Nyt onkin sellainen soppa ettei miehen aivot kykene löytämään ratkaisua. Voisikohan joku ystävällisesti auttaa!?
Tapasin jokin aika sitten viehättävän naisen, baarissa, kuinkas muuten. Päädyttiin samaan sänkyyn yöksi ja tuli sitten harrastettua "sitäkin". Samaan sänkyyn päätyminen tapahtui puolivahingossa, eikä kumpikaan siis ns. alkanut toiselle ehdottelemaan. Sattui vaan sama matka ja niin edespäin.
Tämä nainen osoittautuikin todella mahtavaksi ihmiseksi. Itse sänkyhommat meni vähän miten meni, koska oltiin vähän tuiskeessa ja väsyneitä rankan illan jäljiltä... itse asiassa en edes muista paljoakaan koko tapahtumasta. Aamulla oli oikein mukavaa ja lähtiessäni (huom!)nainen ehdotti numeroiden vaihtamista.
Tavattiin aloitteestani myös toisen kerran uudestaan. Tällä kertaa selvin päin. Aika meni jutellessa niitä näitä, enkä oikein saanut mitään kuvaa siitä, mitä nainen oikein haluaa minusta. Vasta lähdön hetkellä aloitteestani halattiin ja pussattiin ja siinä kaikki. Ehdotin että tapaisimme uudelleen, johon nainen vastasi että tavataan vaan.
Nyt itse ongelmaan. Mitä nainen oikein haluaa? Minä olen kehunut häntä kauniiksi, mukavaksi, fiksuksi jne. eli olen tavallaan ilmaissut kiinnostukseni häntä kohtaan. Nainen sen sijaan ei ole sanonut muuta kuin että olen "ihan mukava" tai jotakin. Lisäksi nainen ei ole ottanut minuun päin yhteyttä muuten kuin vastaamalla minun lähettämiin viesteihin, joita ei ole montaa. Kuitenkin jos ehdotan tapaamista niin suostuu varmasti.
Mitä ihmeen peliä tämä oikein on? Oikeasti tuntuu siltä että nainen ei ole kiinnostunut minusta muuten kuin jonkinlaisena kaverina. Tai sitten nainen haluaisi oikeasti eroon minusta, mutta ei vaan pysty sitä suoraan sanomaan. Eli jätänkö naisen rauhaan vai jatkanko sitkeästi yrittämistä? Ei oikein kiinnosta, kun toinen osapuoli ei selkeästi ilmaise mitä haluaa, vaan olettaa että minun pitäisi tietää. Aargh...
Tapasin jokin aika sitten viehättävän naisen, baarissa, kuinkas muuten. Päädyttiin samaan sänkyyn yöksi ja tuli sitten harrastettua "sitäkin". Samaan sänkyyn päätyminen tapahtui puolivahingossa, eikä kumpikaan siis ns. alkanut toiselle ehdottelemaan. Sattui vaan sama matka ja niin edespäin.
Tämä nainen osoittautuikin todella mahtavaksi ihmiseksi. Itse sänkyhommat meni vähän miten meni, koska oltiin vähän tuiskeessa ja väsyneitä rankan illan jäljiltä... itse asiassa en edes muista paljoakaan koko tapahtumasta. Aamulla oli oikein mukavaa ja lähtiessäni (huom!)nainen ehdotti numeroiden vaihtamista.
Tavattiin aloitteestani myös toisen kerran uudestaan. Tällä kertaa selvin päin. Aika meni jutellessa niitä näitä, enkä oikein saanut mitään kuvaa siitä, mitä nainen oikein haluaa minusta. Vasta lähdön hetkellä aloitteestani halattiin ja pussattiin ja siinä kaikki. Ehdotin että tapaisimme uudelleen, johon nainen vastasi että tavataan vaan.
Nyt itse ongelmaan. Mitä nainen oikein haluaa? Minä olen kehunut häntä kauniiksi, mukavaksi, fiksuksi jne. eli olen tavallaan ilmaissut kiinnostukseni häntä kohtaan. Nainen sen sijaan ei ole sanonut muuta kuin että olen "ihan mukava" tai jotakin. Lisäksi nainen ei ole ottanut minuun päin yhteyttä muuten kuin vastaamalla minun lähettämiin viesteihin, joita ei ole montaa. Kuitenkin jos ehdotan tapaamista niin suostuu varmasti.
Mitä ihmeen peliä tämä oikein on? Oikeasti tuntuu siltä että nainen ei ole kiinnostunut minusta muuten kuin jonkinlaisena kaverina. Tai sitten nainen haluaisi oikeasti eroon minusta, mutta ei vaan pysty sitä suoraan sanomaan. Eli jätänkö naisen rauhaan vai jatkanko sitkeästi yrittämistä? Ei oikein kiinnosta, kun toinen osapuoli ei selkeästi ilmaise mitä haluaa, vaan olettaa että minun pitäisi tietää. Aargh...
Vastaukset 18
Vanhimmat
miehen pitää tietää mitä haluaa, sitä se nainen todennäköisesti odottaa. mä ainakin toimisin täsmälleen samalla tavalla, jos olisin kiinnostunutkin. jos ei kiinnostaisi, en vastaisi viesteihin enkä tapaisi uudestaan. miehen pitää yrittää!!!
yrittämistä, sitkeys palkitaan aina, nainen haluaa tuntea itsensä halutuksi. Jos todella on niin ettei nainen halua enää tavata, hän sanoo sen kyllä jossain vaiheessa...
Lisäksi nainen ei ole ottanut minuun päin yhteyttä muuten kuin vastaamalla minun lähettämiin viesteihin, joita ei ole montaa.
* jos nainen olisi sinusta AIDOSTI KIINOSTUNUT niin, ei mies eikä nainen PYSTY OLLA HILJAA ja olla VASTAAMATTA TAKAISIN ja antaa toisen VAIN ODOTTAA. no way! jos on oikeasti kiinostunut toisesta tai ihastunut.
ja: Kuitenkin jos ehdotan tapaamista niin suostuu varmasti.
Joo ja miksi nainen suostuu sitten mutta,ei viitsi edes nähdä vaivaa vastaa sulle viestiin takaisin?
Vastaus: no koska sillä naisella ei ole ketään toistakaan miestä " tällä hetkellä " joka vie hänet ulos. so? se nainen on paremman puutteessa sanon minä.
Unohtu sanoa vielä että,jos se nainen olisi kiinostunut sinusta niin kyllä se itsekin lähettäisi viestejä sulle, eikä vaan sitten kun susta kuuluu jotakin.yhteys toimii molemminpuolin näes.
näin on.Ja lisäksi nuo vitun 'miehen pitää yrittää' katkeraan loppuun ja todistaa itsensä jutut kannattaa jättää omaan arvoonsa,sen verran oon tähän ikään mennessä oppinu naisista että jos ilmassa on mtn. kipinää naisen puolelta niin se on hän joka on se innokkaampi osapuoli ja ottaa yhteyttä.
miks vitussa se on aina niin vaikea myöntää itelle että toinen ei ehkä ookkaan aivan yhtä liekissä mitä ite on.Sitä paitsi ei oo tervettä ihastua eikä haluta seurustella jokaisen ihmisen kans johon työntää kullinsa / jonka antaa työntää kullin itseensä.Vai ookko nä niitä miehiä jotka kuvittelee et kun kerrat käyt polkasemassa niin sen jälkeen nainen kun nainen on sulaa vahaa ja sormuksen odottelu-fiiliksissä :-) Mitäs jos se haluaa susta pelkkää munaa,oisko kauhea järkytys?? Se että eka känninen kerta ei ookkaan mikään seksuaalisen hekuman täyttymys vielä tuskin tarkottaa sitä että ois täysin kehityskelvoton tapaus jtn. ehkä sulla on uusia koitoksia tulossa kohtapuoliin.Faktahan on se että kun on oltu kerran alasti ja harrastettu vaikka sit tosi paskaakin seksiä (joskus pelkkä se et on yritetty riittää)) niin kynnys ottaa uusinta on tippunu jo murto osaan eka kerrasta ja sillä voi olla pelkät tuhmat mielessä sun suhteen.
Kyllä Yrmio sulta tulee aina aika suoraa palautetta. Voisi jopa sanoa että aika tylyä tekstiä. Kai tähän kuitenkin täytyy koittaa jotenkin vastata.
En ole ihastunut jokaiseen, johon olen kullini työntänyt. Tällä kertaa vain sattui aika mahtava nainen kohdalle. Ja kuten sanoin, se kullin työntäminen naiseen ei ollut se tekijä, joka sai minut ihastumaan. Vaikka olisin kiltisti nukkunut sen yön, niin olisin ihastunut aivan samalla tavalla. Enhän minä kunnolla edes muista koko yön tapahtumia!
Tavallaan kyllä jo myönsin, että mielestäni toinen ei ole aivan yhtä liekeissä kuin minä. Halusin vaan kuulla muidenkin mielipiteen asiaan. Mistä minä voisin naisten aivoituksia 100% varmuudella tietää. Pakko vähän kysellä...
Jos nainen haluaisi minulta pelkkää munaa, niin mistäs hitosta sen taas tietää? Ei irtoa mitään vihjeitä, vaan itse on oltava kaikessa aloitteellinen. Entäs jos nainen haluaisikin muuta kuin munaa, niin meneekö kaikki perseelleen jos alan ehdottelemaan jotakin panojuttuja? Helkkari kun on taas vaikeeta.
Lohdullista kuulla, että sinunkin mielestäsi on hyvinkin mahdollista, että tapahtuisi uusinta joskus myöhemmin. Siis jos nyt jätän naisen täysin rauhaan niin joskus toiste voidaan hyvinkin vielä samasta sängystä herätä. Näinhän se monesti menee...
Mikäli naisesi ei ole masokisti niin ole huoleti. Hän ei vastaisi viesteihisi, ei suostuisi tapaamisiinkaan jos ei itsekin olisi jossain määrin kiinnostunut. Nainen nyt vaan sattuu pitämään ilmeisesti siitä ajatuksesta että olet metsästyspuuhissa eikä ala varmaksi nakiksi koska silloin loppuu metsästyspuuhatkin (= lue: kaikki hauska) kuin kananlento. Vakavasti: nainen haluaa olla varma että olet kiinnostunut hänestä aidosti ja vilpittömästi.
Eli jatka ihmeessä yrittämistä. Ihan lupaavalta tuo vaikuttaa.
Kaikille se tunteiden ilmaiseminen ei ole yhtä helppoa kuin sinulle. Voi olla että nainen on vähän pidättyväisempi ja odottaa mikäli suhde jatkuu niin vasta sitten avautuu ja osaa kertoa tunteistaan. Myös se, ettei hän ota yhteyttä, voi johtua juuri pidättyvyydestä, hyvin piilotetusta ujoudestakin.
Noin minäkin naisena toimin, eli kyllä sun täytyy vaan sitkeästi jatkaa ehdottelua yms jos olet todellakin kiinnostunut. Nainen on ehkä saanut nenilleen aiemmin ja vahingosta viisastuneena pidättelee ja odottelee!
Ja sitten saakeli ihmettelette, miksi ette saa ketään miestä, on niin yksinäistä, olenko liian kaunis ja kaikkea muuta p**kaa. Ei kai mies mikään ajatustenlukija ole ja jos nainen ei ilmaise kiinnostustaan toista kohtaan vaikka mies on jo näin tehnyt, niin mies saattaa hyvinkin kokea että nainen ei ole kiinnostunut ja luovuttaa.
Tapasin mukavan miehen yli vuosi sitten ja jotenkin ensi tapaamisessa jo tiesin, että tässä on mies mun makuun. En kyllä sitä peitellyt vaan hän sai tietää mun mielipiteeni aika pian. Onneksi ei metsästysvietti häneltä loppunut siihen, vaan ollaan edelleen yhdessä. Kaukosuhteessa, mutta aika vahvassa sellaisessa kuitenkin,
Minä ajattelin ainakin heti alussa, että nyt en ala liikoja miettimään ja pähkäilemään vaan annan toisen tietää ajatukseni. Kävi miten kävi. Onneksi mies ei säikähtänyt.
Sänkyyn mekin mentiin heti ensi tapaamisella ja siitäkin olin sitä mieltä, että mitä sitä tässä iässä pitäisi alkaa laskemaan, että monennellako tapaamiskerralla. Jos siltä tuntuu, niin usvaa putkeen kuten laulussa sanotaan.
Ja ettei hän tuotakaan asiaa olisi vaan säikähtänyt, kerroin tunteeni siinäkin asiassa eli mitä mieltä olin.
Avoimuus on ollut suhteessamme koko ajan läsnä ja se auttaa luottamaan toiseen, vaikka välimatkaa on turhankin paljon. Tapaamme vain pari kertaa kuukaudessa.
Olen siis sitä mieltä, että kyllä aikuisen ihmisen pitäisi uskaltaa jollakin tapaa ilmaista, missä mennään suhteessa, ettei toisen tarvitse ihmetellä.
..ja kumarran. Voi kun kaikki muutkin ymmärtäisivät ilmaista tarpeeksi selkeästi omat kantansa asioista, ettei toisten tarvitse koko ajan arvailla!
sama se on toisinkin päin... naisten pitäisi osata olla myös ajatustenlukijoita osatakseen tulkita teidän miesten ajatusmaailmaa... ensin annetaan ymmärtää, että ollaan kiinnostuneita ja sitten kun meikäläinen paljastaa tunteensa samansuuntaisiksi, niin sitten nostetaan kytkintä... missä lie vika...???
sä saanu enemmän kun lottovoiton... ja omaksut sen olennaisimman eli asioista selviää keskustelemalla, avautumalla toiselle... ONNEKS OLKOON !!! PIDÄ KIINNI ONNESTAS !!!
Tapasin jokin aika sitten viehättävän naisen, baarissa, kuinkas muuten. Päädyttiin samaan sänkyyn yöksi ja tuli sitten harrastettua "sitäkin".
- tää on eka kerta tällä palstalla kun joku käyttää jotain muuta sanaa seksistä. Suloista:)
Tuossa hetken pötköttelin ja mietin asioita... Hävettää tunnustaa, mutta näyttäisi siltä että olen tainnut "pelätä" tätä naista sen verran, että en ole kyennyt ottamaan selvää sen tunteista. Voihan räkä, sanokaa nyt ettei se ole totta... Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu nainen niin tietäisin varmasti jo nyt missä mennään! Voi vitsi mikä luuseri... Taidan mennä peiton alle häpeämään... Kehtaako enää töihinkään aamulla lähteä...
jos nainen ei ilmaise kiinnostustaan toista kohtaan vaikka mies on JO näin tehnyt, niin mies saattaa hyvinkin kokea että nainen ei ole kiinnostunut ja luovuttaa""
löysit itse vastauksen jo.
Mulla melkein sama juttu paitsi,että olen nainen.
Ollaan tapailtu itsenäisyyspäivästä saakka, silloin tällöin.Viikonloppuisin iltoja istuttu, käyty syömässä jne.
Kun tutustuttiin niin antoi numeronsa ja sitten minä olen se joka aina ottaa yhteyttä ja hän kyllä vastaa, joko viestillä tai soittamalla.
Nyt meni tilanne siihen että laittoi viestin, jossa kertoi soittavansa ja soittoa ei kuulunut.
Kun nähtiin pikaisesti niin kertoi, että hänellä on kiireitä jne.Ei kertonut mitä ja kenen kanssa?!
tein sen mitä ei olisi pitänyt eli vetäsin pultit ja herneet nenään.
Yritti seuraavana päivänä jotain selitellä että kkun on kiireitä ja omia juttuja mutta ei edelleenkään mitään mitä ne jutut olisi!!!!
Nyt ei vastaa viesteihin vaikka meillä oli sovittuja juttuja muutaman viikon sisälle, ei ole kyllä niitä perunutkaan.Voiko se vaan mennä näin, että jättää ilmoittamatta ja mä jään lehdelle soittelemaan??MIehet, iik haluaisin joskus päästä pääkoppaanne päiväksi että tietäisin mitä siellä liikkuu.
Olen todellakin ilmaissut että viihdyn hänen seurassaan ja hänkin on sanonut että pitää minusta...
Mikäköhän tää juttu sitten on?En uskalla yhtään enää "ahdistella" että saatais jonkinlainen yhteys vielä toimimaan.
Mua jotenki ottaa päähän tällainen kissa-hiiri leikki.
Nukuttu ollaan pari yötä vierekkäin mutta seksiä ei ole ollut.