Täälle susirajalla eli pohjois-karjalassa paikalliset hiihtoseurat pakottava työttömiä töihin 600€/kk:ssa karenssin uhalla, näin tekee ainakin lieksan hiihtoseura.
tuli tässä osoitus työpaikkaann lieksan hiihtoseuraan. työ olisi ollut osa-aikatyötä, palkka 600€/kk miinus verot.
menin haastatteluun ja sanoin että en tule töihin tänne noin huonolla palkalla, no haastattelija sanoi että periaatteessa tästä työstä et voi kieltäytyä ja siihen sanoin haastattelijalle että kirjoita lappuun sillä tavalla ettei minulle tule tästä karenssia.
no haastattelija kirjoitti lappuun, kyseinen henkilö ei sovellu kyseessä olevaan töihin.
näin oli röyhkeä ja painostin koko ajan haastattelussa, näin haastattelija tuli epävarmaksi ja teki niin kuin minä sanoin.
tämä oli ensimmäinen haastattelu jossa käytin tätä taktiikkaa ja onnistuin.
Se näitten kehitysalueiden kuten lieksan vitsaus että pikkukaupungeissakin pitää olla hiihto seura.
no ei siinä mitään pahaa, mutta nämä hiihtoseurat haluavat kaiken ilmaiseksi eli hiihtoseurat eivät halua maksaa palkkaa työntekijöilleen oikeaa palkkaa, vaan pitävät yllä "orjatyötä"

Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei mene töihin 600€/kk. Ihme että on työttömiä. Etkä edes häpeä.
niin tuosta 600€ kun vähentää verot, matkakulut j.n.e niin jäljelle jää vain 300€/kk eli vähemmän kuin työttömyyskorvaus.
olen kyllä ylpeä itsestäni että sain torjuntavoiton valtionvirkamiehistä.
jos palkka olisi ollut 1500€/kk niin silloin olisin tottakai mennyt tuohon työhön.
600€ miinus verot on enemmän kuin työmarkkinatuki. Taidat olla vähän asennevammainen.
veroprosentti 25% eli 150€
600-150€=450€
450€-kyytikustannukset 100€=350€
näin palkasta jää vähemmän rahaa kuin työttömyyskorvauksesta.
seppo sinulla se asenne vamma onkin, tuskimpa tuolla palkalla töihin menisit.
lieksa hiihotseura on täysi turha kuluerä lieksan budjetissa.
miksi ihmiset eivät hiihdä metsissä vaan heille pitää tehdä latuja verovaroin.
--Ja lisäksi menetät vapaa-aikaa !!
Ihmisen elämä on niin lyhyt, että sitä ei kannata hukata huonopalkkaisissa töissä!
-vain korkea palkka ja optiot sopii.
Minä olen opiskelija 9000€/vuosi (jonka saan tienata ettei mene opintotuet) verokortilla veroprosentti on 14%.
600€*12=7200.
Joten veroporosentisi ei mitenkään voi olla 25%. Etkö ole kuullut että veroprosentti on vuositulokohtainen. Esim. 2000€ vuositulosta menee 0% veroa. Kannattaa hakea verokortti vuositulonmukaan verotoimistosta.
Lieksat ja muut persreiät suomessa tulee ajaa alas ja lopettaa.
Väestö pitää keskittää helsinkiin.
esim. lieksa elää täysin helsingin verorahoilla.
helsinki joutuu luovuttamaan osan verovaroistaan juuri näille kehityskunnille esim. lieksa, nurmes, kuhmo.
tämä on minusta väärin.
helsingin täytyy saada pitää kaikki verotulonsa itsellään.
näiltä kehitysalueilta esim. lieksa pitäisi lopettaa kaikki valtiontuet ja lieksa pitäsi laittaa 2saattohoitoon" eli antaa kuihtua pois.
Korpi korveksi.
----ihmiset pois sieltä.
Täysin mieletöntä pitää ihmisiä siellä puskassa
Täytyy tyhjentää suomi kuin neuvostokarjala.
Minä olen opiskelija 9000€/vuosi (jonka saan tienata ettei mene opintotuet) verokortilla veroprosentti on 14%.
600€*12=7200.
Joten veroporosentisi ei mitenkään voi olla 25€. Etkö ole kuullut että veroprosentti on vuositulokohtainen. Esim. 2000€ vuositulosta menee 0% veroa. Kannattaa hakea verokortti vuositulonmukaan verotoimistosta.
maksan työmarkkinatuestakin jo 22% veroa.
yleensä kun menen töihin niin korotan vero prosenttia ettei tule mätkyjä.
varmaan opiskelijoilla on alhaisempi veroprosentti, ja opiskelija saa muitakin tukia.
minä elä sossusta tulen toimeen työmarkkinatuella.
turhaan sä veroprosentias kortat. mikä pelkuri.
sie seppo turhaan täällä mollaat. en minäkään menisi tuolla rahalla työhön kuka semmosta työtä arvostaa josta ei makseta kunnon palkkaa. Ja työttömän on todellakin pidettävä veroprosentti sellaisena että ei tule mätkyjä kun niitä ei pysty korvauksilla maksamaan. Onha se kiva saada vähän takaisin sitten joulukuussa. Opiskelijat sopisivat hyvin tuohon seurahommaan kun saavat tienata verottomana heille se olisi iso raha kai siellä seurassa voi iltaisinkin työskennellä. Saan itse palkkaa 1500€ kk siitä menee vuokraan 400€ ja pensakustannuksiin 200€ kuussa + muut laskut eikä tahdo millään riittää. En ikinä tulisi toimeen 600€: kk palkalla. ai niin veroprosenttini on myös 25% ja vähän tulee jouluksi lahjarahaa
sen takia pidän tuotaa veroprosenttia korkealla koska näin estän veromätkyt.
tiukka budjetti ei kestä veromätkyjä, jolloin koko elämä menee sekaisin.
tuosta lieksan hiihtoseurasta vielä että, eikö lieksalaiset osaa hiihtää kun pitää oikein olla hiitoseura.
lieksa on täynnä peltoja joissa voi hiihtää, ei hiitämiseen tarvita valmiita latuja.
lieksaa on kutsuttu erämaa kaupungiksi, tuo kuullostaa huvittavalta koska kukaan lieksalainen ei näköjään osaa tehdä omaa latuaan metsään.
lieksan hiihto seura tulisi lopettaa, koska se käyttää hyväkseen työttömien ahdinkoa. (esim. pakottamalla karenssin uhalla "orjatöihin" josta ei saa oikeaa palkaa)
Ensi kesänä poimitaan marjoja ja käpyjä. SDP petti pahemman kerran.
ALAS ORJATYÖLAKI!
ALAS HALONEN!