Olen seurustellut aivan ihanan jätkän kanssa reilusti yli puol vuotta, kaikki toimii, mutta yksi asia on ongelma ja iso sellainen. Hänellä on hyvä itsetunto, mutta hän on melko "huonosta"perheestä, toisin kuin minä. Hänen äitinsä on monen lapsen yksinhuoltaja, alkoholisti ja kohtelee poikaystävääni todella ala-arvoisesti.
Välillä poikaystävä kysyy, miksen ottaisi sellaista jolla on perusasiat kunnossa, sillä hänellä ne on vähän rempallaan, äitinsä takia. Välillä sen äiti tekstaa pojalleen, et vittu ettet enää tuu himaan, ja toisena päivänä pyytelee anteeks ja pyytää kotiin.
Tämä syö poikaystäväni itsetuntoa, ymmärrettävää kylläkin.
On vaikeeta todistella, että rakastan häntä ihmisenä kun hän kokee ettei ansaitse sitä.
Olisiko kenelläkään neuvoja pulmaani?
Välillä poikaystävä kysyy, miksen ottaisi sellaista jolla on perusasiat kunnossa, sillä hänellä ne on vähän rempallaan, äitinsä takia. Välillä sen äiti tekstaa pojalleen, et vittu ettet enää tuu himaan, ja toisena päivänä pyytelee anteeks ja pyytää kotiin.
Tämä syö poikaystäväni itsetuntoa, ymmärrettävää kylläkin.
On vaikeeta todistella, että rakastan häntä ihmisenä kun hän kokee ettei ansaitse sitä.
Olisiko kenelläkään neuvoja pulmaani?
Vastaukset 7
Vanhimmat
minkä takia poikaystäväsi kokee ettei ole rakkautesi arvoinen? eihän hän aiheuta/ole aiheuttanut oman elämänsä kurjia puolia. Jaksa vain antaa hänelle rakkautta, kohota hänen itsetuntoaan ja jos suhteenne menee yleensäkin niin pitkälle että hommaatte oman kämpän ja lapsia, niin luo hänelle parempi koti kuin mitä hänellä on ollut. Auta häntä pääsemään ylitse.
Ei ehkä ole helppoa, mutta aina voi yrittää. Eikä kannata panostaa unohtamaan omaa aikaisempaa elämäänsä, se välillä pilkahtelee muistoissa, mutta menee kyllä sitten ohi. Uskon että AIKA PARANTAA HAAVAT!
Tsemppiä teille
Ehkä aika joskus parantaa, mutta se on tosi vaativa homma olla tukena, jos toisen itsetunto on pohjalukemissa.
Jos sinusta on siihen, niin.. GO FOR IT GIRL!! :)
Itse seurustelin masentuneen, huonon lapsuuden omaavan tytön kanssa (isä pahoinpiteli ym ikävää), ja voin sanoa että oli melkoista itkua ja hampaidenkiristystä, vaikka toki ikimuistoisiakin hetkiä oli. Vaikka kuulostaa julmalta, en enää koskaan aio aloittaa suhdetta tuollaisen anteeksi-että-olen-olemassa-tyypin kanssa. Voihan olla että sinulla menee asiat parempaan suuntaan mutta se menneisyys tuli ainakin meillä aina esille mitä erilaisemmissa tilanteissa.
Itse seurustelin tytön kanssa, jolla perheolot olivat hyvät ja itselläni itsetuntoa ei ollenkaan. Sanoin samalla tavalla kuin poikaystäväsi. Tuntui etten ansaitse sitä, ansaitsisin vain kurjuutta koska minustahan ei ollut mihinkään. Nyt olemme onnellisesti naimisissa eikä lastemme tarvitse pelätä vanhempiensa eroamista.
Lyhyet vinkit: Kannusta poikaa, perustele missä hän onnistuu, mutta ei liikaa. Aiheellisetkin kehut tuntuvat alussa imartelulta, sillä ne eivät kohtaa omaa tunnetilaa. Pojan kannattaisi ottaa etäisyyttä kotiinsa, antaa heidän rellastaa siellä vaikka peilikuvalleen. Kannattaisi kannustaa opiskeluun tai mihin tahansa, johon tiedät pojan pystyvän.
Oletko valmis sitoutumaan? Jos olet, teidän parisuhde voi suurella todennäköisyydellä kestää eliniän. Pojan itsetunnon kohottamisessa olet avainasemassa, mutta siihen kuluu vuosia. Jos teillä on hyvä olla yhdessä, se aika kuluu huomaamatta.
Uskallan väittää että tuosta pojasta voisit saada itsellesi erittäin läheisen elämänkumppanin. Voisitte luoda yhdessä kodin joka on täysin erilainen kuin pojan koti oli.
Väitit että pojalla olisi hyvä itsetunto. Luulen päinvastaista.
Good point! Kun teillä muuten menee hyvin, niin yritä ilman muuta olla hänen tukena. Sehän on se idea parisuhteessa, tuetaan toisia. :)
Sitä paitsi hyviä suhteita taitaa nykyään olla melko harvinaisia.
Hyvä muuten toi vinkki etäisyyden ottamisesta. Se auttaa ihmistä rakentamaan itsetuntoa, kun ei jatkuvasti joku muistuttaa siitä miten huono muka olisi. Auttoi ainakin minua.. siihen asti kunnes
löysin itelleni miesystävän jolla on taipumus muistuttaa huonoista puolista..
...ihan koiran koulutukselta.
Miehelläni oli aiemmin samanlainen tapa, kunnes piponi meni vinoon...:D
Kysyin häneltä, etteikö hän löytänyt mitään hyvää sanottavaa minusta, hän mietti hetken ja sanoi ettei nyt tule mieleen...totesin siihen, että siinä tapauksessa ettei ole mitään hyvää sanottavaa, on parempi kun pitää sitten suunsa kiinni. Jokseenkin ymmärrettävää että mieheni loukkaantui hieman moisesta lausahduksesta, mutta pari päivää sen jälkeen sanoin miehelleni, että olisi mukava kuulla jos on jotakin hyvää sanottavaa...tokaisin ihan ohimennen muun jutustelun lomassa. Ja kappas..sen jälkeen kun sanoin että on mieluummin hiljaa, en ole "muistutuksia" kuullut ja nykyisin kuulen hyvääkin, oli sitten kyse mistä tahansa, mutta edes jotakin :) Huomasin että moinen "muistuttelu" oli jostakin tarttunut tapa miehelleni, koskaan ei "oikeasti" ollut mitään sanomista, mutta piti vain sanoa :p
No, muutos on kestänyt nyt puoli vuotta, toivottavasti jatkuu. Kokeilehan itsekin jotain reseptiä, ei sitä kauan kestä kuunnella ennen kuin alkaa itsekin miettiä ovatko asiat tosiaan niin.