Pettämisestä on kirjoitettu täällä jos jostain näkökulmasta ja oikeastaan hyvin pinnallisesti. Ihmiset, jotka pettävät ovat huonoja ja ihmiset, hyviä ne, jotka eivät petä. Petetty asetetaan ikäänkuin uhriksi, vaikkei hän sitä oikeastaan ole: Jos toinen vaikkapa varastaa tai tekee muuta laitonta tai väärää, ei se johdu välttämättä puolisosta.
Uskon, että pettämistä sattuu myös ns. onnellisissa parisuhteissa. Ollaan "kahden rakkauden loukussa", ainakin jonkin aikaa. Joskus jopa vuosia. Tämä on kaikkein vaikein pettämisen muoto, sillä ero ei tule heti mieleen jos parisuhteessa kaikki toimii ja on muuten hyvä olla! Jos rakastaa toista, ei tälle voi sanoa, että saat rakastaa vain minua! Sehän kuullostaisi absurdilta. Jos itselläänkin on läheisiä suhteita toiseen sukupuoleen, mahdollisesti myös rakastumisia/ihastumisia, vaikkei niihin ole sisältynytkään seksiä, tajuaa aina paremmin sen tosiseikan, että on mahdollista, vaikkei toivottavaa!, rakastaa kahta miestä/naista samanaikaisesti.
Uskon, että pettämistä sattuu myös ns. onnellisissa parisuhteissa. Ollaan "kahden rakkauden loukussa", ainakin jonkin aikaa. Joskus jopa vuosia. Tämä on kaikkein vaikein pettämisen muoto, sillä ero ei tule heti mieleen jos parisuhteessa kaikki toimii ja on muuten hyvä olla! Jos rakastaa toista, ei tälle voi sanoa, että saat rakastaa vain minua! Sehän kuullostaisi absurdilta. Jos itselläänkin on läheisiä suhteita toiseen sukupuoleen, mahdollisesti myös rakastumisia/ihastumisia, vaikkei niihin ole sisältynytkään seksiä, tajuaa aina paremmin sen tosiseikan, että on mahdollista, vaikkei toivottavaa!, rakastaa kahta miestä/naista samanaikaisesti.
Vastaukset 81
Vanhimmat
No kuinkas sinulle sitten kävi lopuksi?
Minä olen parhaillaan moisessa kiduttavassa tilanteessa, enkä tunnu ollenkaan pääsevän selville vesille.
Oma puoliso on ihan hyvä, ei suuremmin valittamista. Jotenkin "vahingossa"( en nyt keksi parempaakaan sanaa) ja salakavalasti rakastuin toiseen, ihan hyvään ihmiseen...- tässä sitä nyt sitten ollaan.
Rakkautta olisi vaikka muille jakaa....
Minä olen päättänyt "pelkästään" rakastaa!Pettämättä. Toivon mukaan pysyn päätöksessäni. Ei koskaan kai voi rakastaa liikaa.
Ensin ajattelin, etten enää halua edes tavata miestä koskaan, (aluksi hengityskin salpaantui puoleksi tunniksi, heh..), mutta käytännön syistä se oli lähes mahdotonta - täytyi yrittää sopeutua.
Salakavalasti nuo ihastukset/rakkaudet yleensä iskee ja niiden kohde on välillä yllättävä! Tapaustani voisi kuvailla parhaiten sanoilla "mahdotonta rakkautta"..
Juuri huomasin, että tulen sitä onnellisemmaksi mieheni kanssa mitä useammin tapaan tätä toista ja häkellyin havainnostani täysin! Kyllä elämä on merkillistä.
Rakastan toista, myös varattua... puolisoani kohtaan tunnen myös jotain... mutkallinen tilanne. Jotainhan nykyisestä liitostani puuttuu, kun tämmöiseen olen ruvennut. Eikä kyse ole vain seksistä, vaikka toki siitäkin...kummallakaan. Antaa ajan kulua ja näyttää mitä tuleman pitää?
Kukaan ei ole täydellinen: Jokaisesta liitosta puuttuu AINA jotakin. Ja se puuttuu siitä huolimatta rakastaako jotakuta toistaKIN vai ei.
se on. Se, että kuinka paljon ja mitä puuttuu ja miten se vaikuttaa, onkin jo toinen juttu.
- en siis ole pettänyt miestäni noin niinkuin fyysisesti, minä "vain" rakastan toista ja aivan mielettömästi! Tätä on kestänyt jo monta kuukautta!
Aluksi minullekin kävi niin, että oman miehen kanssa alkoi mennä paremmin, mutta sitten kävikin päinvastoin.
Toivon, että sinulla riittää vahvuutta olla tapaamatta tuota toista miestä, sillä joka kerta kun tapaatte, suhteenne lähentyy, ja joka kerta on vain vaikeampaa tehdä asiassa loppu, pikkuhiljaa melkein viattomasta alkanut juttu onkin jo aviorikos... kohtapuolin nimittäin luulen itselleni niin käyvän..vaikka niin toisin olenkin aina asioita ajatellut... moralisteille sanoisin, että puhukaa sitten kun olette asiaan perehtyneet oman kokemuksen kautta...
Niin, mahdottomaksi voisin hyvällä syyllä myös omaakin juttuani kuvailla... mutta mahdottomatkin asiat voivat joskus olla totta.
Luulisin, että parasta olisi pitää huoli mahdollisimman alkuvaiheessa, ettei mene yhtään askelta pitemmälle. Mutta ei se niin helppoa ole toteuttaa kun järki ja tunteet kamppailee.
Toivon sinulle hyvää elämässäsi; kykyä ja uskallusta tehdä oikeita päätöksiä oikeaan aikaan.
Minulla ei ole mahdollisuuksia olla tapaamatta tuota miestä. Olen kuitenkin todennut, että tv:n saippuasarjojen käsikirjoitukset ovat kuin suoraan tosielämästä. Tosin ehkä lievemmiksi muunnettuna (ja yleensä niihin liittyy seksiä aina).
Jaksahan sinäkin sinnitellä..
-minun mielestäni kaikki iskelmät on tehty vain meistä...
..Olet siis samassa työpaikassa sen miehen kanssa....? niin minäkin.... en tiedä mitään kammottavampaa.. pitäisi päästä eroon koko tyypistä ja sitten näkee sen joka päivä koko ajan... on pitkiä katseita... muutama sana silloin tällöin... tänäänkin oli aivan mahdoton päivä... silti siinä on jotain niin voimallista, jotain niin ihanaa tässä tunteessa ettei millään halua siitä luopua; maailmanloppu tulisi ikävästä... kaverit sanovat että mitä sulle on tapahtunut kun olet niin säteilevä ja onnellisen oloinen... miten ihmeessä ilman tätä voisi elää....
Sama työpaikka, tavallaan..
Jos katsot miestä, luuletko, että kaikki muut läsnäolijat vaistoavat jotain, hmmm...epäilyttävää (kuten lieskoja? Heh..)?
Täytyisi varmaan mennä teatteritaiteita opiskelemaan joksikin aikaa. Aina sanotaan, että pitää olla aito. Mutta välillä siitä ei ole muuta kuin haittaa. Miten paljon energiaa pitää ollakaan, että saa itsensä ajattelemaan tasapainoisesti ja näyttämään "tavalliselta". Ajatukset harhailee eikä pysty keskittymään.
Olen pienestä pitäen ymmärtänyt, ettei kaikkea voi saada, mutta tämä esimerkki on liikaa!
..että kaikki läsnäolijat, ja kaukaakin katsovat, jotka näkevät katseemme eivät edes voi kävellä siitä läpi, etteivät kärventyisi...
Niin, ja tosiaan kaikki energia, jonka vain pystyy irrottamaan, kuluu itsensä hillitsemiseen.... oikeus ja kohtuus olisi saada joku nobelin pidättäytymispalkinto.
Mielessä ei ole mitään muuta minään hetkenä; töissä ei saa oikein mitään aikaan.
Ja kun kaikki on aivan mahdotonta toteutta, siis, että mitenkään voisimme rakentaa jotain yhdessä, koko tilanne on tosi kamala. Sekoittaa koko elämän, enkä tiedä onko enää paluuta entiseen elämään.. mikään ei enää ole niinkuin ennen..
Kaikki kärventyy katseesta, joo.
Tarvitsisi kulkea tulentorjuntakalusto aina mukana... Mitä siihen kuuluisi? Sammutuspeite olisi ainoa tehokas, mutta siinäkin on omat ongelmansa..
Mahdotonta on.
Niin samassa tilaanteessa olen. En ole päässyt vielä katseita pidemmälle, mutta niin paljon kyllä tekisi mieli. Se tunne, voih, kun hän kävelee ohitseni ja hymyilee niin kauniisti. En saa häntä pois mielestäni. Joka hetki hän on ajatuksissani. Pää ja elämä on nyt niin sekaisin. Enkä tiedä mitä pitäisi tehdä...
tartu hetkeen.
tekemällä jotain, mitä vaan...
sillä tavoin selvität asiat ja
sitten katsot mitä tapahtuu ja
kannat vastuun. kirpaisee, mutta
sit elämä jatkuu.
näinhän se on!
Niin, on monenlaisia pettureita ja petettyjä. On ihmisiä, jotka eivät voi edes ajatella uskollisuutta, on niitä, jotka pikkujouluhumalassa pettävät vuosikymmenten uskollisuuden jälkeen ja katuvat sitä syvästi.
On niitä, jotka pettävät kostoksi, jotka pettävät rakkauden kuoltua. Niitä, pettävät mielenosoitukseksi tai huutaakseen vihdoin turhautuneisuutensa julki. On niitä, jotka yhtäkkisessä huumassa eivät osaa sanoa ei ja niitä, jotka etsivät sopivaa "rikostoveria".
Toiset pitävät huorissa käymistä vihon viimeisenä, jonkun toisen mielestä juuri se on ainoaa sallittua pettämistä, koska kyse ei ole tunteista.
On sellaisia, joille pettäminen on vain (yhdenillan) seksiä ja toiset harrastavat vuosia kaksoiselämää. Joku pettää, koska puolisolta ei saa tyydytystä, joku piristääkseen elämää kotisängyssä. Joku pettää muuten vaan: tilaisuus teki varkaan eikä mitään periaatteellisia ajatuksia asiasta ollut.
Yleinen käsitys, että pettäjät ovat pahoja ja petetyt uhreja ei kuitenkaan ole mitenkään epäoikeudenmukainen. Kuten edellä ilmenee, jokainen tilanne on yksilöllinen, mutta pettäjä pettää toisen ihmisen luottamuksen - eihän hän muuten pettäjä olisikaan.
Vastuullinen ihminen pystyy hoitamaan asiansa ilman toisen hyväksikäyttöä. Hän pystyy olemaan rehellinen ja tuntee hyvää omaatuntoa syystä. En tarkoita, että olisi aina oltava itsestään ja tilanteestaan ajantasalla, mutta kyllä mielessään tietää, jos itselleen on rehellinen, onko kiero vai ei. En myöskään tarkoita, että hetken hairahdukset olisi aina kerrottava avoimesti, mutta itselleen on syytä olla rehellinen.
Se vielä, että kaksoiseläjän hehkuttama lause: "rakkautta olisi vaikka muille jakaa" ei todellakaan pidä paikkansa. Ei ole rakkauden tekoja loukata toista tämän selän takana ja teeskennellä edessä, että asiat ovat hyvin.
Pettäminen on pahimman laatuista toisen loukkaamista ja yhä loukkaavampaa, mitä kauemmin pettämistä on toisen tietämättä harjoitettu. Enkä voi kuvitella kaksoiseläjän ajattelevan paljon muuta kuin itseään. Parhaiten kirjoittaja voisi eläytyä tilanteeseen kuvittelemalla, että puoliso kertoisi vuosia jatkuneesta suhteesta toiseen.
Täysin vailla päätä on lausahdus, että uskollisuuden ja rakkauden vaatimukset olisivat sama asia. Miksi on heti hypättävä punkkaan, jos tuntee positiivisia fiiliksiä jotakuta kohtaan?
On selvää, ettei kukaan rakasta vain yhtä ihmistä, suurin osa rakastaa esim. lapsiaan ja vanhempiaan kumppaninsa lisäksi. Mutta siitä huolimatta yhdelle voi olla uskollinen silloinkin, kun on rakastunut tasaveroiseen ihmiseen, esim. samanikäiseen vastakkaisensukupuolen edustajaan.
Weera sanoistasi jotka halusinkin jonkun sanovan. Olen mies ja olin aikanaan samassa tilanteessa kuin tuossa ylempänä olevien daamien miehet ovat nyt. Ts. olin jo pitkään ollut avioliitossa, ihan hyvässä. Sitten vaimolleni kävi kuten 'rakkaudesta ja pettämisestä' kirjoittavallekin, hän rakastui toiseen mieheen ja salasi suhteen. Eli kaksoiselämää ja kun sitten jäi kiinni, pyöritteli näitä 'kyllä kahta voi rakastaa' ja haluaa pitää kummatkin.
Luottamus toiseen meni järkyttävällä tavalla. En siitä koskaan usko toipuvani täysin. Tai sanotaanko nyt niin että luottamus palaa vähitellen mutta suhtaudun asioihin realistisemmin. En enää usko liittoon johon ei ulkopuolinen voisi 'tulla väliin'.
Joka tapuksessa kokemuksesta voi sanoa että silloin kun usko oman suhteen erinomaisuuteen mureni toisen uskottomuuteen, jatkaminen suhteessa tuntui mahdottomalta. Rakastin häntä kuitenkin liikaa lähtiäkseni suhteesta ja vähitellen usko siihen että voimme jatkaa on palannut.
Aika näyttää miten käy,,,
Kyllä kahta voi rakastaa, vaikkEI PETÄKÄÄN! Kohdallani ei ole kyse kaksoiselämästä.
Jokainenhan rakastaa myös ystäviään, samaa sukupuoltakin olevia, omalla tavallaan. Kyse on pelkästään siitä mitä tekee (tai pikemminkin jättää tekemättä). Minulla on erittäin hyvä suhde mieheeni, etkä voi millään muotoa sanoa, että olet ollut samassa asemassa hänen kanssaan. Hän ei nimittäin VOI kärsiä, ainakaan pettämisestä, koska en häntä ole pettänyt!
Tuntuu vähän hölmöltä keskustella siitä mitä miehestäsi tuntuu - pitäisi kysyä suoraan häneltä.
Olen kyllä edelleenkin sitä mieltä että tilanteemme muistuttaa toisiaan. Ei minulle aikanaan pahinta ollut se että vaimo petti - kuten sinä tunnut sen määrittelevän - sängyssä, vaan se, että ihminen jolle luulit olevasi läheisin ja tärkein jakaakin sisimmät tuntonsa toisen kanssa.
Hienoa että sinulla vielä on lämpimät tunteet myös miestäsi kohtaan. Jos uskot haluavasi jatkaa miehesi kanssa niin ota riski ja kerro heti rakastumisestasi toiseen. Tai ei kai tämä mikään riskikään ole kun kerran miehesi ei VOI kärsiä...
Hyvänen aika!
Juuri siksi, koska rakastan miestäni, hänen ei todellakaan tarvitse tietää ketä muita rakastan hänen lisäkseen, ellei suhteeseen kuulu seksiä.
Koska myös kunnioitan miestäni, jätän kertomatta paljon juttuja, joista keskustelen naispuolistenkin ystävieni kanssa.
Mieheni on minulle tärkein ja läheisin, mutta kaikista sisimpiä tuntojani en jaa kenenkään kanssa. Ne ovat vain minun.
Jos miehelläni olisi samankaltainen suhde jonkun naisen kanssa niin pitäisin suuren luokan möhläyksenä jos hän kertoisi siitä minulle. Mielestäni on kohteliasta jättää kertomatta.
toukokuu,
nyt näen eron sinun ja oman tarinani välillä. Kuulostaa siltä että olet varma sikäli tunteistasi että 'miehesi on tärkein ja läheisin'. Toisin oli minulla, näin olisin halunnut että vaimonikin olisi sanonut mutta hänpä ei voinut niin sanoa vaan ilmeisesti oli sananmukaisesti kahden vaiheilla.
Olet vetänyt itsellesi selvästi rajan pettämiselle. Ihan ensimmäisessä viestissäsi kuitenkin jo nyt epäilet rajan pitävyyttä. Muuten aiotko kertoa miehellesi, mikäli seksi tulee mukaan uuteen suhteesi ? Logiikkasi mukaan näin tulisi tehdä, vai ?
Pelissäsi kortit on jaettu. Miehesi kannalta tilanne on säälittävä. Peli jatkuu hänen tietämättään, kortteja ei voi vaihtaa.
Rajat on ja pysyy. Seksi ei tule mukaan kuvioihin. Jos tulisi niin siinä olisi käytävä pitkä keskustelu ITSENI kanssa, että tietäisin mitä tehdä.
Mieheni tilanne ei ole yhtään säälittävä. Toivoisin, että hän tekisi kuten minä joutuessaan samaan tilanteeseen. Enkä silloin voisi sääliä itseänikään! Ihmisillä en pelaa pelejä, toimin vain kuten parhaaksi katson.
Olen jo kymmenen vuotta elänyt parisuhteessa josta on jo kaksi lastakin siunaantunutkin. Mutta epäilen yhä avopulisoni pettävän minua hän on salaperinen jos hänelle tulee tekstiviestejä tms. Hän pitää kännykäänsä alvariin äänettömällä, jotta en tietäisi missä mennään.Ajatus siitä että ehtisin kysyä soittajasta jotain, niin se on jokin työkaveri ja SILLEEN.. Kysymys kuuluu petetäänkö minua vai ei? Toivottavasti olen väärässä.
Epäilet YHÄ puolisosi pettävän sinua kirjoitit. Eli joko hän on pettänyt sinua joskus ja jäänyt kiinni ja epäilet suhteen jakuvan tai olet aina epäillyt hänen pettävän sinua. Kysymys on luottamuksesta. Ota aihe keskusteluun puolisosi kanssa, mikäli haluat tietää totuuden. Valmistaudu myös siihen, että elämäsi saattaa muuttua hetkessä sen jälkeen. Ikuisessa epävarmuudessa on vaikea elää, se syö sinut elävältä. Voihan olla, että epäilyksesi ovat turhia.
Hyvä mies, älä mieti vaan avaa suusi!
Ei se puoliso välttämättä kerro totuutta! Kysyttäessä asiaa hän voi vastata asian olevan miten tahansa.
Jos hän sanoo kyllä, seksillä tai ilman, tulee taifuuni, joka vie kaiken mennessään, vaikka siihen asti asiat olisivat olleet hyvin. Näin ville kirjoitti..
Jos hän sanoo ei niin se voi kuitenkin olla kumpi tahansa kyllä.
Jos hän sanoo ei, eikä hänellä oikeasti ole ketään niin, kysyjä ei kuitenkaan tätä usko vaan jatkaa epäilyään, josko sittenkin.. Lisäksi puolison luottamus kysyjään laskee, koska tämä on epäillyt häntä turhasta.
Kannattaako siis kysyä????
Jotenkin hankala aihe tämä.
Pettäminen parisuhteessa on loukkaus ja petos toista ihmistä kohtaan. Petetty osapuoli kärsii siitä, ainakin normaali olosuhteissa. Pettämisen rajat jokainen ratkaiskoon omalla moraalillaan, se mikä toisen mielestä ei ole pettämistä, on toiselle sydäntä särkevää pettämistä.
On kuitenkin noin yleensä hankala "heittää kivellä, ihmistä joka on pettänyt toisen", niin kuin joku jo tässä keskustelussa mainitsi, tapoja ja syitä (tekosyitä, ken tietää?)on monia.
Jotenkin lähden siitä (lukuun ottamatta Elämäntapa pettäjiä, joiden tunnelämän terveydestä, en mene takuuseen)parisuhde on kahden kauppa, eikä siihen saa ottaa kolmatta, mutta jos siihen kolmas osapuoli pääsee väliin, on muistettava sittenkin se kahdenkauppa, jotain negatiivistä on hienossakin parisuhteessa tapahtunut jos siihen on otettu kolmas ihminen, elikkä on petetty toista.
Olen sitä mieltä että kukaan ei ole uskottomuus asiassa pulmunen, mutta tuskin on mitään perusteita sille, että pettäminen olisi hyväksyttävää, mutta ajattelen, menköön jokainen myös itseensä ja olkoon niissä ajatuksissa myös rehellinen ja oikeudenmukainen myös toista kohtaan!
Hankala aihe, tottavie. Pettäminen on loukkaus toista kohtaan. Kuka minkäkin katsoo pettämiseksi. Meillä raja menee seksissä. Rakastaa voi ilman seksiäkin! Se on mahdollista.
Kuulostit hieman vihaiselta kun vastasit,en tiedä miksi. Teidän suhteessanne rajana on seksi kuten kerroit. Minun suhteessani kävi niin etten ole koskaan edes koskenut toiseen mieheen avioliittomme aikana, ihastuin toiseen hetkeksi ja jaoin tunteen sanallisesti ihastukseni kohteen kanssa. Se on meidän suhteessa pettämistä.
jos vihaiselta kuullostin. Ei ollut suinkaan tarkoitus.
Jos teidän pettämisen raja on/oli hetkellinen ihastuminen toiseen niin eikö se mielestäsi ole yhtään liian tiukka? Olisitko ollut pettäjä siinäkin tapauksessa, että et olisi jakanut tuntojasi ihastuksen kohteen kanssa vaan pitänyt ne omana tietonasi?
Hassua tuo, kun sanoit, että teillä raja menee seksissä. Meillä taasen se henkinen pettäminen on loukkaavampaa - mieheni mielestä.
Ja minä loukkaan häntä, hänen tietämättään.
Se, että olen ajautunut seksiin "rakastettuni" kanssa, on luonnollista. Kyllä sitä aikuinen ihminen haluaa toisen lähelleen myös fyysisesti...
Tiedän, että teen väärin, mutta silti niin monta asiaa on vaakakupissa.
Elämä ei ole mustavalkoista eikä pettäminenkään, loppujen lopuksi niin yksioikoista. Itseänikin tässä selitellessäni kai petän :)
Rikoin parisuhteen intimiteetin, keskustelemalla ihastukseni kohteen kanssa eroottisista fiiliksistä joita minussa syntyi. Loukkasin miestäni, tämä on tosiasia. Suhteemmme raja ei ole liian tiukka, vaan nyt tiedän oikean paikkani ja rajat sen ympärillä.
Hassua ja hassua. Rajan veto seksiin on sikäli konkreettisempaa, että sen voi omalla tahdolla estää. Rakkautta toiseen ei voi! Tämä asia askarruttaa aina, kun joku sanoo, että vasta henkinen pettäminen on pettämistä. Luulen, että kaikki vähänkin "normaalirakkaudella" varustetut ihmiset pettävät jos raja on henkisellä puolella..
Vaikka hokisin monta päivää, että älä ole typerä, et voi rakastaa kahta, niin ei se auta!!!! Olen kokeillut.
Mielestäni parisuhteen intimiteetin voi keskustelemalla rikkoa vain puhumalla avoimesti kolmannen henkilön kanssa miehestään (tai mies vaimostaan!). Sen voi tehdä naisenkin kanssa juttelemalla!
Minkä takia ylipäätään keskustelit miehesi kanssa suhteestasi jos tiesit sen loukkaavan häntä?
Lähden kaikissa ihmissuhteissani siitä, etten halua loukata toista, mutta toimin itse itselleni asettamieni rajojen puitteissa. Niitä ei voi kukaan toinen minulle määritellä. Kuten en minäkään kenellekään muulle.
Kysymysessäsi oli mitä ilmeisemmin myös vastaus, joten siitä ei sen enempää.
Juttu on jo vanhempi, asia on välilämme hoidettu jo vuosia sitten, mutta voin sanoa, että sellaiset ajat joita selvittelyn yhteydessä elettiin asettaa parisuhteen enemmmän kuin koetukselle!
Sinulle haluan sanoa että; kuulostat ihmiseltä joka on päättäväinen, oikeamielinen, joka pitää kiinni rajoistaan: jos tahdot pitää rajasi ehjinä älä leiki tulella, sen tulen nimi on rakkaus muuhun mieheen kuin puolisoon, oli se niin platoninen rakkaus kuin hyvänsä se saattaa jonain päivänä koitua vaaraksi.
Elämän kulku on paljon painavampi kuin meidän rajamme, elämän erroosio saattaa heikentää rajoja, sopivan tuulen sattuessa tuli leviää suojatoimista huolimatta.
Liiallinen itsevarmuus voi koitua tuhoksi, emme voi yksin olla päättämässä elämän kulusta, on säilyttettävä tietty nöyryys tähän elämään ettemme itse lankeaisi, kuten minun tapauseni hyvin sen osoitti.
olen seurannut mielenkiinnolla aloittamaasi keskustelua ja ollut vallan yllättynyt että tästä aiheesta pystytään täällä puhumaan näin monelta kannalta ja isommin syyttelemättä. Tuolla aikaisemmin yritin tuoda mukaan sitä turhaumaa joka syntyy jos sivusuhde paljastuu. Valitettavasti se on kaikille osapuolille tosi rankkaa, ainakin oman kokemukseni mukaan.
Uskon kyllä että rakastumista ei voi estää kun se kohdalle sattuu. Näin tuntuu käyneen monelle tännekin kirjoittaneelle. Mutta siinäpä se, miten tulisi toimia sen jälkeen jos ei halua sitä 'vanhaa' rakastaan loukata ?
Kukapa haluaisi rakastaan loukata toisella rakkaudella? Ei varmasti ketään! Tämä on asia, jonka vain harvat ottavat huomioon. Se pitäisi nostaa esille sen takia, että helpottaisi "vanhaa rakkautta" suunnattomasti tietää, ettei toinen tarkoita loukata. Elämässä vaan tapahtuu asioita, joille ei voi mitään. Siksi mielestäni seksi on hyvä pettämisen raja, koska se ei vain tapahdu itsekseen!
Mielestäni olisi hyvä, että ihmiset ruotisivat läheisiä ihmissuhteitaan ja miettisivät ennakkoon mitä kannattaisi tehdä missäkin vaikeassa tilanteessa. Siis KANNATTAISI tehdä, eikä sitä mitä todennäköisesti tekisi. On turha ajatella jokaisesta vähänkin vaikeammasta asiasta, ettei tuollaista voi minulle sattua. Kyllä voi!
Täälläkin monet pohtivat pettääkö puoliso ja mistä saisi varmuuden siihen? Kysymys on ihan turha, ellei ole selkeää suunnitelmaa siitä, mitä tekee sen jälkeen, kun todisteet pettämisestä on saatu! Ikävä kyllä, yleensä toimitaan juuri päinvastoin kuin kannattaisi toimia ja seurauksena on ero.
ymmärsinköhän oikein.. eli pettämisen jälkeen mielestäsi ero on väärä ratkaisu? Mun mielestä siinä vaiheessa kun suhteessa petetään, suhde on käytännössä jo ohi vaikkei toinen osapuoli siitä tietäisikään. Vaikka kuinka olisi tunteita, suhde ei ole pettämisen jälkeen enää _koskaan_ sitä mitä se oli ennen pettämistä. Ja tämä on fakta.
Monissa tapauksissa turha, ei välttämättä väärä.
Kukaan ei voi koskaan hallita toista ihmistä ja päättää tämän puolesta mitä toinen saa tuntea ja ketä kohtaan.
Mielestäni kaksi rakkautta ei ole pettämistä niin kauan kuin siinä ei ole seksiä. Siitä ei kärsi (tai ainakaan tarvitse kärsiä!) kuin se, joka rakastaa kahta!
Riippuu täysin suhteen kestosta ja perustuksista hajoaako se pettämiseen vai ei. Vahva suhde kestää, heikko ei. On niin tavattoman surullista, ettei ihmiset VIITSI edes rakentaa suhteestaan vahvaa. Erotaan heti, kun toinen toimii väärin. Etsitään uusi ja erotaan taas. Mitä järkeä siinä on? Hyvän parisuhteen pitäisi kestää muutama myrsky ja taifuunikin.. Tyyni ilma tulee sitten taas ajallaan.
toukokuu taas, ville tässä. Ymmärrän nyt sinua niin että seksissä menee raja ja nyt et koe pettäväsi miestäsi kun olet rakastunut toiseen mieheen. Näin on koska kuka tahansa voi rakastua ja sille ei voi itse mitään jos niin käy.
No jos nyt käy niin että miehesi saa tietää sivusuhteestasi (ethän ole ammattinäyttelijä ymmärsin ylempää :D) - tämähän ei ole toivottavaa mutta todennäköistä mitä kauemmin suhteesi jatkuu - niin miten luulisit saavasi viestin läpi miehellesi ? Ts. viestisi olisi se mitä alkuun kirjoitin. Luulen , että normaali mies ehkä, korostan ehkä, ei pysty siinä tilanteessa näin selväjärkisesti kuin sinä asiaan suhtautumaan. Ja taas puhun pelkästään omasta kokemuksesta. Tässä nimittäin ajatuksiasi lukiessa on tullut usein mieleen: on kuin vaimoni suusta...
Mitä tulee poikamiehen toteamukseen että 'mikään ei ole pettämiseen jälkeen koskaan ennallaan', niin voin vain valittaen olla samaa mieltä. Kohtuuden nimissä on toki sanottava että paljon hyvääkin siitä taifuunista syntyi, toki selvillä vesillä ei olla vieläkään.
Oikeastaan en tarvitse niitä näyttelijänlahjoja suhteessa mieheeni vaan muuhun ympäristöön..
Mieheni on vielä selväjärkisempi ihminen kuin minä! Ei siis mikään normaalimies ja siksi rakastankin häntä :D!
Sitä tässä olenkin miettinyt: Minulla on täysi vapaus toimia niin kuin parhaaksi katson (kuten myös hänellä!). Mieheni ei rajoita, utele, soita "tarkistussoittoja", vaadi selityksiä tms. Jos näin olisi, SE loitontaisi meidät varmasti erilleen.
Eräs vanha ystäväni sanoi kerran, että hän ei aio ikinä erota miehestään. Kysyin, etteikö edes silloin vaikka mies olisi pettänyt häntä salaa muutaman vuoden: Hän sanoi, ettei ainakaan silloin! Jos mies olisi pitänyt häntä yhtä hyvänä kuin siihenkin asti niin eihän se heidän suhteeseensa vaikuttaisi! Pidin ajatusta täysin käsittämättömänä. Silloin.
Kannattaa miettiä: Mitä tapahtuisi silloin jos SINULLA olisi suhde toiseen naiseen? Ihan vilpitön siis.., harkitsematon suhde: Nainen vain olisi siinä ja sinä rakastaisit häntä! Rakastaisit vaimoasi myös ja haluaisit ehdottomasti jatkaa hänen kanssaan. Niin VOI käydä. Tulisiko samanlainen taifuuni, mutta toisesta suunnasta?
Olen sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse puolisolleen kertoa ja tähän kategoriaan kuuluu myös pettäminen. Minusta on väärin purkaa omaa pahaa oloa ja keventää taakkaansa siirtämällä osan kannettavaksi puolisolle, joka ei ehkä koskaan pääse tapahtuneen yli ja menettää luottamuksen kumppaniinsa ja ylipäätänsä ihmisiin ehkä lopullisesti.
Jokainen kantakoon itse omat tekosensa seuraukset ja jos vain mahdollista koettakoon pitää "syjähyppynsä" omana tietonaan. Jos jää kiinni, tilanne on eri. Vaikea varmaan onkin kaikkia mahdollisia tilanteita ja merkkejä eliminoida varsinkin mitä pitemmälle ja kauemmin pettäminen jatkuu. Siinä tapauksessa on hyvä lähteä yhdessä puolison kanssa miettimään mikä meni vikaan parisuhteessa kun tällä tielle jouduttiin. Jos on halua ja voimia korjata mitä korjattavissa on, voi onnistua ja suhde saa uuden alun. Tie on kuitenkin pitkä ja mutkikas ja usei vaaroja täynnä. en uko, että luottamus toiseen palautuu enää samanlaiseksi kuin se oli ennen pettämistä.
Täällä on paljon puhuttu siitä mihin raja vedetään pettämisessä. Mielestäni kaikki sellainen toiminta jossa on muuta kuin kaverillista suhtautumista vastakkaiseen sukupuoleen on pettämistä, oli se henkistä tai fyysistä. Flirtti on asia erikseen. Uskon, että ihmiset tietävät itse rajansa ja usein myös pettävät itseään omilla selittelyillään.
Minusta henkinen pettäminen on loukkaavampaa kuin yhden yön jutut. Silloin kyse on pelkästään seksistä. Henkisessä pettämisessä puhutaan jo kiintymyksestä, läheisyydestä ja jopa rakkaudesta eli suurista tunteista...
Näin juuri.
Yhden illan seksijuttu on aivan eri asia.
Toisen rakastaminen on pettämistä, mutta
muuttuuko rakkaussuhde enemmän pettämiseksi, jos se johtaa seksiin? hmh...
Onko pettäminen aina pettämistä - siis voiko edes sanoa, että enemmän tai vähemmän...
Pettääkö nm.toukokuu,kun rakastaa, vaikkei hänellä ole au-seksisuhdetta?
no heititpä pulman, enpä ole sitä juuri aikaisemmin miettinyt, teenpä sen nyt.
Ensinnäkin vaikuttaa siltä että sinulla on sikäli hyvin asiat että olet löytänyt samanhenkisen puolison. Itselläni on eri tilanne. Kuten sanoin, uskon että vaimoni ajattelee kutakuinkin samoin kuin sinä. Itseni tiedän, en ole ajatellut yhtä vapaamielisesti. Siksipä ikävät kokemukset puolison sivusuhteesta sai minussa aikaan sellaisia tunteita - voi kai sanoa että henkilökohtaisen katastrofin - että olen niiden kanssa kamppaillut useita vuosia.
Koska siis vaimoni on samoilla linjoilla kuin sinä - ja itsekin kokenut ne euforiat jotka sinulla ja muutamalla muullakin täällä kirjoittavalla on 'päällä' - niin kai ne taifuunit taitaisivat jäädä nousematta.
Eli mikä on johtopäätös: minä siis voisin rakastua toiseen, pitää sivusuhdetta. Jäätyäni mahdollisesti kiinni siitä ei sitten aiheutuisi suurempaa mielipahaa vaimolleni. Eli kaikki hyvin.
Tai sitten ei. En voi todellakaan olla varma miten hän siihen suhtautuisi.
Joka tapauksessa tällainen mielikuvaharjoitus on hyväksi, tuleepahan testattua omia asenteitaan. Kiitos sinun, olen toki ajatellut tätä asiaa nyt usealta eri kannalta.
Se mikä tapahtui aikanaan minulle ei olekaan mitään kovin tavatonta, ts. meitä miehiä ja naisia on monta jotka ovat kokeneet tulleensa petetyiksi kun oma rakas on rakastunut toiseen.
Se vain tuntuu siltä, ei sitä voi muuksi muuttaa, eikä omia tunteitaan voi juurikaan 'komentaa'. Siinä on niin paljon hylätyksi tulemisen tuntoja ym. Ja toki siihen 'hylkäämiseen' etsii syitä - itsestään. (yleisesti näissä keskusteluissa on sellainen henki että liitossa on joku pahasti vinossa jos puoliso rakastuu toiseen...).
Ville, liitossa jotain vinossa, ei välttämättä toisessa osapuolessa, siis petetyksi tulleessa. Liitto on kahden ihmisen; "vikaa" voi olla jommassakummassa, mutta ennenkaikkea kai jossain siinä välissä?
Ja onhan se liittokin monen tekijän summa. Ei mikään ole yksiselitteistä, tilanteet ja jopa ihmiset tarpeineen muuttuvat...
Ymmärrän kyllä oikein hyvin sinua ja sen, että hylätyksitulemisen tunteet ovat voimakkaat. Tottakai näin on!
Sitä vain voi löytää yllättäen itsensä tilanteesta, jossa ei jokin aika sitten voinut kuvitellakaan olevansa...
Olen varmaan jo maininnut, mutta kerrataan: Mielestäni vain seksisuhde voi olla pettämistä, koska siihen voi itse, omalla toiminnallaan vaikuttaa. Rakastumiseen ei voi, vaikka jotkut niin antavat ymmärtää.
Jos miehelläni olisi yhden illan seksisuhde, se osoittaisi vain, ettei hän osaa hallita itseään. Tämä loukkaisi minua enemmän, koska hän olisi yksinkertaisesti voinut kieltäytyä seksistä!
Jos taas hänellä olisi rakkaussuhde, ilman seksiä, sitä ei voisi pettämisenä pitää, koska sille ei voi itse tehdä mitään! Hyvät tavat tietysti on silloinkin pidettävä mielessä: Omasta perheestä, etenkään puolisosta, ei tuolle suhteelle saa missään tapauksessa kertoilla liikaa. Pelkästään itsestään.
Kai ajatuksesi siksi tuntuvat oudoilta kun olet järkeilemällä tehnyt itsellesi mahdollisuuden rakastua keheen tahansa. Sitäpaitsi, uskoisin että puhutkin ihastumisesta. Näillä kahdella sanalla on vissi ero.
Itse elät arkea oman miehesi kanssa, ja rakastat häntä edelleen. Sivusuhteista kun tunnetaan pääosin vain pyhäpuoli, ja huonot ominaisuudet katsotaan ihastuksen sumentamin silmin. Ihminen voi ihastua moniinkin. Ne tulee ja menee.
Mutta on omassa varassa antaako ihastuksen sivumieheen kasvaa sivurakkaudeksi. Jos näin antaa tehdä, pitää mielessään kehitellä "järkeviä" perusteluja että eihän tämä ja tämäkään ole pettämistä. Tuollaisia perusteluja itsekin aikoinani keksin, kunnes ymmärsin että ne ovat vain keksittyjä, jotta ei tuntuisi tekevän toiselle väärin.
Noin ajattelin ennen. Ensin ihastuu ja on täysin itsestä kiinni antaako luvan rakastua. Hyvä teoria, muttei toimi käytännössä.
Todellisuudessa ensin ihastuu. Sen jälkeen tekee kaikkensa, ettei rakastuisi. Mutta mikään ei ole sen turhauttavampaa kuin rakastua, vaikka keksii riittävästi syitä miksei saisi niin tehdä! Välillä tuntee vihaa tätä toista rakkautta kohtaan! Toivoo, että hänestä ilmenisi jokin oikein inhottava ominaisuus...
En ole helposti ihastuvaa tyyppiä.
Sen sijaan tästä miehestä tiesin heti ensi tapaamisella, ettei hän haihdu mielestäni KOSKAAN, vaikka saisinkin hänet elämästäni katoamaan.
Mitä eroa on ihastumisella, rakastumisella ja ystävyydellä ellei niihin mihinkään liity edes seksiä? Vastaus: Ei mitään paitsi TUNNE sen "rakastavan" ihmisen sisällä ja sinne se pitäisikin jättää.
Miehellänikin voisi olla naispuolisia ystäviä, mutta jos hän kertoisi minulle rakastavansa yhtä heistä, pitäisin KERTOMISTA loukkaavampana kuin itse rakastamista.
Toukokuu, sinä petät itseäsi ennenkaikkea. Avaa jo silmäsi ja myönnä tosiasiat. Sinä petät itsesi lisäksi miestäsi haaveilemalla toisesta ja antamalla kenties sivusuhteeseesi asioita joiden kuuluisi olla vain sinun ja miehesi välisiä.
Ystävyys tämän toisen miehen kanssa on eri asia, silloinhan voidaan jakaa asioita toisen kanssa laidasta laitaan oli kyseessä mies tai nainen, mutta sinä taatusti tiedät eron mistä puhutaan ystävän ja taas rakastetun kanssa.
Rakkautta toki maailmassa ei ole koskaan liikaa, mutta kuvaamasi tunne toista miestä kohtaan taatusi on pois suhteestasi omaan mieheen. Olet mielestäni "romantisoinut" suhteesi häneen ja luultavasti näet hänet "vaaleapunaisten" lasien takaa. Vai onko niin, että hän tuo elämääsi kaivattua sähköä, jännitystä kenties ja sinä olet vain tullut siitä riippuvaiseksi. On ihana saada huomiota osaksensa ja tuntea olevansa haluttu. Mukava myöskin mennä työpaikalle kun on jotain mitä odottaa...
Ihastumisia ja rakastumisia tulee ja menee läpi elämän. On turha väittää, että olisimme jotenkin immuuneita sille, aina tulee vastaan ihmisiä, joka olisivat voineet olla mahdollisia "kumppaneitamme". Totuus kuitenkin on, että kun ne valinnat on jo tehty, on viisasta pitäytyä hänessä ja pyrkiä joka päivä huomioimaan ja osoittamaan valitulleen miten paljon hän merkitsee. Hoitaa keskinäistä parisuhdetta ja olla pitämättä rakastaan itsestäänselvyytenä. Ja varsinkaan ei pidä vaarantaa hyvää suhdetta keskittämällä energiansa "toiseen". Ennenpitkää miehesi huomaa, että jotakin on vialla.
Neuvoni sinulle on, että keskityt miehesi ja sinun väliseen suhteeseen kokonaisvaltaisesti ja irrottaudut egoasi hivelevästäsi sivusuhteestasi. Tarkastele itseäsi, tutki ja mieti mitä sinä todella haluat ja mitkä ovat todelliset motivaatiosi suhteessasi toiseen mieheen.
Kyllä rakkaus valtaa niin, ettei samalla lailla voi tuntea kahta miestä kohtaan. Voi rakastaa toki, mutta se on erilaista... lapsiakin rakastaa, ystäviään, sisariaan...
Mutta romanttinen, intohimoinen rakkaus, kun vain ja ainoastaan Hän on mielessä, sitä ei voi kokea kahden kanssa yhtäaikaa. Näin minun mielestäni.
EN HAAVEILE tästä toisesta: Hän vain on siinä, oikeasti. Kaikkine vikoineen ja puutteineenkin. Kaukana on myös kaikki romanttisuus ja ruusunpunaiset unelmat. Seisomme molemmat jalat tukevasti huojuen maassa.
Missään tapauksessa rakkaus ei vie virtaa suhteestani mieheeni, ainoastaan lisää sitä.
ehkä me ymmärretään rakkaussana erillä tavalla. Sinähän et tunne poissulkevaa rakkautta tuota toista miestä kohtaan, muuten se olisi omalta mieheltä pois. Miia sanoikin ettei kahta voi rakastaa, ja nimenomaan poissulkevaa rakkautta kutsun itse rakkaudeksi. Se on erilaista kuin äidin rakkaus, agape.
olen samaa mieltä ettei kaikkia merkityksettömiä asioita kannata kertoa toiselle jotka kuitenkin voisivat nousta härkäsen mittoihin. Pidetäänhän ihastuksetkin omana tietona ja niin kannattaa varmaan tehdäkin.
Miksei kahta intohimoista rakkautta voi olla jos mikään muukaan rakkaudenlaji ei ole toisensa poissulkevaa?
Intohimoinen rakkaus tosin muuttuu, se ainutkin, intohimottomampaan päin, alkuhuuman jälkeen. Se on hyvä asia! Kuka sitä aina jaksaisi palaa rakkauden tulessa ;D
Mun mielestä kuvaamasi rakkaus ei ole sitä rakkautta mitä miehen ja naisen välillä parhaimmillaan on - mielestäni se on syvää ystävän rakkautta. Hih, olipas termi.
RAKKAUTTA, joka valtaa mielen kokonaan, ei voi paloitella osiin ja jakaa eri ihmisille.
Kun rakastelen mieheni kanssa, kuvittelen rakastelevani toisen kanssa... Tämä toinen on mukanani koko ajan - ensin alkuun, kuten sinä sanoit, suhde antoi virtaa omaan liittoon, kunnes se syveni... Ja kun tunteet ovat syvät, niin, sanoja en enempää löydäkään... tuskaakin tuo mukanaan...
Samanhenkinen puoliso? Kyllä. Täytyy vain huomauttaa, että ennen en ajatellut näin. Ajattelin VAIN sitä mahdollisuutta, että mieheni harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa! Olin todella mustasukkainen (turhasta) kunnes tajusin, että tunne on täysin minun oma: Ellen pääse siitä eroon, teen elämästäni helvetin (ja saan mieheni inhoamaan minua!).
Loppujen lopuksi luottamus puolisoon on luottamista itseensä. Ei luota ns. sokeasti, uskoen jokaisen selvän valheenkin, vaan luottaen siihen, että puoliso toimii eri tilanteissa parhaimmaksi katsomallaan tavalla, kuten itsekin toimisi. Siksi, jos sattuisikin saamaan kumppanin kiinni valheesta, on ensin mietittävä, miksi hän valehtelee. Yleensä valehdellaan siksi, että SUOJELLAAN toista pahalta eikä suinkaan siksi, että halutaan hänelle pahaa!
Nuo hylätyksi tulemisen tunnot ovat varmaan suurin syy siihen miksi kaikki, ikäänkuin kynsin ja hampain, yrittävät pitää miehensä/vaimonsa tiukan valvonnan alaisena. Se perustuu juuri siihen, ettei luoteta OMAAN viehätysvoimaan, eikö niin? Pitäisi uskoa itseensä ja siihen, että on toiselle paras.
Mielestäni parisuhteessa pätevät Murphyn lait samoin kuin muussakin elämässä: Jos jokin voi mennä pieleen, se menee. Vaikka mahdotonta ei voi tapahtua, niin tapahtuu kuitenkin..
Vaikka sisälläsi myllertäisi millainen taifuuni tahansa, mieti enemmän sitä mitä vaimosi sanoo ja miltä hänestä tuntuu: Jos (ja kun) lopputulos on se, että hänellä ei ole edes ollut mielessä jättää sinua, niin suotta murehdit!
PS. Mahdoton on totta: Tästähän tuli oikea keskustelu :D. Aika harvinaista täällä.
Rakkauteni ei voi vallata koko mieltäni, koska siellä on rakkaus miehellenikin!
Tuo kuvaamasi tilanne on kylläkin tuttu..
voi kuinka haluamme toisiamme opettaa mikä on rakkautta, mikä ei. Eiköhän se ole ihan jokaisen ikioma tunne, ei sitä voi panna johonkin mittariin ja sen jälkeen hyväksyä tai hylätä.
Kaikki täällä puhuu vain ja ainoastaan omasta kokemuksestaan, lähtien omista asenteistaan. Mielestäni te Miia ja toukokuu ja kaikki muutkin olette ihan 'oikeassa'. Ei tässä asiassa ole oikeaa ja väärää. On vain yhteisöissämme vakiintuneita normeja siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Ainakin omassa elämässäni ongelmaksi tuli se että olin vahva uskossani yhteen totuuteen, siihen että parisuhteessa on vain yksi ja vain yksi jota rakastaa. Siis koko maailmani rakentui sen ympärille. Kunnes ... kävi ilmi että se rakas puoliso ei sitoutunutkaan siihen rakennelmaan jonka olin ympärilleni luonut. En ollutkaan ainutkertainen
Olikohan se puoleltani sitä 'sokeaa' rakkautta. Nyt on vähän sellainen 'vähään tyytyvä' olo. Eli jos ei paljoa suhteeltaan odota niin ei pahasti voi pettyäkään. Ei sekään ole hyvä. Tunne olla tärkeä ja ainutkertainen oli kaikessa valheellisuudessaankin nykytilaa parempi.
Ja lopuksi illan kysymys toukokuulle: mitkä ovat käytännössä keinosi pitää intohimoinen rakkaus siihen toiseen hallinnassa ? Ymmärsin että olet itsesi kanssa pahasti ristiriidassa jos annat itsellesi luvan seksiin hänen kanssaan.
Hyvää yötä ...
Yritinkin painottaa sanaa MIELESTÄNI. Sen olen huomannut, että sitä muuttuu ja tilanteet muuttuvat ja mielipiteet muuttuvat...
Eli siis kuten sanoit, jokainen näkee omalta kantiltaan. Ja kun se oma kanttikin välillä vaihtuu...monta monessa.
Toivoisin sinulle, Ville, että löytäisit jälleen sen tunteen... sitähän me kaikki kai kuitenkin omalle kohdalle toivomme ja haemme... tunteen, että olemme ykkösiä rakkaallemme.
Kaikenmaailman katastrofit johtuvat varmaankin suureksi osaksi siitä, että ihmisten asenne oikeaan ja väärään vaihtelee niin paljon, eikä kyse ole vain rakkaudesta!
Luulen, ettei avioliitotkaan kaadu rakkauden puutteeseen, kuten yleisesti luullaan, vaan liikaan rakkauteen...
Sinulla, ville, on asiat hallinnassa, koska olet huomannut, ettei oma näkökantasi asiaan ole se ainoa oikea. Sinun ja vaimon näkökulma on ihan yhtä oikeita. Olet siitä huolimatta ainutkertainen ja tärkeä! Kuten me kaikki.
Eikö ole totta, että suhteeltaan voi odottaa vain sen minkä siihen antaa? Onni ja rakkaushan on ihmisessä itsessään. Toista voi rakastaa saamatta vastarakkautta. Mutta aina saadessaan rakkautta haluaa rakastaa vielä enemmän. On olemassa viisaus, jossa sanotaan, että rakasta eniten puolisoasi silloin kun hän ansaitsee sitä vähiten: Eli juuri kun niissä vastoinkäymisissäkin muistaa rakastaa, niin tulee puolisolle TODELLA TÄRKEÄKSI.
Intohimon hallinnasta: En ole liiemmin uskonnollinen, mutta tajuttuani, että sydämeni juoksee väärään suuntaan, tuli kohta isä meidän rukouksesta mieleen ".äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta.". Siispä yleensä tapaamme vain julkisilla paikoilla tai ainakin kolmannen henkilön läsnäollessa muualla.
niin, toimiihan nämä rakkauden 'viisaudet' varmaan usein, omalla kohdalla ei kuitenkaan aina. Olen tuonut suhteeseeeni sen rakkauden jonka osaan ja joka on minun käsitys rakkaudesta (tekoja,syvää toisesta välittämmistä,tunnetta yhteenkuuluvuudesta,jaksamista myötä- ja vastamäessä, jopa hänen sivusuhteen sietämistä kaikesta tuskasta huolimatta). En koe silti saaneeni sellaista vastarakkautta kuin tarvitsisin. Mutta en ole menettänyt uskoani siihen että sitä voin vielä saada.
Hienoa toukokuu, vaikuttaa siltä että ihan oikeasti olet aikonut olla lankeamatta. Suojamekanismit ilmeisesti ovat toistaiseksi pitäneet intohimon liekit kurissa. Koetko että aika olisi puolellasi siinä mielessä että intohimo kääntyy laskuun ennen kuin suojaus pettää ? Toivon parasta sinulle.
Kiitos muuten kannustuksestasi !
älä menetä uskoasi rakkauteen. Vaikka itsellänikin rakkautta tuntuu riittävän niin välillä se loppuu kokonaan! Ei tunnu aina siltä, että saa haluamaansa vastarakkautta ja jos saakin niin väärältä ihmiseltä! Tuskastun kaikkiin lähellä oleviin ihmisiin ja haluaisin vain olla yksin. Onneksi epätoivoa ei kestä kauan.
Olen odottanut, että intohimon kurssi kääntyy laskusuuntaan jo kaksi vuotta, mutta mitään ei vaan tapahdu. Toivon totisesti, että pysyn kurssissa.
Toista saisi siis rakastaa, sille saisi kertoa kaikki oman perheen asiat ja kertoa omat tunteet, että rakastan sinua todella mutta rakastan miestänikin. Eikö se tosiaankaan ole teidän, jotka puolustelette tällaista, mielestä pettämistä?
Olette unohtaneet muutamia perusasioita. Sitoutuminen avioliitossa on myös tahdon asia. Vihkikaavassakin kysytään tahdotko rakastaa eikä rakastatko. Tahto rakastaa pitää sisällään sitoutumisen, toisen kunnioittamisen, halun olla loukkaamatta toista edes näennäisesti salassa häneltä.
Toiseen rakastuminen suuntaa ilman muuta tunteita omasta puolisosta tuohon toiseen. Ne tunteet ovat siis omasta suhteesta pois. Oman miehen/vaimon kanssa rakastelu tuleekin sitten helposti kolmen kaupaksi: mitä jos tuo toinen olisikin se toinen jota rakastan? Kyse on emotionaalisesta pettämisestä. Vertailun vuoksi otan rinnalle ystävyyden, sillä sehän ei ole pettämistä. Mutta ei sitä tarvitsekaan salailla. Siihen ei ole syytä.
Täällä joku sanoi että moralistit sulkekoon suunsa, ellei heillä ole omakohtaista kokemusta. Se tarkoittaa että vain pettäjät saisivat puolustaa omia kantojaan oikeiksi. Kuitenkin itse tiedän varsin hyvin miten jo tuo emotionaalinen pettäminen vaikuttaa parisuhteeseen, ja jälkeenpäin voi todeta että sekin on omasta parisuhteesta pois. Hyvässä parisuhteessa emotionaalinenkaan pettäminen ei pysy salassa, huonossa pysyy salassa kaikki kun siellä ei toisille muutenkaan puhuta mitään.
seksi on rajana mielestäni aika selkeä!
En tiedä onko taito vain minulla, tuskin, mutta osaan rajata kertomani asiat kenelle tahansa perheeni ulkopuoliselle niin, ettei kertomani loukkaa ketään.
10 vuoden päästä. Jos silloin olette vielä miehesi kanssa yhdessä ja olet sivurakkauden kanssa samassa tilanteessa, voisin nostaa hattua.
Ajattelen asian juuri kuten Tirlittan, luin hänen viestinsä oikein kahteen kertaan. Tirlittanin kanssa kokemuksemme ovat hyvinkin samanlaiset ja meidän molempien johtopäätökset ovat täsmälleen samat.
Tulella voi leikkiä niin kauan kuin palaa talo. Sen jälkeen tuhkakasan päällä voi tuherrella mielin määrin ja näin myös menetellään reaalielämässä.
Kuten sanottu, en pelaa pelejä enkä leiki tulella.
Kysymys on siitä tosiseikasta, että toiselle ei voi sanoa "Rakastat vain minua", ainakaan silloin jos rakastaa TODELLA. Pyyteettömästi. Eikö ihminen, joka näin vaatii, rakasta lopulta vain itseään?
Niin seksi on pettämisen raja meilläkin jopa vaimoni mielestä kun itse olin samassa tilanteessa kuin te rakkaat keskustelijat, että olin ihastunut toiseen naiseen. Vaimoni lupasi ymmärtää tilanteeni ja yritti sallia sen, että kävimme toistemme luona "päiväkahveilla" ja puoli vuotta hän sietikin sitä mutta vaimoni teki tapaamiset kovin tukaliksi puhelinterrorismilla ja lopulta vaati minua lopettamaan tapailumme.
Lopetinkin tämän ns. suhteeni ja sen jälkeen vaimoni onkin ollut entistä rakastettavampi/rakastavampi minua kohtaan.
Sivusuhteeni vaimo tietää tapailustamme erinäisten tapahtumien kautta. Hän ei ole vaatinut miestä (sen kummemmin kuin minuakaan) lopettamaan tapaamisia. Miksi? Hän kuitenkin rakastaa miestään, vai juuri siksi?!
että yksi mahdollinen syy siihen että toukokuu sivusuhteesi vaimo ei puutu tilanteeseen, on pelko miehensä menettämisestä. Tämä tietenkin on todellakin arvaus. Tuntuu vain että on harvinaisempaa näin avoin ja salliva asenne kuin mitä edustat. Ja uskallan epäillä että näin on riippumatta siitä rakastaako puolisoaan vai ei. Paha tautihan riippuvuus on, mutta varsinkin pitkissä suhteissa sen vaara on olemassa.
Oli mielenkiintoista kuulla edellä kuinka vaimo muuttui rakastavammaksi kun mies lopetti vaimon pyynnöstä sivusuhteen. Onko tässäkin kysymyksessä menettämisen pelko: yritän rakastaa sinua, kunhan et jätä minua.
Miten on toukokuu, tiedät siis jotakin sivusuhteesi miehen kotioloista (hmm, tämähän ei ole toivottavaa, eikös ne kotiasiat pitäisi pitää siellä toisessa kodissa) - onko sivusuhteesi mies ollut pitkään avo/avioliitossa ? Onko sinusta mahdollista että hänen vaimonsa pelkää sinun jonain päivänä kokonaan syrjäyttävän hänet ?
Oli tosi mielenkiintoista, että edellisen miehen vaimo muuttui rakastavammaksi, kun mies lopetti suhteen, vieläpä vaimon pyynnöstä. En voisi vaatia mieheltäni moista ja omalta kohdaltani odotan, ettei sitä minultakaan vaadita.
Olen varma siitä, että minunkin mieheni tietää tästä toisesta, mutta luottaa minuun ja siis etenkin itseensä. Hän on aina korostanut sitä, ettei naimisissa olla pakosta vaan omasta vapaasta tahdosta. Jos katsoo paremmaksi lähteä kuin jäädä, niin heitetään hyvästit!
Tunnen sivusuhteeni vaimon erään omituisen sattuman tuloksena (vrt. Salatut elämät..). He sopivat toisilleen erittäin hyvin! Vaimolla on myös periaatteena, näin olen ymmärtänyt, että suhteessa ollaan vapaaehtoiselta pohjalta. Siinäpä onkin kummallinen seikka. Välillä olen saanut sen käsityksen, ettei edes seksisuhde hänen miehensä ja minun välillä saisi häntä tolaltaan! Antaessaan toisen tehdä kuten haluaa, mies pysyy varmasti kotosalla ja rakastaa häntä. Toista parempaa ei löydy? Aika rohkeaa pelkäämistä jos pelolla on jotain osuutta asiaan.
tasapainoinen tilanne teillä: sinä ja miehesi, joka tietää sivusuhteestasi, olette vuosia eläneet erittäin onnellisina kahdessa suhteessa. Sivusuhteesi mies ja hänen vaimonsa, joka tietää miehensä sivusuhteesta on vuosia elänyt myöskin onnellisissa merkeissä. Kaikki vapaaehtoisesti suhteissaan.
Mikä tämän tasapainon saa aikaan ? Syvä rakkaus, jossa ei ole yhtä suurempaa ei yhtä pienempää, vaan sitä voi jakaa useammalle ? Olen ymmälläni.
Tuosta vapaaehtoisuudesta olen ajatellut samoin kuin sinä. Sen pitää tietenkin olla toimivan suhteen perusta. Suhteesta voi ja pitää lähteä jos menettää uskonsa siihen että se voisi vielä joskus parantua. Asioita mutkistaa tietenkin se että on lapsia, pitää puntaroida sitä mikä on siedettävä ratkaisu heille. Omiin valintoihini ovat vaikuttaneet ehkä ratkaisevasti juuri lapset.
Uskon että monet pysyvät suhteissaan ja sietävät 'vakaumuksensa' vastaisesti esim. toisen sivusuhteen siksi että eivät näe sillä hetkellä parempaa vaihtoehtoa. Ts. huonokin vaihtoehto on paras. Ja tietenkin syynä tilanteen sietämiseen voi olla oma, täydellinen voimattomuus tehdä muutos omassa elämässä.
No, tämä nyt on tällaista yleistä pohdintaa. En tarkoita sitä etteikö miehesi ja sivusuhteesi vaimo ihan oikeasti voi olla onnellisia. Koska kumpikin - ilmeisesti jo vuosia - ovat tienneet suhteestasi ja eivät mitenkään ole siihen puuttuneet, eivät he ilmeisesti sitten tahdo asialle mitään tehdä.
Onnellisuus ei välttämättä ole tasapainoa vaan tasapainoilua! Tämän ymmärtävät me kaikki neljä osapuolta. Voimme elää näin, onnellisina (kukin omalla tavallaan). Jos joku vaatisi meitä lopettamaan suhteemme, se johtaisi väistämättä siihen, että kaikki olisivat onnettomampia! Eihän se olisi hyvä?
Monet pysyvät parisuhteessa, vaikka toisella tai molemmilla on sivusuhde. Mielestäni se ei tarkoita sitä, että huono vaihtoehto on paras, vaan se on seuraavaksi paras vaihtoehto! Puolisossa ei välttämättä ole mitään vikaa (muuta kuin ne viat, joita hänessä nyt on ilman sivusuhteitakin!), mutta silti rakkaus saattaa iskeä, vaikka se olisi mahdotonta...
Ei elämä kuitenkaan pelkkää rakkautta ja ruusuilla tanssimista ole. Sivusuhteenkaan kanssa ei kaikki mene kuten suunnitellaan ja välillä hän on jopa mustasukkainen miehelleni!
vähän. Nyt te neljä olette kaikki vapaaehtoisesti suhteissanne ja sivusuhteissanne. En tiedä onko sivusuhteita muita kuin sinun ja sen miehen välillä johon rakastuit. Oletetaan että ei ole muita sivusuhteita.
Sinä ja toinen mies rakastuitte keskenään ja aloititte sivusuhteen. Sinun miehesi ja tämän toisen miehen vaimo eivät siis 'vapaaehtoisesti' ole nykytilanteeseen tulleet.
Siksi en ihan ymmärrä sitä että kaikki olisivat onnettomampia jos sinun ja toisen miehen välinen sivusuhde loppuisi.
Pohdinkin siis viimeksi niitä mahdollisia syitä miksi miehesi ja se toinen vaimo eivät halua puuttua sivusuhteesi. Minusta ei ole itsestään selvää että he hyväksyvät sivusuhteesi. No, taisit aikaisemmin mainita että olet varma että oma miehesi hyväksyy sen.
Vaikutat toukokuu hyvin kypsältä henkilöltä ja olet paljon pohtinut tätä aihetta. Elämä jatkuu ja varmaan onnellisena jos kaikki osapuolet hyväksyvät tilanteen ja eivät koe tulevansa loukatuiksi tai hyväksikäytetyiksi.
Kiitos toukokuu sinulle avartavasta keskustelusta, luulen että ville poistuu langoilta, alan jo toistamaan itseäni.
Olisimme varmaankin kaikki lähes yhtä onnellisia jos suhteemme loppuisi jos se tapahtuisi minun tai/ja sivusuhteeni toimesta.
Jos meidän puolisomme asettaisivat liittoome ehdoksi suhteen lopettamisen, siitä seuraisi, että olisimme pakotetut (!) valitsemaan "omat kotimme". Emme siis olisi enää liitoissamme vapaaehtoisesti vaan puolison saneleman pakon edessä! Tämä aiheuttaisi tyytymättömyyttä kaikkiin osapuoliin. Toisena vaihtoehtona eroaisimme eikä sitä tahdo kukaan!
Lopulta on kyse luottamuksesta. Suhteeni vaimo tietää, että minulla kokonainen perhe menetettävää. Hänellä "vain" mies. Mieheni taas on varma itsestään: Hän tuntee ja tietää, että rakastan häntä enkä ole lähdössä pois!
ihan avartava keskustelu! Kiitos Ville!
t. Ville, puolivallaton ukkomies ;)
Niin, omakin vaimoni aluksi lupasi yrittää ymmärtää asian. Ja vaimoni kohdisti vaatimuksensa ja puhelinterrorinsa vain minuun eikä onneksi tähän ystävättäreeni.
Mutta ehkäpä vastaus on noissa aiemmissa keskusteluissanne.
Siis se, että ei voi vaatia, että rakastaisi vain yhtä muuten rakastaa kohta vain itseään, näinhän tuolla, joku sanoi.
Luulempa, että naiset jostakin syystä osaavat suhtautua miestensä sivusuhteisiin jotenkin kypsemmin kuin miehet eivätkä heti ala pelätä oman asemansa puolesta.
Varmaankin naiset sietävät miestensä sivusuhteita paremmin. Usein vaimot tietävätkin niistä, mutta heidän miehensä eivät tiedä vaimonsa tietävän...
Ajattelen, että minulla on harvinainen onni mieheni kanssa: Saan tehdä sen minkä haluan eikä siihen puututa. Mieheni on varma siitä, että palaan takaisin lähtöruutuun ja osaan toimia oikein. Tämä jos mikä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta!
Oikeassa taidat olla!
Olen kuitenkin jonkun toisen kommentaattorin kanssa samaa mieltä, että tilanne on enemmän tai vähemmän dynaaminen, eikä sitä tiedä mitä muutoksia aika tuo tullessaan.
Niin kauan kun te neljä tulette toimeen asian kanssa olet mitä ihanimmassa tilanteessa.
Omasta tilanteestani ajattelen, että olin itse ainoa osapuoli, joka sitä sivusuhdetta jää kaipaamaan.
ihanimmassa tilanteessa? No joo. Ainakin niin kauan, kun mikään ei muutu. Kiitän elämää näistä ihanista ihmisistä ympärilläni, vaikka tällaisen rumban pyöritys viekin välillä voimani. Sen olen kyllä oppinut, että mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. Mitä enemmän saan rakkautta muualtakin kuin perheenjäseniltäni, sitä enemmän pystyn antamaan rakkautta heillekin.
Olen kyllä jo nyt varma siitä, että vaikka emme enää tapailisikaan sivusuhteeni kanssa säännöllisesti niin pidämme yhteyttä jossain muodossa loppuelämämme.
Asia on nyt niin,että jos on parisuhteessa ei mene sänkyyn kenenkään muun kanssa.
Jos sattuu rakastumaan,johonkin toiseen ja tuntee halua mennä sänkyyn tämän kanssa, on edellinen suhde lopetettava.Ei se ole sen kummempaa.......Jos toinen ei lopulta täytäkkään kuvitelmia, on vain kärsittävä nahoissaan molempien menetys.Ihminen,on siitä kummallinen elukka,että se pystyy harkitsemaan ennenkuin pettää ketään.Jos menee sänkyyn vieraan kanssa teko on harkittu,eikä siihen ole muuta syytä kuin pettäjän epärehellisyys.Turha sitä on yrittää selittää itselleen parhain päin;joko olet rehellinen tai sitten et....Ja nyt puhun teosta enkä mistään ajatuksesta.
Näinhän se on.
Rakastuin, menin sänkyyn hänen kanssaan enkä ole valmis rikkomaan lopullisesti pitkää avioliittoa, josta on myös lapsia...
Tiedän, olisi pitänyt joko olla menemättä sänkyyn tai ensin hylätä perhe. Simppeli juttu, kun sen noin esittää.
Kunpa se olisikin niin simppeliä toteuttaa...heikkoutta.
Tosin mielestäni myös se henkinen läheisyys minkä koen tämän toisen kanssa, on pettämistä mitä suurimmassa määrin. Ihastua voi toiseen eikä sen tarvitse johtaa mihinkään, mutta jos toisen ihmisen kanssa jakaa ne ajatukset ja tunteet, jotka kuuluisi jakaa puolison kanssa, on se pettämistä. Nimenomaan silloin, jos oma puoliso ei ihan 100% olekaan se ykkönen.
Ihastuminen ja rakastuminen eivät ole sama asia...
Eikä seksiin aina liity rakkautta...
Niin, sanopa se toukokuu, missä pettämisen raja menee? Itselläni (olen mies) on tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta elämääni nainen, jonka kanssa menee hämmästyttävän hyvin ajatukset yhteen. Ainakin itse aistin suunnatonta sähköä ilmassa aina, kun tapaamme. Tapaamme muutaman kerran viikossa samanlaisen 'harrastuksen' parissa. Seksiä välillämme ei ole ollut, siitä ei ole edes ollut puhetta. Tietysti omissa mielikuvissa joskus käy monenlaisia mietteitä, kyseinen nainen kun on vielä kaikin puolin fyysisestikin upea ja viehättävä. Erottaessa en huomaa edes vesisadetta, niin olen lumoutunut. Kumpikin onnellisesti naimisissa. Miten tällaisesta voi selvitä? En saa ajatustani irti naisesta. Muutaman sähköpostin välillä lähetämme, tavallisista asioista keskustelemme. Tuntuu vain, että tunne on molemminpuoleinen.
Onko sinulla lapsia? Minkä ikäisiä?
Seksissä on raja. Ehdottomasti. Olen sitä täällä kerrannut moneen otteeseen. Totuus on juuri se, että tunteilleen (rakkaus) ei voi mitään, mutta teoille (seksi) voi.
Moni väittää, että on toisen henkistä pettämistä edes tavata toista. Miksi? Eihän ystävänkään tapaamista pidetä henkisenä pettämisenä, niin kuinka sitten rakkauden? Eihän rakkaus voi olla pahempi? Jos toinen kerta rakastaa, ei hänelle voi sanoa, ettet rakasta. Rakastat vain minua! Siksi mielestäni olisikin tärkeää, että omalle puolisolle raportoitaisiin toisesta rakkaudesta mahdollisimman vähän. Siitä on hänelle vain harmia ja haittaa.
Vaikea neuvoa miten selvitä... Omaa toimintaani helpottaa kuitenkin se, että rakastan miestäni ja kouluikäisiä lapsiani. Olen hyväksynyt myös sen, että ihmiselle ei ole sitä yhtä ainoaa oikeaa kumppania.