Kuinka kauan on aikaa kuluttava ennenkuin särkynyt sydän paranee?Minun sydän on ollut rikki jo monta vuotta enkä vieläkään pysty luomaan pitempi aikaista suhdetta vaikka haluaisin.Olen yrittänyt vuosien varrella pari kertaa vakavissani perustta perheen ihanan ihmisen kanssa johon tutustun.Vietämme aikaa yhdessä ja kaikki on hyvin muutaman kuukauden ja sitten minua alkaa ärsyttämään hänen lähellä olo vaikka vähä aikaa sitten tuntui että muutaman tunnin erillään olo oli vaikeaa.Minulle rakas ihminen petti minun luottamuksen Ja valehteli pitemmän aikaa minulle.Pitkään aikaan en voinut solmis suhdetta enkä olla kenenkään lähellä eikä kukaan saanut koskettaa minua.Nyt seurustelen ja haluan että hän jättäisi minut rauhaan.Hän on ihana ihminen ja hyvä jollekiin muulle kuin minulle.Vaikka vähä aikaa sitten rakastih häntä suuresti.Pystynkö koskaan enää luomaan kunnollista parisuhdetta ja olmaan onnellinen?Vai olenko elämäni loppuun yksin?
Milloin sydän paranee
Sydän rikki
6856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei,
Sydänsurut ovat todella niitä kovimpia suruja. En voi sanoa muuta kuin, että sydämeni murehtui puolestasi. Aika parantaa, mutta Jumala parantaa myös. Entä, jos keskustelisit Hänen kanssaan, koska Hän on sydänsurujenkin Herra. Olen varma, että Sinun osallesi on varattuna paljon hyvää, eikä suru kestä ikuisesti. Uusi luottamuskin on mahdollista elvyttää. Ole turvallisella mielellä.
Lämpimin terveisin, Anna
keskustellut Jumalan kanssa monta kurtaa mutta en ole saanut sieltäkään mitääs suurempaa apua.Kiitos kun vastasit viestiini
kuulostaa tutulta.itse löysin kolme vuotta sitten ihanan miehen,mutta entisten suhteiden loukkaukset olivat mielessä koko ajan,niimpä en luottanut häneenkään.nyt hän lähti viikko sitten eikä ole ilmoittanut itsestään mitään.sai kai tarpeeksi jatkuvasta epäluulostani.rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta.ikävä kyllä sen tajuaa vasta kun menettää toisen..
minulla juuri samallainen tilanne. Rakastuin tyttöön maailman ihanimpaan, jota edellinen mies oli kohdellut tosi kaltain. Oli pettänyt tytön kavereitten kanssa, ollut väkivaltainen, käytti huumeita ja viinaa. silti tämä tyttö teki hänen kanssaan lapsen ja itki hänen peräänsä. Kertoi että tunsi tulevansa hulluksi suhteessa. Muutama kuukausi tämän tytön kanssa meni aivan ihanasti. sitten exä vapuiti linnasta ja sotki kuvioita. Tyttö oli kyllä vakuutellut minulle ettei heillä ole enään mitään, mutta näköjään jotain oli. Viesti tuli: haluan olla sittenkin hänen kanssaan. Noh minun sydän hajosi. Kului viikko ja tyttö halusikin olla minun kanssa. Olin aivan onnessani. Meni taas muutama kuukausi hyvin, kun taas ollaan tilanteessa, jossa tyttö ei halua olla missään tekemisissä, vaikka sanoo että rakastaa. Kai häntä pelottaa, vaikka minä olen maailman kiltein mies, joka ei koskaan voisi häntä satuttaa. Miksi nainen hekee väkivaltaista miestä eikä kiltti kelpaa? voiko oman isän väkivaltaisuus ja alkoholismi vaikuttaa näin paljon tytön haluun saada samallainen mies itelleen, vaikka puhuu ettei haluaisi samallaista kun isänsä.
Laulussa sanotaan ja kai se on osalttaan totta.Minun ystävä on juuri semmonen jonka miehet ovat olleet juoppoja ja väkivaltaisia.Ja hän vain sanoo että sitä luulee olevans niin rakastunut ei kuvittelee voivansa muuttaa ja parantaa toisen ja luulaa olevansa niin tärkeä toiselle et hän haluaa juuri minun takia lopettaa juomisen ja rakastaa minua niin paljon ettei lyö enää.Mutta ei se kuitenkaan sitten onnistu.Älä luovu toivosta kyllä meitä naisia on jotka arvostavat kunnollisia ja kilttijä miehiä.Et vain ole kohdannut heitä.Alä anna enää kenenkään pompottaa itseäsi.Vaikka kuinka rakastat jotakuta jos hän kerran lähtee toisen mukaan ja haluuaa takas älä ota koska minä en ainakaan pysty luottamaan ihmiseen joka on minun luottamuksen kerran pettännä.Voimia ja jaksamista sinulle.Kevät on tulossa Ja lämmintä Kesää odotellaan pakkasesta huolimatta.