Mitä mieltä olette?

Jos minun täytyy päivä toisensa jälkeen pohtia ja kyseenalaistaa sitä, että rakastanko oikeasti miestäni, niin onko se jo merkki siitä että en rakasta?
10958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On mielestäni. Onko koskaan ollut aikaa jolloin ei tarvinnut pohtia?

Äänestä
  • Kyllä on ollut, eikä siitä ole edes kovin pitkä aika. Nyt mietin sitä päivittäin. Luulen, että suurin syy siihen on meidän puhumattomuus. Tuntuu, ettei välillämme ole minkäänlaista henkistä yhteyttä. Tuntuu oikeastaan ettei ole ehkä koskaan ollutkaan. Kaipaisin henkeviä keskusteluja ja ihmisen, jonka kanssa voisin puhua ihan kaikesta. Ongelma on ollut meillä aina, mutta nähtävästi rajansa kaikella, nyt on tullut seinä vastaan. Olen yrittänyt viritellä keskustelua välillemme ja puhunut tästä asiasta miehelleni useasti, mutta tuntuu että olemme silti ihan eri aaltopituuksilla. Nyt ahdistus on vaan kasvanut sietämättömäksi. Muuten hän on ihana mies, ottaa huomioon, paijaa yms. Mutta tuntuu, että en saa juuri sitä mitä eniten kaipaisin. Toki kaipaan hellyyttäkin, mutta se henkinen läheisyys ja juttelu olisi kuitenkin vielä tärkeämpää.

    Suhteemme lähtikin siltä pohjalta käyntiin, että molemmat ihastuimme toisiimme silmittömästi, saatoimme vain useita tunteja kuunnella hempeitä biisejä, katsella toisiamme silmiin ja suudella. Mutta koskaan meillä ei ollut henkeviä keskusteluja. Sellaisia yöllisiä pitkiä keskusteluja. Niitä minä kaipaisin. En tiedä mitä tehdä. Ahdistaa vaan niin, että itku meinaa päästä. Tulipa sitten avauduttua. Ihanaa, jos joku kommentoisi...

    Äänestä

sulla.

Äänestä

yleisesti epävarma. Oletko muutoin onnellinen ja rakastatko itseäsi?

Äänestä

mietiskelen ihan saman tunteen kanssa, minulla ihana huomioon ottava mies,alkuajat meni kaikki vapaa ajat rakastellen ja hellien toisiaan. nyt vajaan vuoden yhdessä olon jälkeen,hellyys ja haliminen lisääntynyt,mutta,mutta,sexi elämä kuihtunut.tunne skaala mulla laidasta laitaan,en itsekkään tiedä onko rakkautta ollutkaan,vai oliko se vaan jotain jota halusin ja tunteet ei kasvaneetkaan mukana.. asumme nyt kyllä yhdessä,ri riitoja mistään mutta jotain tuntuu puuttuvan...hetkenhuumaa vai apuaa..

Äänestä

Monen asian tärkeyden huomaa vasta kun sen on menettänyt. Mieti nyt tarkkaan.

Äänestä

..täällä..olen seurustellut jo kuudetta vuotta mieheni kanssa.Ennen joulua jäin kiinni pettämisestä,en tunne vaan itseäni miksikään mieheni kanssa ja hain mukamas jotain parempaa.Se otti miestäni tosi koville(enkä ihmettele),sillä oli itsetuhon ajatuksia ym.Silloin mieleen tuli,että mitä vittua on tullu tehtyä,enkä osaa elää ilman häntä.Nyt tilanne on taas sama,en ole ollenkaan varma onko se kuitenkaan parasta mulle mitä minä haluan.Jos se onkin ihan vaan tottumus eikä osaa olla yksin..mistä sen tietää???

Äänestä

eiköhän sitä itskukin pohdi:) joskus.. mutta mutta kaikenlaisia tutkimuksiahan aiheesta on tehty.. milloin rakkaus kestää vuoden milloin kaksi.. millon sen ja sen verran.

mutta mitähän se rakkaus oikeestaan on??

onko se sitä että haluaa olla toisen kanssa vai että on iloinen toisen nähdessään vai odottaa toista vaikka toinen olisi vain tunnin poissa.. jne

loppujen lopuksi se varmaan tulee ajastaan että tietääkö rakastaako vai ei:)

Äänestä

Ei se mitenkään välttämättä ole merkki siitä ettetkö rakastaisi. parisuhteisiin kuuluu eri vaiheita, parin vuoden jälkeen häviää rakastumisvaihe ja alkaa rakastamisvaihe. Silloin astuu arki kuvioihin voimakkaammin, ja siinä vaiheessa voi tulla kaikenlaisia ajatuksia päähän. Se kuitenkin menee ajan kanssa ohi. joten älä huolehdi, ei se sinun mietiskelysi välttämättä tarkoita suhteen loppua, vaan on ihan luonnollista suhteen vaiheeseen liittyvää!

Äänestä

Ei se minusta välttämättä siitä kerro ettetkö häntä rakastaisi.Mutta siitä kyllä, että teillä on mielestäsi ongelmia jotka syövät rakkauttasi, ja olet huolissasi tunteidesi tilasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jennika kirjoitti:

Jos minun täytyy päivä toisensa jälkeen pohtia ja kyseenalaistaa sitä, että rakastanko oikeasti miestäni, niin onko se jo merkki siitä että en rakasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu