Taas avain

Oltiin yhdessä, erottiin. Päätin jatkaa suhdetta nähdäkseni, pystyykö mies tällä kertaa seisomaan sanojensa takana muuttumisesta ja minuun huomioon ottamisessa. nyt yhdessä taas oltu noin pari viikkoa.
minulla asunto,ukolla ei, koska tekee töitä muualla ja tyyliin vain viikonloput täällä. nyt itse en ole viikonloppua kotona ja ukko pyytää avainta minun asuntoon. Minusta taas tuntuu etten haluaisi vielä antaa (kai säilyttää oman yksityisen alueen vielä toistaiseksi..?) Hänellä on siis ennen ollut avain, mutta tottakai otin sen pois kun erottiin. nyt ukko tuntuu loukkaantuneen siitä, kun ei voi ymmärtää miksi en haluaisi vielä antaa avainta..

Yksi syy siihen on se, että viimekse kun vielä hänellä oli kamat meillä, niin samaan aikaan oli jotain sutinaa toisen kanssa. Että näin.

Eli, oikein suuttua vai olenko tiukkana ja senon että nukkukoot missä haluaa??
1414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...sinä teet aivan oikein! asuntohan on kuitenkin sinun ja saat toki itse päättää kuka siellä punkkaa.

Mutta toisaalta voi miettiä että jos ei edelleenkään pysty mieheen luottamaan, niin miksi palasitte yhteen?

Itse en olisi kyllä ottanut miestä takaisin tuollaisen jälkeen. Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ukolle?? kirjoitti:

Oltiin yhdessä, erottiin. Päätin jatkaa suhdetta nähdäkseni, pystyykö mies tällä kertaa seisomaan sanojensa takana muuttumisesta ja minuun huomioon ottamisessa. nyt yhdessä taas oltu noin pari viikkoa.
minulla asunto,ukolla ei, koska tekee töitä muualla ja tyyliin vain viikonloput täällä. nyt itse en ole viikonloppua kotona ja ukko pyytää avainta minun asuntoon. Minusta taas tuntuu etten haluaisi vielä antaa (kai säilyttää oman yksityisen alueen vielä toistaiseksi..?) Hänellä on siis ennen ollut avain, mutta tottakai otin sen pois kun erottiin. nyt ukko tuntuu loukkaantuneen siitä, kun ei voi ymmärtää miksi en haluaisi vielä antaa avainta..

Yksi syy siihen on se, että viimekse kun vielä hänellä oli kamat meillä, niin samaan aikaan oli jotain sutinaa toisen kanssa. Että näin.

Eli, oikein suuttua vai olenko tiukkana ja senon että nukkukoot missä haluaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu