Metallican load rules

    Kuuntelin tässä nämä paljon parjatut levyt. Ensireaktio oli että "Mitä vittua? Tämäkö Metallicaa?" mutta muutamaan biisin jälkeen eräs asia valkeni. Nimittäin ne eivät ole heavy-levyjä ollenkaan vaan ne on hard rockia! Vaikutteita lienee haettu 70-luvulta. Tämän tajuamisen jälkeen biisit alkoi kuulostaa vitun paljon paremmalta, sillä diggaan 70-luvun hard rockia. Ymmärrän että trash metallia toivovat pettyvät, mutta veikkaan että nuo levyt maistuvat parammalta jos pitää mielen avoimena eikä odota Ride the Lightning 2:sta
6605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tylsiä levyjä nuo, vaikka tykkäänkin monista eri tyylilajeista, esim tuosta hard rockista.

Äänestä
  • Kyllä tylsyys kuvaa aika hyvin *load tuotoksia.
    Ei 70-luvun hard rock ollut tylsää. Päinvastoin.
    Paikon äärimmäisen hienosti sävellettyjä mieltä
    kiihottavia kappaleita, esim. Queen tai Ted Nugent.

    Äänestä

Load ja Reload ovat minusta tasapaksua aikuisrokkia johon on hieman lisätty säröä. Melkoisen tunkkaisia levyjä.

Eihän niiden mitään thrasia tarvitsekaan olla, mutta sen tuo bändi näytti aikanaan osaavan paremmin.

Äänestä

Siellä on muutama ihan kuunneltava biisi, mutta ne eivät pelasta levyä.

Äänestä

Jos nämä levyt (Load, ReLoad) olisi tehnyt jokin muu bändi, näitä pidettäisiin ehdottomasti hyvinä levyinä! Metallica vaihtoi tyystin suuntaa, ja minusta levyt ovat kyllä hyviä. En tosin löydä yhtäläisyyksiä 70-lukuun, vaan ikäänkuin countryn, bluesin ja heavy rockin sekoitusta. hyvin pehmeästi tuotettuna. ehkä tuo miksaus juuri on se mikä vie minut kauas 70-luvusta, enkä sitten löydä vaikutteita sieltä?

Äänestä
  • Itse asiassa tuolla materiaalilla ei juuri huomiota saisi. Kuulostaa tusinabändiltä, joita löytyy joka kaupungista, eli ei nyt välttämättä täysin huonoa, mutta aika pirun tylsää ja mielikuvituksetonta. Ja ei se suunnanvaihto kyllä Blackiin verrattuna ole todellakaan mikään huima.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskokaa pois kirjoitti:

    Kuuntelin tässä nämä paljon parjatut levyt. Ensireaktio oli että "Mitä vittua? Tämäkö Metallicaa?" mutta muutamaan biisin jälkeen eräs asia valkeni. Nimittäin ne eivät ole heavy-levyjä ollenkaan vaan ne on hard rockia! Vaikutteita lienee haettu 70-luvulta. Tämän tajuamisen jälkeen biisit alkoi kuulostaa vitun paljon paremmalta, sillä diggaan 70-luvun hard rockia. Ymmärrän että trash metallia toivovat pettyvät, mutta veikkaan että nuo levyt maistuvat parammalta jos pitää mielen avoimena eikä odota Ride the Lightning 2:sta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu