Olen elänyt vuosia avioliitossa, jossa en ole voinut hyvin. Elämme yhteisessä kodissa, mutta emme yhdessä. Emme edes juttele keskenämme.Emme tee mitää yhdessä. Elämäni on kuitenkin aika mukavaa, minulla on ystäviä, harrastuksia ja olen voinut taloudellisesti hyvin. Puolisolleni tämä riittää. Olen yrittänyut keskustella piolisoni kanssa asiasta, mutta puolisoni sanoo, että se on minun ogelmani ei hänen ja lähtee lenkille. Hain vuosi sitten avioeroa puolisostani. Vedin kuitenkin hakemuksen pois, koska puolisoni uhkaili minua ja lastani ja halusi kaiken jatkuvan entiseen tapaan. Ajattelin, että mietin asiat kunnolla ja teen vasta sitten ratkaisuni. Haluan avioeron, mutta en saa revittyä itseäni irti. Olen jo etsinyt itselleni uutta asuntoa ja nyt sellainen olisi tarjolla. Olen myös kertonut läheisilleni erostani. Tiedän tulevani eron jälkeen taloudellisestikin toimeen, tosin en ihan yhtä hyvin kun nyt. Silti eroaminen tuntuu vaikealta. Miksi? Onko parempi elää huonossa avioliitossa yhdessä kuin yksin? Olenko läheisriippuvainen? Mitä pelkään?
eron tuskaa
saamaton
101270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei,
omien ajatusten selvittämiseen kannattaa hakea apua esim. pariterapiasta, jonne voit menneä yksinkin.
Voimia sinulle!
Voisi kai sanoa,että ihminen aina pelkää muutosta - oli se sitten parempaan tai huonompaan suuntaan. Ja voisi kai sanoa, että monet liitot pysyvät vain pelon voimalla kasassa. Tee jokin ratkaisu kuitenkin, se vain voi näyttää oikean suunnan. Muuta vaikka aluksi aluksi eroon aviopuolisostasi, katso tilannetta sitten. Erossa oleminen voi paljastaa sinulle jotain olennaista liitostasi. Eihän eron tarvitse olla lopullinen! Muista myös että eron alussa tulet kokemaan rajuja tunteita ja tulet olemaan valmis pelon ja tuskan kourissa palaamaan takaisin puolisosi luo - malta mielesi silloin! Hae apua ja tukea itsellesi - muuten asiat eivät suju. Lue kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy ( Fisher) tai hankkiudu erokurssille. Tämä asia voi olla sinulle elämäsi SUURIN asia. Tiedän, koska olen kokenut. Mutta se kannatti.
Ja onhan sinulla ihana lapsesi! Minä elin 3 vuotta pikkutyttöjeni kanssa ja meillä oli tosi hauskaa :) Nyt on uusi mies, mutta me kolme olemme tarvinneet "tyttöjen kesken" elämän ennen uuden miehen kuvioon tulemista. Elämä on vain kerran, tee niin kuin sydän sanoo!
Kiitos teille, jotka vastasitte viestiini eroamisen vaikeudesta ja siihen liittyvistä peloista. Avasitte uusia ajatuksia mielessäni. Ymmärrän, että vain minä voin omalta kohdaltani tehdä päätöksiä ja päättää tulevaisuudestani ja että tämä tunteiden sekamelska on osa sitä prosessia jota käyn tällä hetkellä läpi.Toivottavasti vielä löydän sen valon, joka lienee tämänkin tunnelin päässä.
Hei - jaksamista sinulle mietteissäsi!
Itse mietin aivan samoja asioita ja tiedän jo, että haluan erota, mutta kun se on niin vaikeaa...
Päivä päivältä auringon alkaessa lämmittää pikkuhiljaa enemmän, haluni vapauteen kasvaa - saa nähdä milloin tulee se päivä, että saan aikaan viedä eropaperit eteenpäin???
Paperit on minulla kotona valmiina vain allekirjoituksia vailla. Mies ei niitä halua allekirjoittaa ja nyt on alkanut esittää pehmomiestä (jota ei missään nimessä ole) ja uskoo kai että olen unohtanut eroajatukset!
Niin, jaksamista kai tää kaikki tarvitsee. On vaan niin epävarmaolo kaikesta. Tänään tuntuu päätös oikealta, huomenna mietityttää.. 30v takana ja vieläkin miettii, onko hän edes se oikea ollut mulle? Tai oonko mä ollut se oikea hänelle?
Vaikeaa...todella ja syvältä.
Asuntoa minäkin olen etsinyt ja pikkuhiljaa päässäni yrittänyt asioita järjestää. Kaikki on niin "hyvin","mallikelpoisesti" mun elämässä, mut kuitenkaan ei ole. Kaikki ahdistaa, tuntuu pahalta, jopa se toisen kosketus..en ymmärrä tai ymmärränhän mä. Ei edes lähenevä kevät saa oloa paremmaksi.
Samaa sanon, että haluni omaan elämään, vapauteeni kasvaa koko ajan..sitä se on jo 2-3 vuotta tehnyt.Olisiko nyt oikea hetki hakea eropaperit ja tehdä tästä miettimisestä loppu?
Tuntuu, että jos joku olisi kenelle voisi asiasta puhua, oikeilla sanoilla ja joka ymmärtäs mun oloni, niin siitä olisi suunnattomasti apua, ja päätös voisi olla silloin se ns varma..oliis se sitten mikä tahansa.. Ei oo helppoa..ei oo. Jaksamista kaikille..
Kerrankin voin olla yhtymättä ja kertoa päinvastaista. Sain nimitttäin vihdoin ensin järjestettyä pääni ja sen jälkeen asiat ovat loksahdelleet paikoilleen niin hurjalla vauhdilla, että itseäkin välillä huimaa. Eroa ollaan pyöritelty viimeiset puoli vuotta niin, että se on ollut läsnä kaikessa ja sitä ennen mielessäni jo useampia vuosia. Vihdoin olen siinä tilanteessa, että kohta avaan uuden kotini oven jännityksensekaisin tuntein ja malttamattomana alan elää "uutta" elämää yhdessä tyttäreni kanssa. Tiedän, että vaikeudet eivät ole takana vaan paljolti myös edessäpäin. Erot tuskin ovat koskaan helppoja, mutta täytyy sanoa, että nyt on jopa jo helpompi hengittää! Tsemppiä kaikille ja jonkun viisaan ihmisen sanat, että "elämän pitää olla muutakin kuin vain siedettävää"
Onnea elämääsi!!!!!!!
"Hain vuosi sitten avioeroa puolisostani. Vedin kuitenkin hakemuksen pois, koska puolisoni uhkaili minua ja lastani ja halusi kaiken jatkuvan entiseen tapaan".
Eli pelkäätkö puolisoasi ja hänen reagointiaan, jos haet eroa? Pelkohan ei ole rakkautta, joten vastasitkin varmasti itsellesi kysymykset jo tehdessäsi? Pelkäät, joten tarvitset apua irti päästäksesi? Ellei sinulla siis todella ole "aika mukavaa"...
Olet oikeassa, pelko on estänyt minua tekemästä mitä haluan. Olen pelännyt sekä mieheni että muidenkin ihmisten reaktioita ja myös omaa taloudellista toimeentuloani.Sitä on vaikea itsenikin ymmärtää! Olen nyt saanut vihdoinkin puhutta asioista läheisilleni ja saanut heiltä yllättäen paljon tukea. Olen huomannut, ettei minun tarvitse yksin selvitä kaikesta tästä. Nyt ovat monet asiat selviämässä ja portit aukenemassa minunkin (ja myös lapseni) elämässä.