HUH HUH!
Tähän asti päästy lyhyessä suhteessamme (1½v):
-Mykkäkoulua
-puhumattomuutta
-ei katsota silmiin
-seksi loppu (kumpikaan ei halua vaan se tehdään jos huvittaa; paineet pois)
-ollaan omissa oloissa
-itketään yksin pahaa oloa
-molemmat syyttää toisiaan tilanteesta
---> UMPIKUJA
Mitä tehdään?
Molemmilla on todella paha olo; mutta silti ei haluta olla edes toistemme seurassa.
Molemmat haluais toisen muuttuvan. Ja molemmat väittää että toinen on muuttanut toisen negatiivisempaan suuntaan.
Mä en jaksa. Hän ei jaksa.
Tilanne on kauhea.
Ja miettikää!!! Just oli häät. (no, eipä tää elämä paljon kummoisempaa ennen sitäkään ollut, mutta sentään oli rakkauden osoitusta.)
AI, MITEN NIIN _MÄ_ TAPAN RAKKAUDEN?
(pitkä juttu)
Tavattiin:
-oli upeeta
-seksiä koko ajan
-ihanaa
-valtavaa
-"just sua ole etsinyt"
-->muutettiin melkein heti yhteen
sitten
-vähän erimielisyyksiä vanhoista suhteista/"panoista" (=kuten mies ilmaisee)
-erimielisyyksiä ajankäytöstä/harrastuksista
-miehen läheisriippuvuus
-oma vaikea lapsuus
-kaikki negatiivinen tuli pintaan
...Ei vastattukaan toisen toiveita:
-mies ei siivoa edes omia jälkiään, ei hoida asioitaan, ei tee niin kuin kauniisti aluksi pyysin, mies on laiska (on myöntänyt sen), ei ole hoitanut edellisiä suhteitaankaan hyvin (jätetty kaksi kertaa samojen asioiden takia, joista minäkin olen "kiukkuinen")
-mies lupaili laihduttaa (OMASTA TAHDOSTAAN) ja alkaa syömään terveellisesti (MINÄ TEIN KUTEN OLI SOVITTU!!!)
-mies on jo ennen minua luvannut itselleen MUUTTUA! (koska hän ei ole itsekään ollut tyytyväinen itseensä) NO!??? Joo. Parannusta on tapahtunut, mutta olen huomannut että kausittain... Mutta vieläkin moni asia "makaa" tekemättömänä. Omien tavaroiden järjestelyt, vaatteet pitkin poikin.
(joskus olen miettinyt, että mikähän diagnoosi voitas vieläkin tehdä.. Hän on kärsinyt joskus pahasta masennuksesta)
-Mies siis edelleen ylipainoinen (40kg) ja lihoaa vaan, syö epäterveellisesti... Vaikka on tehnyt MONET kerrat itselleen lupauksen kirjallisesti.
-olen tukenut häntä: ostanut salikortin vuodeksi ja kannustanut pyöräilemään
Mutta miehen mielestä MINÄ:
-syyllistän
-määrään
-naljailen
-en osoita rakkautta
-vaadin tekoja rakastaakseni
-en ole pyyteetön rakkaudessani häntä kohtaan
OKEI. Myönnän että joskus muistutan asioista jo 10. kerran. Oletan että hänkin voisi joskus tehdä kodin yhteisiä asioita. Hän voisi tehdä ne ITSENSÄ takia. No, miten sitten reagoin, jos ei mitään tapahdu??? Loukkaannun, koska musta tuntuu ettei musta välitetä. Olen hiljaa. Pysyn kaukana.
--> mikä on aiheuttanut sen, että MIES ON MUUTTUNUT KAUKAISEKSI JA ETÄISEKSI ja sanoo että kohta rakkaus loppuu...
- mutta onko oikeesti kaikki syy minussa???
-Mä haluaisin että arki sujuis yhteistuumin ja tehtäis yhdessä ja huolehdittais yhdessä kodin pyörittäminen ja raha-asiat!!
MUTTA kun mä olen yrittäjä ja olen töissä 9-18 ja vielä lauantaitkin! JA sitten vielä siivoa OMIEN ja HÄNENKIN LASTENSA JÄLJET!!! Pyykkään tiskaan!
JA mä muka vaadin jotain että rakastan???
Mä tiedän että miehet ei kestä NALKUTTAMISTA!!
Mutta missä menee se raja?
Mitä on nalkutus???
Millainen on parisuhde?
(aiakisemmassa suhteessa jaoimme kotityöt ja mies osallistui siinä missä minäkin - kaiki sujui ... paitsi muuten koko suhde... se on jo toinen juttu)
yyyäääää
ollaan 3-kympin paikkeilla molemmat.
AUTTAKAA!!!
Tähän asti päästy lyhyessä suhteessamme (1½v):
-Mykkäkoulua
-puhumattomuutta
-ei katsota silmiin
-seksi loppu (kumpikaan ei halua vaan se tehdään jos huvittaa; paineet pois)
-ollaan omissa oloissa
-itketään yksin pahaa oloa
-molemmat syyttää toisiaan tilanteesta
---> UMPIKUJA
Mitä tehdään?
Molemmilla on todella paha olo; mutta silti ei haluta olla edes toistemme seurassa.
Molemmat haluais toisen muuttuvan. Ja molemmat väittää että toinen on muuttanut toisen negatiivisempaan suuntaan.
Mä en jaksa. Hän ei jaksa.
Tilanne on kauhea.
Ja miettikää!!! Just oli häät. (no, eipä tää elämä paljon kummoisempaa ennen sitäkään ollut, mutta sentään oli rakkauden osoitusta.)
AI, MITEN NIIN _MÄ_ TAPAN RAKKAUDEN?
(pitkä juttu)
Tavattiin:
-oli upeeta
-seksiä koko ajan
-ihanaa
-valtavaa
-"just sua ole etsinyt"
-->muutettiin melkein heti yhteen
sitten
-vähän erimielisyyksiä vanhoista suhteista/"panoista" (=kuten mies ilmaisee)
-erimielisyyksiä ajankäytöstä/harrastuksista
-miehen läheisriippuvuus
-oma vaikea lapsuus
-kaikki negatiivinen tuli pintaan
...Ei vastattukaan toisen toiveita:
-mies ei siivoa edes omia jälkiään, ei hoida asioitaan, ei tee niin kuin kauniisti aluksi pyysin, mies on laiska (on myöntänyt sen), ei ole hoitanut edellisiä suhteitaankaan hyvin (jätetty kaksi kertaa samojen asioiden takia, joista minäkin olen "kiukkuinen")
-mies lupaili laihduttaa (OMASTA TAHDOSTAAN) ja alkaa syömään terveellisesti (MINÄ TEIN KUTEN OLI SOVITTU!!!)
-mies on jo ennen minua luvannut itselleen MUUTTUA! (koska hän ei ole itsekään ollut tyytyväinen itseensä) NO!??? Joo. Parannusta on tapahtunut, mutta olen huomannut että kausittain... Mutta vieläkin moni asia "makaa" tekemättömänä. Omien tavaroiden järjestelyt, vaatteet pitkin poikin.
(joskus olen miettinyt, että mikähän diagnoosi voitas vieläkin tehdä.. Hän on kärsinyt joskus pahasta masennuksesta)
-Mies siis edelleen ylipainoinen (40kg) ja lihoaa vaan, syö epäterveellisesti... Vaikka on tehnyt MONET kerrat itselleen lupauksen kirjallisesti.
-olen tukenut häntä: ostanut salikortin vuodeksi ja kannustanut pyöräilemään
Mutta miehen mielestä MINÄ:
-syyllistän
-määrään
-naljailen
-en osoita rakkautta
-vaadin tekoja rakastaakseni
-en ole pyyteetön rakkaudessani häntä kohtaan
OKEI. Myönnän että joskus muistutan asioista jo 10. kerran. Oletan että hänkin voisi joskus tehdä kodin yhteisiä asioita. Hän voisi tehdä ne ITSENSÄ takia. No, miten sitten reagoin, jos ei mitään tapahdu??? Loukkaannun, koska musta tuntuu ettei musta välitetä. Olen hiljaa. Pysyn kaukana.
--> mikä on aiheuttanut sen, että MIES ON MUUTTUNUT KAUKAISEKSI JA ETÄISEKSI ja sanoo että kohta rakkaus loppuu...
- mutta onko oikeesti kaikki syy minussa???
-Mä haluaisin että arki sujuis yhteistuumin ja tehtäis yhdessä ja huolehdittais yhdessä kodin pyörittäminen ja raha-asiat!!
MUTTA kun mä olen yrittäjä ja olen töissä 9-18 ja vielä lauantaitkin! JA sitten vielä siivoa OMIEN ja HÄNENKIN LASTENSA JÄLJET!!! Pyykkään tiskaan!
JA mä muka vaadin jotain että rakastan???
Mä tiedän että miehet ei kestä NALKUTTAMISTA!!
Mutta missä menee se raja?
Mitä on nalkutus???
Millainen on parisuhde?
(aiakisemmassa suhteessa jaoimme kotityöt ja mies osallistui siinä missä minäkin - kaiki sujui ... paitsi muuten koko suhde... se on jo toinen juttu)
yyyäääää
ollaan 3-kympin paikkeilla molemmat.
AUTTAKAA!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
haluat kuulla totuuden.. Minä en moiseen suhteeseen jäisi surkuttelemaan, siis ainakaan kertomuksesi perusteella.
lapsellisia?
mutta ratkaisu??!!
Tää on ihan todellista totta.
Ja juu lapsiakin on ;), muttei yhteisiä!
Tää on tosi kauheeta.
Lähtökohtaisesti toista ei voi muuttaa. Miehen itse täytyy tajuta asiat, hankkia apua masennukseensa jne.
Olin itse miehen kanssa, joka rikkoi kaikki lupauksensa ja valehteli koko ajan. Raha-asiat yms. jäivät hoitamatta. Nalkutin. Tilanne ei tietenkään muuttunut. Ero oli parempi ratkaisu.
no, ei nyt sit kyl erota ku molemmat ollaan erottu ihan tarpeeksi. ja paremmat lähtökohdat oli tähän suhteeseen molemmilla kuin edellisiin.
Joo. MUTTA MINUNKIN PITÄÄ MUUTTUA. Mä en toisaalta myönnä sitä että minussa olis se alkuperäinen syy. Olkoonkin että mä olen vähän kuoreenvetäytyvä, enkä helposti puhu vaan mökötän yksinäni. MUTTA kun niistä ongelmista on keskusteltu MONET KERRAT!
Ja meillä kuitenkin on hyviäkin hetkiä - nyt ei vaan ole näkynyt pariin viikkoon... (ei viitsi edes ketään muita ihmiaiä tapailla kun ei jaksa esittää!!)
Seksiä on ollu pari kertaa, mutta aika kaukana se on siitä mitä se joskus oli... :(
Ja molemmilla on kyllä nyt ulkopuolelta tulevaa stressiä...
Ja keskustelusta ei tule mitään... kun molemmat syyttää toisiaan.
no, ammattiapua seuraavaksi jos tästä nyt ei selvitä omin nokkinemme.
Teillä tuntuu olevan kommunikaatiokatkos. Kuin suuri lukko esteenä ja se pitäisi saada avattua. Minusta tuntuu, että rakastatte vielä toisianne, haluatte olla toistenne lähellä, mutta ette tiedä miten.
Pitää yrittää olla avoin. Typerien syytteiden sijaan puhua totta. Se ei välttämättä tuota tulosta heti, mutta ajan kanssa kyllä.
Puhu näin... minulla on paha olla koska....
..en haluaisi asioiden olevan näin...
...haluan rakastaa sinua, mutta ahdistaa... jne.
"Rakkausprofessori" Kaarina Määttä sanoi että suhteen pituuden olennaisin määrittäjä on emotionaalinen sitoutuminen. Se tunne, että yhdessä HALUTAAN pysyä, tuli mitä tuli. Haluatko/haluaako hän näin päättää? (Eikö juuri sitä naimisiin mennessä kysytty ja luvattu?)
- Muistan avioliiton alkuajoilta ( 6-8 v. sitten) tuon kuristavan pettymyksen tunteen. Mutta meillä ero ei ollut vaihtoehto, pakko oli vaan mennä itseensä ja miettiä, mihin voi vaikuttaa ja mikä on vain nieltävä. Vieläkin saatan kimmastua niin että silmissä kipunoi, lähinnä juuri omien odotusten/luottamuksen tuottaessa pettymyksen. Mutta kun keskustellaan, kuulen toisenkin näkökulman eikä se useinkaan ole niin paha kuin haluaisin uskoa (kiihdyttyäni sillä lailla, nimittäin).
Vielä tuosta että miehen lihavuus tuntuu ärsyttävän sinua eniten. Ei ole sen arvoista. Usein merkittävässä lihavuudessa on paljon psyykkisiä tekijöitä takana, harva huvikseen lihoo. Silloin, OIKEASTI, toisen hyväksyminen on ainut keino. Rakastaa hänet terveeksi (ilman salaista taka-ajatusta, että sitten hän laihtuu). Voit toivoa, että hän olisi hoikempi ja terveempi, samoin kuin hän voi toivoa että sinä olisit rintavampi/ et tarvitsisi silmälaseja/ et sairastaisi epilepsiaa. Ilman ajatusta, että sen on muututtava.
Ja viittasit että itselläsikin on jotain traumoja. Eikö kannattaisi käydä avioliittoneuvonnassa? Sieltä saisitte eväitä ehjään yhteiselämään. Ja jos sattuu huono onni ja neuvoja sanoo, että kannattaa erota (näitäkin olen kuullut), etsikää uusi neuvoja, jos itse olette päättäneet rakentaa suhteenne hyväksi vielä.
Suosittelen muuten myös kirjallisuuteen perehtymistä (olkaa kriittisiä, kaikenlaisia amerikkalaisia on liikkeellä), esim. juuri Kaarina Määttä puhuu avioliitosta (ja myös avioerosta). Hyviä, kansantajuisia pohdintoja ovat kirjoittaneet myös Anja ja Ilkka Porio ja varmaan Kaija ja Lari Junkkarikin. Kirjastosta voi vaikka kysyä tai sitten etsiä jostakin psykologia -hyllyn tuntumasta.
joo. Nuo kaikki on kyllä tiedossa. Tahdotaan tahdotaan.
Mutta asiat välillä menee tosiaan jopa siihen pisteeseen, että toivotetaan toisemme alimpaa h*tiin!!! Ja mielessämme mietimme, että oli virhe koko suhde.
J asilloin elämä on todella kamalaa! Ei haluta koskea, ei katsoa, ei puhua ei ajatella mitään positiivista toisesta.
Se on todella raastavaa; vaikka sisällä silti joku pieni ääni huutaisikin lepoa ja toisen kosketusta ja yhteyttä. .. :/
no, taas on vähän paremmin asiat.
no siinä onnistuit: "MIES ON MUUTTUNUT KAUKAISEKSI JA ETÄISEKSI" :P
joopa joo.
Niinpä... Sitä se mieskin on viuhtonut, että MÄ tapan kaiken rakkauden... Sillä että haluaisin hänenkin osallistuvan arjen pyörittämiseen ja kodin huoltoon.
...
Nyt kirjastoon etsimään henkilökohtaisen kasvun ja myönteisen ajattelun kirjoja. Esim Wayne Dyer, Deepak Chopra jne
Elämänne on sitä mitä ajattelette. Kärsimyksen takia (lapsuus) kileteinen ajattelu on tullut tavaksi, ette osaa enää edes ajatella positiivisesti. Ettekä todennäköisesti edes tiedosta, että itse ajattelette kielteisesti.
On aivan varma, että elämänne voi muuttua. Jos itse sitä haluatte ja teette asioita sen eteen. Muutatte ajatteluanne. Menkää Helsingissä Zen keskukseen.
kiitos kannanotosta.
varmaan olet oikeassa ja paljon. olemme kyllä kaskustelleet, ja paljon on saatu kaivettua auki vanhoja juttuja. Ja periaatteessa tiedämme, mistä reaktiomme tulevat, mutta emme silti voi niille mitään. Tai no, ehkä hiukan olemme jo oppineet olemaan reagoimatta aivan liian voimakkaasti toisen sanomisiin tai tekemisiin.
Ja nyt meillä on taas ihan kiva vaihe ollut viikon; joskin ihan pikku piikkejä ollut matkan varrella. Esim olen huomauttanut väärässä paikassa väärään aikaan jostain pikku jutusta tai sitten mies on laukonut jonkun "loukkaavan" -jutun, jonka olen sitten oikein kärjistänyt. Vaikka mies vakuuttaa, ettei tarkoittanut mitään.
no, paljon on vielä selvittämättä mutta ollaan jo päästy taas onneksi vähän positiivisempaan suuntaan.