Ero tulossa. Ei avioehtoa. Asunto velkoineen vain minun nimissäni. Puoliso ei todistettavasti lyhyen liiton aikana osallistunut millään tavoin esim. asuntolainan lyhentämiseen saati muihin asumiskustannuksiin. Tästäkö puolet erossa puolisolle? Entä jos myyn asunnnon ennen eroa?
Ero ja ositus
Ilman avioehtoa
166261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Puoliksi s ilti kaikki menee.
Kyllä puolet kaikesta omaisuudesta kuuluu puolisolle, riippumatta siitä kuka minkäkin laskun on maksanut.
Jos liitto on ollut tosi lyhyt (en osaa määritellä) niin joskus näitä kait on sentään käräjäoikeudessa tms kohtuullistettu. Kysy lakimieheltä!
Jos liitto on ollut tosi lyhyt (en osaa määritellä) niin joskus näitä kait on sentään käräjäoikeudessa tms kohtuullistettu. Kysy lakimieheltä!
mutta käytäntö toista kun välivaltanen elkaa uhkailla ja tuomarikin pelkää!
Kuule nyt, jos tässä maassa tuomarit pelkäsisivät niin kuin annoit ymmärtää ... niin sen lisäksi ettei osituksia kohtuullistettaisi, niin saattaisi muutama muukin tuomio jäädä antamatta, ja kaikki murhamiehet vapaalla riippuen kuinka hyvin huomannut tuomaria ukailla...
Älä jaksa satuilla !
Se on totta, ettei aina osituksia suinkaan kohtuullisteta (voi olla katkera paikka sitä hakeneelle)... ja että uhkailulla voi saada aikaan ettei exä kohtuulistamista edes hae ... mutta pelkäävä tuomari ei asiaan liity, oikeesti.
... ositeta kuten normaalisti avioehdoton avioero, JOS liitto tosiaan ollut lyhyt.
Ellen aivan väärin muista, melko helposti osituksen kohtuullistamisen saa jos avioliitto kestänyt alle 2 vuotta. Eikä sekään ehdoton raja ole, kohtuullistaminen kun tehdään aina oikeudessa ja moni asia vaikuttaa siihen. Niin, ja toki puolisot voivat keskenään sopia kohtuullistamisen -- joka toivottavinta.
Osituksen kannalta sillä ei ole merkitystä jos myyt asuntosi ennen eroa, silloin talon sijaan rahat ovat mukana osituksessa. Toki voit koettaa hukata ne, eli sanoa että kaikki meni Casinolla vaikka todellisuudessa käteisenä kaappikellossa ... siitä tosin laissa omat pykälänsä, eri asia jääkö kiinni...
minun tuomari sano että:hän on vaarallinen! Tarkotti ex-ni kun ositus oli menossa ja minä pelkäsin myös ex-ni ja lopulta suostuin paljon pienempään kun olisi mulle kuulunut,juuri pelon takia ja kirjotin alle ex-ni saneleman paperin ja pelosta!En tiedä kuka pelkäs mutta minä olin uhri!
Ahaa ... nyt nyt selvisi ... käytämme sanaa tuomari kahdesta eri asiasta. Kun puhut "tuomarini" tarkoitat juristia jolla on varatuomarin arvo ja koulutus ... no hän voi hyvinkin antaa sinulle tuollaisen neuvon, jos katsoo sen olevan sinun etusi (tai omansa)
Minä puhuin OIKEUDEN tuomarista, tarkemmin käräjäoikeuden tuomarista ... hän on se, joka päättää kohtuullistetaanko vai ei, ja miten kohtuullistetaan riitainen ositus josta käydään oikeutta. Sinun asiasi ei missään vaiheessa edennyt tuonne saakka, koska juristisi (tuomarisi) neuvoi toisin (ei mennä oikeuteen, vaan "sovitte" keskenänne).
Jos uhri ei hae oikeutta, ei sitä varmasti saakaan. Toisaalta, paljonko iloa siitä että voittaa oikeusjutun mutta henki lähti prosessissa. Mahdoton täällä sanoa teitkö oikein vai et ... mutta uhri olit kyllä.
ihanaa kun sain myötätuntoa ja asianajaja oli kysymyksessä,soitin osituksen jälkeen noin vuoden päästä hänelle ja kysyin onko mitään tehtävissä,hän sanoi:ei,koska allekirjotin osituspaperin vaikkakin uhan alla ,josta hän ei tiennyt.
Mutta henkeni oli sittenkin tärkeämpi,näin on!
eli sanot että kannattaako uhkailun alla tehdä tahtonsa vastisesti ja luopua oikeuksistaan. Uhalla että kannattaako jos ja kun "menee prosessia henki"?
Kannattaminen oikeudensaamiseen ei voi olla vaihtoehto missään muodossa oikeusvaltiossa vertailupohjana että "meneekö henki" . Siinä kyllä olet oikeassa että tätä käytetään "aseena" uhrin ja oikeudenhakijan halutessa oikeutta itselleen.
nm: kolmekertaa uhri ja tuo vaihtoehto on edessä aina??!
Hyvä pohdinnan aihe ... milloin viisainta perääntyä vaikka tietää luopuvansa oikeudestaan esim. materiaan, mutta säästyvänsä isommalta pahalta.
Onko viisasta ryöstettäessä antaa rahansa, kuin tapella vastaan?
Ei noista täällä voi toisen puolesta sanoa juurikaan, se mikä parasta hänelle riippuu tilanteesta.
En väittänytkään että uhkailulla saatu etuus oikeutettua, tai oikeusvaltion hengen mukaista ... vaan että jokainen uhri itse päättäköön missä menee raja.
Onneksi yhteiskunta on edes väkivallan suhteen yrittänyt asettaa uhrin uhkailun "hyödyttömäksi", tarkoitan sitä että perheväkivalta on yleisen syytten piirissä (ennen oli asianomistajan nostettava syyte ... tai jättää nostamatta)
voiko tätä juttua paremmin päättää.
Muistaakseni on olemassa pykälä, että vaikka toinen omistaisi asunnon yksin, sitä ei voi ilman omistamattoman puolison lupaa myydä, jos kysymys on puolisoiden yhteisenä kotina käytetystä asunnosta. En tiedä, miten asiaan suhtaudutaan erovaiheessa. Mutta jos myyt ennen eroa, sitten puoliso on oikeutettu osaan siitä rahasta, jonka sait myydessä. Eli ei ole ratkaisu.
Avioerot ja omaisuudet niissä ovat niin monimutkaisia, että kannattaa ehkä sittenkin maksaa lakimiehelle ainakin siitä, että saa aluksi neuvoja, vaikkei sitten käräjöimään tarvitsisikaan ryhtyä.
... niin muisti palailee pätkittäin, olen yli 90% varma että käsityksesi oman kiinteistön myynnistä on oikea jos se aviopuolison kanssa yhteinen koti (missä molemmat kirjoilla) ... eli aikaisempi provosoiva "neuvo" ei toimisi tuonkaan puolesta.
Voi olla, että tilanne hieman eri jos avioeroa jo haettu.
Viimeinen neuvosi oli myös oiva ... juristi kehiin jos yhtään tuntuu että omaisuuden jako edes voisi mennä "kärhämöinniksi"...
edunvalvoja osituksen aikana minulla on tullu mieleen jälkeenpäin.Ihminen on aika rikki eron jälkeen ja siinä tilassa voi jäädä oma etu saamatta kun haluaa pois siitä piinaavasta tilasta!Sen opin että jos vielä parisuhteeseen haluan,en halua että kaikki on yhteistä omaisuuden suhteen.