Hei, olen uusi tässä karaoke-harrastuksessa, kotona on joulupukin tuoma halpa Sunfly. K-box. Se ei enää ollenkaan riitä, eli ruokahalu on kasvanut syödessä.Olen myös ostanut innoissani karaoke-DVD:tä ja aina pettymys on ollut huikea, kun taustat ovat olleet surkeita esim. If you wanna be a popstar-DVD:t, halpoja, mutta vain muutama kelpo tausta joukossa. Nyt näin netistä Custom-karaokejutun, onko kukaan tilannut itselleen? Minkähän tasoisia ne on, kalliiks nekin tulee, jos ne on huonoja. Laadusta voisin kuitenkin jopa maksaakin.
Olen aina laulanut, ja karaoke on tosi kova juttu, kun on muutaman kerran jo uskaltanut julkisestikin esiintyyn, eka kerralla tosin ääni väristen.
En ole oikeastaan koskaan käynyt kapakoissa, enkä pahemmin läträä viinaksien kanssa, laulan appelsiinimehun voimalla, joten kapakka on ihan väärä paikka vetää...Kun en nyt mitään tiedä esiintymis/laulupaikoista, kysynkin viisaammilta ,onko Pirkanmaalla muita paikkoja laulella kun ´ällöt´, savuiset kapakat????
Olen aina laulanut, ja karaoke on tosi kova juttu, kun on muutaman kerran jo uskaltanut julkisestikin esiintyyn, eka kerralla tosin ääni väristen.
En ole oikeastaan koskaan käynyt kapakoissa, enkä pahemmin läträä viinaksien kanssa, laulan appelsiinimehun voimalla, joten kapakka on ihan väärä paikka vetää...Kun en nyt mitään tiedä esiintymis/laulupaikoista, kysynkin viisaammilta ,onko Pirkanmaalla muita paikkoja laulella kun ´ällöt´, savuiset kapakat????
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos tarkoitat tuota Funkaraoken palvelua, niin kannattaa huomioida muutama seikka.
1. Biisilistassa ei mainita valmistajaa. Taustojen laatu saattaa olla aika vaihteleva valmistajasta riippuen, joten ei ole mitenkään varmaa, että laadussa päästään edes "If you wanna be a popstar" -levyjen tasolle. Jos siis tilaat jotain, kysy myyjältä ensin minkä valmistajan taustoista on kyse. Sound Choice, Priddis, Sunfly, Pop Hits Monthly ja Pocket Songs ovat ainakin luotettavia merkkejä. Muitakin hyviä löytyy.
2. Custom-karaokelevyjen laillisuus on usein hieman epäselvä. Osa valmistajista hyväksyy custom-levyt ja osa ei. On olemassa lisensoituja custom-levyvalmistajia ja sitten sellaisia, jotka pokkana mainostavat palvelua ilman mitään lupia. Lisäksi on olemassa valmistajia, jotka eivät ole tehneet oikeudenomistajien kanssa asianmukaisia sopimuksia lisäpainoksista (jollaisiksi nämä custom-levyt voidaan lukea). Aiheesta on jo muutamia oikeusjuttuja vireellä Yhdysvalloissa. Sinänsä tämä ei ole kotikäyttäjän ongelma, mutta voi eettisessä mielessä vaikuttaa ostopäätökseen. En tiedä, mitä toimittajia Funkaraoke käyttää.
3. Custom-levyt tehdään kustannussyistä ns. kotipolttoisesti, joten niiden toimivuus, varsinkin DVD-versioiden, ei ole millään muotoa taattu. Jos omistat soittimen, joka toistaa nikottelematta kaikki levyt, ei pitäisi olla tässä suhteessa ongelmaa.
4. Jos sinulla ei ole CDG-yhteensopivaa soitinta, varmista, että tilaamasi custom-levy tulee/on saatavissa DVD-versiona.
Tässä nyt mitä tuli äkkiseltään mieleen... sanoisin kuitenkin että turvallisinta on hankkia tehdasvalmisteisia levyjä. Mm. Legends CDG-sarjasta löytyy artistikohtaisia kokoelmalevyjä, joilla pääsee kivasti harrastuksessa alkuun ja harvemmin tulee niitä turhia biisejä mukana.
Terv. jee
Vielä en ole tilannut sieltä varsinaisia levyjä.
Viime vuoden lopulla olin muutamaan otteeseen yhteydessä heihin erään kaverini kanssa. Tilattiin näytelevy ja saatiinkiin cd missä kolmen erityyppisen kappaleen taustat.
Täytyy sanoa, että ne ainakin vakuuttivat meidät positiivisesti! Jopa normaaleissa ammattikäyttöön tarkoitetuissa markkinoilla olevissa levyissä on tullut paljon huonompia eteen.
Laillisuudesta otettiin sen verran selvää, että tämä firma varmisti valmistajatahoiltaan ym. -keiden kansa sitten ovatkin tekemisissä, että levyjä voi käyttää julkisesti.
Itse tässä lähiaikoina meinaan muutaman levyn sieltä hankkia, on sitä rahaa vuosien saatossa moneen muuhunkin hulluun asiaan työnnetty....
Mutta kukin tekee itse omat päätöksensä ja mielipiteensä - itse vain toimin omien kokemuksieni ja tietojeni perusteella.