En tiedä miksi tänne kirjoitan ja tilitän, en tiedä, mitä luulen tästä saavani. Jotenkin vain tuntuu, että johonkin on nyt jotian avauduttava. Kavereille ei viitsi itkeä ongelmistaan, eikä heitä se varmasit kiinnostaisikaan.
Olen ollut koko ikäni sinkku, en omasta tahdostani, tai niin ainakin haluaisin uskoa. Kuulosti varmasti typerältä, mutta niin se vain on. En tiedä miksi, mutta aina olen onnistunut pilaamaan hyvin alkaneet suhteet, viimeistään parin tapaamisen jälkeen. Tai eihän niitä nyt varsinaisesti voi edes suhteiksi kutsua. Jälleen kerran on niin käynyt. Aina kaikki vain menee pieleen tavalla tai toisella. Joskus sanon jotain väärää, joskus taas en vain saa sanotuksi mitään tai en ainakaan tarpeeksi. Niin kävi tälläkin kertaa.
Tapasin mukavan tytön, mutta en vain saanut mitään aikaiseksi. En ymmärrä enää yhtään, mikä minua vaivaa. Tämä yksin elo alkaa jo hajottamaan minut täysin. Silti en saa kerrottua tunteistani niille kenestä välitän. Saatan saada melko suoriakin vihjeitä siitä, että toinen on minusta kiinnostunut. Aina kuitenkin olen saanut pääni sisällä kehitettyä ajatuksia, että ei hän todella minusta välitä tai ole kiinnostunut. Lopulta annan näille ajatuksille vallan ja luovutan hänen suhteen. Myöhemmin saatan kuulla, että kyseinen henkilö oli odottanut pitkään yhteyden ottoani lopulta luovuttaen, koska minusta ei mitään kuulunut. Mikä minua vaivaa? Miten saan nämä ajatukset päästäni? Pelkäänkö sisimmässäni jotain?
En enää kestä hetkeäkään itseäni enkä näitä typeriä ajatuksia, joita pääni kehittää. Pääni sisällä on tällä hetkellä todellinen tunteiden myrsky. En muista, koska olin edellisen kerran itkenyt, mutta nyt tuntuu, että tippa on linssissä lähes koko ajan. Mistä tämä johtuu? Eihän minun pitäisi itkeä, minunhan pitäis olla mies. Heräsin viimekin yönä siihen, kun kyyneleet valuivat poskiani pitkin. En edes tiennyt, että unessa ollessaan voi itkeä, näköjään sekin on mahdollista.
Sekoan kohta täysin tähän yksin eloon ja omaan saamattomuuteeni. Kaikilla muilla tuntuu olevan joku, joku jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Minä vain joudun yksin kärsimään kaiken surun. Vaikka iloisiakin hetkiä on välillä ne eivät tunnu miltään, kun niitä ei voi jakaa kenenkään kanssa.
Vähitellen olen myös alkanut ymmärtää tosiasiat. Tulen varmasti viettämään lopun elämääni yksin, ei minusta ole mihinkään. Aina vain onnistun kaiken pilaamaan. Tämä elämä kuitenkin toimii niin, että heikot ja turhat yksilöt karsiutuvat lopulta pois. Vahvemmat jatkavat elämää. En kuitenkaan olisi halunnut olla niiden heikkojen joukossa, mutta kai se on minun kohtaloni ja siihen on tyytyminen.
En tiedä todellakaan, mitä järkea tässä kirjoituksessa oli. Ymmärrän kyllä sen, että yksinäisyyteni ja muutkin ongelmat ovat täysin omasta päästäni kiinni. Nyt vain tuntui siltä, että oli pakko purkaa ajatuksiani johonkin. Tämä on kuin huutaisi tyhjyyteen, mutta silti se auttoi minua, ainakin hetkeksi minulle tuli parempi olo, nyt ehkä jaksan taas huomiseen. Kyllä tämä maanpäällinen helvetti varmasti joskus päättyy.
Olen ollut koko ikäni sinkku, en omasta tahdostani, tai niin ainakin haluaisin uskoa. Kuulosti varmasti typerältä, mutta niin se vain on. En tiedä miksi, mutta aina olen onnistunut pilaamaan hyvin alkaneet suhteet, viimeistään parin tapaamisen jälkeen. Tai eihän niitä nyt varsinaisesti voi edes suhteiksi kutsua. Jälleen kerran on niin käynyt. Aina kaikki vain menee pieleen tavalla tai toisella. Joskus sanon jotain väärää, joskus taas en vain saa sanotuksi mitään tai en ainakaan tarpeeksi. Niin kävi tälläkin kertaa.
Tapasin mukavan tytön, mutta en vain saanut mitään aikaiseksi. En ymmärrä enää yhtään, mikä minua vaivaa. Tämä yksin elo alkaa jo hajottamaan minut täysin. Silti en saa kerrottua tunteistani niille kenestä välitän. Saatan saada melko suoriakin vihjeitä siitä, että toinen on minusta kiinnostunut. Aina kuitenkin olen saanut pääni sisällä kehitettyä ajatuksia, että ei hän todella minusta välitä tai ole kiinnostunut. Lopulta annan näille ajatuksille vallan ja luovutan hänen suhteen. Myöhemmin saatan kuulla, että kyseinen henkilö oli odottanut pitkään yhteyden ottoani lopulta luovuttaen, koska minusta ei mitään kuulunut. Mikä minua vaivaa? Miten saan nämä ajatukset päästäni? Pelkäänkö sisimmässäni jotain?
En enää kestä hetkeäkään itseäni enkä näitä typeriä ajatuksia, joita pääni kehittää. Pääni sisällä on tällä hetkellä todellinen tunteiden myrsky. En muista, koska olin edellisen kerran itkenyt, mutta nyt tuntuu, että tippa on linssissä lähes koko ajan. Mistä tämä johtuu? Eihän minun pitäisi itkeä, minunhan pitäis olla mies. Heräsin viimekin yönä siihen, kun kyyneleet valuivat poskiani pitkin. En edes tiennyt, että unessa ollessaan voi itkeä, näköjään sekin on mahdollista.
Sekoan kohta täysin tähän yksin eloon ja omaan saamattomuuteeni. Kaikilla muilla tuntuu olevan joku, joku jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Minä vain joudun yksin kärsimään kaiken surun. Vaikka iloisiakin hetkiä on välillä ne eivät tunnu miltään, kun niitä ei voi jakaa kenenkään kanssa.
Vähitellen olen myös alkanut ymmärtää tosiasiat. Tulen varmasti viettämään lopun elämääni yksin, ei minusta ole mihinkään. Aina vain onnistun kaiken pilaamaan. Tämä elämä kuitenkin toimii niin, että heikot ja turhat yksilöt karsiutuvat lopulta pois. Vahvemmat jatkavat elämää. En kuitenkaan olisi halunnut olla niiden heikkojen joukossa, mutta kai se on minun kohtaloni ja siihen on tyytyminen.
En tiedä todellakaan, mitä järkea tässä kirjoituksessa oli. Ymmärrän kyllä sen, että yksinäisyyteni ja muutkin ongelmat ovat täysin omasta päästäni kiinni. Nyt vain tuntui siltä, että oli pakko purkaa ajatuksiani johonkin. Tämä on kuin huutaisi tyhjyyteen, mutta silti se auttoi minua, ainakin hetkeksi minulle tuli parempi olo, nyt ehkä jaksan taas huomiseen. Kyllä tämä maanpäällinen helvetti varmasti joskus päättyy.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oli samat fiilikset jokin aika sitten, kunnes rupesin mulkuksi. Helpottaa mutta en sitten tiedä voiko sitä suositella.
tuussa omasta elämästään ja siitä mitä sillä tekee.turhaan täältä sääliä haet
haluutko tietää yhen jutun?
et oo niinku todellakaan ainut jolla on tollasia ajatuksia päässään pyörimässä..
sitä kutsutaan itsetunto-ongelmaksi.
niinkuin lukeminenkin, niin myös kirjoittaminen kannattaa aina :)Kirjoittaminenhan selkeyttää ajatuksia ja tarjoaa mahdollisuuden tarkentaa ajatusrakenteita, kun niitä pystyy tarkastelemaan ulkoapäin..yms.
monesti sanotaan et pitää päästä päättyneen suhteen jälkeen eksän yli...nyt sun täytyy mun mielestä päästä aikalailla vaan "itses yli"...ja jos oikeen alkaa kiusaan toi ongelma, niin mikä estää käydä juttelees ja vähän hörppimäs kahvia psykologin vastaanotolla..sitä vartenhan ne ammatti-ihmiset on et ne auttaa - ja just tollasis ongelmissa, kun on solmussa itsensä kanssa!
"Pelkäänkö sisimmässäni jotain?" tota sun kannattaa oikeesti miettiä :) vain sä tiedät tohon vastauksen.
tsemppiä sulle :)
Itse olen sinkku- ja tullut siihen tulokseen että kunhan vain eläisi suht pitkän terveen ja tasapainoisen elämän niin olisintyytyväinen. En suostu ottamaan paineita naisista vaikkakin kyllähän parisuhde sinkkuelämän voittaa. Avoimin mielin vaan eteenpäin. Jenkkipoikien elämä pyörii naisten ympärillä mutta ei suomenpoikien- meillä on parempaa tekemistä esim kuinka voimme olla hyödyksi tälle maalle ja sen kasvulle.
Suomenpoika pellollansa työtä tehdä jaksaapi!
ennen sitä on vaikea saavuttaa mitään uutta kestävää sisältöä elämään.
Ymmärrän sua paremmin kuin hyvin. Oon ite miettinyt ihan samoja asioita joskus. Se on tosiaan huonosta itsetunnosta kiinni toi juttu. Sun on opittava rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet, arvostamaan itseäsi. Jos olet jostain kiinnostunu, niin muista että elämä on tässä ja nyt...et menetä mitään kertomalla tunteesi. Jos et kerro niitä, todennäköisesti menetät. Jos kerrot, sulla on paljon suurempi todennäköisyys saada sitä vastarakkautta. Mä olin aikanaan 4 vuotta kertomatta tunteistani eräälle, joka oli moneen otteeseen antanut minulle mahdollisuuden tähän...kun vihdoin kykenin, oli jo liian myöhäistä. Elämä on liian lyhyt pelkälle odottelulle ja itsesäälissä rypemiselle.
Yks mikä mulla auttoi ihan yleiseen mielentilaan, oli liikunta ja ulkoilu. Se piristää oikeesti ihmeen kummasti. Jos istut kotona yksin (tietokoneen ääressä selkä kyyryssä ;)), masennut takuuvarmasti helpommin. Mene ulos, pidä silmät ja sydän avoinna...kun avaat sen, saat kolhuja ehkä helpommin, mutta ilman kolhuja ei elämä ole elämää, eikä rakkaus rakkautta.
Mie oon kyllä nyt niin positiivisella tuulella että ihan ihteeki ällöttää. Tämähän on nyt hassua siinä mielessä että mulla itellä on nyt elämä sen verta sekasin ja tuntuu että sydän räjähtää ihan justiinsa sisäänpäin, mut nyt en jaksa välittää.
Ekaks... Kavereille voi itkeä ongelmista. Nehän on kavereita. Ja erästä alikessua vapaasti lainatakseni. "Jos yhtä masentaa, niin sitten kaikkia masentaa"
Sinun pitää vähän alkaa järjestelemään niitä asioita. Se myrsky siellä pääkopassa on osa kasvamisprosessia. Se myrsky alkaa laantumaan kun katsot peiliin ja mietit mitä siellä näät. Millainen kaveri sieltä katsoo. Mulla oli joskus sellanen olo että minä vihasin sitä kaveria siellä peilin takana. Se oli kaikkee sitä mitä sen ei ois pitäny. Se ei ollu sitä ja se ei ollu tätä. Minä näin vain omat puutteeni. Sen sijaan ois pitäny nähdä se mitä se on. Ei sitä mitä se ei ole.
Sitä sitten pohtiessani päätin että hittolainen, pakkoko sen on olla sellainen josta mie en tykkää. Siitä taitaa olla kolmisen vuotta kun se muutos alko ja nyt sieltä jo kattelee ihan jees tyyppi. Vielä vaan pitäis pikkaisen hioa muutamia ominaisuuksia.
Se että pystyy rakastamaan jotain on mahdotonta, ellei osaa rakastaa itseään. Ja jotta voi rakastaa oikein, täytyy tuntea se rakkauden kohde.
Itse en ole ollut koskaan MISSÄÄN tekemissä naisten kanssa. En koskaan edes puhu sanaakaan naisille, jos se ei liity töihin/opiskeluun. Myönnän että elämästä puuttuu jotain, kun ei ole mitään kontakteja naisiin. Tuo johtuu ihan biologiasta, eikä sille valitettavasti voi mitään. Kuitenkin, itse katson elämää kokonaisuutena, enkä tuijota jotain pientä yksityiskohtaa.
Ensinnäkin, elämä sivistyneessä länsimaassa on aika mukavaa. Meillä on hyvät koulut ja työpaikkojakin ihan kohtuullisesti. Elämän perusasiat on suurimmalla osalla suomalaisista siis kunnossa. Itse koen paljon huumoria tietokonepelejä pelaamalla ja hyvien kavereiden kanssa keskustellessa. Mielestäni kaveri(t) on tärkeimpiä asioita elämässä, ilman niitä eläminen olisi turhaa ja uskomattoman tylsää.
Itse olen aina kokenut olevani AMT (Alemman Tason Mies). :D Moni olisi tuosta varmasti eri mieltä kanssani, mutta itse koen elämän tietyllä tavalla paljon helpompana olemalla AMT. Kertaakaan elämässäni ei ole tarvinnut miettiä mitään parisuhdeasioita. Olen äärirealisti ja näen kaikenlaiset parisuhteet puhtaasti laskennallisten ja mitattavien asioiden summana. Kauniin naisen saaminen edellyttää tiettyä määrää näitä matemaattisesti käsiteltäviä asioita. Itse olen laskenut, ettei minulla ole mitään sellaista tarjottavaa naisille, että esimerkiksi parisuhteen luomisessa olisi mitään järkeä. Tästä syystä katson olevani AMT ja roolini on pysytellä naisista mahdollisimman kaukana.
Usko pois, elämä on varsin helppoa kun elelee yksin. Se "jokin" kyllä jää puuttumaan, mutta ilman naisia voi elää siedettävää elämää. Nyky-yhteiskunnassa vaan erityisesti media tykittää jatkuvasti parisuhderoskaa ja seksiä niin paljon, että helposti saa sen kuvan, että jokaisen ihmisen perustarpeisiin kuuluu läheisyys ja seksi. Mutta totuus on, että ei kuuulu eikä ole koskaan maailmanhistorian aikana kuulunut.