Nämä hiljaiset puurtajat tekevät pitkiä työpäiviä kunnille saamatta minkäänlaista korvausta ylitöistä.
Ja jos joku on yrittänyt saada asiaan parannusta, niin se on kunnan ylintä johtoa myöten painettu alas maininnalla, ettei kunnan kirjanpidossa nyt mitään erikoista ole ja jos ei esimerkiksi tilinpäätös valmistu ajoissa, se on kirjanpitäjän hitaudesta johtuvaa.
Ja se, joka tekee näitä ylitöitä omalla ajallaan, on sen oma vika, se nyhjää.
On ollut joitakin tilintarkastajia, jotka ymmärtävät tämän asian ja osaavat antaa arvoa kirjanpidon henkilöstölle, mutta eivät he voi muuta kuin vain todeta asian olevan näin.
Yksikään kirjanpitäjä ei ole tuonut julki ainakaan tällä palstalla, miten asiat ovat.
Eivät he edes omista tehneensä ylitöitä, mutta kuinka monessa kunnanvirastossa kirjanpitäjät juuri tähän aikaan vuodesta puurtavat iltakausina tilinpäätöstä, jonka pitää valmistua maaliskuun loppuun mennessä.
Tämäkin on työpaikkakiusaamista.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos hommia ei ehdi 8 tunnissa tekemään, on loppu ylityötä, jos siitä ei makseta, ei sitä tehdä.
Helvetin itkupilli.
Terveisin tilintarkastaja.
PS. Te kuntien kirjanpitäjät olette muuten kauheimmat harmaahiiret jota allek. on nähnyt.
KUULES TILINTARKASTAJA, NOINKO SINÄ ARVOSTAT TARKASTAMAASI TYÖTÄ?
ET TAIDA OLLA LAINKAAN PERILLÄ KIRJANPIDON KOUKEROISTA, TUSKIN SIIS PYSTYT NIITÄ TARKASTAMAANKAAN.
OLET VAAN JOTAIN TEKEVINÄSI, ETKÄ TODELLAKAAN LÖYDÄ EDES HUOMAUTETTAVAA, NIINKÖ SE ONKIN?
TÄSSÄ EI NYT OLLUT OLLENKAAN KYSYMYS TÄSTÄ, VAAN TYÖPAIKKAKIUSAAMISESTA, JOS MENEE YMMÄRRYKSEESI?
OHOH, ENPÄ OLE TAVANNUT TILINTARKASTAJAA, JOLLA OLISI TUOLLAINEN KIELENKÄYTTÖ.
KYLLÄ MEIDÄN KUNNASSA KÄYVÄT OVAT ASIALLISIA JA HYVINKÄYTTÄYTYVIÄ HENKILÖITÄ.
EI NE OLE MOITTINEET KIRJANPITÄJÄÄ HARMAAHIIREKSI.
TOIVOTTAVASTI EI TÄLLAISIA SANONTOJA ENÄÄ TULE,
SIINÄHÄN MENEE JO TILINTARKASTAJIEN MAINE.
KYLLÄ KIRJANPITÄJÄT JOUTUVAT TEKEMÄÄN YLITÖITÄ TILINPÄÄTÖKSEN AIKAAN, SE VAAN ON KUNNASTA KIINNI, MITEN KORVAUSPUOLI HOIDETAAN.
JA KIRJANPITÄJÄT OVAT SEN VERRAN KUNNIALLISTA PORUKKAA, ETTÄ VAIKKA KUNTA EI SUORITTAISI MITÄÄN KORVAUSTA TEHDYISTÄ YLITÖISTÄ, NIIN TILINPÄÄTÖKSET TULEE TEHTYÄ MÄÄRÄAJASSA.
Ota se caps locki pois päälta, vaikka se tallennettaessa on niin kätevä.
"ETTÄ VAIKKA KUNTA EI SUORITTAISI MITÄÄN KORVAUSTA TEHDYISTÄ YLITÖISTÄ, NIIN TILINPÄÄTÖKSET TULEE TEHTYÄ MÄÄRÄAJASSA."
No jos on tyhmä pää niin saa kroppa kärsiä. Kyllä minusta on mukavampaa olla kotona perheen kanssa klo 18, kuin siirtää pölyisiä papereita nipusta toiseen. Ja niin kauan kun on sinun kaltaisia hölmöjä, jotka tekevät työt ilmaiseksi, ei kunnat myöskään ylitöistä mitään maksa.
Pilkkua viilaamalla saat kyllä ajan kulumaan. Jok'ikistä senttiä ei tarvitse kirjata. Riittää kun kirjanpidosta saa ns. oikean ja riittävän kuvan kunnan taloudellisesta tilanteesta. Niinhän tilintarkastaja on meille sanonut.
Toisaalta, heikkoa itsetuntoasi voit noistaa tuolla tavalla marmattamalla ja tekemällä itsesi tärkeämmäksi kuin muut kunnan työntekijät. Samanlaisia paskahommia nämä kunnan työt ovat kaikilla. Ensin politiikka ja vasta sen jälkeen taloudellisuus yms.
Mietipä kannattaako kunnan hommissa harmaantua. Kuntia ollaan niputtamassa yhteen ja porukkaa pannaan pellolle. Kouluttaudu nyt äkkiä yksityisen hommiin!