Rouvat ravintolassa

Otsikon pitäisi oikeastaan olla rouva ravintolassa.

Olen kohta 15 vuotta tehnyt työtä, jonka takia joudun säännöllisesti matkustamaan ja myös yöpymään eri kaupungeissa. Olen siis uskoakseni jossakin määrin tottunut näkemään tavallista ravintolaelämää / baari-iltaa niin kavereiden kanssa kuin ilmankin. Vaan enpä ole mitään sellaista vielä kohdannut kuin pari viikkoa sitten.

Satuin istumaan keskisessä Suomessa sijaitsevassa kaupungissa nauttimassa myöhäistä illallista ravintolassa. Ihmetykseni herätti kuulemani puhelinkeskustelu, jonka kävi viereisessä pöydässä istunut kaunis, suunnilleen 35 - 40 -vuotias rouva mitä ilmeisimmin aviomiehensä ja lastensa isän kanssa. Tapani ei ole salakuunnella ihmisiä, mutta viereisessä pöydässä istuvana en oikein voinut olla kyseistä keskustelua kuulemattakaan. Aluksi en siihen mitään huomiota edes kiinnittänyt, tavallista avioparin juttelua illan kulumisesta, lasten nukuttamisesta jne. En voi kuitenkaan kiistää, etteikö mielenkiintoni herännyt, kun rouva tuntui puhuvan "naistenhuoneessa olevasta" ystävättärestään, jonka kanssa hänellä oli niin kovin "hauskaa". Varmaankin jokin virtuaaliystävätär, tai sitten nainen maailman suurimmalla rakolla... Olin nimittäin itse istunut pöydässäni jo puolisen tuntia ilman, että sinä aikana ainakaan rouvalla olisi mitään seuraa ollut. Lopuksi sitten tuntui äiti vielä sanovan hyvät yöt omalle pikku kullalle, joka oli menossa nukkumaan.

Aikas kylmäveristä toimintaa, sanoisin. Ottaen huomioon, ettei rälle kyseiselle kaunottarelle näyttänyt ainakaan sinä iltana sitä ystävätärtä ravintolaan ilmaantuvan, mutta kylläkin rouva pokasi itseään aika huomattavasti nuoremma ja salskean uroksen, jonka kanssa sitten yhdessä myös poistuttiin...

Että silleen. Kuten aluksi jo sanoin, paljon olen nähnyt, mutta en vielä kuitenkaan tällaista. Täytyy sanoa, että vaikka mies olenkin (enkä varmasti ihan niitä herkkänahkaisimpia mielestäni), niin kylläpä veti mielen apeaksi ja surulliseksi tuollainen. Siinämäärin näytti rouvalla meno päällä olevan, että eiköhän vain pikkutunneilla kotiin hiippaillessa mahtanut olla melko omenainen olo.

Tuli vain lopuksi mieleen, että kuinkahan moni aviomies tosiaan kotona laittaa lapset nukkumaan siinä luulossa, että aviopuoliso on ulkona ystävättären kanssa... :( Jotenkin tulee mieleen, että mihin tämä maailma on menossa. Joltakulta miespuoliselta kusipäältä tuon tason säälimätöntä toimintaa voisi odottaa, mutta kieltämättä on rajua huomata, että kyllä ne naisetkin osaavat. Hmm... Sanotaan mukulalle Hyvää yötä, (äiti menee tässä nyt vähän vieraisiin)...
264126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Voi hyvänen aika! Kautta maailman sivu miehet ovat pitäneet rakastajattaria, ja vieneet työmatkoilla ravintolaillan päätteeksi tanssikaverin yhteiseen sviittiin. Vetääkö näin päin hoidettu asia mielesi yhtä apeaksi?

Naiset ovat päässeet teollisen vallankumouksen myötä pois hellan ja nyrkin välistä. Eiköhän se siis ole luonnollista, että naiset rellestävät siinä missä miehetkin.

Jos olet 15 vuotta ravintoloita kolunnut, niin eipä tuollaisen pitäisi järkyttää vanhaa baariluutaa. Kyllä minunkin puolisoni käy työmatkoilla, mutta iltaansa voi viettää muutenkin kuin baareissa. Hitto mua ärsyttää tuollaiset jeesustelijat!

Äänestä
  • Ai jeesustelija? Baariluuta? No, olen itse ollut yli 20 vuotta onnellisesti naimissa ja yhtä ainoaa kertaa en ole tuntenut tarvetta pettää siippaani. Niin että olikohan vähän hätäinen tuomio? Eikähän nyt edes ole kysymys jostakin naisten ja miesten keskinäisestä köydenvedosta tai oikeuksista. Se mitä tuolloin ravintolassa näin, ja oikeastaan tämä sinunkin kommenttisi, tuntuu hyvältä esimerkiltä nykyajan kylmyydestä. Sinä saat toki pitää mielipiteesi naisen roolista. Minua sellainen ei kiinnosta, kun olen vuosien mittaan huomannut, että kyllä se nainen vain usein on sellainen lempeä hengetär, oltiinpa sitten kotona tai työpaikalla. Itse en haluaisi olla todistamassa sitä kylmyyttä, mikä on näköjään jo naiseenkin tullut.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Ai jeesustelija? Baariluuta? No, olen itse ollut yli 20 vuotta onnellisesti naimissa ja yhtä ainoaa kertaa en ole tuntenut tarvetta pettää siippaani. Niin että olikohan vähän hätäinen tuomio? Eikähän nyt edes ole kysymys jostakin naisten ja miesten keskinäisestä köydenvedosta tai oikeuksista. Se mitä tuolloin ravintolassa näin, ja oikeastaan tämä sinunkin kommenttisi, tuntuu hyvältä esimerkiltä nykyajan kylmyydestä. Sinä saat toki pitää mielipiteesi naisen roolista. Minua sellainen ei kiinnosta, kun olen vuosien mittaan huomannut, että kyllä se nainen vain usein on sellainen lempeä hengetär, oltiinpa sitten kotona tai työpaikalla. Itse en haluaisi olla todistamassa sitä kylmyyttä, mikä on näköjään jo naiseenkin tullut.

    Ai oletko sä mies??? Huomaa että sitä ollaan muijan kanssa yhdessä maailmaa päivitelty. Nyt sitten tulit tänne kauhisteleen. No ei siinä mitään.. kyllähän maailmaan mahtuu. Kannattaa pysyä pois niistä ravintoloista ja baareista, jos noin pahasti ottaa, kun kuuntelee toisten puheluita. Sinussa on hiukan tirkistelijän vikaa.. Minusta sä olet paljon pahempi kuin tuo kyseinen nainen. Sulla on nimittäin tavattoman saastainen mielikuvitus..

    Äänestä

  • juttuja kirjoitti:

    En malttanut olla vielä pitkän paivän jälkeen vilkaisematta, josko annette olisi jotakin kirjoitellut.

    Vai tirkistelijän vikaa? Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Tunkea servetti korviin, tai pyytää tarjoilijaa siirtämään ateriani toisaalle? Hetkinen...?

    Muutenkaan en pohjimmiltani oikein ymmärrä tuota sun reaktiota. Mitä erityisen hyvää sun mielestä sitten on siinä, että puolisolle kerrotaan ties mitä satuja? Ei se minun mielestäni ole mitään jeesustelua, jos tuollaista pitää jokseenkin kyseenalaisena toimintana. Tuskin sinäkään haluaisit olla puoliso sellaiselle ihmiselle, joka kusettaa sinua mennen, tullen ja palatessa?
    Vai oletko sinäkin joku s..tanan trendipelle, jolle kaikki on aina fiksuu, hienoo tai tosi upeeta? Ehkä susta on sekin tosi upeeta, että tässä maassa on jo nyt yksi ikäluokka muksuja huostaanotettuna, kun vanhemmat kaiketi luulee yhä olevansa lastentarhassa vielä itsekin? No, jakorasia on jakorasia...

    tollasesta pimeestä hörinästä, jota "viivas" annette suoltaa.

    etpä taida muutenkaan paljon painoa antaa tollasille mielipiteille? onneks!

    tuli mieleen, että ehkä ko. lady oli itse siellä lepertelemässä siipalleen ja lapsilleen?
    tai ainakin käyttäytyy samalla tavalla.
    eihän se muuten olis niin pahasti ärähtänyt ja siipeensä ottanut?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    En malttanut olla vielä pitkän paivän jälkeen vilkaisematta, josko annette olisi jotakin kirjoitellut.

    Vai tirkistelijän vikaa? Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Tunkea servetti korviin, tai pyytää tarjoilijaa siirtämään ateriani toisaalle? Hetkinen...?

    Muutenkaan en pohjimmiltani oikein ymmärrä tuota sun reaktiota. Mitä erityisen hyvää sun mielestä sitten on siinä, että puolisolle kerrotaan ties mitä satuja? Ei se minun mielestäni ole mitään jeesustelua, jos tuollaista pitää jokseenkin kyseenalaisena toimintana. Tuskin sinäkään haluaisit olla puoliso sellaiselle ihmiselle, joka kusettaa sinua mennen, tullen ja palatessa?
    Vai oletko sinäkin joku s..tanan trendipelle, jolle kaikki on aina fiksuu, hienoo tai tosi upeeta? Ehkä susta on sekin tosi upeeta, että tässä maassa on jo nyt yksi ikäluokka muksuja huostaanotettuna, kun vanhemmat kaiketi luulee yhä olevansa lastentarhassa vielä itsekin? No, jakorasia on jakorasia...

    olleet enää yhdessä - eroamassa ehkä? tuliko mieleen tällainen vaihtoehto???

    Sä olet just niitä tyyppejä, joka seuraa sivusta tätä elämää. Minä en ainakaan uskalla mennä vetämään noin pitkiä johtopäätöksiä asioista, joista et mitään tiedä. Yleistät ja haukut ihan tuntemattoman jakorasiaksi..Huh!! No, mitäpä kun tuntuu herralta itseltään munat ihan kuivuneen kokoon tai vieläkin pahempaa..niitä ei ole koskaan ollutkaan. Noin akkamainen ote asioihin aikuisella miehellä..

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    niin tietäisit, hyvä nimetön janefonda, ettei tässä nyt kirjoittele elämää sivusta seuraava, munaton mies.

    Olen myös urani aikana nähnyt useamman kerran, milloin lähempää milloin kauempaa, kuinka hyvän miehen / naisen elämä kirjaimellisesti sortuu tomuksi ja tuhkaksi vain sen takia että puoliso hyppää toiseen kelkkaan. En sitä sano, että lähtijä on aina ehdottomasti väärässä. Aika hiton paljon pahaa tehdään kuitenkin ihan pelkästään sillä, ettei yksinkertaisesti ole selkärankaa kohdata ongelmia kotona ja hoitaa asioita oikeassa järjestyksessä. Väittäisin, että sukupuoleen katsomatta pahinta on, kun toisen kenties vuosia jatkunut, avioliiton ulkopuolinen suhde / suhteet tulee esille. Ei ole kauan siitä, kun omalta osastoltani jouduttiin laittamaan lopulta taipaleelle nuori, pätevä ja ennen ahkera ja hyvää työtä tehnyt mies vain ja ainoastaan sen takia, että puolison edesottamukset liiton ulkopuolella veivät ennen lähes raivoraittiin kaverin lopulta pullolle ihan pysyvästi. Revi siitä sitten huumoria.

    Ja mitä elämän sivustaseuraamiseen vielä tulee, niin en kuitenkaan niin kokematon enää ole, ettenkö hyvin tietäisi mitä silmilläni näen.

    Joten, parahin janefonda nimetön jr, mikäli joskus aiot väittelyissä skabata, opettele tarttumaan asioihin, äläkä huido ilmaan.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Ai jeesustelija? Baariluuta? No, olen itse ollut yli 20 vuotta onnellisesti naimissa ja yhtä ainoaa kertaa en ole tuntenut tarvetta pettää siippaani. Niin että olikohan vähän hätäinen tuomio? Eikähän nyt edes ole kysymys jostakin naisten ja miesten keskinäisestä köydenvedosta tai oikeuksista. Se mitä tuolloin ravintolassa näin, ja oikeastaan tämä sinunkin kommenttisi, tuntuu hyvältä esimerkiltä nykyajan kylmyydestä. Sinä saat toki pitää mielipiteesi naisen roolista. Minua sellainen ei kiinnosta, kun olen vuosien mittaan huomannut, että kyllä se nainen vain usein on sellainen lempeä hengetär, oltiinpa sitten kotona tai työpaikalla. Itse en haluaisi olla todistamassa sitä kylmyyttä, mikä on näköjään jo naiseenkin tullut.

    taitaa nyt olla puolin ja toisin... Miten ihmeessä se sinua liikuttaa, jos jollakin toisella on sivusuhteita vaikka joka suuntaan? Miksi pitäisi masentua? Kaikkea tähän elämään mahtuu ja itse voi junailla vain omaa elämäänsä.

    Äänestä

  • kuten minä kirjoitti:

    niin tietäisit, hyvä nimetön janefonda, ettei tässä nyt kirjoittele elämää sivusta seuraava, munaton mies.

    Olen myös urani aikana nähnyt useamman kerran, milloin lähempää milloin kauempaa, kuinka hyvän miehen / naisen elämä kirjaimellisesti sortuu tomuksi ja tuhkaksi vain sen takia että puoliso hyppää toiseen kelkkaan. En sitä sano, että lähtijä on aina ehdottomasti väärässä. Aika hiton paljon pahaa tehdään kuitenkin ihan pelkästään sillä, ettei yksinkertaisesti ole selkärankaa kohdata ongelmia kotona ja hoitaa asioita oikeassa järjestyksessä. Väittäisin, että sukupuoleen katsomatta pahinta on, kun toisen kenties vuosia jatkunut, avioliiton ulkopuolinen suhde / suhteet tulee esille. Ei ole kauan siitä, kun omalta osastoltani jouduttiin laittamaan lopulta taipaleelle nuori, pätevä ja ennen ahkera ja hyvää työtä tehnyt mies vain ja ainoastaan sen takia, että puolison edesottamukset liiton ulkopuolella veivät ennen lähes raivoraittiin kaverin lopulta pullolle ihan pysyvästi. Revi siitä sitten huumoria.

    Ja mitä elämän sivustaseuraamiseen vielä tulee, niin en kuitenkaan niin kokematon enää ole, ettenkö hyvin tietäisi mitä silmilläni näen.

    Joten, parahin janefonda nimetön jr, mikäli joskus aiot väittelyissä skabata, opettele tarttumaan asioihin, äläkä huido ilmaan.

    Olen samaa mieltä, että uskottomuus on hirveintä mitä toiselle ihmiselle voi tehdä. Toisaalta..uskottomuuteen on aina syynsä, joita ulkopuoliset eivät voi tietää eikä tuntea. Loppujen lopuksihan meidän omat aivot TULKITSEVAT näkemänsä omasta viitekehyksestään. Sen takiahan sinä täällä keskustelua käyt, että saat myös muiden näkemyksiä asiasta.

    Kirjoitat:
    "Ei ole kauan siitä, kun omalta osastoltani jouduttiin laittamaan lopulta taipaleelle nuori, pätevä ja ennen ahkera ja hyvää työtä tehnyt mies vain ja ainoastaan sen takia, että puolison edesottamukset liiton ulkopuolella veivät ennen lähes raivoraittiin kaverin lopulta pullolle ihan pysyvästi. Revi siitä sitten huumoria."

    Minä näkisin tämän asian niin, että monet uralleen uhrautuneet unohtavat oman vaimonsa, lapsensa..Eron syy voi olla ytimeltään miehen työnarkomania, jonka takia vaimo ajautui etsimään lohtua muualta.

    Minua kiinnostaa eniten se, minkälaisia tunteita tuo melko pieni tapahtuma ravintolassa sai sinussa aikaan. Tutkaile omia reaktioitasi, ja pääset pidemmälle kuin tuomitsemalla muita. Tuolla ravintola-rouvalla oli sinun elämässäsi joku tietty tarkoitus, sinä elit oivalluksen hetken. Loppujen lopuksi voisit olla tuosta TAPAHTUMASTA kiitollinen. Sinun ei tarvitse tuomita ketään.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Ai jeesustelija? Baariluuta? No, olen itse ollut yli 20 vuotta onnellisesti naimissa ja yhtä ainoaa kertaa en ole tuntenut tarvetta pettää siippaani. Niin että olikohan vähän hätäinen tuomio? Eikähän nyt edes ole kysymys jostakin naisten ja miesten keskinäisestä köydenvedosta tai oikeuksista. Se mitä tuolloin ravintolassa näin, ja oikeastaan tämä sinunkin kommenttisi, tuntuu hyvältä esimerkiltä nykyajan kylmyydestä. Sinä saat toki pitää mielipiteesi naisen roolista. Minua sellainen ei kiinnosta, kun olen vuosien mittaan huomannut, että kyllä se nainen vain usein on sellainen lempeä hengetär, oltiinpa sitten kotona tai työpaikalla. Itse en haluaisi olla todistamassa sitä kylmyyttä, mikä on näköjään jo naiseenkin tullut.

    Moi! Tulin juuri landelta viikonlopun vietosta. Minua kiinnostaa edelleen, kuinka olisit reagoinut, jos tämä kauhistelemasi nainen olisikin ollut mies. Olisiko mielesi yhtä apea, jos kuulisit miehen kusettavan noin vaimoaan?

    Nauratti, kun voivottelit sitäkin, kuinka moni mies taas laittaa lapsiaan nukkumaan hyväuskoisena hölmönä. Miehet ovat laittaneet lapsiaan nukkumaan vasta muutamia vuosikymmeniä: kuinka moni nainen onkaan tämän maailman aikana laittanut lapset nukkumaan ja tehnyt pari muutakin "hänelle kuuluvaa hommaa" sillä aikaa, kun mies hilluu rakastajattaren kanssa. Miksi naisen täytyy olla sen enempää lempeä hengetär kuin miehenkään?

    Et ole koskaan pettänyt siippaasi? Hyvä näin. Keskity edelleen vaimoosi ja virheettömään elämääsi, ja jätä muut hoitamaan suosiolla omia asioitaan. En minäkään petä miestäni, ja olen nöyrästi kiitollinen jokaisesta uskollisesta ja onnellisesta, yhteisestä päivästä. Sen voin kuitenkin tehdä ilman toisten arvostelua ja oman liittoni nostamista jalustalle.

    Äänestä

  • annette kirjoitti:

    Mä en voi myöskään sietää noita sovinisteja, jotka pitävät miesten pettämistä jotenkin luonnollisempana asiana kuin naisten muhinointia. Enkä mä voi myöskään sietää ihmisiä, jotka kyttäävät kiikareilla ikkunasta muiden ihmisten elämää, ja päivittelevät kun kaikilla ei mene yhtä hyvin kuin meillä.

    Pitäis tuollekin ukolle tulla joku vastoinkäyminen - itse aiheutettu, puolison tekemä tai muu vahinko - niin eiköhän tulisi vähän näkökulmaa erilaisiin ihmiskohtaloihin. Eikä tämä ollut mikään tervehdys pettäjien kannatusyhdistyksestä: ei silti itseään kannata pitää toisia parempana sillä perusteella, ettei ole ollut tarvetta pettämiseen. (Kiinnostuneille tiedoksi, en ole koskaan pettänyt miestäni.)

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    tämä lause "Eikä tämä ollut mikään tervehdys pettäjien kannatusyhdistyksestä: ei silti itseään kannata pitää toisia parempana sillä perusteella, ettei ole ollut tarvetta pettämiseen." Siinä on ajatusta.

    Äänestä

  • ei edes kirjoitti:

    olleet enää yhdessä - eroamassa ehkä? tuliko mieleen tällainen vaihtoehto???

    NO MIKS oisi sitten ollut tarpeen valehdella että on ulkona ystävättärensä kanssa... HALOO

    Äänestä

  • Love kirjoitti:

    tämä lause "Eikä tämä ollut mikään tervehdys pettäjien kannatusyhdistyksestä: ei silti itseään kannata pitää toisia parempana sillä perusteella, ettei ole ollut tarvetta pettämiseen." Siinä on ajatusta.

    En ymmärrä miksi täällä sinua arvostellaan ja syyllistetään ja haukutaan sovinistiksi. Ilmeisesti näiltä leideiltä meni asian pointti täysin ohi. SInähän päinvastoin puolsit tässä naisia, sillä tavalla että totesit miesten olevan usein tällaisia sikoja mutta kun huomaa naistenkin olevan, se on melko pelottavaa. Mikä minusta on täysin totta! JA olen ITSE NAINEN. Itse olisin vastaavassa tilanteessa varmasti ihmetellyt puhelua yhtälailla ja se olisi jäänyt painamaan mieltäni. Totta on että kaikki elää omaa elämäänsä, mutta ei se hyvältä tunnu huomata miten julma maailma on.Älä välitä noista ilkeistä kommenteista.

    Äänestä

  • annette kirjoitti:

    Moi! Tulin juuri landelta viikonlopun vietosta. Minua kiinnostaa edelleen, kuinka olisit reagoinut, jos tämä kauhistelemasi nainen olisikin ollut mies. Olisiko mielesi yhtä apea, jos kuulisit miehen kusettavan noin vaimoaan?

    Nauratti, kun voivottelit sitäkin, kuinka moni mies taas laittaa lapsiaan nukkumaan hyväuskoisena hölmönä. Miehet ovat laittaneet lapsiaan nukkumaan vasta muutamia vuosikymmeniä: kuinka moni nainen onkaan tämän maailman aikana laittanut lapset nukkumaan ja tehnyt pari muutakin "hänelle kuuluvaa hommaa" sillä aikaa, kun mies hilluu rakastajattaren kanssa. Miksi naisen täytyy olla sen enempää lempeä hengetär kuin miehenkään?

    Et ole koskaan pettänyt siippaasi? Hyvä näin. Keskity edelleen vaimoosi ja virheettömään elämääsi, ja jätä muut hoitamaan suosiolla omia asioitaan. En minäkään petä miestäni, ja olen nöyrästi kiitollinen jokaisesta uskollisesta ja onnellisesta, yhteisestä päivästä. Sen voin kuitenkin tehdä ilman toisten arvostelua ja oman liittoni nostamista jalustalle.

    "annette", harvoin olen saanut lukea näin puusilmaistä ja typerää tekstiä. Alkuperäisessä kirjoituksessa ei ollut kysymys sukupuolten välisen eron korostamisesta saati miesten uskottomuuden hyväksymisestä. Valitettavasti kaltaisiasi umpimielisiä keski-ikäisiä kaiken tietäviä naisia joutuu käsittelemään päivittäisissä töissä vaivoiksi asti. Turha kirjoittaa näsäviisasta vastausta koska en palaa lukemaan aihetta.

    Äänestä

Luin tämän viestiketjun läpi ja alkuperäinen kirjoittaja tuntui saavan aikalailla rapaa päällensä. Naisten "tasa-arvo" on mennyt jo niin pitkälle, että kanssasisareni kehottavat toisiaan korjaamaan kaikki ihmiskunnan aikana kokemansa vääryydet miesten taholta tekemällä tänään itse samalla tavalla miehille: vapauden mennä ja tulla miten haluavat, "pokata" vapaita tai varattuja miehiä ollessaan vielä itsekin vakisuhteessa, uhota ja tuhota päällepäspäreinä ja vaientaa miesten kommentit.

Mielestäni on hyvä, että saamme lukea miestenkin ajatuksia tämän päivän elävästä elämästä, joka on valitettavan raakaa. Voisin kommentoida näihin hyökkäysviesteihin, että kyseiset naiset voivat lukea keltaisen lehdistön juttuja, jos eivät kestä täällä käytyä keskustelua ja arkielämän - useimmiten - todellisia tarinoita.

Alkuperäiselle kirjoittajalle haluan sanoa, että sulkematta korviasi ja silmiäsi sekä pohtiessasi kuultuasi puhelinkeskustelua ja näkemiäsi tapahtumia illan aikana, olet vielä varsin tunteva ihminen, joka välittää muistakin kuin itsestään.

Äänestä
  • ..sanoit välittää muustakin kuin itsestään.. Hetkinen!! Mitäköhän se nainen siellä ravintolassa oikeastaan ajatteli tuosta alkuperäisen viestin kirjoittajasta. HUOM!! Hänkin saattoi ajatella, ja jopa tahallaan ärsyttää korvat punasena kuuntelevaa kyttääjää. Nämä moraalinvartijat mielellään kun näkevät virheitä muissa, mutta sulkevat täysin silmänsä omilta heikkouksiltaan. Niin juuri! Heikkouksiltaan, sillä NIITÄ HEIKKOUKSIA ON MEILLÄ JOKAISELLA! Muistuttaisin siis Raamatun viisaudella:
    Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi.

    Äänestä

  • onkos tullut kenellekään mieleen, ettei sivusuhteita, syrjähyppyjä yms. tehdä uskottomuuden itsensä takia eikä tasa-arvonkaan? Ei puolison kiusaksi eikä perheiden hajoittamiseksi. Mistä syrjähyppelyt sitten johtuu voi jokainen pohdiskella itsekseen... yhtä syytä ei silti ole koskaan vaan useita ja lukuisia.

    Äänestä

tänä päivänä ihmiset ovat äärettömän itsekkäitä.Sanotaan,että terve itsekkyys on hyvästä,mutta missä menee raja?
Kaikki pitää ehtiä kokea ja tuntea."Täällä ollaan vain yksi elämä".Sekö oikeuttaa tallomaan muita ihmisiä niin työelämässä kuin muissakin suhteissa.
Kukaan ei ajattele toisten tunteita,kunhan itsellä on kaikki hyvin.Lapsiakin riepotellaan sinnetänne,kun isä ja äiti ovat yhdessä/eroavat/palaavat yhteen,etsien kokemuksia ja elämyksiä siinä välissä.
Ei ole väliä,ketä loukataan,vaimo,mies,lapset,ystävät,sukulaiset,kunhan saa kerättyä niitä kallisarvoisia kokemuksia seksinkin osalta,pannaan vaikka siskon/veljen puolisoa..
Tuntuu,että olen outo tässä maailmassa,kun pyrin löytämään elämyksien perässä juoksemisen sijasta jonkinlaisen harmonian.Ja ajattelen muitakin,kuin itseäni.
Tämä itsekkyys ei ole sama asia kuin itsetunto tai itsenäisyys,vaikka sillä selitelläänkin.
Pirullinen piirre,oli sitten mies tai nainen.

Äänestä
  • Kiva inttää vastaan...

    Terve itsekkyys on normaalia, vaikka etenkin näissä keskusteluissa itsekkyys on kirosana. Heitäkin pahan kysymyksen: Eikö ainakin vaatimus kumppanin uskollisuudesta ole täysin samanlaista itsekkyyttä kuin uskottomuus (ellei pahempaakin, koska vaatimus heitetään usein ns. vasten kasvoja, mitään muuta kuin itseään ajattelematta)?

    Uskoton joko kärsii itsekin omasta uskottomuudestaan tai ei kärsi kovinkaan. Silti eniten hän kärsii vain, jos kumppani saa tietää. Uskoton myös häpeää, vaikkei sitä aina myönnäkään. Myös kumppani kärsii enemmän tiedosta kuin itse uskottomuudesta.

    Suosittelenkin kaikille mielikuvaharjoituksia kaikista kauheimmista aiheista, joita voi kuvitella tapahtuvan. Pitää muistaa, että itse on keskeisessä roolissa. Toisen tekemisiin ja tunteisiin ei voi vaikuttaa kuin välillisesti ja sekään ei aina onnistu. Itseään voi kouluttaa mm. kätkemään tunteensa, kun tarve vaatii. Siitä on hyötyä. Sen sijaan mitään hyötyä ei ole päivitellä miten ilkeitä ja itsekkäitä ihmisiä uskottomat ovat.

    Äänestä

Tällaiset aiheet näyttää aina saavan feministit takajaloilleen puolustamaan "tasa-arvoa". Miksiköhän? Liekö oma kanttura ojassa ja osuu hiukan arkaan paikkaan toisten (varsinkin miesten) huomiot maailmanmenosta.

Äänestä
  • aivan samaa mieltä. Olen nainen ja tässä ihmettelen kanssasisarten ihmeellistä käytöstä. Ollaanko täällä kiihkofeministejä ja menkat tulossa kun noin kiukuttaa.

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    aivan samaa mieltä. Olen nainen ja tässä ihmettelen kanssasisarten ihmeellistä käytöstä. Ollaanko täällä kiihkofeministejä ja menkat tulossa kun noin kiukuttaa.

    Kun nainen pettää, kyseessähän on pikantti itsensä toteuttaminen ja tasa-arvon ja naisten ylivertaisuuden osoitus. Naisethan ovat kuin kissoja, itsepäisiä ja itsenäisiä, kaikki heidän tekonsa ovat kuin itsensä oikeuttavaa taidetta. Lisäksi nainen ei voi olla väärässä, ja jos on niin kyseessä on väärinkäsitys.

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    aivan samaa mieltä. Olen nainen ja tässä ihmettelen kanssasisarten ihmeellistä käytöstä. Ollaanko täällä kiihkofeministejä ja menkat tulossa kun noin kiukuttaa.

    Niinpä. Ehkä menkat, ehkä ei.
    Ja keskustelussahan ei ollut tosiaan kyse siitä, että miehiltä jotenkin hyväksyttäisiin "pahat tavat", vaan todettiin, että rehellisinä pidetyt naisetKIN sitä tekevät. En tajua miksei monet naiset kestä kuulla sitä totuutta! Mutta on onneksi teitäkin, jotka kestää ;)

    Äänestä

..kulutatko kallista aikaa toisten elämän kyttäilyyn ja tarkkailuun..onpa elämäs tyhjää kun täytät sen tuolla tavalla..huvittavaa..heh)))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei voi kuin ihmetellä kirjoitti:

Otsikon pitäisi oikeastaan olla rouva ravintolassa.

Olen kohta 15 vuotta tehnyt työtä, jonka takia joudun säännöllisesti matkustamaan ja myös yöpymään eri kaupungeissa. Olen siis uskoakseni jossakin määrin tottunut näkemään tavallista ravintolaelämää / baari-iltaa niin kavereiden kanssa kuin ilmankin. Vaan enpä ole mitään sellaista vielä kohdannut kuin pari viikkoa sitten.

Satuin istumaan keskisessä Suomessa sijaitsevassa kaupungissa nauttimassa myöhäistä illallista ravintolassa. Ihmetykseni herätti kuulemani puhelinkeskustelu, jonka kävi viereisessä pöydässä istunut kaunis, suunnilleen 35 - 40 -vuotias rouva mitä ilmeisimmin aviomiehensä ja lastensa isän kanssa. Tapani ei ole salakuunnella ihmisiä, mutta viereisessä pöydässä istuvana en oikein voinut olla kyseistä keskustelua kuulemattakaan. Aluksi en siihen mitään huomiota edes kiinnittänyt, tavallista avioparin juttelua illan kulumisesta, lasten nukuttamisesta jne. En voi kuitenkaan kiistää, etteikö mielenkiintoni herännyt, kun rouva tuntui puhuvan "naistenhuoneessa olevasta" ystävättärestään, jonka kanssa hänellä oli niin kovin "hauskaa". Varmaankin jokin virtuaaliystävätär, tai sitten nainen maailman suurimmalla rakolla... Olin nimittäin itse istunut pöydässäni jo puolisen tuntia ilman, että sinä aikana ainakaan rouvalla olisi mitään seuraa ollut. Lopuksi sitten tuntui äiti vielä sanovan hyvät yöt omalle pikku kullalle, joka oli menossa nukkumaan.

Aikas kylmäveristä toimintaa, sanoisin. Ottaen huomioon, ettei rälle kyseiselle kaunottarelle näyttänyt ainakaan sinä iltana sitä ystävätärtä ravintolaan ilmaantuvan, mutta kylläkin rouva pokasi itseään aika huomattavasti nuoremma ja salskean uroksen, jonka kanssa sitten yhdessä myös poistuttiin...

Että silleen. Kuten aluksi jo sanoin, paljon olen nähnyt, mutta en vielä kuitenkaan tällaista. Täytyy sanoa, että vaikka mies olenkin (enkä varmasti ihan niitä herkkänahkaisimpia mielestäni), niin kylläpä veti mielen apeaksi ja surulliseksi tuollainen. Siinämäärin näytti rouvalla meno päällä olevan, että eiköhän vain pikkutunneilla kotiin hiippaillessa mahtanut olla melko omenainen olo.

Tuli vain lopuksi mieleen, että kuinkahan moni aviomies tosiaan kotona laittaa lapset nukkumaan siinä luulossa, että aviopuoliso on ulkona ystävättären kanssa... :( Jotenkin tulee mieleen, että mihin tämä maailma on menossa. Joltakulta miespuoliselta kusipäältä tuon tason säälimätöntä toimintaa voisi odottaa, mutta kieltämättä on rajua huomata, että kyllä ne naisetkin osaavat. Hmm... Sanotaan mukulalle Hyvää yötä, (äiti menee tässä nyt vähän vieraisiin)...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu