Auringon nousu

Eilen se tapahtui. Sinä jätit minut. Aamulenkillä joki vaikutti armolliselta. Maailmasta piittaamatta se virtasi jatkuvasti- kylmän, kauniin ja hyisen rauhallisena. Kunpa voisin kellua sen mukana ja lakata olemasta. Mutta minulla on lapsia, joista on huolehdittava.
Haluaisin lakata olemasta etten tuntisi tätä tuskaa, joka repii sydämeni irti. En pysty vihaamaan sinua edes, sillä ymmärrän sinua täysin. Miksi mikään todella hyvä ei kestä koskaan?
Tiedän, että jonain päivänä kykenen elämään tunnin/päivän/viikon muistamatta sinua - meitä. Tällä hetkellä sinne tuntuu olevan liian pitkä matka. Liian tuskainen tie päällystettynä lasinsirpaleilla, jotka saavat sydämeni itkemään.
1485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

siitä puhelinsoitosta jolloin rakkaani halusit miettimisaikaa. Minäkään en vihaa vaan rakastan ja toivon että puhelin soisi, ei se soi. Itse lopetin seurustelun koska tiedän että jos tarvitset miettimisaikaa se tarkoittaa loppua. Ei sinusta ollut parisuhteeseen enää, 10 vuotta olit oma herrasi, ei siihen mahdu nainen siihen kuvioon, haluat edelleen vapautta. Minä jäin sivuun ja toivon, odotan että joskus aurinko minullekin nousee. Viikossa olo on tasaisen rauhoittunut, ajoittain tulee kyyneleet silmiin ja paniikki kasvaa mutta pystyn jo ajattelemaan jotain muuta. Sitä vaan pelkään että näen ystäviä jotka kyselevät sinusta. Vielä tuntuu niin uskomattomalta se, että pystyit olemaan soittamatta minulle kun viimeisessä puhelussasi puhuit tunteista ja halusit vain taukoa. ´Vaikea on myöntää ettet sitten sen enempää minusta välittänyt. Minä välitin ja välitän edelleen..
Sinulle kohtalotoveri sanon että viikon päästä sinäkin jo pienen hetken ajan huomaat ajattelevasi jotain arkista asiaa, niinkuin vahingossa, kunnes taas... Se on kuitenkin alku, tsemppiä meille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja loppuelämä ilman sinua kirjoitti:

Eilen se tapahtui. Sinä jätit minut. Aamulenkillä joki vaikutti armolliselta. Maailmasta piittaamatta se virtasi jatkuvasti- kylmän, kauniin ja hyisen rauhallisena. Kunpa voisin kellua sen mukana ja lakata olemasta. Mutta minulla on lapsia, joista on huolehdittava.
Haluaisin lakata olemasta etten tuntisi tätä tuskaa, joka repii sydämeni irti. En pysty vihaamaan sinua edes, sillä ymmärrän sinua täysin. Miksi mikään todella hyvä ei kestä koskaan?
Tiedän, että jonain päivänä kykenen elämään tunnin/päivän/viikon muistamatta sinua - meitä. Tällä hetkellä sinne tuntuu olevan liian pitkä matka. Liian tuskainen tie päällystettynä lasinsirpaleilla, jotka saavat sydämeni itkemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu