Olen nähnyt ja kokenut ihan tarpeeksi. Pettynyt ja itsekin pettänyt. Nyt korviani myöten ihastunut mieheen jota kuvaa yksi sana: luuseri. Hänen elämässään on vain elokuvat (kotona), tietokone ja sitten jos hän ovesta ulos lähtee hänelle sattuu ja tapahtuu. Jos joskus jollekin tapahtuu, niin hänelle. Muistat kai kun olet jossain tilanteessa ollut ja hävennyt toisen puolesta. Mikä sitten on oikein jatkaa tästä eteenpäin? Kaksin ollessamme unohdan ajan ja nautin hänen seurastaan. Niin ihana, mutta ajatus kauhistuttaa, mitä muut ajattelevat hänestä ja meidän suhteesta?
Rakastunut luuseriin
IHAA78
121300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
niinku mitään väliä - mitä muut ajattelee?
Eihän sillä ole, mutta on kuitenkin... Alkavatko hänen epäonnistumiset ja mokat jossain vaiheessa kaihertamaan niin paljon, ettei kannattaisi edes jatkaa... kuka tietää?
ongelma on enemmänkin omassa suhtautumisessasi ihmisiin, sekä muihin että itseesi. Minulle ei oikein selvinnyt, että mikä miehestäsi tekee luuserin. Elokuvat, tietokone vai mikä? Ja kenen mittarilla se on osoitus luuseriudesta?
Ja miksi sinulle on niin tärkeää mitä muut ajattelevat? Ulkokultaisuus on nykyihmistä hyvin kuvaava termi. Silloin ihminen ajattelee, että jos minulla (tai toisella) on arvostettu työ, hieno auto ja paljon kavereita, niin silloin ollaan hyviä ihmisiä. Voittaja-ainesta. Pelkäätkö, että oma kuvasi muiden silmissä huononee tämän miehen takia?
jos en ole menestyvä urheilija, en ole joukon naurattaja ja viihdyn yksin, tekeekö se minusta luuserin??? Ihmiset on erilaisia!! Jos haluut "voittaja-ainesta" olet iskenyt silmäsi väärään mieheen. Tarviiko muuten kaikkien olla voittaja-ainesta???
sinä näytin hänelle. kiitos
rakastuispa minuunkin joku...
nyt oot ihan rakkauden huumassa ja silti sua hävettää olla ihmisten ilmoilla kamusi kanssa, jos vaikka sattuu jotain noloa.
Entäs sitten kun suhde arkistuu?? Alkaa toisessa olevat huonot piirteet ehkä rassaan enemmän? Ja jos näin käy, niin oot lirissä, jos et kehtaa viedä kaverias sukujuhliin ja kaveripiireihin näytille...
Entä jos tämä on se viimeinen mahdollisuus. Tämän jälkeen en enää ikinä tutustu mukavaan mieheen ja kukaan ihana mies ei halua tutustua muhun. Jos se on nyt tai ei koskaan? Biologinen kello tikittää...
Ei missään nimessä jospa-tämä-viimeinen-mahdollisuus -ajattelua!!
Aina on mahdollisuuksia! (Jos siihen uskoo.)
Mä olin 2,5 vuotta suhteessa, jossa mä häpesin kulkea julkisilla paikoilla sen tyypin kans. Kun kaksin tai sen perheen/kavereitten kans oltiin, ei mitään ongelmaa, mut julkisella paikalla... Huh! Mä en ois halunnu tuntee koko tyyppiä! Erohan siitä tuli, mikä oli oikein.
Toista pitää kunnioittaa niin, ettei sitä tartte hävetä tai pelätä mitä muut ajattelee! Jos kaikki on suhteessa ok, ei ole tarvetta pelkoihin.
Niin, jos olet 78 v, et ehkä enää löydä uutta. Mutta jos olet v. 78 syntynyt, löydät kyllä. Minä löysin luuserini, kun olin 43-vuotias. Aivan kuten kuvailemasi tyyppi. Nyt kun on oltu yhdessä kolme vuotta, toivon että ei oltaisi tavattu. En kunnioita häntä, häpeän eikä käydä sen vuoksi enää missään. Kahdestaan menee vieläkin joskus ihan ok. Se "sattuu ja tapahtuu" aluksi huvitti, nyt se ärsyttää suunnattomasti. Ja huom. suurimmassa ihastuksessani eli ihan alussa en hävennyt häntä, mutta nyt se vaan lisääntyy. En väitä, että vika olisi hänessä, mutta minä en ole hänelle oikea nainen.
mitä ne "sattumiset" ja "tapahtumiset" ovat? Ja myös mitä asioita häpeätte miehessä julkisella paikalla?
No jos sua noin paljon ärsyttää sen ns. nörttiys ja sen tekemät mokat. Sitten vaan jätät tyypin. Eihän sellaisen kanssa ole pakko roikkua.