Metrojunankuljettaja

Jos satut olemaan metrojunankuljettaja,kertoisitko työstäsi?
Työajat? Huonot ja hyvät puolet?
Onko kukaan ollu koulutuksessa kyseiseen työhön?
Millaista kurssilla on?
23671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Metrojunankuljettajan työajat sijoittuvat n.klo 4 ja 24 välille. Herätykseen ennen kello kolmea ei välttämättä totu koskaan. Työt tehdään kahdessa vuorossa. Ruokatauko on palkaton ja sen pituus voi vaihdella puolesta tunnista tuntiin. Ruokatauon sisältävä työpäivä on arkisin pituudeltaan varsin usein lähes kymmentuntinen eli pitkä.

Ajamista työpäivään sisältyy ajosarjasta, työvuorosta (ilta/aamu) ja viikonpäivästä riippuen yleensä 5 - 8 tuntia (eli edestakaista kierrosta). Kierroksia ajetaan kerrallaan 1 tai 2, minkä jälkeen on tauko. Tauko voi olla viidestä minuutista jopa pariin tuntiin ajosarjasta riippuen. Iltaisin kuljettajat myös kytkevät ja katkovat junia. Ajosarjat valitaan linjavaaleissa työsuhteen alkamisajan mukaisessa järjestyksessä (joissa toissijaisesti aakkosjärjestyksessä).

Sijaiskuljettajia on noin puolet ajosarjan omaavien kuljettajien määrästä. Nämä tekevät vaihtelevia sijaisuuksia. Muutama sijainen on yleensä varalla eli päivystää äkkisairastumisten ym. varalta ja ajaa päivänsä aikana valintansa mukaan muille kuljettajille muutamia kierroksia, jotta nämä saavat pidempia taukoja.

Työt saattavat alkaa / päättyä seuraavissa paikoissa: Roihupellon metrovarikko, Itäkeskus, Rautatientori, Ruoholahti.

Jos ei joudu ajamaan pelkkää arkisarjaa, bruttotulot ovat noin 2500 €/kk. Muutoin ne ovat noin 1800 € / kk. Sunnuntailisä alkaa juosta jo lauantaina klo 18 jälkeen. Tunnin yölisän suuruus on 40% reilun 10 euron palkasta.

Kuljettajakurssi kestää noin 2 kuukautta ja on kokopäivätyötä noin 5 euron tuntipalkalla. Puolet kurssista on teoriaa ja puolet ajoharjottelua parin hengen ryhmissä. Läpäisyyn vaaditaan hyväksytty kirjallinen koe ja "inssiajo". Ensimmäisen viikon kuljettaja ajaa omalla vastuullaan, mutta vanhempi kuljettaja seuranaan.

Metrojunan kuljettaminen sopii vastuuntuntoiselle, itsenäiselle, terveelle ja tarkalle henkilölle, joka jaksaa tehdä yksinkertaista ja tasapaksua työtä. Aivojaan saa onneksi joskus käyttää tietyissä vika- ja ongelmatilanteissa. Ja onhan tämä työ Suomessa kohta historiaa, jos siis haluat kokea sen, viimeiset vuodet alkavat olla käsillä.

Äänestä

Alkavatko nuo aamuneljän vuorot aina Roihuvuoren metrovarikolta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinostunu kirjoitti:

Jos satut olemaan metrojunankuljettaja,kertoisitko työstäsi?
Työajat? Huonot ja hyvät puolet?
Onko kukaan ollu koulutuksessa kyseiseen työhön?
Millaista kurssilla on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu