Kun tämä sinkkuelämä ei kaikesta huolimatta ole aina niin ruusuista, niin mistä voisi saada tukea? Pariskunnilla ja perheillä on pariterapiat ja perheneuvolat, seurakunnat ja perheasiainkeskukset jne, mitä voi käyttää tarvittaessa, sinkulle näytetään ovea.
Muttas kun sinkulle tulee ongelma, niin eipäs olekaan mitään paikkaa tai tahoa minne mennä. Ystäville ja muille tutuille ei voikaan lastata kaikkea, eikä keskustella kaikesta, aivan kuin perheongelmatkaan eivät sillä ratkea että ne sanoo muille. Terveyskeskus ja ammattiauttajat siellä taas ovat keskittyneet vähän eri tyyppisiin terapiaa vaativiin ongelmiin ja sairauksien hoitoon yhteiskunnan varoilla. Minnekään ei voi mennä sinkkuudesta johtuvien ja siihen johtavien ongelmien kanssa keskustelemaan asiallisesti edes yhtä kertaa. Suomessa on kuitenkin lähes miljoona yksinasuvaa, se on aika iso epäkohta. Mistä muut sinkut saavat tukea?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä huomio!
Kyllä kaikista elämänlaatua heikentävistä psyykkisistä ongelmista ja huolista saa mennä juttelemaan ammattiauttajalle. Terveyskeskuksessa voi olla se käytäntö, että psykologi keskittyy lasten ongelmiin (näin meillä), mutta esim. psykiatrian poliklinikalle pääset, kun saat omalta lääkäriltä lähetteen. Kerrot vain lääkärille, että tilanne tuntuu pahalta ja tarvitset apua niin sitä saat. Tosin jonot ovat mitä ovat, mutta kyllä perheenäitikin joutuu jonottamaan esim. 6 kuukautta psykiatrian polille riippuen ongelmasta.Lääkäri osaa myös neuvoa, onko paikkakunnallasi muita yksinäisyyden purkua mahdollistavia forumeita, esim. riittäisikö sinulle aluksi keskusteluapu terveyden- tai sairaanhoitajilta, joilla myös on tk:ssa vastaanotto. Yksinäisyys on yleinen ja tunnistettu ongelma, johon varmasti suhtaudutaan vakavasti.
Jaksamista sinulle=)