Olen usein miettinyt, mikä näistä ihmissuhdeasioista tekee niin vaikean. Olen 42v nainen, yli vuosi sitten eronnut ja sinut sen asian kanssa. Toisinaan tietysti kaipaan ihmistä rinnalleni. Hellyyttä, yhdessäoloa ja hyvää ystävyyttä.
Olen tapaillut joitakin miehiä, mutta jostakin syystä heti, kun he ovat alkaneet pitää päivittäin yhteyttä, minua on alkanut ahdistamaan. En halua, että toinen osapuoli takertuu minuun tai alkaa osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä. Olen nainen, joka kunnioittaa toisen vapautta ja itsemääräämisoikeutta. En myöskään itse ole mustasukkaista tyyppiä. Tätä toivoisin myös kumppaniltani.
Liekö vika minussa, kun tapaamani miehet ovat tuottaneet hienoisen pettymyksen juuri näissä asioissa. Joku alkaa pian tenttaamaan, missä olen milloinkin ollut tai soittelee useita kertoja päivässä ja haluaa tavata joka päivä.
Parisuhde on minulle tärkeä asia, mutta en halua tuntea itseäni häkkilinnuksi. Olen ehdottoman uskollista tyyppiä, enkä ole koskaan toista pettänyt.
Vai onko kuitenkin käynyt niin, että olen ymmärtänyt toisen kiinnostuksen väärin? Olen joskus jopa sanonut jollekin miehelle, ettei soittaisi minulle joka päivä, etten ahdistuisi, mutta turhaan. Onko teillä hyvät kanssaihmiset tällaisia kokemuksia?
Myös se tuntuu pahalta, että tunnun aiheuttavan paljon sydänsuruja ympärilleni. En missään tapauksessa halua tuottaa pahaa mieltä kenellekään enkä leikkiä toisten tunteilla, mutta rehellinen haluan kyllä olla.
Luulen, että jään lopulta yksin lehdelle soittelemaan.. Kohta en enää uskalla tutustua keneenkään, etten taas särkisi jonkun sydäntä. Mistä sitten minulle ystävä yksinäisiin iltoihin?
Olen tapaillut joitakin miehiä, mutta jostakin syystä heti, kun he ovat alkaneet pitää päivittäin yhteyttä, minua on alkanut ahdistamaan. En halua, että toinen osapuoli takertuu minuun tai alkaa osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä. Olen nainen, joka kunnioittaa toisen vapautta ja itsemääräämisoikeutta. En myöskään itse ole mustasukkaista tyyppiä. Tätä toivoisin myös kumppaniltani.
Liekö vika minussa, kun tapaamani miehet ovat tuottaneet hienoisen pettymyksen juuri näissä asioissa. Joku alkaa pian tenttaamaan, missä olen milloinkin ollut tai soittelee useita kertoja päivässä ja haluaa tavata joka päivä.
Parisuhde on minulle tärkeä asia, mutta en halua tuntea itseäni häkkilinnuksi. Olen ehdottoman uskollista tyyppiä, enkä ole koskaan toista pettänyt.
Vai onko kuitenkin käynyt niin, että olen ymmärtänyt toisen kiinnostuksen väärin? Olen joskus jopa sanonut jollekin miehelle, ettei soittaisi minulle joka päivä, etten ahdistuisi, mutta turhaan. Onko teillä hyvät kanssaihmiset tällaisia kokemuksia?
Myös se tuntuu pahalta, että tunnun aiheuttavan paljon sydänsuruja ympärilleni. En missään tapauksessa halua tuottaa pahaa mieltä kenellekään enkä leikkiä toisten tunteilla, mutta rehellinen haluan kyllä olla.
Luulen, että jään lopulta yksin lehdelle soittelemaan.. Kohta en enää uskalla tutustua keneenkään, etten taas särkisi jonkun sydäntä. Mistä sitten minulle ystävä yksinäisiin iltoihin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen miettinyt samaa asiaa ja itsekin olen miettinyt takertumista ja siitä tulevaa ahdistusta. Perusvaikeutena on juuri se, ettei ole toiseen takertuva muttei taas välinpitämätönkään. Itsekin myönnän avoimesti, että siinä vaiheessa kun huomaa toisen merkitsevän todella paljon, tulee sellainen kausi kun haluaa vaan olla toisen kanssa ja kuulla toisen ääntä usein ja en tiedä onko se sitä takertumista, mutta sen myönnän että se saattaa toista ahdistaa. Itsellänikin on kokemusta näistä takertuvista naisista. Mutta jos kaikki natsaa ja ollaan tunteilla samalla tasolla niin luulen että tuosta ohimenevästä kaudesta selviää ja sen jälkeen niitä vapauksia saa takaisin kumpikin osapuoli. Toisaalta onko parempi, että on todella kiinnostunut toisesta eikä voi sen takia ottaa yhteyksiä, ettei vaan pilaa koko juttua. Onko ehkä niin, että tämä vapaampaa omaa elämää elävä osapuoli haluaa kahlita tämän toisen osapuolen vapautta kertoa omista tunteistaan tai tekemisistään päivittäin.
Ehkä olet toiminut juuri oikein kun olet sanonut suoraa niille miehille, että sua ahdistaa se soittelu ja silloin asia on ok. Tietenkin ne miehet tajuaa sen niin ettet ole niistä kiinnostunut mutta se riski on vaan otettava.
Toisaalta jos sulla olis syviä tunteita jotakin miestä kohtaa ja hän vaan harrastelis omia juttujaan eikä siitä kuuluis viikkokausiin mitään niin olisitko sitten taas päinvastaista mieltä asiasta ? Niinpä asioioissa on aina kaksi puolta.
Luottamus on kaiken a ja o ja sitä ei välttämättä nykyaikana rakenneta ihan muutaman tapaamisen pohjalta. Eihän sitä edes tunne toista kunnolla kuin vuosien jälkeen eli muutamalla tapaamisella saa vasta pintaraapaisun.
Olen joutunut sanomaan kiitos mutta ei kiitos..Harmittaa toisaalta mutta en voi alkaa mitää jos toinen haluaa ja minä en...en vaan voi sille mitää että alkaa ahdistaa...