Olen tehnyt mielestäni hämmästyttävän havainnon itsestäni.. Olen pitänyt itseäni sosiaalisena, iloisena ja ihmisten kanssa toimeen tulevana aina. Olen tavallinen 27 vuotias nainen. Erosin kolmen vuoden avoliitosta vuosi sitten. Sen jälkeen oli puolisen vuotta railakasta sinkkuelämää.
Mutta nyt, minusta on tullut jotenkin ujo miesten suhteen. En "uskalla" esim baarissa lähteä miehen kanssa tanssimaan, tai edes katsoa miehiä, koska jos he tulevat juttelemaan, joudun melkein paniikkiin. Jos joku tulee hakemaan tanssimaan, alan kiemurtelemaan ja vaivautuneena sanon, etten lähde, kiitos vaan. Vaikkei miehessä olisi mitään vikaa.
Toisaalta kyllä kaipaan kumppania, en siis halua olla yksin, mutta ei se oikein tällä käytöksellä onnistu..
Mikähän minulle nyt on tullut? Onko kenelläkään muulla vastaavaa? En osaa selittää käytöstäni, tai että miksi minusta tuntuu tältä..
Mutta nyt, minusta on tullut jotenkin ujo miesten suhteen. En "uskalla" esim baarissa lähteä miehen kanssa tanssimaan, tai edes katsoa miehiä, koska jos he tulevat juttelemaan, joudun melkein paniikkiin. Jos joku tulee hakemaan tanssimaan, alan kiemurtelemaan ja vaivautuneena sanon, etten lähde, kiitos vaan. Vaikkei miehessä olisi mitään vikaa.
Toisaalta kyllä kaipaan kumppania, en siis halua olla yksin, mutta ei se oikein tällä käytöksellä onnistu..
Mikähän minulle nyt on tullut? Onko kenelläkään muulla vastaavaa? En osaa selittää käytöstäni, tai että miksi minusta tuntuu tältä..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos pidätkin naisista?
Tuskin kyse siitä on että alkuperäinen kirjoittaja olisi lesbo. Silloinhan miesten seura ei tuntuisi lamaannuttavalta, vaan suhtautuminen heihin olisi täysin välinpitämätöntä. Kun ei tarvitse tehdä vaikutusta, hengailu on tosi helppoa.
Itse oon ollut ihan samanlaisessa tilanteessa, jossa pelkästään katsekontakti vieraaseen mieheen aiheutti hengenahdistusta. Pelkäsin ja arastelin miehiä, koska olin siinä suhteessa ujo ja kokematon enkä tiennyt kuinka "niihin" oikein pitäisi suhtautua, kun en oikein ollut koskaan ollut tekemisissä "niiden" kanssa. Aloittaja on ehkä samassa jamassa pitkän suhteen jäljiltä, jos sinkkujen "käytöskoodi" on vielä vähän hakusessa tms.
Kun etsikkoaika menee ohi, niin ihminen saattaa taantua. Itselleni kävi ihan samoin naisten kanssa. Eron jälkeen oli vapauttavaa olla kun tuntui että sinkkuna saa tehdä mitä vaan ja kenen naisen kanssa tahansa. Se oli sitä aikaa, kun vielä tuntui oudolta kun kukaan ei ollut nukkumassa samassa sängyssä. No, aikaa kului siinä kun yritin saada mietittyä asiat läpi. Vierähti puoli vuotta ja sitten vuosi ihan omissa oloissa ilman naista.
Aloin taantumaan ja nykyään olen taas siinä tilanteessa, että on helvetin vaikea lähestyä ketään naista. Tää kaikki kääntyi siis itseään vastaan.
Mutta treeniä se vaatii. Siks onkin kohta aloitettava ittensä totuttaminen naisten seuraan. Pienin askelin vaan eteenpäin niin jossain vaiheessa on taas tikissä. Tärkein asia on, että antaa itselleen aikaa jämähtämättä kuitenkaan paikoilleen.
Olen 25 vuotias mies.
tämä voisi suunnilleen pitää paikkansa minunkin "tapauksessani". Kirjoitit ihan fiksusti, kiitti ja tsemppiä!