Yhteenmuutto

sinun tarinastasi ? Välimatkaa vähimmillään 100 km, sehän ei ole loppujen lopuksi paljon, eihän ??
Minkäikäisiä olette ja miksi elitte kaukosuhteessa 3 vuotta ? Eikö koskaan tullut sellaista ajatusta ettei tule mitään ?? Kumpi muutti toisen luo ? Tai muutitteko aivan uuteen paikkaan ? Onko teillä kummallakaan lapsia ennestään ?

Tapailin itse erästä miestä ja välimatkaa oli juuri tuo n 100 km, mikä loppujen lopuksi ei ole kuin n tunnin kestävä ajomatka. Mutta meille sekin taisi olla liikaa muu elämäntilanne. Lisäksi molemmilla on vuorotyö, joten ei voitu joka viikonloppu edes tavata. Molemmilla myös lapsia entisistä liitoista. Mutta muuten olemme hyvinkin samanlaisia, paitsi että minä taidan olla kärsivällisempi ja optimistisempi. Uskoin todella että kaukosuhde onnistuisi ja että siitä kehittyisi jotain kestävää. Ehkä ei ollut kuitenkaan niin tarkoitettu...

Kerro mulle lisää tai kertokaa muutkin mitä ajatuksia kaukosuhteesta tulee. Onko muilla samanlaisia kokemuksia kuin minulla, ettei onnistunut vaikkei tuon pitempää välimatkaa ollutkaan ?

Kaukoni epäonnistui kirjoitti:

sinun tarinastasi ? Välimatkaa vähimmillään 100 km, sehän ei ole loppujen lopuksi paljon, eihän ??
Minkäikäisiä olette ja miksi elitte kaukosuhteessa 3 vuotta ? Eikö koskaan tullut sellaista ajatusta ettei tule mitään ?? Kumpi muutti toisen luo ? Tai muutitteko aivan uuteen paikkaan ? Onko teillä kummallakaan lapsia ennestään ?

Tapailin itse erästä miestä ja välimatkaa oli juuri tuo n 100 km, mikä loppujen lopuksi ei ole kuin n tunnin kestävä ajomatka. Mutta meille sekin taisi olla liikaa muu elämäntilanne. Lisäksi molemmilla on vuorotyö, joten ei voitu joka viikonloppu edes tavata. Molemmilla myös lapsia entisistä liitoista. Mutta muuten olemme hyvinkin samanlaisia, paitsi että minä taidan olla kärsivällisempi ja optimistisempi. Uskoin todella että kaukosuhde onnistuisi ja että siitä kehittyisi jotain kestävää. Ehkä ei ollut kuitenkaan niin tarkoitettu...

Kerro mulle lisää tai kertokaa muutkin mitä ajatuksia kaukosuhteesta tulee. Onko muilla samanlaisia kokemuksia kuin minulla, ettei onnistunut vaikkei tuon pitempää välimatkaa ollutkaan ?

Ensimmäisen vuoden ajan välimatkaa oli noin 400 km, sillä olin viimeistä vuotta lukiossa. Silloin tapasimme puolessa välissä aina parin, kolmen viikon välein. Lukion jälkeen muutin 100 km päähän miehestäni uuteen opiskelupaikkaan. Mies ei voinut omien opintojensa takia muuttaa luokseni enkä minä hänen luokseen. Asuimme siis kaksi vuotta 100 km päässä toisistamme. Viime kesänä mies muutti sitten luokseni, koska opinnot olivat jo loppusuoralla ja muutto tuntui järkevältä.

Lapsia meillä ei kummallakaan tietenkään ole, kun olemme niin nuoria, vähän päälle parikymppisiä nyt. Joskus on toki ollut niitä epäilyksen hetkiäkin, että mahtaako tästä tulla mitään, mutta ne eivät varmasti johtuneet välimatkasta, vaan yksinkertaisesti siitä, että olemme toistemme ensirakkaudet, eikä kumpikaan tiedä mitä odottaa, kun ei ole koskaan ollut kokemusta vastaavasta. Sellaisia suhteen ylä- ja alamäkiä, jotka käsittääkseni kuuluvat asiaan. ;-)

Meillä on ollut sikäli helppoa, että olemme tosiaan saaneet nähdä joka viikonloppu, ja usein nuo viikonloput ovat olleet päivän tai pari pitempiäkin, koska opintoni ovat aika joustavat. Sekin varmaan auttoi, että kumpikin asui yksin. Viikonloppuna saimme keskittyä kokonaan toisiimme, eikä ympärillä pyörinyt esim. lapsia tai kummankaan vanhempia. Ja täytyy tunnustaa, että asuimme kaksi kesääkin käytännössä kokonaan yhdessä. Tai siis mieheni vanhempien luona. Siinä ehti hyvinkin arki tulla tutuksi ja yhteistä aikaa oli riittämiin.

Hmm...ei se tulenpalava rakkauskaan varmaan haitannut yhtään. Suhteemme "alkuhuuma" kesti aika kauan, varmaan kaksi vuotta. Uskon että se piti meitä vahvasti yhdessä, vaikka toki välillä oli vaikeaakin, kun oli niin ikävä. En tiedä onnistuisiko kaukosuhde enää yhtä hyvin, kun se tunteen palo on vähän tasoittunut jo.

Henni kirjoitti:

Ensimmäisen vuoden ajan välimatkaa oli noin 400 km, sillä olin viimeistä vuotta lukiossa. Silloin tapasimme puolessa välissä aina parin, kolmen viikon välein. Lukion jälkeen muutin 100 km päähän miehestäni uuteen opiskelupaikkaan. Mies ei voinut omien opintojensa takia muuttaa luokseni enkä minä hänen luokseen. Asuimme siis kaksi vuotta 100 km päässä toisistamme. Viime kesänä mies muutti sitten luokseni, koska opinnot olivat jo loppusuoralla ja muutto tuntui järkevältä.

Lapsia meillä ei kummallakaan tietenkään ole, kun olemme niin nuoria, vähän päälle parikymppisiä nyt. Joskus on toki ollut niitä epäilyksen hetkiäkin, että mahtaako tästä tulla mitään, mutta ne eivät varmasti johtuneet välimatkasta, vaan yksinkertaisesti siitä, että olemme toistemme ensirakkaudet, eikä kumpikaan tiedä mitä odottaa, kun ei ole koskaan ollut kokemusta vastaavasta. Sellaisia suhteen ylä- ja alamäkiä, jotka käsittääkseni kuuluvat asiaan. ;-)

Meillä on ollut sikäli helppoa, että olemme tosiaan saaneet nähdä joka viikonloppu, ja usein nuo viikonloput ovat olleet päivän tai pari pitempiäkin, koska opintoni ovat aika joustavat. Sekin varmaan auttoi, että kumpikin asui yksin. Viikonloppuna saimme keskittyä kokonaan toisiimme, eikä ympärillä pyörinyt esim. lapsia tai kummankaan vanhempia. Ja täytyy tunnustaa, että asuimme kaksi kesääkin käytännössä kokonaan yhdessä. Tai siis mieheni vanhempien luona. Siinä ehti hyvinkin arki tulla tutuksi ja yhteistä aikaa oli riittämiin.

Hmm...ei se tulenpalava rakkauskaan varmaan haitannut yhtään. Suhteemme "alkuhuuma" kesti aika kauan, varmaan kaksi vuotta. Uskon että se piti meitä vahvasti yhdessä, vaikka toki välillä oli vaikeaakin, kun oli niin ikävä. En tiedä onnistuisiko kaukosuhde enää yhtä hyvin, kun se tunteen palo on vähän tasoittunut jo.

Eli minulla ja miesystävällä välimatkaa myös tämä 100km. Se on aika kriittinen matka siksi,että se on sinänsä niin lyhyt ettei viitsisi luovuttaa ja silti niin pitkä että ikävä yllättää. Emme näe joka viikonloppu muiden velvotteiden takia mutta noin 2-3 kertaa kuussa. Pelkään vain että kun jo nyt minulla on vaikeaa matkan ja ikävän takia ja syksyllä olen poissa suomesta 5kk.. mitenhän sitten käy... :( Rakastan miestä ja yhteinen tulevaisuus tuntuu niin kaukaiselta.. Ainahan tuo painaa sydäntä..

Kaukoni epäonnistui kirjoitti:

sinun tarinastasi ? Välimatkaa vähimmillään 100 km, sehän ei ole loppujen lopuksi paljon, eihän ??
Minkäikäisiä olette ja miksi elitte kaukosuhteessa 3 vuotta ? Eikö koskaan tullut sellaista ajatusta ettei tule mitään ?? Kumpi muutti toisen luo ? Tai muutitteko aivan uuteen paikkaan ? Onko teillä kummallakaan lapsia ennestään ?

Tapailin itse erästä miestä ja välimatkaa oli juuri tuo n 100 km, mikä loppujen lopuksi ei ole kuin n tunnin kestävä ajomatka. Mutta meille sekin taisi olla liikaa muu elämäntilanne. Lisäksi molemmilla on vuorotyö, joten ei voitu joka viikonloppu edes tavata. Molemmilla myös lapsia entisistä liitoista. Mutta muuten olemme hyvinkin samanlaisia, paitsi että minä taidan olla kärsivällisempi ja optimistisempi. Uskoin todella että kaukosuhde onnistuisi ja että siitä kehittyisi jotain kestävää. Ehkä ei ollut kuitenkaan niin tarkoitettu...

Kerro mulle lisää tai kertokaa muutkin mitä ajatuksia kaukosuhteesta tulee. Onko muilla samanlaisia kokemuksia kuin minulla, ettei onnistunut vaikkei tuon pitempää välimatkaa ollutkaan ?

olen seurustellut kultani kanssa 3,5 vuotta mistä kolme vuotta kaukosuhteessa. Kaksi vuotta seurustelimme ja näimme lähes joka viikonloppu. puolitoista vuotta sitten muutimme yhteen mutta kaukosuhde jatkui. Kultani tuli aina viikonlopuksi yhteiseen kotiimme. Nyt viime syksynä muutin hänen perässään hänen opiskelukaupunkiin kun omat opintoni olivat loppuneet.Kihloihin menimme viime kesänä. Meidän "alkuhuuma" kesti 2005 marraskuuhun! eli yli kolme vuotta! Nyt on sitten arki tullut vastaan rytinällä. Poikaystävälläni on pitkät koulupäivät ja lisäksi hän pelaa säännöllisesti jääkiekkoa, yhteistä aikaa ei siis löydy vaikka samassa sängyssä nukutaankin. Usein hän jää vielä katsomaan telkkaria kun minua kutsuu nukkumatti. Nyt on sitten ratkaisun paikka kun pitäisi omia opintoja jatkaa, päädytäänkö sittenkin eri teille vai taas kaukosuhteeseen?

Kaukoni epäonnistui kirjoitti:

sinun tarinastasi ? Välimatkaa vähimmillään 100 km, sehän ei ole loppujen lopuksi paljon, eihän ??
Minkäikäisiä olette ja miksi elitte kaukosuhteessa 3 vuotta ? Eikö koskaan tullut sellaista ajatusta ettei tule mitään ?? Kumpi muutti toisen luo ? Tai muutitteko aivan uuteen paikkaan ? Onko teillä kummallakaan lapsia ennestään ?

Tapailin itse erästä miestä ja välimatkaa oli juuri tuo n 100 km, mikä loppujen lopuksi ei ole kuin n tunnin kestävä ajomatka. Mutta meille sekin taisi olla liikaa muu elämäntilanne. Lisäksi molemmilla on vuorotyö, joten ei voitu joka viikonloppu edes tavata. Molemmilla myös lapsia entisistä liitoista. Mutta muuten olemme hyvinkin samanlaisia, paitsi että minä taidan olla kärsivällisempi ja optimistisempi. Uskoin todella että kaukosuhde onnistuisi ja että siitä kehittyisi jotain kestävää. Ehkä ei ollut kuitenkaan niin tarkoitettu...

Kerro mulle lisää tai kertokaa muutkin mitä ajatuksia kaukosuhteesta tulee. Onko muilla samanlaisia kokemuksia kuin minulla, ettei onnistunut vaikkei tuon pitempää välimatkaa ollutkaan ?

Minulla on ollut etäsuhde ja toisesta osapuolesta alle parin tunnin ajomatka on liikaa. Muitakin esteitä on, mutta mielestäni esteet ovat sydämessä, eivät ulkoiset asiat. Ehkä se on niin, että jos toisesta ei ole jatkamaan olosuhteissa kuin olosuhteissa, niin ei olisi hyvissäkään olosuhteissa. Jos haluaa jatkaa niin keinot kyllä löytyvät. Yhteenmuutto ja sillä siisti. Nyt on suhde päättynyt ainakin toisen mielestä, yksin on vaikea ylläpitää. Ktsotaan. Mutta totta on, että tässä on mittari, jos tähän välimatkaan ja olosuhteisiin kaatuu, niin kyllä vika on ihan toisaalla.

ailas kirjoitti:

Minulla on ollut etäsuhde ja toisesta osapuolesta alle parin tunnin ajomatka on liikaa. Muitakin esteitä on, mutta mielestäni esteet ovat sydämessä, eivät ulkoiset asiat. Ehkä se on niin, että jos toisesta ei ole jatkamaan olosuhteissa kuin olosuhteissa, niin ei olisi hyvissäkään olosuhteissa. Jos haluaa jatkaa niin keinot kyllä löytyvät. Yhteenmuutto ja sillä siisti. Nyt on suhde päättynyt ainakin toisen mielestä, yksin on vaikea ylläpitää. Ktsotaan. Mutta totta on, että tässä on mittari, jos tähän välimatkaan ja olosuhteisiin kaatuu, niin kyllä vika on ihan toisaalla.

Mulla oli nuorena 20-28 v. englantilaisen miehen kanssa kaukosuhde ensin 3 v. ja sitten seurusteltiin 5 v. Suomessa, kun hän muutti tänne. Meidän suhde ei välimatkaan kaatunut eikä vaikuttanu. Päinvastoin, kun huomaat, että toinen tulee luoksesi vaikka meren takaa, saat uskoa siihen, että olet oikeasti todella tärkeä. Silloin minunkin oli helpompi antaa vastarakkautta. Nyt olen asunut keski-Suomessa ja tapaan Helsingissä asuvaa miestä tämän vuoden tammikuusta alkaen. Ikävää, kun ei pääse niin nopeasti tutustumaan kuin haluaisi ja kaikkia asioita ei voi samallalailla jutella puhelimessa kuin kasvotusten. Lisäksi seuraavasta tapaamisesti ei usein tarkasti tiedä, vaikka sen tietää, että kuitenkin tavataan. Jos molemmat ovat persoonina hyvällä itsetunnolla varustettuja (ei lähesiriippuvaisia) niin kaukosuhde kyllä kestää eikä lopu välimatkaan.