..niin onko suhteella silti hyvät mahdollisuudet onnistua? olen seurustellut puolisen vuotta miesystäväni kanssa, ja olen jo useampaan otteeseen miettinyt, olenkohan nyt oikean ihmisen kanssa. Meillä on monia näkemys- ja mielipide-eroja sisustusasioista yhteiskunnallisiin ja maailmankatsomuksellisiin asioihin. Ollaan monissa asioissa kuin yö ja päivä, mutta tunnemme silti suurta vetoa toisiimme. Seksi on ihanaa, ainakin tällä saralla olemme kummatkin kohdanneet oikean ihmisen. On hyviä ja levollisia hetkiä, mutta myös älytöntä naljailua yms. Olemme molemmat aika vahvoja luonteita, eri tavalla kylläkin.
Mietin tässä nyt kuitenkin (tyhmästi verraten muihin ja johonkin epämääräiseen "normaalin" käsitteeseen), että voiko tällaisella suhteella olla edellytyksiä...onko mahdollista rakastaa ja kunnioittaa toista lopun elämää, kun olemme niin erilaisia, ja kun jo tässä ajassa arki on tullut elämään, ja tapellaan välillä tosi tyhmistä asioista? Ollaan nähty melkein joka päivä, käytännössä asuttu yhessä jomman kumman asunnossa. Ehkä tälläkin on sitten vaikutusta, jos ollaan edetty liian nopeasti.
Vaikka ei saisi verrata entisiin, niin ex-poikaystäväni oli rauhallinen ja kiltti luonne, jonka kanssa ei liiemmin tapeltu. Suhde kaatui muihin asioihin, ei siihen että pelkkä yhteiselo olisi ollut hankalaa. Ehkä minä kuitenkin sain toteuttaa liikaa omia näkemyksiäni kaiken suhteen, joihin toinen kilttinä suostui huolimatta siitä, että rohkaisin häntä kertomaan omiakin mielipiteitään. Ehkä tämä aikaisempi rauhallinen ilmapiiri kummittelee siellä taustalla, ja tulkitsen nykyiset asiat ongelmiksi?
Haluaisin kyllä olla tämän miehen kanssa, mutta pelkään jos suhteesta tulee liian vaikea...ehkä ajattelen, ettei tässä vaiheessa vielä kuuluisi tuntua siltä, että olisi ollut jo miljoona vuotta yhdessä. Ei mulla ole yhtään rakastunut olo (enää?), en tie onko oikeastaan ollutkaan kun tämä alkoi sellaisissa olosuhteissa, ettei toiseen rakastunut silleen "perinteisesti". Kuitenkin rakastan häntä ja välitän hänestä. Ota tästä nyt sitten selvää..
Mietin tässä nyt kuitenkin (tyhmästi verraten muihin ja johonkin epämääräiseen "normaalin" käsitteeseen), että voiko tällaisella suhteella olla edellytyksiä...onko mahdollista rakastaa ja kunnioittaa toista lopun elämää, kun olemme niin erilaisia, ja kun jo tässä ajassa arki on tullut elämään, ja tapellaan välillä tosi tyhmistä asioista? Ollaan nähty melkein joka päivä, käytännössä asuttu yhessä jomman kumman asunnossa. Ehkä tälläkin on sitten vaikutusta, jos ollaan edetty liian nopeasti.
Vaikka ei saisi verrata entisiin, niin ex-poikaystäväni oli rauhallinen ja kiltti luonne, jonka kanssa ei liiemmin tapeltu. Suhde kaatui muihin asioihin, ei siihen että pelkkä yhteiselo olisi ollut hankalaa. Ehkä minä kuitenkin sain toteuttaa liikaa omia näkemyksiäni kaiken suhteen, joihin toinen kilttinä suostui huolimatta siitä, että rohkaisin häntä kertomaan omiakin mielipiteitään. Ehkä tämä aikaisempi rauhallinen ilmapiiri kummittelee siellä taustalla, ja tulkitsen nykyiset asiat ongelmiksi?
Haluaisin kyllä olla tämän miehen kanssa, mutta pelkään jos suhteesta tulee liian vaikea...ehkä ajattelen, ettei tässä vaiheessa vielä kuuluisi tuntua siltä, että olisi ollut jo miljoona vuotta yhdessä. Ei mulla ole yhtään rakastunut olo (enää?), en tie onko oikeastaan ollutkaan kun tämä alkoi sellaisissa olosuhteissa, ettei toiseen rakastunut silleen "perinteisesti". Kuitenkin rakastan häntä ja välitän hänestä. Ota tästä nyt sitten selvää..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos suhteenne perustuu lähinnä intohimoon ja seksiin ja mielipide-eronne ovat jo tässä vaiheessa noinkin suuria, en uskalla luvata teille pitkää tulevaisuutta. Hyvän seksin voimallahan parisuhde kuin parisuhde kestää sen ensimmäisen vuoden, mutta sen jälkeen alkavat muut puolet korostua. Usein rakastuneena niitä mielipide-eroja ei ole ehtinyt vielä edes huomaamaan ekan vuoden aikana ja sitten kun tunteet hieman tasoittuvat, ne alkavat kiinnittää ärsyttävästi huomiota. Mutta teillä ne ovat tapetilla jo nyt, puolen vuoden jälkeen. Vaikeuksia luvassa, luulisin...
Tarkoitan sitä, että jos ne eivät koske käytännön elämää. Ehkä tällä pariskunnalla tulisi oppia hyväksymään toisenkin mielipiteet? Jos taas elämä ja parisuhde käy vaikeaksi perustavanlaatuisten kysymysten aiheuttaessa ristiriitoja, menee kyllä liian hankalaksi yhteistä tulevaisuutta ajatellen...