Olin ala-asteikäinen kun äitini yllättäin kuoli,joten isästä tuli yksinhuoltaja mulle ja sisarelleni.Äidin sisarukset kuitenkin olivat sitä mieltä ettei isämme kykene meistä huolehtimaan,kun oli alkoholisti ollut vaikka tuohon aikaan oli ollut kuivilla jo nelisen vuotta.Äidin sisarukset laittoivat mm.rahakeräyksen pystyyn eräässä urheiluseurassa jossa me lapset kävimme harrastuksissamme(sain kuulla tästä vasta täysikäisenä),kun olivat niin varmoja että isä retkahtaa juomaan.Vuosia äidin kuoleman jälkeen sain kuulla kaikenlaista haukkumista ja syytöksiä isästäni noilta äidin sukulaisilta,koska perimme sisareni kanssa osuuden suvun yhteisestä mökistä niin siellä näitä sukulaisia näki.Mitta tuli kuitenkin täyteen n.10 vuotta sitten ja myimme osuutemme mökistä,emmekä ole sen jälkeen olleet äidin sukuun yhteydessä,niin törkeetä oli heidän käytöksensä.Sittemmin olen kuullut että erään tädin mies alkoholisoitui tässä taannoin jäätyään työttömäksi,eli pilkka osui omaan nilkkaan,meidänpä iskä on ollut raittiina kohta jo 30 vuotta ja parempaa iskää saa hakea!Mulle perhe on kaikkikaikessa ja mielestäni nuo äidin sukulaiset olisivat voineet olla ennemminkin meidän ja isän tukena äidin kuoltua,kuin että lähtivät tuolle linjalle,uskon että äitinikin olisi niin toivonut.
katkaisin välit!
onnellinen
91678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei tuollaista tarvitse kestää. Meillä äiti kertoo isästäni minulle ja isä kertoo äidistäni minulle eri asioita ja eri tavalla, kun olen ollut ikävässä välikädessä koko elämäni. Äiti ja isä erosi kun olin 2v, enkä muista millaisia äitini ja isäni silloin olivat. Äiti kertoo että isä oli juoppo, ja isä kertoo että äitini oli juoppo, eikä osannut huolehtia minusta, mutta silti asuin kotona äitini kanssa koko elämäni täysi-ikäiseksi asti. Minulta myös isä salattiin 8 vuotiaaksi asti. Joo, olen vaan pyrkinyt siihen, että minulla on nyt molemmat vanhemmat, mutta ei mun tarvia muuta heistä tietää, vaikka tuntuikin silloin joskus, että suku petti minut, kun minulle ei lapsena oikeasta isästäni kerrottu...
Olin kyllä aika hämmästynyt, kun tätini katkaisi välimme äidin kuoleman jälkeen. Syy oli se, että äidin hautajaiset eivät olleet tädin siis äidin siskon mieleiset. Siihen meni vuosikymmenten tuttuus kertaheitolla!
Juu ainahan löytyy sellaisiakin sukulaisia jotka saattavat jostain "mitättömistä"asioista suivaantua ja katkaisevat sitten välit.Mulla itselläni oli mielestäni ihan "oikea"syy välien katkaisuun,jos aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä ja miettiä mitä suustaan päästävät ja kenelle,niin saavat jäädä kyllä mun elämästäni pois.Mulla on kuitenkin suuri ja rakas suku isän puolelta,joten mitään en ole menettänyt.
Toisilla ei ole käytännössä mitään sukua tukeana!
Minä olen katkaissut ainakin väliaikaisesti yhteyden omiin vanhempiini. Toisaalta se ei ollut ollenkaan vaikeaa. (Minulla ei kyllä on laaja sukua oikeastaan yksi ihan serkku onneksi löytyy.)Olin ollut lapsena ja nuorena yksin. Toki minulle kustannettiin elämä ja sanottiin millainen minun tulee olla, mutta ei heitä kiinnostanut tietää millainen ihminen oikeasti olen.
He asettivat aina itsensä ja omat tunteensa lastensa edelle. Me kaikki olemme makasaneet vuosien ajan siitä kovaa hintaa. Oman kehitykseni takia, jotta voisin olla se ihminen kuka olen, minun oli pakko katkaista välit.
Heidän seurassaan en ikinä voinut olla oma itseni, minun piti esittää jotain mitä he halusivat minun olla.
Kun olen yrittänyt näyttää millainen olen, se ei ole ollut hyväksyttävää. Joten otin vapauden ja oikeuden olla sitä mitä olen ja tehdä sitä mitä haluan elämässäni. Se on suuri helpotus.
Tietysti olisi ollut hienoa, jos olisi ollut vanhemmat, jotka olisivat hyväksyneet minut ja kannustaneet minua. Mutta kun ei sellaisia ole niin ei ole. Se pitää hyväksyä ja mennä eteenpäin yksin ja puolison ja ystävien tukemana.
Sululaiset eivät ole välttämättömiä elämässä, jos he eivät kunnioita ja arvosta sinua! Toisinaan todella on parempi oman itsensä takia laittaa välit poikki!
Aika rankalta kuulosti "suvuttoman" tarina. Onneksi sinulla on puoliso ja ystävät, kuten totesitkin. Miten vanhempasi reagoivat tähän vetäytymiseesi? Eivätkö he vieläkään heränneet siihen, että olet olemassa omana itsenäsi? Entä sitten jos saat lapsia ja vanhempasi tulevat isovanhemmiksi? Onko lapsellasi itsenäinen oikeus isovanhempiinsa vai onko se sinun mallisi mukainen eli ei yhteydenpitoa?
Kertojan vanhemmat vaikuttavat kalseilta ihmisiltä, jonkalaisia ainakaan minä en haluaisi lapseni esikuviksi.
Sekö sinua tässä eniten kiinnostaakin? Etkö yhtään ole onnellinen tuon kertojan puolesta, että hän on ollut tarpeeksi rohkea ja ottanut elämänsä ohjat omiin käsiinsä, rakentanut sellaisen elämän jonka HALUAA elää ja jättänyt marionetin osan sikseen?
Etkö onnittele häntä?
Minä onnittelen. Se vaatii paljon rohkeutta. Ja jos kertoja hankkii lapsia, voi olla, että lapsetkin voivat äitinsä/isänsä (en huomannut kumpi kertoja on) lailla rakentaa ihan omanlaisensa elämän vanhempiensa tuella - ilman tiettyä mallia, mihin puristua.
Jotkut ihmissuhteet ovat vahingollisia ja estävät persoonallisuuden kehitystä. Ei ole itsestään selvää, että lapsen on hyvä olla tekemisissä kalseiden isovanhempien kanssa vain verisukulaisuuden pohjalta.
Joskus on parempi katkaista välit,ihan oman mielenterveydenkin takia,surullista..Mä taas en voisi kuvitellakkaan että katkaisisin isääni välit,paitsi jos hän olisi jatkanut juopotteluaan näihin päiviin saakka,niin ei meillä varmasti olisi näin lämpimät ja hyvät välit.Vaikka toisaalta kyllä luulen ettei hän olisi enää edes elossa jollei olisi totaalisesti luopunut alkoholista n.30 vuotta sitten.
kun isäsi on ollut noin kauan raittiina. kiva kun sulla on iloinen mieli siitä..Onnea elämääsi.
Oon ilonen monesta muustakin asiasta elämässäni kuin isäni raittiudesta,mut hattua nostan etenkin hänelle ettei ole vuosien varrella retkahtanu ryyppään vaikka vaikeitakin aikoja on ollut.
Onne myös sun elämään!