aargh

haluaisin tietaa onko muilla samanlaisia ongelmia itsensa kanssa kuin minulla...siis olen parisuhteessa (1.5 vuotta) ja kaikki on tosi hyvin. poikaystava rakastaa kovasti ja mina myos hanta.mutta aina valilla tulee naita mustasukkaisuuden tunteita...
edellinen pitka suhteeni oli taydellinen ensimmaiset pari vuotta ja sitten alkoi laskukausi.exani petti minua hyvan ystavani kanssa (ja myos muiden tuntemattomien naisten kanssa), ei kasittaakseni menny sankyyn asti mutta kaikkea muuta kuitenkin.aina kun han jai kiinni pettamisestaan han ei ottanut vastuuta teoistaan vaan hermostui eika suostunut puhumaan tai anteeksiantamaan.en ollut itsekkaan enkeli siina suhteessa, ja raivon vallassa tein typeria ratkaisuja (eli petin myos itse).elamani oli aivan poissa tolaltaan noihin aikoihin ja luulen etta se vaikutti minuun ja tunteisiini melko lopullisesti.
nykyisen poikaystavani kanssa olen onnellinen, mutta en uskalla heittaytya aivan taysin rakkauden myllerrykseen koska pelkaan etta mita kavi exani kanssa kay myos tassa suhteessa.itsesuojeluviettini on aivan huippuluokkaa tanapaivana.minulle ei tulisi mieleenikaan pettaa hanta koska koko ajatus saa karvani pystyyn ja herattaa samat tunteet pintaan kuin silloin exani kanssa.harmittaa vaan etta olen niin varovainen ja epaileva,etten nae taman itsesuojelumuurini takaa sita ihmista jonka kanssa talla hetkella olen.han tietaa edellisesta suhteestani ja aina sanoo etta ei han koskaan pettaisi minua.tahtoisin vain olla normaali ilman mustasukkaisuutta tai muuta sekoilua.olisipa jokin laake joka poistaisi taman epavarmuuden tunteen.
ei tama tietysti mikaan maailman suurin ongelma ole, eika jokapaivaista.ajattelin vain purkautua,kun just nyt on semmonen fiilis.
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vähän sama juttu mullakin, exä petti ja nyt en uskalla tuntea juuri mitään. Itse en exääni pettänyt, koska eräs viisas ihminen sanoin mulle että paras keino kostaa pettäjälle on itse olla pettämättä ja niin mä tein...tosin ei exää kiinnostanu mun tekemiset...Itelle jäi hyvä olo kun olin "kunnolla".
Mulla on kans tuo itsesuojeluvietti huipussaan! Ja oon yli varovainen enkä uskalla sokeesti luottaa mihinkään mitä mulle sanotaan...välillä vaan tuntuu että paras ois olla yksin lopun elämääni, ei tämmöstäkään meinaa jaksaa:(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aargh kirjoitti:

haluaisin tietaa onko muilla samanlaisia ongelmia itsensa kanssa kuin minulla...siis olen parisuhteessa (1.5 vuotta) ja kaikki on tosi hyvin. poikaystava rakastaa kovasti ja mina myos hanta.mutta aina valilla tulee naita mustasukkaisuuden tunteita...
edellinen pitka suhteeni oli taydellinen ensimmaiset pari vuotta ja sitten alkoi laskukausi.exani petti minua hyvan ystavani kanssa (ja myos muiden tuntemattomien naisten kanssa), ei kasittaakseni menny sankyyn asti mutta kaikkea muuta kuitenkin.aina kun han jai kiinni pettamisestaan han ei ottanut vastuuta teoistaan vaan hermostui eika suostunut puhumaan tai anteeksiantamaan.en ollut itsekkaan enkeli siina suhteessa, ja raivon vallassa tein typeria ratkaisuja (eli petin myos itse).elamani oli aivan poissa tolaltaan noihin aikoihin ja luulen etta se vaikutti minuun ja tunteisiini melko lopullisesti.
nykyisen poikaystavani kanssa olen onnellinen, mutta en uskalla heittaytya aivan taysin rakkauden myllerrykseen koska pelkaan etta mita kavi exani kanssa kay myos tassa suhteessa.itsesuojeluviettini on aivan huippuluokkaa tanapaivana.minulle ei tulisi mieleenikaan pettaa hanta koska koko ajatus saa karvani pystyyn ja herattaa samat tunteet pintaan kuin silloin exani kanssa.harmittaa vaan etta olen niin varovainen ja epaileva,etten nae taman itsesuojelumuurini takaa sita ihmista jonka kanssa talla hetkella olen.han tietaa edellisesta suhteestani ja aina sanoo etta ei han koskaan pettaisi minua.tahtoisin vain olla normaali ilman mustasukkaisuutta tai muuta sekoilua.olisipa jokin laake joka poistaisi taman epavarmuuden tunteen.
ei tama tietysti mikaan maailman suurin ongelma ole, eika jokapaivaista.ajattelin vain purkautua,kun just nyt on semmonen fiilis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu