Olen ihan lopussa. Meillä on suhteen kipinä kateissa, vuoden sisään on tapahtunut paljon hajottavia asioita: miehen työttömyys, abortti, taloudelliset huolet ja miehen äidin vakava sairaus ja kuolema loppuvuodesta. Mies on tietenkin todella surullinen ja masentunut sekä ahdistunut ja oikein minua hävettää se, että olen huolissani seksielämästämme / romantiikastamme. Tottakai asiaan vaikuttaa myös se, että minulla ei meidän perheessä ole oikeutta tuntea pahaa oloa: ja kuinka kehtaankaan vaatia huomion osoituksia. Yhdyntää meillä ei ole ollut varmaan puoleen vuoteen kuin sormilla laskettava määrä; seksimme on yleensä käsipelillä tai suulla toteutettua; miehen toivomuksesta (ja max kerran viikko). Mies äksyilee koko ajan ja tämä alkaa olla minulle tosi hankalaa tukea häntä, ilman että saa mitään vastaan. Tottakai mieheni kertoo rakastavansa minua, mutta silti... Pelottaa palaako asiat ikinä ennalleen? Välillä mietin olisiko minulla elämää jonkun muun kanssa? Sitten häpeän, miten voin edes miettiä mitään tuollaista.
Mieheni ei halua mennä kenellekään puhumaan pahasta olostaan, enkä halua riidellä asiasta. Yritän tietenkin välttää riidanaiheita.
Olemme olleet yhdessä reilu pari vuotta, jossa hankalaa on ollut nyt pian vuosi. Ennen ongelmia suhteemme oli todella räiskyvä, riideltiin ja rakastettiin ja ihmeteltiin, että olemme toisillemme luodut... Todella uskomatonta oli.
Toivoisin vain kokemuksia teiltä: onko muilla ollut vastaavaa tilannetta ja onko kaikki palautunut lopulta ennalleen? jaksanko olla tukena ja toivoa. Tiedän ettei mieheni kestäisi enää meidän eroa, ja jos vain saisin takaisin kaiken ennalleen jaksaisin odottaa. Mistä saan kärsivällisyyttä, mistä toivoa, miten jaksan?
Mieheni ei halua mennä kenellekään puhumaan pahasta olostaan, enkä halua riidellä asiasta. Yritän tietenkin välttää riidanaiheita.
Olemme olleet yhdessä reilu pari vuotta, jossa hankalaa on ollut nyt pian vuosi. Ennen ongelmia suhteemme oli todella räiskyvä, riideltiin ja rakastettiin ja ihmeteltiin, että olemme toisillemme luodut... Todella uskomatonta oli.
Toivoisin vain kokemuksia teiltä: onko muilla ollut vastaavaa tilannetta ja onko kaikki palautunut lopulta ennalleen? jaksanko olla tukena ja toivoa. Tiedän ettei mieheni kestäisi enää meidän eroa, ja jos vain saisin takaisin kaiken ennalleen jaksaisin odottaa. Mistä saan kärsivällisyyttä, mistä toivoa, miten jaksan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Teidän tilanteessa ei seksi ole päällimmäisenä mutta yleensä puhutaan että naisten halut menee milloin mistäkin, jopa makuuhuoneen väärästä valaistuksesta, ja se on miehen vika ettei naisella seksi maistu. Olisitko itse kiinnostunut seksistä heti vanhemiesi kuoltua?
Masentuneisuus ja suru johtaa myös apatiaan ja suomessa miehillä ei ole tapana käydä terapiassa eikä sitä tyrkytetäkään. Ulkopuolinen apu olisi varmaan paikalla, vaikka vaan keskustelumielessä että miehsi saisi purettu surunsa jollekin jotta voisi keskittyä elämiseen, tulevaisuuteen ja nykyhetkeen. Muista että ihmisillä on myös oikeus suruun.
Kyllä tiedän. Olet oikeassa ja missään nimessä en koe ettei miehelläni ole oikeutta suruun! pakko on vain purkaa ajatuksia johonkin, koska en viitsi mieheni yksityisasioista ystävilleni puhua. haluaisin vain joitain tsemppaavia kommentteja, jotta jaksaisin olla tukena ja lohtuna, sillä omat voimanikin ovat lopussa. kiitos kuitenkin asiallisesta vastauksesta.
Hei, vaikka miehesi ei nyt välttämättä osaa avautua sinulle ja on poissa oleva, niin kun tulee se päivä että hänen päivänsä kirkastuu niin hän on sinulle kiitollinen että olit siinä ja tuit parhaasi mukaan.
Olen saanut kunnolla kolhuja ja vaikka en aina ole halunut puhua asioista niin olen kuitenkin tiennyt että minulla on ihminen johon turvautua, kun siltä tuntuu.
Sinulta vaaditaan nyt kärsivällisyyttä, älä painosta. En tiedä miten teidän arki kuluu, mutta yritä ehdottaa jotain pientä, vaikka kävelyä tai leffaa. Kun huomioit häntä, hän tietää että olet siinä, on sinulle tärkeä ja sanot hänelle että auta minua ymmärtämään sinua, niin ehkä hän pystyy pikkuhiljaa avautumaan sinulle.
Voimia ja kärsivällisyyttä!