ryyppääminen kiinnostaneet, eikä minulla kyllä vieläkään, itseasiassa ole halua olla juoda itseltäni tajua kankaalle, mutta..
Saatuani lapset, minua harmitti eniten ympäristön suhtautuminen, kaverit olettivat etten enää halunnut lähteä ulos heidän kanssaan (VÄÄRIN) ja vanhemmat ihmiset olettivat minun ryyppäävän ja rällästävän aina kun silmä välttää.
Koskaan en ole ratkaisuani katunut, nyt ystävätkin uskaltavat pyytää minua ulos mukaansa, liittyy kai vanhenemiseen, myös kaverit ovat vakiintuneet, eikä baariin menon syy ole enää löytää satunnaisia tuttavuuksia. Mieheni on lasten kanssa tarvittaessa. Enkä koe menettäneeni "nuoruuttani" (olen 28 v). Miehen kanssa vaan odotetaan että lapset kasvaisivat, jotta saisimme enemmän aikaa toisillemme.
Siis totta kai lasten takia joutuu tekemään uhrauksia ja joustamaan, sitä kutsutaan vanhemmuudeksi, eikä se muutu miksikään vaikka saisi esikoisensa 35 vuotiaana. Elää ja rellestää ehtii myöhemminkin, eikä lapsen jättämisestä lapsenlikalle kannata potea huonoa omaatuntoa nytkään, kunhan ei unohda lapsen olemassaoloa ja tarpeita...
Järkevä kannanotto hänen asiaansa. Huomauttaisin vain lauseesta, elää ja rellestää ehtii myöhemminkin. Voin vakuuttaa, että 20plussana hauskanpito on jotain ihan muuta kuin kymmen tai viidentoista vuoden kuluttua... Sitä ei kyllä korvaa millään.
Mutta, koska lapsi on olemassa, se on. Ja voihan sen lapsenlikan joskus ottaa. Ja kannattaakin, ettei ala ahdistamaan.
itekin sain 16-vuotiaana koulu jäi kesken,mutta myöhemin jatkoin koulun penkillä ja sain ammatin,hetkeäkään en katunut,asuin sillo9in ruotsis ja SAIN OMAN ASUNNON HETI,minulla on mennyt hyvin tytär on 24vuotias ja häellä on pari pikkusisarta myös,murrosiässä tyttäreni häpesi kun olin ollut niin nuori saadessani hänet,muuten itse en ole katunut en ole ollut kewskitien kulkija,mutten onnexi laAITAPUOLENKAAN.
Itse sain esikoisen sinun ikäisenäsi, nyt hän on 12v nuorimies. En ole koskaan katunut sitä, että lapset on tullut tehtyä ajoissa. ( Kaksi muutakin tuli tehtyä samaan syssyyn!)
Etsi itsellesi kontakteja muista, samanikäisistä äideistä. Mene ulos kodistasi ja etsi uusia harrastuksia. On paljon juttuja, joita voi myös pienen muksun kanssa tehdä. Käy lenkillä, kirjastossa, mammakahvilassa jne...
Lapsen voi myös laittaa hoitoon ja lähteä itsekin bailaamaan joskus. Jos ei nyt ihan joka viikonloppu sentään, mutta silloin tällöin. Otat kultasi mukaan ja nautitte toisistanne ihan vain aikuisten kesken.
Ei lasten takia tarvi itseään neljän seinän sisälle tuomita! Elämä on kuule ihanaa, kun sen oikein oivaltaa! Ja usko vain, tulee taas se päivä - ja yllättävän pian näin jälkikäteen aateltuna - että on taas itsellekin aikaa!
Tsemppiä Sinulle!
sanompa kuitenkin. Eli itse tunsin itseni lähinnä humanoidiksi maan pinnalla mennessäni mammakahvilan 18- vuotiaana nyyttini kanssa. Muut äidit nimittäin olivat huomattavasti minua vanhempia, eikä minua yhdistänyt heihin MIKÄÄN, ei edes lapsi.. he kun eivät pitäneey minua vakavasti otettavana. Että silleen.