Hei,
kerronpa oman tarinani ihan kommentoitavaksenne..
Rakastuttiin mieheni kanssa nuorina ja yhteisiä vuosia on 15 nyt takana. Neljä vuotta oltu naimisissa ja kaksi pientä lasta.
On yhteinen talo ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ja ainakin tykätään kovasti toisistamme...onko se sitten rakkautta vai vuosien tuomaa kiintymystä ja tottumusta, tiedä häntä.
Yllättäen sain mieheni joulukuun alussa kiinni suhteesta toiseen ja sitten tietenkin katui ja lupasi lopettaa ja plää plää...sitten riideltiin ja minä epäilin ja sain aina kaikenlaisia vahvistuksia epäilyilleni ja hän tyrmäsi ja haukkui vainohulluksi ja vaikka miksi kun en usko häntä että suhde on jo ohi :)
No sit tunsin olevani tammikuussa ihan pyörryksissä, kun en enää tiennyt mitä uskoa ja löysin viestejä naiselta mieheni puhelimesta ja viestinpä sit hälle itse ja sain tietää että suhde jatkuu ja ilmoitti vielä että tietää mieheni valehdelleen minulle kaiken...se ei tuntunut kauhean kivalta...
No sitten minä otin ja paiskasin mieheni pihalle-siitä noin pari viikkoa-on muuten iso mies, että oikein itsekin ihmettelin miten onnistuin siinä, kun ei ole mikään maailman kilteinkää, ...käytännössä jätin kirjeen odottamaan ja häivyin lasten kanssa--raivostui ja raivostui, mutta otti ja lähti...Tässä vaiheessa kerroin muutamille ystävilleni tapahtuneesta, tarvin keskusteluapua.
No sitten olikin minulla kurjat ajat...pää pyöritti ajatuksia sinne tänne ja mielialat heitteli aivan kauheasti...en pystynyt syömään , en nukkumaan, ja pelkäsin jo itseäni että mitäs nyt tapahtuu....no kaveri antoi nukahtamislääkettä että pysyin tolkuissani päivät ja aloin syödä väkisin...sitä kesti viikon ja kaksi päivää ja sit aloin voida paremmin...
Yhtäkkiä päähäni alkoi putkahdella ajatuksia omasta mahdollisuudesta uuteen alkuun, ajatuksia että pärjään ilman sitä paremmin ja jotain parempaa on tulossa...kiva olohan tommosista ajatuksista tulee ja se on nyt päällä...mutta toivottavasti tämä ei oo jotain väliaikaista ennen surun alhoa...lasten puolesta tietenkin harmittaa ihan kauheasti kun kyselevät isin perään...mutta mies käy koko ajan lapsia ja minuakin hyysäämässä ja toivottavasti pysyykin niin aina.
Ai niin siis nyt tilanne on se että mieheni on umpi rakastunut tähän naiseen..siis aivan hänen lumoissaan ja on valmis jättämään kaiken mitä meillä oli ja eroamaan...ei puhettakaan että haluaisi enää muuttaa minun kanssa tänne asumaan. Välit meillä lämpöiset ja toivon että pysyvätkin tulevan eron läpi, ja jatkossa myös...ainoat asiat mitkä mieltäni painavat ovat miten selviän yksin rahallisesti lasten kanssa ja jotenkin olen lapsista kauhean huolissani tai ehkä enemmänkin pahoillani heidän puolestaan...
Ja kyllä tuo mieheni on vuosien varrella ollut välillä tosi kamala mulle...ettei mua ero harmita...enemmänkin perheen hajoaminen lapsilta...ja onhan miehessäni tietysti hyviäkin puolia..mutta ihan hyvillä mielin luovutan sen sille toiselle naiselle ja ihmettelen jos jaksaa sitä seuraavat 15 vuotta, mutta toivotaan heille kaikkea hyvää.
Mies varmaan asuu nyt naisen luona, kirjoilla on vielä täällä..siis kaikki on tapahtunut tosi nopeasti ja ensi viikolla mennään perheasiainneuvottelukeskukseen tai ainakin minä menen : )..tuntuu vaan välillä että mies vaan touhaa tätä juttuaan eteenpäin ja minä istun kuin ellun kana ja ihmettelen...pitäiskö mun nyt alata tekeen jotain ja mitä, olen jotenkin ihan lamaantunut vaan odottamaan mitä tuleman pitää...voisko joku antaa vinkkiä ??
kerronpa oman tarinani ihan kommentoitavaksenne..
Rakastuttiin mieheni kanssa nuorina ja yhteisiä vuosia on 15 nyt takana. Neljä vuotta oltu naimisissa ja kaksi pientä lasta.
On yhteinen talo ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ja ainakin tykätään kovasti toisistamme...onko se sitten rakkautta vai vuosien tuomaa kiintymystä ja tottumusta, tiedä häntä.
Yllättäen sain mieheni joulukuun alussa kiinni suhteesta toiseen ja sitten tietenkin katui ja lupasi lopettaa ja plää plää...sitten riideltiin ja minä epäilin ja sain aina kaikenlaisia vahvistuksia epäilyilleni ja hän tyrmäsi ja haukkui vainohulluksi ja vaikka miksi kun en usko häntä että suhde on jo ohi :)
No sit tunsin olevani tammikuussa ihan pyörryksissä, kun en enää tiennyt mitä uskoa ja löysin viestejä naiselta mieheni puhelimesta ja viestinpä sit hälle itse ja sain tietää että suhde jatkuu ja ilmoitti vielä että tietää mieheni valehdelleen minulle kaiken...se ei tuntunut kauhean kivalta...
No sitten minä otin ja paiskasin mieheni pihalle-siitä noin pari viikkoa-on muuten iso mies, että oikein itsekin ihmettelin miten onnistuin siinä, kun ei ole mikään maailman kilteinkää, ...käytännössä jätin kirjeen odottamaan ja häivyin lasten kanssa--raivostui ja raivostui, mutta otti ja lähti...Tässä vaiheessa kerroin muutamille ystävilleni tapahtuneesta, tarvin keskusteluapua.
No sitten olikin minulla kurjat ajat...pää pyöritti ajatuksia sinne tänne ja mielialat heitteli aivan kauheasti...en pystynyt syömään , en nukkumaan, ja pelkäsin jo itseäni että mitäs nyt tapahtuu....no kaveri antoi nukahtamislääkettä että pysyin tolkuissani päivät ja aloin syödä väkisin...sitä kesti viikon ja kaksi päivää ja sit aloin voida paremmin...
Yhtäkkiä päähäni alkoi putkahdella ajatuksia omasta mahdollisuudesta uuteen alkuun, ajatuksia että pärjään ilman sitä paremmin ja jotain parempaa on tulossa...kiva olohan tommosista ajatuksista tulee ja se on nyt päällä...mutta toivottavasti tämä ei oo jotain väliaikaista ennen surun alhoa...lasten puolesta tietenkin harmittaa ihan kauheasti kun kyselevät isin perään...mutta mies käy koko ajan lapsia ja minuakin hyysäämässä ja toivottavasti pysyykin niin aina.
Ai niin siis nyt tilanne on se että mieheni on umpi rakastunut tähän naiseen..siis aivan hänen lumoissaan ja on valmis jättämään kaiken mitä meillä oli ja eroamaan...ei puhettakaan että haluaisi enää muuttaa minun kanssa tänne asumaan. Välit meillä lämpöiset ja toivon että pysyvätkin tulevan eron läpi, ja jatkossa myös...ainoat asiat mitkä mieltäni painavat ovat miten selviän yksin rahallisesti lasten kanssa ja jotenkin olen lapsista kauhean huolissani tai ehkä enemmänkin pahoillani heidän puolestaan...
Ja kyllä tuo mieheni on vuosien varrella ollut välillä tosi kamala mulle...ettei mua ero harmita...enemmänkin perheen hajoaminen lapsilta...ja onhan miehessäni tietysti hyviäkin puolia..mutta ihan hyvillä mielin luovutan sen sille toiselle naiselle ja ihmettelen jos jaksaa sitä seuraavat 15 vuotta, mutta toivotaan heille kaikkea hyvää.
Mies varmaan asuu nyt naisen luona, kirjoilla on vielä täällä..siis kaikki on tapahtunut tosi nopeasti ja ensi viikolla mennään perheasiainneuvottelukeskukseen tai ainakin minä menen : )..tuntuu vaan välillä että mies vaan touhaa tätä juttuaan eteenpäin ja minä istun kuin ellun kana ja ihmettelen...pitäiskö mun nyt alata tekeen jotain ja mitä, olen jotenkin ihan lamaantunut vaan odottamaan mitä tuleman pitää...voisko joku antaa vinkkiä ??
Vastaukset 2
Vanhimmat
hienosti!! Minäkin jäin kahden lapsen kanssa ja tulos oli että vietimme oikein mukavaa sinkkuaikaa pikkutyttöjen kanssa :)) Ei miehiä, kivoja asioita yhdessä, tyttökavereita..Monen vuoden päästä vasta olin taas valmis kattelemaan miehiä ja nyt asun yhdessä oikein kivan ihmisen kanssa, mutta siihen meni AIKAA, ennen kuin suostuin ottamaan isoa lasta huollettavakseni taas..TSEMPPIÄ!
Mene tosiaan keskusteluapuun ja sitten voisit hankkia sen Fischerin erokirjan. Yritä pitää rutiinit kunnossa. Lapset yleensä pärjäävät, kun heillä on turvallinen olo.
Edellinen oli valinnut sen onnellisen tien, ensin parantuminen ja sitten uusi suhde. Älä sinäkään sorru laastareihin, harvoin saa muuta kuin mielipahaa. Pidä tai virkistä yhteyksiä ystäviisi, jopa anoppiin/appeen, mikäli ovat siedettäviä. Heistä voi olla mukavaa taustatukea jossain vaiheessa.
Sitten se raadollinen puoli eli raha. Ne asiat sinun on jaksettava hoitaa ja jos olet epävarma, ota yhteys vaikka oikeusaputoimistoon.
Yrittäkää sopia myös lasten asiat ilman riitaa.
Erosta selviää, mutta tietysti tulee niitä pahojakin päiviä ja silloin jonkinlainen selviytymissuunnitelma olisi hyvä.